Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei puhu juurikaan omista asioista. On äärimmäisen hyvä kuuntelija kuitenkin.

Kuinka hyvä kuuntelija sinä olet tai luulet olevasi?Tämä kysymys yleensä kaikille jotka miettii smaa kuin ap.

1. Tosiaan, en oleta että asiani kiinnostavat.

2. Oon törmännyt ihmisiin jotka on osoittautuneet epäluotettaviksi

3. Harvat omat asia on ihan vaan omia. Esim. parisuhde asioita en jauha kavereilleni, koska tuntisin pettäväni mieheni luottamuksen siinä

Sellainen joka ei kerro omia asioitaan koskaan ei pitemmällä tähtäimellä ole ystäväainesta. Itse luovun tällaisista yksipuolisista ystävyyssuhteista sillä minäkin haluan olla joskus tarvittu kuuntelijana. Vastavuoroisuus on ystävyyssuhteissa tärkeää.

Joskus vaivaa, miten muut kokee puhumattomuuteni.

kun toinen avaa usein sydäntään, ei ole tosi kaveri.



Ellei sitten toisella ole salattavaa tms. Ystävyys ei ole tasapuolista, jos vain toinen avaa sydäntään ja elämäänsä toiselle, asettuu siis haavoittuvaiseksi ja toisen luottamuksen armoille.

Tulen paljon paremmin toimeen vaikka kenen besserwisserin kanssa, mutta sulkeutunut ihminen seka joo-joo-mies saa minut hamilleni.



Koska sellaisen kanssa seurustelu muodostuu ennen pitkaa

1) tylsaksi, koska puhutaan vain saasta tai vastaavasta - ja tylsa suhde ei kanna mihinkaan

2) yksinpuheluksi - mika loppuu jossain vaiheessa, koska miksi mina paljastaisin itsestani mitaan, jos se ei ole kaksisuuntaista?

3) hiljaisuudeksi - en tarvitse toista ihmista, jotta voin jossain istua. Voin istua ihan hiljaa yksiksenikin.



Minulla on yksi kaveri, jonka kanssa vietin kotiaitivuosia. En voi kutsua hanta " ystavaksi" , koska suhde on niin pintapuolinen. En tieda, mita han todella ajattelee ja mita han todella tuntee....

ja kun aloitan puhumaan (kun ystäväni on vuodattanut2 tuntia putkeen)hän rupeaa katsomaan kelloa, haukottelemaan ja lähettelemään tekstiviestejä miehelleen. Että voipi se olla niinkin, että tietyssä seurassa ei voi muuta kun kuunnella..

Ajattelen, että onpa tylsä tyyppi.



Aikaa pitkään alkaa rasittaa sellaisen ihmisen seura, kun itse saa aina olla se puheen vetäjä. Lopulta tuntuu tosiaan, että aiheet on loppu.

Ja mua alkaa myös hävettämään, kun itse vain koko ajan lörpöttää omista asioistaan.



Yritän aina kysyä toisenkin asioista, mutta jos aina saa vastaukseksi vain yhden kahden sanan vastauksen, niin ei siinä oikein pääse keskustelua syntymään.

Tulee sellainen olo, että jep jep, mistähän keksisi sitten jotain sanottavaa, ettei ole niin hemmetin painostavan hiljaista.



Ulkoimailla asuessa mulla oli yksi tosi yksinäinen ihminen ystävänä. Hän tuli todella mielenkiintoisesta maasta. Yritin kysyä häneltä sitä ja tätä hänen maastaan ja kulttuuristaan, mutta ei hän osannut kertoa. Aina hän halusi kovasti tavata mua (välillä päivittäin), mutta ei hänellä ollut ikinä mitään juteltavaa. Aina hän vain kysyi multa, että mitä kerrottavaa mulla on hänelle. Olo oli kuin jollain viihdyttäjällä, joten aloin harventaa tapaamisia.



Nyt häneltä tulee sähköposteja: minulla ei ole mitään kerrottavaa, mutta mitä SINULLE kuuluu.

GRRRR!!!! Ei mulle kuulu mitään ihmeellistä, mutta aivan arkisista asioistakin saa jutun juurta jos haluaa.

1) yleensä ihmiset eivät halua kuunnella minua



2) en halua enää puhua monille, koska saan vain kahdenlaisia reaktioita: joko kuuntelija masentuu totaalisesti eikä uskalla enää rasittaa minua millään, tai sitten alkaa itse valittaa aivan helvetistä jokaisesta pikkuvaivasta mitä on kokenut koskaan.



Meillä on meneillään hirveitä asioita, ja kovin poikkeuksellisia. Niitä ei ihmiset ole yleensä halukkaita kuulemaan, varsinkaan jos on omiakin lapsia.

Kovin läheistä ystävyyssuhdetta ei tällaisen ihmisen kanssa voi syntyä, koska kovin pitkään en jaksa asioitani kertoa ihmiselle, josta en itse tiedä mitään. Jota en oikeastaan edes tunne. Ilmeisesti hän ei luota minuun, kun ei kerro omista asioistaan.

minulla on n.8-10 ihmistä jotka soittavat ja piinavat omilla asioillaan, mutta kun itse haluisin puhua niin tulee kiire johonkin.



myöntäkää nyt hyvät ihmiset suurinta osaa ihmisiä kiinnosta VAIN omat asiat!

Miksi kukaan haluaa olla ystävä sellaisen kanssa, joka ei luota sinuun lainkaan?

Yleensä tuollaisten ihmisten kanssa keskustelut menevät aika pian linjalle " kiva ilma tänään" , kun ei ole muutakaan puhuttavaa.

Ja tulee tosiaan itselle vähän hölmö olo, kun yrittää pitää keskustelua yllä esim. ruokatunnilla. Itsekään en ole mikään kovin puhelias tyyppi, mutta ei jaksa aina istua koko ruokista niin, ettei kukaan sano mitään. Vuosien varrella ruvennut vähän rasittamaan se, kun työkavereihin ei saa oikein mitään kontaktia.

Vierailija:

Aikaa pitkään alkaa rasittaa sellaisen ihmisen seura, kun itse saa aina olla se puheen vetäjä. Lopulta tuntuu tosiaan, että aiheet on loppu.

Ja mua alkaa myös hävettämään, kun itse vain koko ajan lörpöttää omista asioistaan.

Yritän aina kysyä toisenkin asioista, mutta jos aina saa vastaukseksi vain yhden kahden sanan vastauksen, niin ei siinä oikein pääse keskustelua syntymään.

Tulee sellainen olo, että jep jep, mistähän keksisi sitten jotain sanottavaa, ettei ole niin hemmetin painostavan hiljaista.

.

Mä mielummin kuuntelisin muita, mutta puhun myös itsestäni, koska muuten minulle ei puhuta mitään.

tarkoitan sitä, että on hauskempaa puuhata jotakin kuin koko ajan pälättää. Äitini on kova puhumaan ja myös minä melko, riippuen tilanteesta, mutta olen huonompi kuuntelija. Mulla ei ole yksinkertaisesti kärsivällisyyttä siihen ellei sitten ole hyviä juttuja.

Jos asiaa tarkasti miettii niin parhaimmat keskustelut on ollut teininä ja

miesten kanssa. En tarkoita, että asia olisi sukupuolikysymys, mutta kun ei jaksa keskittyä!!!

Se, että puhuu vain omista asioistaan on itsekästä, mutta jos ei anna myöskään mitään itsestään niin viestii, ettei luota minuun eikä ole tosi ystävä.

Monesti puheliaita pidetään itsekesekeisinä, joita ei kiinnosta oikeasti toisten kuulumiset. Ei pidä paikkaansa! ainakin minä muistan myös toisten asiat ja osaa tarvittaessa kysyäkin jälkikäteen ja muistaa.

Nähdään aika harvoin, mutta tarkkaan " utelee" meidän perheen kuulumiset, mutta kertoo aika vähän ja pinnallisia asioita heidän perheestään. Siis minulle tulee välillä olo, että salailee asioita (mm. parisuhde, taloudellinen tilanne, suhde appivanhempiinsa), mutta haluaa tietää jotenkin kovin tarkkaan ko. asioita minulta... En sii tarkoita, että tarvitsee sentilleen kertoa asuntovelan määrää tms, mutta on usein vain äärettömän epämääräinen juttuissansa ja minä taas en ole sellainen, että suoraan utelisin vaan oletan, että tietyt tärkeät asiat puhutaan avoimesti.



Ehkä en osaa oikein kirjoittaa mitä tarkoitan.

Keskustelun pitää olla vuorovaikutteista, molemmat osallistuu ja kommentoi, kertoo kokemuksiaan ja mielipiteitään. Mitä sellaisen kanssa voi puhua, joka ei anna itsestään mitään.



Mä kyllä kysynkin suoraan, että " Kuinka on mennyt...Mites anoppilassa...?" Itse olen kova puhumaan ja omat asiat tulee yleensä kerrottua kysymättäkin : ). Välillä olen kertomatta ja odotan kaverin kiinnostuvan.

Hänen on vaikea avautua ja hänen itsetuntonsa voi olla heikko, sillä luulee ettei hänen asiansa ole niin tärkeitä tai että ne ovat niin outoja, ettei niistä uskalla puhua.