En hallitse elämääni enää ollenkaan

Opiskelu on ollut pelkkää alisuoriutumista ja nyt mut on näemmä potkittu parilta kurssilta poissaolojen takia. En vain osaa opiskella ja ottaa vastuuta mistään ja nyt kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Itken vaan lattialle käpertyneenä, kun pitäisi lähteä tunnille.
Asun asuntolassa ja olo tuntuu kuin olisin kahlittu tänne paksujen betoniseinien sisälle. Katselen ikkunasta miten muut nuoret juttelee keskenään. Haluaisin mennä pihalle mutta sinne on niin pitkä matka ja pelkään törmääväni ihmisiin matkalla. Jos voisin vain avata ikkunan ja astua suoraan johonkin ihanan metsän keskelle... Ei täällä edes ole kunnon metsää. Täällä ei ole mitään paikkaa mulle. Kun menen ulos, kävelen nopean lenkin ja kiiruhdan takaisin sisälle vaikka oikeasti haluaisin jäädä hengittämään raikasta syysilmaa ja katselemaan alkavaa ruskaa. Voisin katsoa merta monta tuntia putkeen muttei täällä ole sitäkään. Harmaita rakennuksia, pari hassua puuta ja yksi pieni lätäkkö tuossa keskellä.
Nyt on lyhyt loma ennen koeviikkoa ja pitäisi kai mennä vanhempien luo siksi aikaa, ei mulla ole mitään muutakaan paikkaa, eikä tänne asuntolaan saa jäädä. En mä haluaisi mennä, eikä nekään kaipaa mua sinne pilaamaan tunnelmaa. Jos olisi tarpeeksi rahaa voisin yöpyä jossain. En mä osaa edes säästää, kaikki rahat menee mun ahmimiskohtauksiin. Ja sitten mä paastoan. Ja ahmin. Ja ei tästä vaan tuu yhtään mitään. Mulla ei ole minkäänlaista kontrollia mun elämään. Tuntuu että vain katselen muiden elämää jonkun huuruisen lasin läpi, omaa mulla ei ole.

Mä olen käynyt juttelemassa psykologilla jo kohta kolme vuotta, eikä niistä käynneistä ole ollut mulle mitään apua. Mä haluasin vaan päästä ulos tästä helvetin tunteesta ja alkaa vihdoin elää. Tietäisi vaan miten. Nyt mun pitäisi siivota tää läävä ja pakata. Nostaa rahaa lippuihin, katsoa aikataulut, tehdä rästiin menneet koulujutut, lukea kokeisiin. Sen sijaan mä palstailen, itken ja ahmin suklaata.

Mä kaipaisin vaan halauksen joltain