Te joilla on sekä tyttö(jä) että poik(i)a, kumman kasvatus on haasteellisempaa?

Meillä poika ollut satamiljoonaa kertaa haasteellisempi kasvattaa. Ei johtune sukupuolesta, vaan ovat vain yksilöitä. Tyttö on aina ollut kultainen enkeli minua kohtaan, poika taas hakenut rajojaan kaikin mahdollisin tavoin. Tyttö oppii asiat helpommin, joka varmaan myös vaikuttaa luonteen lisäksi.

Vaimolta jos kysytään, niin ehkä hän kokee haasteellisuuden hieman tasaisemmaksi. Tyttö on kokeillut äitiään lähes siinä missä poikakin.

Kasvattajana olen vaimoa johdonmukaisempi (en mikään kurinatsi kuitenkaan), mikä saattaa vaikuttaa siihen, että helpommin asiat omaksuva tyttö ei koe tarvetta kokeilla minua. Poika yrittää hakata päätänsä seinään kauemmin.

Poika 16 v - helppo kasvatettava. Luonteeltaan rauhallinen, tunnollinen, järkevä ts ymmärtää kun asiat perustelee. Tajuaa milloin kannattaa lopettaa.

Poika 12v - haastava. Empaattinen, tunteellinen, jääräpäinen ja temperamenttinen. Haastaa mua ja kokeilee rajojaan, ilo ja suru näkyvät ja kuuluvat. Ei todellakaan usko helposti. Muutaman vuoden hänen kanssaan olen vääntänyt ja hakenut parasta tapaa toimia. Välillä pakko pysäyttää tiukasti hänet ja tapansa toimia. On kyllä helpottanut, mutta järjettömän määrän johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä on vaatinut. Pienempänä juhlat//ravintolassakäyminen oli yhtä helvettiä. Nykyään osaa jo käyttäytyä erittäin hyvin.

Tyttö 7v - siltä väliltä. rempseä rämäpää, toisaalta hyvin herkkä ja loukkaantuu herkästi. Ei raivoa, mököttää. Hänen kanssa toimii erilainen kasvatustyyli kuin veljien kanssa. Mököttäminen ja loukkaantuminen aiheuttaa haasteita välillä. Toisaalta käyttäytyy aina ravintoloissa/juhlissa jne todella kauniisti ja uskoo kerta sanomisella.

Mun vastaus olisi siis pojan kasvattaminen haastavinta, mutta veikaisin että kyse enemmän tempperamentista kuin sukupuolesta

Meillä poika ollut haastavampi, syynä:

1. Koulunkäynnin osalta ottaa vähän rennommin ja lukee vähemmän, joten numerotkin enemmän sen mukaiset. Silti halusi lukioon ja haluaisi yliopistoon.

2. Haluaa harvoin keskustella ja kertoa elämästään meille vanhemmille. Olisi kiva kuulla pojan elämästä, ilman että kokee olevansa pojan elämään liikaa puuttuva vanhempi.

3. Pelaa iltaisin turhan myöhään ja nukkumaan menokin menee myöhemmäksi. Sitten nukkuu aamut ja pitkälle päivään, välillä myöhästyy koulustakin.

Ehkä aikaista sanoa kun lapset on alle kouluikäisiä. Laitoin ei eroja, kun en osannut päättää kumpi on hankalampi, kun toisella toinen asia sujuu ja toisella toinen.

Poika, lyö, puree, repii vaatteista enemmän, vaikka kuinka kieltää, niin sitä kokeillaan aina välillä kun vähääkään muuttuu rauhattomaksi meno. Tosin ei päiväkodissa eikä muita kuin perheen jäseniä kohtaan. Tyttö ei ole lyönyt ja purrut.

Kuivaksi opetteleminen aivan mahdotonta. Poikaa ei vain kiinnosta yhtään. Tyttö taas oppi todella helposti alle kaksi vuotiaana kuivaksi.

Tyttö ei varo juuri yhtään ulkona, kun hän nyt muka osaa jo. Ei meinaa pysähtyä kun käsken. Poika uskoo paremmin ulkona.

Tyttö kiukuttelee enemmän lelujen perään kaupassa. Poika taas herkkujen

Keskenään riitelevät, tyttö ärsyttää sanoin, poika repii ja vie leluja leikeistä. Ja molemmat lopulta huitovat toisiaan tai toinen tulee valittamaan toisesta. Molemmat tuntuu aloittavan yhtä usein riidat.

Tyttö malttaa paremmin kuunnella kun luetaan, poika malttaa taas olla ruokapöydässä paremmin, poika oppi helpommin rauhoittumaan nukkuun, tyttö taas välillä ei millään rauhoitu.

Mutta aika samanlaista ollut vielä.

3 poikaa ja 1 tyttö ja kyllä toi tyttö noita kolmea vastaa mennen tullen.

Meillä 4 poikaa ja 2 tyttöä. Ala-asteikäisiä, teinejä ja nuoria aikuisia.

Kyllä tässä vuosien varrella on niin monesti tullut todettua, että kyllä pojat ovatkin helppoja verrattuna tyttöihin. Tyttöille tuntuu olevan kaikki aina niin vaikeaa, vaatteet, ystävyyssuhteet, tunteet jne jne. Pojille vaan asiat tuntuvat olevan niin paljon mutkattomia eikä niistä tarvitse vääntää mitäön vuosisadan draamaa.

Meidän kaksoset vuorottelivat haasteellisuudessa. Vaikeusasteet kasvatuksen suhteen vaihtelivat. Poika oli aktiivinen ja jopa hankala vahdittava 1-8v. Sen energiat piti kanavoida jotenkin. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa ilmoitettiin hänet urheilun pariin, eri lajit eri ikäisinä. (tenavauinti ja -voimistelu, jalkapallo, karate, koripallo, jne).  Murkkuikäisenä poika hoiti koulun hyvin. Hän vietti paljon aikaa kavereittensa kanssa,. Hänen elämäänsä kuuluu liikunta ja urheilu edelleen isona osana. Opiskeluaikana hän jopa kilpaili ja oli oman lajinsa huippuja. Valitettavasti opiskelut veivät aikaa, eikä ollut mahdollista jatkaa kilpauraa, nykyään vain harrastusmielessä.

Tytär oli pienempänä helppo ja kiltti prinsessa, mutta esimurkku- ja murkkuiässä tosi hankala ja uhmakas. Hänen omapäisyyttä ja räyhäämistä jatkui aina lukion lopulle saakka. Itse hän aina hoiti koulun hyvin, mutta kotona hän halusi määrätietoisesti uhmata kaikkia rajoja ja sääntöjä. Joidenkin lasten itsenäistyminen tapahtuu ryminällä ja kaaoksella. Kun hän lukion jälkeen pääsi opiskelemaan ja muutti kotoa opiskelijaasuntoon, tilanne muuttui ja tasaantui. 

Nykyään voin katsoa taaksepäin ja todeta, että monessa olemme olleet mukana. Elämä on aaltoliikettä. Kaikki kipuilut on laitettava kasvamisen piikkiin, niin lasten kuin vanhempienkin.

Kyllä se riippuu lasten luonteestakin. Mä sanoisin, että POJAN on vaikeampaa! Se johtuu siitä, että meidän lapset ovat luonteeltaan hyvin kilttejä, herkkiä, ujoja, tottelevaisia, empaattisia, ystävällisiä, herkästi ahdistuvia, pelokkaita, rauhallisia, epäurheilullisia, haaveilijoita ja fyysisesti ovat myös pienikokoisia ja söpöjä. Tytöllä nuo meidän lasten luontaiset ominaisuudet ovat "tavallisia ja hyväksyttäviä". Poika, joka inhoaa riehumista, rajuja leikkejä ja on tosi ujo, onkin siis mielestäni vaikeammin kasvatettava kuin tyttö samoilla ominaisuuksilla. Lapset ovat luonteeltaan melko samanlaisia, tyttö on ehkä aavistuksen tosiaan "itsepäisempi" kuten tytöt yleensäkin mutta erittäin-erittäin-erittäin kiltti ja sopeutuva silti. Minä ja mieheni olemme olleet kilttejä ja arkoja lapsia myös, joten ei ole omena kauas puusta pudonnut. 

Onneksi nykyään sukupuolistereotypiat ovat jo lievempiä kuin joskus mun ja mieheni lapsuudessa. 

TYTTÖJEN!!!!!!!