Voisitko tehdä kuolinpaidan itsellesi tai läheisellesi?
Ennen tekeminen oli yleistä, ei puettu "salaa" vainajaa polyesteri lakanaan vaan tehtiin itse kaunis kuolinpaita. Laitettiin laatikkoon odottamaan. Tehtiin nuorena kapiot, myöhemmin kuolinpaita.
Kommentit (28)
Olen miettinyt arkun veistämistä. Saisin mieleiseni. Ja kantajille pirun raskaan!
Mitä minä semmoisella? Iron Maidenin kiertuepaita saa kelvata.
Olen vanhainkodissa töissä. Yksi asukkaista halusi, että hänet puetaan hääpukuunsa sitten kun laitetaan arkkuun. Näin tehtiin.
Olen pukenut siskolleni hänen kauneimman valkoisen puseronsa. Ei tuo puemistapa ole kadonnut kuin niissä suvuissa, joissa kuolema pyritään piilottamaan eikä hautajaisia järjestetä, koska ne maksavat.
Omassa kaapissa on itsetehty kuolinpaita odottamassa. Selässä on pienet siivet .-)
Minä haluan päälleni itse tekemäni villatakin. Muulla ei väliä, mutta villatakitta olen luvannut miehelleni palata kummittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhainkodissa töissä. Yksi asukkaista halusi, että hänet puetaan hääpukuunsa sitten kun laitetaan arkkuun. Näin tehtiin.
Leikattiinko hääpuku selkäpuolelta auki?
Eräs sukulaiseni on tehnyt itselleen sellaisen perinteisen kuolinvaatteen. Itselleni en varmaankaan tekisi tai ostaisi erillistä kuolinvaatetta, mutta voisin antaa ohjeeksi pukea minut johonkin itselleni mieluiseen mekkoon tai vaikka bändipaitaan. Minusta oli myös koskettavaa törmätä uutiseen naisista, jotka tekevät vapaaehtoistyönä kuolinvaatteita vauvoille.
Vierailija kirjoitti:
Mitä minä semmoisella? Iron Maidenin kiertuepaita saa kelvata.
Siinä olisi leppoisa pötköttää arkussa Only the good die young -paita päällä.
En osaa häävisti ommella edes irronnutta nappia takaisin, mutta jos osaisin, miksi en voisi tehdä myös kuolinpaitaa. Ei sen tekeminen tai se, mihin tarkoitukseen se tulisi, ainakaan minua pelottaisi.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhainkodissa töissä. Yksi asukkaista halusi, että hänet puetaan hääpukuunsa sitten kun laitetaan arkkuun. Näin tehtiin.
Leikattiinko hääpuku selkäpuolelta auki?
Miksi? Miksi pitäisi leikata selkäpuolelta auki?

En tiedä, en ollut laittamassa ko. vainajaa eikä ole tullut puheeksi. Veikkaan, että ei, koska puvussa oli selkäpuolella pitkä nappirivistö niskasta vyötäröön saakka ja siten puku on varmaan ollut helpohko puettava jos/kun napit ovat olleet auki.
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhainkodissa töissä. Yksi asukkaista halusi, että hänet puetaan hääpukuunsa sitten kun laitetaan arkkuun. Näin tehtiin.
Leikattiinko hääpuku selkäpuolelta auki?
Miksi? Miksi pitäisi leikata selkäpuolelta auki?
Vainajaa voi olla hankala pukea, kuolonkankeuden vuoksi.
Tekisin. Kauniin vaatteen, vaikkei sitä kukaan näkisikään koskaan. Omat kirjaillut laittaisin. Suuria peijaisia en halua. Lämmin kuolinpaita.

Arkkuvaatteet ovat ihan yleisesti selästä auki samaan tapaan kuin potilaiden leikkaussalipaita. Mietin vain, että voi olla hiukkasen hankala pukea vainajaa muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhainkodissa töissä. Yksi asukkaista halusi, että hänet puetaan hääpukuunsa sitten kun laitetaan arkkuun. Näin tehtiin.
Leikattiinko hääpuku selkäpuolelta auki?
Miksi? Miksi pitäisi leikata selkäpuolelta auki?
Vainajaa voi olla hankala pukea, kuolonkankeuden vuoksi.
Ei kuolonkankeuden, vaan sen vuoksi että kuollut painaa paljon, joten on helpompaa saada vaatteet päälle. Kuollutta on vaikea käsitellä koska lihastonus puuttuu. Olen pukenut äitini. Kuolonkankeus ei kestä niin kauan että arkkuun laitettaessa vielä olisi. Kuolonkankeus kestää noin vuorokauden, ja häviää seuraavan 12 tunnin kuluessa. Usein vainaja on vielä kylmiössä, ellei jostain syystä haluta arkuttaa ensimmäisen 2 päivän sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Tekisin. Kauniin vaatteen, vaikkei sitä kukaan näkisikään koskaan. Omat kirjaillut laittaisin. Suuria peijaisia en halua. Lämmin kuolinpaita.
Villasukat haluaisin, lämmittäisi kovasti tuhkausta odotellessa.
Mummolleni puin arkkuun villasukat ja laitettiin vielä villapeitto päälle. Omia vaatteita olisi ollut vaikea saada päälle. Pienellä ja kevyellä vainajalla ehkä helpompaa. Jo pelkät kädetja jalat olivat kauhean painavat, ja arkussa ei ollut yhtään tilaa pyöritellä. Eli omat vaatteet pitää laittaa ennen arkkuun laittoa. Ehkä heti kuoleman jälkeen ennen kankeutta.
Arkut ja kuolinvaatteet kannattaa tehdä valmiiksi, antaa ne sitten kelle vaan. Yleensä kuolema tulee aina yllättäen. Siinä voi itsellä olla paljon tekemistä ja vähän energiaa.
Pitääkö kuolinpaita pukea juuri ennen kuolemaa päälle? Silloin jos on jo kuollut, ei paita enää ole varsinainen kuolinpaita jos paita on puettu kuoleman jälkeen? Eli jos on sairaalassa huonossa kunnossa, niin sanooko lääkäri potilaalle milloin olis hyvä se kuolinpaita päälleen pukea?
Meillä on viisihenkinen perhe ja mies on tehnyt meille kaikille jo arkut valmiiksi ja minä olen tehnyt kuolinvaatteet. Arkut on autotallissa pinossa ja kuolinvaatteet arkuissa sisällä. Siitä on sitten helppo ottaa tarvittaessa.
Johan oli. Kun sain tämän aloituksen tehtyä (olen pohtinut muutaman päivän), olikin vieressä viestinä kysymys ruumisautosta. En ollut nähnyt sitä viestiä aiemmin, eli tämä ei liity mitenkään tuohon viestiin.
Itse sain ajatuksen käytyäni viime vkl yhdessä museossa, jossa näin kuolinpaitoja ja kerrottiin niiden tekemisestä. Mietin, miksei nykyäänkin? Mietin keskustelua tähän aiheeseen ja nyt lauantaiaamuna päätin avata aiheen.