Nainen, osaisitko olla miehen elätettävänä?

Nimenomaan se itsenäisyyden menetys tökkii, enkä halua olla tilivelvollinen edes puolisolle.

Minä en ymmärrä miten se itsenäisyys siitä mihinkään kärsii, jos mies elättää ja nainen esim. hoitaa lapsia.

En pystyisi. Tulisi hirveä olo. Tunnen itseni loiseksi jo silloin, jos mies haluaa maksaa kahvini. Ei vaan pysty.

Periaatteessa voisin ehkä, mutta toisaalta, silloin se aika menisi tavallaan hukkaan, koska minulla on sellainen periaate että kerrytän itselleni pääomaa koko ajan. Ja eläkettä tietysti myös. Eli jos eläisin jonkun siivellä niin, että minulla ei olisi mitään tuloja, mutta menot maksettaisiin, tekisin itse asiassa persnettoa. Tulisi siis liian kalliiksi mulle. 

Sama täällä, en kestäisi taloudellisesta riippuvuudesta johtuvaa itsenäisyyden menetystä. Vaikka itse usein toiminkin noin kuten tuo ananaspurkkien noutaja, niin itse en voi sietää sitä, että jään kiitollisuudenvelkaan.

Juuh.

Osaan ja olen koko ajan. Avioliitossa ollaan ja minä olen kotona hoitamassa yhteistä lastamme. Eiköhän tämäkin ole kohtuullisen yleinen tilanne. :) En tunne minkäänlaista loisimisen tunnetta, kyllä tämä välillä ihan työstä menee.

Rehellisesti kyllähän tämä tietysti vähän ärsyttää kun oma kontribuutio talouden menoihin on käytännössä nolla euroa, mutta toivon mukaan tämä on väliaikaista. Kyllä haluaisin itse tienata myös rahaa itselleni ja perheelleni mutta onneksi lapsi alkaa olla sen ikäinen että voi pian laittaa hänet päivähoitoon ja toivon mukaan minäkin saisin töitä. Kyllä itselle on ainakin jotenkin sisäänrakennettu sellainen "naisen on pärjättävä myös itse ilman miestä"-ajattelu.

Osaisin ja olen hyvällä omatunnolla.

Osaisin olla.

Toisaalta jos mies tekisi siitä numeron, niin silloin se olisi minulle ongelma. En haluaisi enkä "osaisi" olla sellaisen miehen elätettävänä, joka ei haluaisi olla elättäjä.

En kyllä varmaan edes ottaisi miestä, joka tekee rahasta ison numeron. En itsekään ole kovin rahakeskeinen.

Minulle riittää vaatimaton elintaso.

Jos en kustantaisi rahallisesti yhteistä elämäämme, yrittäisin kyllä muuten kontribuoida siihen.

Omaa rahaa pitää olla, itse tienattuna.  En hyväksyisi, riidan tullen vedotaan kuitenkin tuohon elättämiseen.

Avioliittolaki sanoo kummankin huolehdittava elatuksesta, siis näinkin päin, jos mies kotona.  Meillä se vaan oli eri asia, muistin mainita että minulle olisi kenkkuiltu.  Alusta asti osallistuin kuluihin vaikka pienestä tt-korvauksesta.  Silti vedottiin kun oli voimakas perhe, ettei kotiäiti voi sanoa mistään.

En aiemmin, mutta nyt voisin jos miehen tulot sen mahdollistaisivat

N 51

Vierailija kirjoitti:

Osaan ja olen koko ajan. Avioliitossa ollaan ja minä olen kotona hoitamassa yhteistä lastamme. Eiköhän tämäkin ole kohtuullisen yleinen tilanne. :) En tunne minkäänlaista loisimisen tunnetta, kyllä tämä välillä ihan työstä menee.

Rehellisesti kyllähän tämä tietysti vähän ärsyttää kun oma kontribuutio talouden menoihin on käytännössä nolla euroa, mutta toivon mukaan tämä on väliaikaista. Kyllä haluaisin itse tienata myös rahaa itselleni ja perheelleni mutta onneksi lapsi alkaa olla sen ikäinen että voi pian laittaa hänet päivähoitoon ja toivon mukaan minäkin saisin töitä. Kyllä itselle on ainakin jotenkin sisäänrakennettu sellainen "naisen on pärjättävä myös itse ilman miestä"-ajattelu.

Ap tässä ja unohtui se sanoa aloitusviestissä, että mun mielestä perhe-elämä on asia erikseen :) 

Onko sulla perhettä? Mulla on miehen kanssa neljä lasta, joita hoidan 12h joka päivä kun mieheni tekee uraa. Kuka hoitaisi hänen lapsiaan jos en minä? Ei niitä iltamyöhään voi päiväkodissakaan pitää..

En todellakaan tunne mitään pistosta sydämessäni kun käytän "hänen" rahojaan eikä mies kontrolloi mun rahankäyttöä mitenkään. Ollaan onnellisia ja ostetaan molemmat nitä tahdotaan.

En pystyisi. Vähemmistössä ovat nämä "hyötyjät." Hoitovapaa alle 3-vuotiaan kanssa on sitten asia erikseen.

Hoitovapaiden aikana ei tehnyt tiukkaakaan. Vaikka mies maksoi suurimman osan kuluista, ei hän olisi sen halvemmalla päässyt vaikka olisin ollut töissä, sillä silloin maksettavana olisi ollut hoitomaksut ja ruokamenotkin olisivat olleet kalliimmat. Arvoa on silläkin, että silloin miehen ei tarvinnut tehdä kotona mitään.

Minulle on hirveän tärkeää, että minulla on käytössä omaa rahaa, josta ei tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään. Kokeilimme jossain vaiheessa yhteisiä rahoja, mutta ei se toiminut. Yhteiset menot laitetaan puoliksi ja elintaso on sellainen, että se ei aiheuta ongelmia pienempituloisellekaan.

Pysyvästi en, mutta väliaikaisesti kyllä, ja tällä hetkellä elänkin miehen rahoilla. Itse en näe ainoina vaihtoehtoina, että joko tarkoituksenmukaisesti hakeutuu elämään toisen siivellä tai sitten pärjää aina itse ilman apua kumppanilta.

Olemme mieheni kanssa olleet tiimi jo yli kymmenen vuotta, ja vaihtelevasti enemmän on tienannut minä ja välillä mieheni. Nyt tekemistämme valinnoista johtuen minun on vaikea työllistyä, mutta mieheni tienaa enemmän kuin me molemmat yhteensä aiemmassa elämäntilanteessa. En siis koe, että elän mieheni siivellä: ennemminkin elämme yhteistä elämää tietynlaisena, koska näin olemme molemmat halunneet.

Meillä on tuloeroa jonkin verran; laitamme molemmat prosentuaalisesti saman verran yhteistilille jotta "köyhemmällekin" jää omaa rahaa edes vähän. Vähemmän töitä tekevä tekee sitten kotona enemmän

Olisi se hyvin vaikeaa, kun kotona jo on oppi siihen, että on opiskeltava ja hankittava oma toimeentulo ja toisaalta 30 vuotta on tottunut siihen, että perheessä on kaksi tasavahvaa leiväntuojaa. Meille on tämä systeemi toiminut todella hyvin.  En haluaisi olla elätti.

Ilman lapsia ei, mutta lasten kanssa joo. Se on kuitenkin täyttä työtä hoitaa kotia ja (pieniä) lapsia, joten on ihan ok jos mies kustantaa kaiken. Jos ei ole lapsia, niin sitten se onkin lähinnä loisimista.