Mitä ruokia teillä on tällä viikolla syöty? Tää sama vanha, eli ideat loppu...
Eli mitä ruokia olette tällä viikolla kotona kokanneet ja syöneet? Yritän saada vinkkiä johonkin uuteen. Meillä
Sitruuna-kanakastike
Kaalilaatikko
Kasvissosekeitto
Makaroonilaatikko
Muilla?
Kommentit (223)
Parsakeittoa
Riisiä, sieniä, sipulia, vihanneksia, broileripyöryköitä.
Ma chili con carne
Ti uunimakkara ja perunamuusi
Ke makaronilaatikko
Huomiselle olis paketti kanasuikaleita mistä tehdä jotain ja muuten on loppuviikko auki.
Merimiespihvit
Siskonmakkarakeitto ja marjakiisseli
Nuudelipossuwokki ja persikkapiirakka.
Huomenna on tattipastaa
Meillä kokeiltiin tuota linkkireseptissä ollutta maksamakkarakeittoa. Lapset varsinkin tykkäsivät. Minua alkuun maito oudoksutti, mutta kun lisäsi reippaasti yrttisuolaa, niin maku oli tosihieno.
Tein äsken älyttömän hyvää pitsaa. Pohjaan käytin vehnälesettä ja ruisjauhoja. Päälle laitoin creme fraichea, juustoraastetta, etikkapunajuuriviipaleita, hunajaa ja lisää juustoraastetta. 250 astetta, 10 minuuttia.
Ohjeeseen kuului tavallisia punajuuria ja balsamiviinietikkaa, mutta kun ei ollut, ajattelin, että kaapista löytyvä etikkapunajuuri ajaa saman asian. Reseptiin olisi vielä kuulunut feta tai vuohenjuusto mutta niitäkään ei ollut. Ensi kerralla täytyy tehdä vuohenjuuston kanssa. Itse asiassa creme fraichen tilalla olisi kuulunut olla smetanaa, mutta kävi tuokin. En ole ennen kokeillut punajuurta pitsassa tai ruisjauhoa pitsataikinassa, mutta tästä tuli kyllä nyt suosikkini.
Ma: kaurapuuroa mikrossa
Ti: Kanakastiketta ja riisiä
Ke: Uunijuureksia ja riisiä
Huomenna syödään jauhelihapihvejä ja lohkoperunoita.
Perjantaina on nyhtöpossua ja salaattia
Ei ehdi viikolla laittaa mitään monimutkaista ja meilläkin kiertää samat ruuat aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanantaina söin uunilohta, perunaa, kukkakaalia ja porkkanaa.
Ti söin lohen loput salaatissa
Ke hain mäkistä 3 tuplajuustoa
To pakasteesta löytyi kaalikääryleitä
Pe tein kasvispizzaa
La mifusuikale-sipuli-paprika tortillat härpäkkeineen
Tänään jauhelihakeitto, sitä myös huomenna. Tein ison satsin niin laitoin myös pari annosta pakasteeseen.
Niin ja siis toisina päivinä syön yksin, toisina kaksin. 3 tuplajuustoa söin kaiken yksin 😁.
Hyi mikä läski.
Tiesitkö, että on olemassa ns. läpipaskoihmisiä, jotka saavat mättää mitä sielu ja maha sietää, eivätkä liho? Tunnen muutaman. Mistä sinä kenenkään painon tiedät näkemättä ja pelkän päivän syömisen perusteella? Oisko joku jonnepalsta sulle kivempi? Siellä kun pyörii kaltaisiasi.
Tiedän urpo kun minä sen kommentin kirjoitinkin! Sinä sitten heti kopioit :D
-Mulligatawnykeittoa (mausteinen kanakeitto)
-Ragua naudan isosta keittolihapalasta
-Stroganoffia ylijääneestä em. keittolihasta
-Pasta Carbonara
Tänään teen intialaista. Ihastuin paikallisessa intialaisessa ravintolassa Bhuna ghohst -nimiseen annokseen ja olen sitä pari kertaa tehnytkin. Todella herkullista, suhteellisen halpaa ja mikä parasta - helppo ja nopea valmistaa.
Ma liha-juurespataa riisillä
Ti makaronilaatikkoa ja porkkanaraastetta.
Ke mustamakkaraa puolukkasurvoksella ja perunamuussilla.
Tänään lihamureketta, lohkoperunoita, kurkkusalaattia ja vihersalaattia.
Huomenna lohikeittoa.
Marrakechin broileria ja riisiä
Pippuripossua ja uunijuureksia
Mantelikalaa ja perunamuusia
Kasvissosekeittoa
Tonnikalafetasalaattia
Jauhelihakastike (tomaattimurska ja porkkana) ja spaghetti + parmesaania.
Possua marinoituna paloina, paprikaa, herkkusieniä, sipulia, kesäkurpitsaa uunissa (vartaat ilman tikkuja siis)
Kanan rintaa, currykastike ja riisiä
Uuniperunat kinkkumaustekurkkutuorejuusto ja vuohenjuustoaurinkokuivattutomaattiranskankerma täytteillä. Fetasalaattia.
Lisukkeina jtn kasviksia ja raejuustoa noissa kolmessa ekassa.
Lehikaalicurry ohralla
kasviscurry riisillä
kanaa ja lehtimangoldia + riisiä
hampurilaisia halloumilla
Ma en ollut kotona, joten söin ravintolassa.
Ti teimme kaapista pois Knorrin valmislasagnen (lisäsimme vain paistetun j.lihan ja uuniin..) Oli ihan hyvää..
Ke söimme lasagnen loput ja hedelmiä (kiiviä, melonia, viikunoita)
Eilen söimme helppoa lohipastaa, eli lohta ja parsakaalia ja Rummon pastaa, nam! Oli herkullista!
Eilen oli kermaista lohikeittoa, tänään tuorekasviswokkia broilerilla ja huomenna paistia, uunijuureksia ja mustapekkakastiketta.
Kasvislasagnee syötiin muutama päivä (valkokastike kauramaitoon, juusto ainoa eläinperäinen ainesosa) ja oli muuten hyvää
Pannupizzaa tein toissapäivänä, mulle ja miehelle omat
Eilen uunimättöä eli lankkuja, ranuja, mulle sipulirenkaita ja miehelle pakkasesta jämälihapullat
Ei yleensä syödä näin epäterveellisesti :D
Perunaa, soijarouhekastiketta ja puolukkasurvosta. Lisäksi kurkku- ja porkkanatikkuja.
Pinaattilättyjä, jotka täytettiin soijarouhekastikkeen jämillä ja couscousilla. Kaveriksi nektariinia ja raejuustoa.
Yhden padan pastaa eli wokkipannussa keittettiin pastaa, jonka annettiin hautua vielä kasvisten, tomaattimurskan ja papujen kanssa.
Tomaattimurskaa jäi yli, joten huomenna siitä varmaankin pitsakastikkeen pohja ja pitsaa lauantaiksi.
Sunnuntaina luultavasti uunibataattia ja lisäksi fetaa, paahdettuja pähkinöitä, paprikaa sekä korianteri- ja punasipulisilppua.
Tattirisottoa
vuohenjuusto-lihapullia
Irlantilaista lammaspataa
Kalapuikkoja bataattiranujen kanssa
Mustaamakkaraa puolukalla (siinä on mukavasti lisuke samassa paketissa)
Bataattichilikeittoa ja juuresleipää
Itsetehdyt tuhdit hampurilaiset, ei muita lisukkeita
Ma Jauhelihakiusausta
Ti Puuropäivä
Ke Lasagne
To Kasviskeitto
Pe Edellisen päivän soppaa lämmitettynä
La Tarkoitus tehdä kaalikääryleitä, vaihtoehtoisesti uunilohta
Linssikeittoa, kvinoa-salaattia, soijarouhekastiketta kera pastan, härkiswokkia
Maanantaina keitin ison punajuurikeiton (jossa oli myös porkkanaa, kesäkurpitsaa, sipulia, kaalia ja linssejä) josta riittää koko viikon lounasruoaksi.
Maanantaina syötiin päivälliseksi lauantaisen pulled porkin jämät jatkettuna lauantaimakkaraviipaleilla ja lisukkeeksi maalaisranskalaisia (ihan itse veistelin perunoista lohkoperunan ja ranskanperunan välimalleja), kirsikkatomaatteja.
Tiistaina päivälliseksi oli kaalilaatikkoa lisukkeenaan puolukoita ja porkkanaraastetta ja tänään laitan jauhelihakastiketta ja kuoriperunoita, porkkanaraastetta ja mungpavun ituja.
Loppuviikko on vielä täysin avoin kun en tiedä pääsenkö kauppaan vai pitääkö kaivella kaappeja.