Lue keskustelun säännöt.
Liityin sitten minäkin Konmari-ryhmään Facebookissa. Voi luoja!
17.09.2017 |
Osa ryhmäläisistä on "marittanut" lähes kaiken. Minusta huippuna "maritettu" olohuone, keittiön ruokapöytä ja pakastin. Jollakin mies oli jo ymmärtänyt "marittaa" itse itsensä, osa tulee varmasti tekemään sen itse.
Ja tämä kaikki vain siksi, että joku japanilainen käskee. Miettivät vielä miten tehdä "marittaminen" oikeaoppisesti.
Henkilökohtaisesti mietin sitä, miten porukka yleensä on saanut kotinsa täyteen kaikkea tavaraa, joka ei "tuota iloa". Minä en ole koskaan elämässäni hankkinut muuta kuin tarpeellista ja iloa tuottavaa. Saatan pohtia hankintaa pitkäänkin. Meillä ei koskaan kaapit ole pursuneet tavaroista. Vaatekaappinikin oli ihan liian tyhjä, koska iloa tuottavia vaatteita on vaikea löytää.
Kommentit (41)
Ongelman ydin on piilomainonta joka yrittää syöttää sinulle lifestyleä, eli yrittää måärätä mitä kaikkea pitäisi olla joyya olisit ns. Kelpokansalainen.
Irtaantumalla mainonnasta lopouu turhan ostelu.
Hoin itselleni vuosia, että aina kun näet mainoksen tai tuotesijoittelun, päässä kuuluu kling ja tajuat et sua yritetään vedättää ostamaan.
Mutta en osta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sanonut kaikille tutuilleni ettei minulle saa antaa lahjoja, enkä anna lahjoja.
Koti pysyy siistinä.
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertakäyttöajattelu tuntuu myös kuuluvan marittamiseen. Tavaroita ei kannata säilyttää, jos niitä tarvitaan harvoin, koska aina voi ostaa uuden.
Tämä ei onnistu Suomen maaseudulla. Tiedoksi niille, jotka ihmettelevät maalaistalojen romukasoja, ne ovat itse asiassa varaosavarastoja. Ei täällä noin vaan osteta uutta, vaan johonkin koneeseen voi joutua tilaamaan varaosan toiselta puolelta maapalloa, ja siinä menee aikaa. Parempi on mennä hakemaan navetan takaa vanhasta koneesta, ja taas toimii.
Joopa joo. Koko takapiha täynnä autonraatoja ja vanhoja jääkaappeja ja muuta kivaa tuon takia. Mielummin kyllä tilaisin vaikka toiselta puolelta maapalloa sen mutterin viiden vuoden välein. Nähty tuota touhua.
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Meillä lapset kyllä joutuvat luopumaan tarpeettomista leluista koska niille ei ole tilaa. Jos haluaa säästää dublonsa ja kaikki sata pehmolelua niin käytännössä se vaan tarkoittaa että uusia ikätasoa paremmin vastaavia leluja ei mahdu eikä voi siis hankkia. Lapsi voi itse päättää säästääkö vai tekeekö tilaa muulle. Ihan opettavaista minusta. Mies huolehtii omista tavaroistaan. Välillä joutuu muistuttamaan että mitä jos noita tietokoneenraatoja tms roudaisi kierrätykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Konmaritus on mielisairaus siinä missä skitsofrenia ym. Tähän ei ole löytynyt vielä lääkitystä.
Itse luovuin juuri ruokapöydästä, vaikken konmarittaja olekaan. En koskaan syönyt sen ääressä tai tehnyt muutakaan. Siihen vain laskettiin tavaroita.
Sohvankin ajattelin myydä pois, se on tosi iso ja siihenkin lasken vain tavaroita. Joskus soitan kitaraa siinä, mutta pystyn soittamaan kitaraa muillakin istuimilla tai sängyllä. Miksi siis säilytellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse luovuin juuri ruokapöydästä, vaikken konmarittaja olekaan. En koskaan syönyt sen ääressä tai tehnyt muutakaan. Siihen vain laskettiin tavaroita.
Sohvankin ajattelin myydä pois, se on tosi iso ja siihenkin lasken vain tavaroita. Joskus soitan kitaraa siinä, mutta pystyn soittamaan kitaraa muillakin istuimilla tai sängyllä. Miksi siis säilytellä.
Eikö sulla käy koskaan vieraita joiden kanssa seurustelette sohvalla tai ruokapöydän ääressä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertakäyttöajattelu tuntuu myös kuuluvan marittamiseen. Tavaroita ei kannata säilyttää, jos niitä tarvitaan harvoin, koska aina voi ostaa uuden.
Tämä ei onnistu Suomen maaseudulla. Tiedoksi niille, jotka ihmettelevät maalaistalojen romukasoja, ne ovat itse asiassa varaosavarastoja. Ei täällä noin vaan osteta uutta, vaan johonkin koneeseen voi joutua tilaamaan varaosan toiselta puolelta maapalloa, ja siinä menee aikaa. Parempi on mennä hakemaan navetan takaa vanhasta koneesta, ja taas toimii.
Joopa joo. Koko takapiha täynnä autonraatoja ja vanhoja jääkaappeja ja muuta kivaa tuon takia. Mielummin kyllä tilaisin vaikka toiselta puolelta maapalloa sen mutterin viiden vuoden välein. Nähty tuota touhua.
Miten niin takapiha? Minä kirjoitin maaseudusta, enkä jostain kaupunkitontista, jonne on unohtunut autonraatoja. En minä romukasoja puolusta, mutta ymmärrän.
Viiden vuoden välein mutterin tilaaminen Kiinasta voi sattua juuri kiireisimpään heinäntekoaikaan ja se on huonompi homma, jos koneet seisovat rikkinäisinä sen kesän ainoan poutaviikon. Siksi ne osat haetaan omasta tai kaverin "varastosta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Meillä lapset kyllä joutuvat luopumaan tarpeettomista leluista koska niille ei ole tilaa. Jos haluaa säästää dublonsa ja kaikki sata pehmolelua niin käytännössä se vaan tarkoittaa että uusia ikätasoa paremmin vastaavia leluja ei mahdu eikä voi siis hankkia. Lapsi voi itse päättää säästääkö vai tekeekö tilaa muulle. Ihan opettavaista minusta. Mies huolehtii omista tavaroistaan. Välillä joutuu muistuttamaan että mitä jos noita tietokoneenraatoja tms roudaisi kierrätykseen.
Miksi jollakin lapsella on sata pehmolelua? Ei ne keskenään lisäänny, joku ne on sille lapselle hankkinut. Maritukselle pitäisi keksiä joku edeltävä este, eli että ei sinä krääsää kertyisi niin valtavasti. Siinäpä mammoille haastetta, kuka sellaisen kirjan kirjoittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää miten tämä herättää joissakin niin vahvaa antipatiaa. Oletteko te ehkä niitä ihmisiä jotka loukkaannutte kun lahjaksi antamanne posliiniesine päätyykin kierrätykseen?
Osa antipatiaa tuntevista ei ole lukenut kirjaa/kirjoja, vaan muodostaa mielipiteensä sen perusteella miten joku muu esittää oman tulkintansa aiheesta. Siinä herää vähän väkisinkin puolustusreaktio, kun marittaja antaa ymmärtää muiden olevan hamstraajia tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Meillä lapset kyllä joutuvat luopumaan tarpeettomista leluista koska niille ei ole tilaa. Jos haluaa säästää dublonsa ja kaikki sata pehmolelua niin käytännössä se vaan tarkoittaa että uusia ikätasoa paremmin vastaavia leluja ei mahdu eikä voi siis hankkia. Lapsi voi itse päättää säästääkö vai tekeekö tilaa muulle. Ihan opettavaista minusta. Mies huolehtii omista tavaroistaan. Välillä joutuu muistuttamaan että mitä jos noita tietokoneenraatoja tms roudaisi kierrätykseen.
Miksi jollakin lapsella on sata pehmolelua? Ei ne keskenään lisäänny, joku ne on sille lapselle hankkinut. Maritukselle pitäisi keksiä joku edeltävä este, eli että ei sinä krääsää kertyisi niin valtavasti. Siinäpä mammoille haastetta, kuka sellaisen kirjan kirjoittaisi.
Niin no, itse en ainakaan kehtaa suoraan roskiin pistää kun mummot, mammat, tädit ja serkut tuovat tuliaisiksi tai lahjaksi jotain pieniä leluja, teillä ilmeisesti tehdään niin?
Poistuin, koska en tykännyt, kun julkaisuissa samat keski-ikäiset eukot kohkasivat tavaroiden vähentelyään, ruokavaliotaan ja hehkuttivat omaa erinomaisuuttaan. Vaikka kuvista näki, ettei ole mitään tyylitajua ja asunnot kaikin puolin rumia, vaikka tavaramäärä väheni. Ja jos joku kommentoi eriävällä mielipiteellä, niin sai someraivoa niskaan. :D
En yleensä provosoidu. Mutta tuo meininki meni vähän joiltakin lahkoilun puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken sen tavaroiden kiittelyn ja ilon tuottamisen taustalla on pelkkää materialismia. Heitetään käyttökelpoista pois (meni se sitten roskiin tai kierrätykseen), että voidaan ostaa tilalle jotain uutta enemmän iloa tuottavaa. Jos marittaminen ohjaa miettimään kulutusta ja tekemään kestäviä valintoja, niin hyvä, mutta yhtä lailla se tuntuu kannustavan hankkimaan kaiken uusiksi astiapyyhkeistä alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Meillä lapset kyllä joutuvat luopumaan tarpeettomista leluista koska niille ei ole tilaa. Jos haluaa säästää dublonsa ja kaikki sata pehmolelua niin käytännössä se vaan tarkoittaa että uusia ikätasoa paremmin vastaavia leluja ei mahdu eikä voi siis hankkia. Lapsi voi itse päättää säästääkö vai tekeekö tilaa muulle. Ihan opettavaista minusta. Mies huolehtii omista tavaroistaan. Välillä joutuu muistuttamaan että mitä jos noita tietokoneenraatoja tms roudaisi kierrätykseen.
Miksi jollakin lapsella on sata pehmolelua? Ei ne keskenään lisäänny, joku ne on sille lapselle hankkinut. Maritukselle pitäisi keksiä joku edeltävä este, eli että ei sinä krääsää kertyisi niin valtavasti. Siinäpä mammoille haastetta, kuka sellaisen kirjan kirjoittaisi.
Eikö sulla ole lapsia? Pehmoleluja tulee joka tuutista. Niitä kannetaan jo laitokselle, sen jälkeen joka synttäreillä ja jouluna ja sukulaiset ostaa tuliaiseksi. Tuo nyt oli kuitenkin vain esimerkki. Olen itse hävittänyt pehmoleluja joka vuosi, joten ei niitä nyt meillä ihan oikeasti sataa ole. Otatko aina kaiken kirjaimellisesti?
Musta tämä Konmari on loistavaa bisnestä, jonka menestystä mä en ymmärrä. Kyllä kai jokainen aikuinen ja vastuullinen ihminen tietää jo ihan maalaisjärjellä, miten kodin tavaramäärä saadaan kohtuulliseksi. Sairaalloisesti hamstraavat on tietysti asia erikseen.
Jokaisesta tiiviistä ryhmästä muodostuu enemmän tai vähemmän fanaattinen lahko. Myös äitiydestä tai liikunnasta voi tehdä sellaisen; on vain yksi oikea tapa toimia ja toisin toimivat on väärinajattelijoita. On myös usein yksi johtohahmo ja lauma seuraajia, kuten teineillä.
Vierailija kirjoitti:
Musta tämä Konmari on loistavaa bisnestä, jonka menestystä mä en ymmärrä. Kyllä kai jokainen aikuinen ja vastuullinen ihminen tietää jo ihan maalaisjärjellä, miten kodin tavaramäärä saadaan kohtuulliseksi. Sairaalloisesti hamstraavat on tietysti asia erikseen.
Näin luulisi, mutta on paljon niitä jotka eivät raaski panna pois, koska tavarasta on joskus maksettu rahaa, se on saatu, sitä voi vielä tarvita, se voi vielä joskus mahtua päälle jne. Tai sitten eivät jaksa aloittaa prosessia. Konmari voi tuoda sen tarvittavan inspiraation.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaista ideologiaa toteutetaan perheissä? Toinen puoliso haluaa konmarittaa, mutta toinen ei? Kuka päättää, mistä lastentarvikkeista ja leluista luovutaan? Mitä jos lapsi haluaa säilyttää muistoja, mutta ne ovat vanhempien mielestä turhia?
Meillä lapset kyllä joutuvat luopumaan tarpeettomista leluista koska niille ei ole tilaa. Jos haluaa säästää dublonsa ja kaikki sata pehmolelua niin käytännössä se vaan tarkoittaa että uusia ikätasoa paremmin vastaavia leluja ei mahdu eikä voi siis hankkia. Lapsi voi itse päättää säästääkö vai tekeekö tilaa muulle. Ihan opettavaista minusta. Mies huolehtii omista tavaroistaan. Välillä joutuu muistuttamaan että mitä jos noita tietokoneenraatoja tms roudaisi kierrätykseen.
Miksi jollakin lapsella on sata pehmolelua? Ei ne keskenään lisäänny, joku ne on sille lapselle hankkinut. Maritukselle pitäisi keksiä joku edeltävä este, eli että ei sinä krääsää kertyisi niin valtavasti. Siinäpä mammoille haastetta, kuka sellaisen kirjan kirjoittaisi.
Eikö sulla ole lapsia? Pehmoleluja tulee joka tuutista. Niitä kannetaan jo laitokselle, sen jälkeen joka synttäreillä ja jouluna ja sukulaiset ostaa tuliaiseksi. Tuo nyt oli kuitenkin vain esimerkki. Olen itse hävittänyt pehmoleluja joka vuosi, joten ei niitä nyt meillä ihan oikeasti sataa ole. Otatko aina kaiken kirjaimellisesti?
En ole äskeinen. Meillä on kolme lasta, muttei todellakaan satoja pehmoleluja, sanoisin että alle 20. Unilelut on ostanut isoisä yksivuotislahjoiksi. Osa on itse ompelemiani. Muutama sukulaisten virkkaamia. Roskiin on heitetty alle viisi, lähinnä käyttökelvottomiksi menneitä. Kannattaisiko sinun puhua niille sukulaisille, eihän tuossa ole luonnonkaan kannalta mitään järkeä.
Mulla sama juttu.