KUKA oikein elää pitkitettyä nuoruutta? Mitkä asiat sen määrittävät?
Paristakin syystä kiinnostaa. Elänkö esim. minä mielestänne:
Ikää 41. Vakituinen asiantuntijatyö. Harrastan aktiivisesti liikuntaa. N. kerran kuukaudessa käyn ulkona, joskus enemmänkin mutta lähinnä jos on paljon hyviä keikkoja. Käyn leffafestareilla ja taidenäyttelyissä. Lapsia en hanki, miesystävä on 10 vuotta nuorempi. Emme asu yhdessä. Teen harvakseltaan vapaaehtoistyötä.
Kommentit (8)
Mun mummo; viilättellee tuolla ympäri kaupunkia ties missä menoissa ja kulttuuritapahtumissa vailla huolen häivää
Sellainen joka ei hyväksy omaa ikäänsä vaan pitää aina itseään 18-22 -vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Paristakin syystä kiinnostaa. Elänkö esim. minä mielestänne:
Ikää 41. Vakituinen asiantuntijatyö. Harrastan aktiivisesti liikuntaa. N. kerran kuukaudessa käyn ulkona, joskus enemmänkin mutta lähinnä jos on paljon hyviä keikkoja. Käyn leffafestareilla ja taidenäyttelyissä. Lapsia en hanki, miesystävä on 10 vuotta nuorempi. Emme asu yhdessä. Teen harvakseltaan vapaaehtoistyötä.
Älä huoli, nainenhan ei voi elää pitkitettyä nuoruutta. Sinun tapauksessasi elämäsi on lapsetonta, perheetöntä, itsellistä elämää.
Miehillä ylipäätään se, että ei vakiinnu tai perusta perhettä, on pitkitettyä nuoruutta. Tai ainakin säälittävää...
Et elä pitkitettyä nuoruutta vaan itsesi näköistä elämää. Onneksi olkoon! Kateelliset ovat keksineet tuon "pitkitetty nuoruus" termin koska itse ovat jumissa huonossa parisuhteessa/perhehelvetissä/velkahelvetissä/epämieluisassa työssä. Joillakin toteutuu nuo kaikki. Sitten yritetään laittaa vahinkoa kiertämään syyllistämällä muita heidän (paremmista) valinnoistaan.
No, parista lähipiirin pariskunnasta ainakin sanoisin noin. Ikää noista vanhemmilla on kohta 40 v. ja ovat työelämässä, ei ilmeisesti sitten aikomusta hankkia lapsia ja biletys määrää viikonloppujen vieton. Suoraan sanoen näkee naamasta, että alkoholia on mennyt. En sano, että kaikkien pitäisikään tietysti lapsia hankkia, mutta jotenkin tulee mieleen, että ratkaisut tehdään sillä periaatteella, ettei mikään rajoita omia nautintoja. Toki se työelämä tuo vakautta, mutta muuten on sillä tavalla keskenkasvuista meininkiä, ettei muita ihmisiä juuri huomioida, ei ajatella vanhenevia isää ja äitiä jne., ollaan aina vähän kikattavia teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paristakin syystä kiinnostaa. Elänkö esim. minä mielestänne:
Ikää 41. Vakituinen asiantuntijatyö. Harrastan aktiivisesti liikuntaa. N. kerran kuukaudessa käyn ulkona, joskus enemmänkin mutta lähinnä jos on paljon hyviä keikkoja. Käyn leffafestareilla ja taidenäyttelyissä. Lapsia en hanki, miesystävä on 10 vuotta nuorempi. Emme asu yhdessä. Teen harvakseltaan vapaaehtoistyötä.
Älä huoli, nainenhan ei voi elää pitkitettyä nuoruutta. Sinun tapauksessasi elämäsi on lapsetonta, perheetöntä, itsellistä elämää.
Miehillä ylipäätään se, että ei vakiinnu tai perusta perhettä, on pitkitettyä nuoruutta. Tai ainakin säälittävää...
Anteeksi nyt, mutta saisiko jotain perusteluja tuolle, ette perheetön mies on säälittävä? Ihan uteliaisuudesta kysyn...
T: Perheetön mies, 30v, asiantuntijatyössä, onnellinen
Ei kuulosta pitkitetyltä nuoruudelta kun ap käy töissä ja kustantaa elämänsä. Pitkitetty nuoruus on sitä kun ei ota vastuuta elämästään vaan elää muiden siivellä, äidin ruokittavana ja elätettävänä tai yhteiskunnan tuilla bilettäen.
Elätkö vapaata ja mukavaa, nautintokeskeistä elämää, joka oli ennen mahdollista vain nuorille ihmisille? Se se ratkaiseva tekijä on.