Miten menee muilla viimeisellä kolmanneksella olevilla tuplamammoilla?
Heip!
Itse täällä yritän tappaa aikaa päivästä toiseen. Vähän on välillä huono omatunto, kun en saa oikein mitään järkevää tehtyä ja välillä hermostun tuohon uhmaikäiseen taaperoon oikein kunnolla ( 2,5 v). Kun alkaa olla vaikeaa kumartua yms noukkia lattialta esineitä, niin välillä hermostuttaa, kun ei suostu pukemaan tai ulkona ei suostu lähtemään takaisin sisään yms. Jos joudun huutamaan yms, ni sitten puuskutan taas pitkän aikaa.
Välillä on hankalaa kävellä ulkona, kun hengästyy niin nopeasti. varsinkin jos taapero lähtee juoksemaan eikä suostu pysähtymään, niin on ihan puhki kun koettaa juosta perässä. Puistossa istun melkein aina märällä penkillä kun en jaksa seisoskella. Nyt on vielä niin tylsät kelitkin....
Supistuksia on aina välillä, ei tosin sellasia kivuliaita oikeestaan. Välillä kyllä puristaa sillä tavoin napakasti. Jännä juttu, että mitä pidemmälle raskaus on edennyt, niin sekin on vähentyneet. huomaan,että nyt on henkisesti helpompaa. ELi kun viikkoja on jo 28+1, niin tietynlainen taakka on pudonnut harteilta, kun tietää, että niiden henkiinjääntimahikset on jo hyvät vaikka syntyisivätkin. Ja jokainen päivä eteenpäin on plussaa.
Mulla on huomenna neuvola ja hiukan hirvittää toi painon nouseminen. Mulla ei oo ylipainoa alunperin, mutta ihan syömisellä olen kyllä saanut nyt varmaan taas tosi reilusti painoa...viime punnituksesta on jo kuukausi ja vähän hirvittää ne lukemat. Toivottavasti ei oo proteiinia tai sokeria tullut. Mutt eihän sillekään sitten mitään mahda. Vielä ei ole ainakaan turvotuksia tullut, joten eiköhän tässä vielä vähän matkaa päästä niiden suhteen eteenpäin. Ja tuolle sokerille ei kai sitten voi mitään, jos ei ihan mahdottomasti tule ( siis kuin ruokavalio).
Pissalla joudun käymään ainakin 3 kertaa yön aikana. maha on jo tosi iso, mikään takki ei mene kiinni tosta edestä keskeltä. Ihmiset varmaan ihmettelevät tuolla puistossakin, että enkö ikinä synnytä, kun viikosta toiseen vyöryn sinne tän mahani kanssa....
Tosi ihanaa olis, jos ei joutuis missään vaiheessa sairaalaan makaamaan. Ens viikolla on äitipolille menokin ja täytyy vaan toivoa, ettei olis semmosta, että joutuis yllättäen osastolle. Itse olen orientoitunut,että voisivat alkaa syntyä viikoilla 37-38 ja toivottavasti käynnistävät sen. Millään ei jaksaisi 40 viikolle odottaa.
Välillä miettii, että jos tuleekin yllättäen lapsivesi, verenvuotoa tms, niin täytyy vaan äkkiä ottaa taapero kainaloon ja vaatetta niskaan ja lähteä naistenklinikalle. Mun mieskään ei ole aina tavoitettavissa just sillä sekunnilla ja välillä hirvittää, että jos jotain tommosta tapahtuu. No, kai ne jossain polilla sen aikaa taaperosta huolehtii, että joku ehtii sinne.
Kommentit (21)
Niin sitä vaan on pullat saatu pois uunista ja tuotoksia ihastellaan jo kotona asti!
Kaksostyttäremme syntyivät tiistaina 9.5.06
Meille oli varattu sektioaika klo 9.00 mutta tiput päättivät toisin ja lapsivedet hurahtivat yöllä klo 02. Onneksi olimme jo sairaalassa sillä synnytys alkoi etenemmään melko nopeasti ja myöhemmin selvisi että kohtu oli ollut aika huonossa kunnossa, käsi oli näkynyt läpi eli enemmät supistelut olisivat voineet olla pahasta... Tytöt siis autettiin maailmaan klo 6.57.
Tärkeät mitat
A 3550g 47cm isosisko ;)
B 3890g 48cm
Nyt harjoittelemme elämää maidonhajuisessa maailmassamme ja 2-vuotiaan isoveljen valvovan, uteliaan silmän alla.
Ylpeä äiti oli jo ynnäillyt tyttärilleen lisää painoa....
Eli painoa oli siis 2550g ja 2890g, ei yli kolmen kilon niin kuin huimasti näppäilin. ;)
Hih hih.
...vielä porskutetaan ongelmitta. Meinasin tippua pöydältä kun lääkäri sanoi painoarviot, A 2,4 kg ja B 2,2 kg. Kolme viikkoa sitten huitelivat puolentoista kilon kieppeillä! Nuo luvut laittaa ajattelemaan että mahassa on neljän ja puolen kilon edestä vauvaa + tykötarpeet päälle. Huh. Mutta tyytyväinen täytyy olla että noin hienosti kasvavat ja samaa tahtia. Seuraava aika kahden viikon päästä (ja siinä välissä neuvola). Täytyy sanoa että hyvissä käsissä tuntee olevansa näiden tuplien kanssa, kun huolellisen neuvolasyynin lisäksi on päässyt muutaman viikon välein äitipolille samalle erikoislääkärille ja joka kerta on ultrattu. Millaisia kokemuksia muilla?
on säästynyt ainakin vielä sairaalareissuilta yms, kun on tuo esikoinenkin tuossa ja miehen pitää vielä käydä töissä ( jos vaan mahdollista). Jos sairaalaan joutuu, ni tietty sitten täytyy järjestää jotain.
EI oo myrkytysoireita tai turvotuksia vielä tullut ja mitä pidemmälle yli 30 viikon, ni olotila on parantunut ( outoa kyllä). Niitä supistuksia kyllä tulee, mutta ne ei enää tunnu samoin ku esim. vähän yli 20 viikon tuntui. Eilenkin olin äitipolin käyrissä ja sielläkin tuli ihan suht napakoita supistuksia, mutta tunnen ne jotenkin eri tavalla ku esikoisesta ja aiemmin tässä raskaudessa. Onkohan kohtu jo niin venynyt, ettei tuntokaan enää pelaa?! Joka tapauksessa kohdunkaula on pehmeä ja sormelle auki. Esikoisesta mulla oli sama tilanne vasta siinä vaiheessa, ku menin jo tosissani synnyttämään ja kivuliaita supistuksia oli ollut jo noin 12 tuntia.
Mulla on A-vauva raivotarjonnassa ja B on taas kääntynyt perätilaan. Ihmeen paljon melskaavat edelleen, en tajua, että miten ne mahtuu. Painoarvio oli kummaltakin 2600 g. Näillä näkymin odottaa alatiesynnytys. Jos ihan suoraan sanon, ni mä toivon, että nää jo alkais syntymään vaikka ens viikolla.
T. bambi rv 35+4
Laitan sitten viimeiset kuulumiset minultakin. Kaksoset syntyivät 24.5.06, 40+2viikot, käynnistyksellä joka päätyi sektioon.
A-poika 3,6kg 49cm ja B-tyttö 3.0kg 48cm.
Nyt onnellisesti kotona.
Hyvää ja onnellista kesää kaikille!
Hei,
En ole tänne paljon raskauteni aikana kirjoitellut, lukenut muiden juttuja kylläkin. Nyt ajattelin kysellä teiltä muilta viimeisellä kolmanneksella olevilta, josko jollakin olisi samankaltaisia tuntemuksia kuin itsellä.
Olen siis nyt viikolla 32 ja muutama päivä päälle ja viime viikosta lähtien minua on vaivannut valtava kipu vasemman kyljen alla. Kipua on ollut jo noin kuukauden, mutta nyt myös yöunet ovat kärsineet rajusti. Lääkäri määräsi Litalgin särkylääkettä, joka ei ole auttanut. Olenkin nyt ottanut Banadolia 2 kpl yöksi ja saan joten kuten nukuttua pienissä pätkissä. Vauvat olivat pari päivää sitten n.2100g molemmat, eli kasvukäyrien yläpuolella mennään. Itse olen 164cm pitkä ja painoa on tullut vain 10 kg lähdöstä. Paikat ei tahdo kestää...
Onko muilla ollut vastaavaa kipua ja onko se helpottanut raskauden edetessä? B-vauvan peppu siis painaa niin kivuliaasti, että kylkeen sattuu pirusti. Toivon vain kovin, että he laskeutuisivat ja kipu hellittäisi. Tällä hetkellä tuntuu siltä kuin puukolla pistettäisiin. Pelottaa niin, että vielä kaksi kuukautta tässä valvotaan, ja sitten olen synnytykseen mentäessä täysin rikki ja väsynyt. Muuten kun kaikki on mennyt loistavasti.
Ehkä tämä tästä. Tsemiä muillekin viimeistä aikaa viettäville! :)
Mulla näin rv 25 jo sama ongelma, oikeaa kylkiluuta särkee lähes koko ajan. Onneksi se helpottaa kun makaa vasemmalla kyljellä mutta kun vauvat tästä vähän vielä kasvaa niin... kääk! Mielellään kuulisin minäkin että tämä helpottaa edes jossain vaiheessa lopppuraskaudesta, kun maha vähän laskeutuu! Taitaa vaan pahin olla vielä edessä mulla.
Tsemppiä sulle!
Täälä vähän samanlaisia fiiliksiä, kun Bambillakin! Mulla on tänään raskausviikkoja 30+3 ja koko ajan mieli kevenee sen suhteen, että vaavit on koko ajan kypsempiä tulemaan maailmaan, vaikka toki toivon, että viihtyisvät masussa vielä monta viikkoa!
Mulla esikoinen on kans vähän reilu kaksvuotias ja todella koettelee äitin hermoja =) vähän väliä... Hän on kyllä suurimman osan viikosta hoidossa, joten saan lepäillä päivisin aikas paljon (mikä kyllä tulee tarpeseen). Yöt kun on semmosta vääntämistä ja kääntämistä ja iltasin on aikas usein vähän jo kipeitäkin supistuksia...
Mulla kävi myös niin, että jäin sokereista " kiinni" ja mittailin tuossa viime viikon verensokereita, jotka kyllä pysyivät ruokavaliolla hyvissä lukemissa. Diabeteshoitaja laittokin kaiken lähinnä kaksosten ja sukurasitteen piikkiin... hyvä niin, nyt vaan tarvii vähän katsella, kuinka paljon noita herkkuja syö, etteivät vaavit päätä sen takia tulla maailmaan hirmusesti liian aikasin...
Eilen olin Taysissa taas kontrollissa äitiyspolilla ja mulla on muodostunut todelliseks ongelmaks noissa tutkimuksissa se, että en pysty oleen selällään juuri ollenkaan ja molempien vaavien tutkiminen kun kestää vähän kauemmin, niin mä meinaan melkein aina pyörtyä ja oksentaa, tosi inhottavaa... edes se kiilatyyny selän alla ei auta pätkän vertaa... oisko kellään mitään hyviä neuvoja tähän " vaivaan" ?
Eipä tässä muuta kun tsemppiä kaikille loppuodotukseen!!!
Eeri ja masuasukit 30+3
edes noissa tutkimuksissa, kun vintti alkaa pimetä. Viimeksi neuvolas oli joku opiskelija, joka etsi sydänääniä vaikka kuinka kauan ja minä meinasin pyörtyä. Oli pakko sanoa, että en pysty olemaan, pakko mennä kyljelleen. Sama juttu oli äit. polilla, jossa en voi olla ultrauksen aikana kauaa selällään. Viimeksi jouduin vähän väliä pomppaamaan ylös, kun olo tuli niin huonoksi. Lääkäri selitti sitten kandille, että se johtuu siitä, että kohtu painaa vena cavaa ( jotain laskimoa) ja on normaalia. Neuvolassa saavat luvan kuunnella sydänäänet kyljeltään, enää en ala siihen hommaan ku viimeksi.
Eli en ole ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella tänne paljonkaan, olen käynyt välillä lukemassa kylläkin. Mulla on kasassa Rv 33+6 ja vasta ma jäin saikulle kohonneen verenpaineen takia. Mulla olisi ollut vielä töitä tämä viikko ja ens viikosta olisi alkanu " mammaloma" . Nyt olen nämä pari päivää ottanut rennosti ja laittanut pieniä vaatteita kaappiin järjestykseen ja käynyt töissä palauttamassa avaimet ja tyhjentämässä kaapin sekä ke olin Kättärillä kontrollikäynnillä.
Siellä kättärillä totesivat että A paino 2000g ja B paino 1500g, olen käynyt 2vko sitten viimeksi ja silloin A oli 1700g ja B 1500g. Aikaisemmin heillä on ollut 200g painoeroa, mutta nyt oli 500g, joten menen ensi viikolla uudestaan. Toivottavasti B rupeaisi kasvamaan, muuten ottavat osastolle seurantaan ja jos ei B kasva, niin käynnistetään.
Muuten he voivat mahassa hyvin, sydänkäyrä oli hyvä ja liikkuvat tosi paljon. Molemmat ovat pää alaspäin.
Meillä on kyllä ennestäänkin kokemusta pienistä vauvoista, koska esikoinen oli syntyessään 1570g. Ja nyt hän on reipas ja osaava tyttö.
Ei minulla tässä kummempia, kuin jaksamisia loppuodotukseen kaikille äideille.
Mies tajusi nyt kun jäin saikulle, että minun pitää saada levätä ja hän hoitaa esikoista ja on minulle erittäin ystävällinen ja auttavainen.
Taija RV33+6
minäkin kirjoittaa kuulumisia nyt 33+4vk täynnä ja yhtenä kappaleena. Oikkuhiljaa alkanut tulemaan kivuliaita supistuksia mutta ei hälyyttäviä. Toivon että sais olla kotona loppuun asti eikä joutuis osastolle makaamaan. Ois vielä niin paljon tekemistä etten millään osaa rauhoittua.
Minullakin saatiin 1,5vk sitten painoarvioksi 1,6kg ja 1,7kg, joka olisi vain 100g kasvua edellisestä ja pyydettiin tulemaan 10pv:n päästä uudelleen jolloin painot oli 2kg molemmilla. Lääkäri sanoi että saattaa olla mittaajasta kiinni ettei kannata huolestua ja niinhän se olikin. Nyt kaikki hyvin molemmat ovat jo Rt:ssa.
Makean nälkä on edelleen kova ja paino vaan nousee. Yöt menevät pissatessa ja ehkä vähän saa nukuttuakin. Turvotus on myös kova käsissä ja jaloissa välillä ei mene kengät jalkaan. Onko muilla samaa ongelmaa?
Tsemppiä ja jaksamista kaikille, jospa se kevätkin vielä tulisi tänne räntäsateeseen.
mänäkin taidan jotain kuulumisia kirjotella.... jospa täällä olisi hieman vilkkaamapaa keskustelua... muilla palstoilla kun ei tahdo oikein tuplien odottajia löytyä...:)
elikkäs, ensimmäisiä odotellaan, viikoja nyt kasassa 30+2. tähän asti kaikki mennyt oikeastaan loistavasti. maha vain on jo niin iso, että alkaa olla hankala liikkua, mut kyllä kai sitä vielä jaksaa...:)
eilen oli taas polikäynti, painoarvioksi saatiin 1480g ja 1560g, kuulemma vastasivat viikkoja täysin... se olikin mukava kuulla.
tosiaan tuo selällään olo on yhtä tuskaa, muutaman minuutin siinä kärsii olla, mutta sitten alkaa jo hikeä pukata ja silmissä pimetä. mahtaa lääkäreilläkin olla mukva mua tutkia kun vähän väliä oon ylös kömpimässä.. mut kai parempi niin kuin se että pyörtysin siihen pöydälle...:)
Käväsin tänään taas äit.polilla ja kaikki oli onneksi ok. Kuluneen viikon aikana on ollut napakampia supistuksia ja ainahan sitä pelkää, että jos onkin paikat auennut tms. Painoarviot olivat 1,5 kg ja 1,6 kg. A-vauva on pää alaspäin ja B taas kääntynyt perätilaan. Ja intuitioni on ollut oikea; näyttäisi siltä, että kaksi poikaa on tulossa :) joten minulla sitten tulee olemaan kolme poikaa jos kaikki menee hyvin ja miehellenihän tämä on jo neljäs lapsi ja neljäs poika :)....
Kävin viime ke kättärillä kontrollissa ja lääkäri sanoi ettei ne olleet viikossa kasvaneet, joten konsultoi vanhempaa lääkäriä ja sain päivystysajan pitkäksi perjantaiksi. No pe tämä vanhempi lääkäri sitten mittasi vauvat ja A on 2,2kg ja B on 1,7kg, sanoi muuten kaiken olevan kunnossa. Menen nyt tulevana ti uudestaan kättärille ja tämä miespuolinen vanhempi lääkäri katsoo silloin, sanoi pe jo että ensi viikolla sitten ruvetaan käynnistämään synnytystä.
Juttelimme synnytystavasta ja A on tosi alhaalla, niin lääkäri toivoo et pystyisi syntymään alakautta. Tietysti riippuu siitä kestääkö molempien sydämet synnytyssupistukset. Esikoisen kohdalla meillä kävi niin ettei kestänyt ja tehtiin sektio.
Joten ensi viikon lopulla olen varmaankin kolmessa osassa. Jos ehdin kirjoitella ti kuulumisia kirjoittelen.
Taija RV 35+2
Iltaa kaikille kohtalontovereille :)
Täällä ollaan viikoilla 30+1. Jaksaminen on ollut vaihtelevaa, välillä väsyttää ja sit taas ei..Viime viikolla käytiin äitiyspolil ja kaikki oli o.k. Kavereitten painoarviot oli 1.4 kg molemmilla.Laskettu aika olis 24.6.06...Ens viikol mennään käymään neuvolas kattomas tilannetta ja siitä pari viikkoo eteenpäin ni taas äippäpolil. Jeps että sellasta..turvotustakin on ilmaantunut lähinnä jalkoihin mutta kyllä kai se siitä...olo on kuin rantapallolla :) Kaikista pahinta kumminkin on ollu ummetus : ( Kävin eilen apteekista hakemassa Levolakkia jos se helppais vaivaan..On meinaan aivan kauheata ku saa pelätä et tuleeko jotain vahinkoa kavereille ku on niin tukossa...Ja yöt ovat varsinaista juhla-aikaa..hikoilee ja pitäis kääntyä ja samaan hyömyyn juosta vessassa,mut onneks on vielä pysyny hyvät unen lahjat, et vaikka heräis ni saa kumminkin unen päästä kiinni uudestaan (jotain positiivista). Vielä on paljon tekemistä ja pesemistä ku jaksais vaan keskittyy..Silti täytyy yrittää muistaa ottaa rauhallisesti ja levätä välillä. Pieniä kivuttomia supistuksia on ilmestynyt pari kertaa päivässä..ainakin sillai et olis huomannu.Mietityttää millaisilta ne kunnolliset supistukset sitten mahtavat tuntua? No kaipa sekin asia selviää aikanaan...
Tälläiset kuulumiset täältäpäin..Koittakaa jaksaa kyllä se palkinto on sen arvoista :)
Meille syntyi perjantaina 7.4, rv 36+6 pienet kirpun kokoiset tummahiuksiset pojat.
Jouduin kättärille raskausmyrkytyksen vuoksi maanantaina 3.4 sisään. Seurailivat tilannetta ahkerasti ja hyvä niin, sillä toksemia eteni parissa päivässä vakavaksi. Itse en kyllä tuntenut mitään fyysisiä oireita, mutta maksa- ja sappiarvot olivat omissa sfääreissään, munuaiset alkoivat falskata jo pahasti ja trombosyytit eli veren hyytymiseen vaikuttavat tekijät olivat laskeneet jo ihan liian matalaksi. Synnytys päätettiin käynnistää 5.4 kohdunsuulle asetettavilla tableteilla.
Supistukset alkoivatkin pian tasaisen säännöllisesti ja ennen kaikkea kivuliaasti. Koko keskiviikon makasin paikallani käyrissä. Illalla lääkäri tsekkasi paikat ja eivät olleet kypsyneet tarpeeksi. Yön sitten lepäilinkin ja supistukset lakkasivat miltei kokonaan.
Torstaina sama toimenpide uudestaan ja koko päivän makailin taas käyrissä, olo oli tuskainen ja olin jo älyttömän väsynyt, kun kroppa oli toksemian takia turvonnut ihan valaaksi ja jokainen asento tuntui huonolta 10 minuutin jälkeen. Illalla kätilöt ilmoittivat, että perjantaina vasta jatketaan, että koitahan saada unen päästä kiinni - sydänkäyräanturit oli mahassa kiinni ja olisi pitänyt maata mahdollisimman paikoillaan. Siinä vaiheessa tuntui, että en kestä enää yhtään mitään. Tuntui, ettei mulle kerrota juuri mitään ja olen aivan muiden ihmisten armoilla ilman mitään sanavaltaa omaan kroppaan. Itkuksihan se meni ja aika hysteeriseksi sellaiseksi. Kätilö taipui tarkastamaan kohdunsuun tilanteen ja hups, se olikin jo reilut 5cm auki. Puolen yön jälkeen siirryimme suorin säärin synnytyssaliin.
Matalien trombosyyttien vuoksi monet kipulääkkeet eivät tulleet kyseeseen, koska monet laskevat trombosyyttejä entisestään ja vuotoriski siis suurenee. Kurjuutta lisäämään saapuikin sitten päivystävä anestesialääkäri, joka ilmoitti, ettei suostu noilla arvoilla laittamaan epiduraalia. Lisää itkua ja mieheni alkoi olla jo aika raivoissaan. Kätilö katsoi parhaaksi, että nukun yön yli, koska olin jo aivan loppu kaksi päiväisestä käynnistelysta ja kivuliaista supistuksista. Eipä siis muuta kuin morfiinipistos ja nukkumaan.
Perjantaina puolen päivän jälkeen tehtiin sisätutkimus ja lääkäri havaitsi, että B-vauva työntääkin jalkojaan A:n pään ohi niin, ettei A:n pää pääse laskeutumaan. Seuraava siirto olikin kiireellinen sektio. Sektiopäätös tehtiin klo 13 ja vauvat olivat ulkona 13.30. Epiduraali oli pakko antaa ja täytyy sanoa, että sektio oli ton tuloksettoman käynnistelypiinan jälkeen todellinen helpotus.
Mies oli mukana sectiossa ja siinä ihmeissämme kuunneltiin, kun sermin takaa kuului yhtäkkiä vauvan itkua ja mua nauratti (lääkkeiden vaikutusta) ja mies näytti siltä, ettei naurata yhtään. vauvat tuotiin vuorotellen näytille ja vietiin pian pois. MIes lähti mukaan ja mut kursittiin kokoon.
Olin seurannassa seuraavaan päivään saakka synnytyssalissa ja vauvat näin kunnolla vasta lauantaina. Sectiohaava oli tosi kipeä lauantain, mutta päivä päivältä on tullut helpommaksi. Nyt 10 päivää leikkauksesta haavaa tuskin enää huomaa. Kylmä geelipussi oli kyllä verraton apu ja paranemista nopeutti, että pakotin itseni heti lauantaina sängystä ylös ja liikkeelle.
Sairaalassa jouduttiin viettämään viikko seurannassa. Kotona on kaikki sujunut paremmin kuin olisin osannut odottaa - vauvojen hoitokokemusta kun mulla ei ole ollenkaan ja miehelläni senkään vertaa :)
Painoa kertyi raskauden aikana 34kg ja nyt siitä on lähtenyt jo 20kg. Heti synnytyksen jälkeen turvotus paheni pariksi päiväksi jaloissa, mutta nyt alkaa raajat näyttää entiseltä. Mahakaan ei jäänyt roikkumaan kamalaksi pussiksi vaan on tollainen pieni ja kiinteä pakki tossa edessä. Näyttää kyllä siltä kuin olisin raskaana, mutta ei voi todellakaan verrata siihen hirveään tynnyriin mikä kulki mukana loppumetreillä. Ihanaa kun voi lakata varpaankynnet, nukkua vatsallaan, laittaa sukat sekunnissa jalkaan ja no, tehdä mitä mielii.
Oikein paljon jaksamista ja voimia teille kaikille loppumetriläisille! Rankkaa on, mutta homma on pian paketissa ja elämä helpottaa sitten jo hetkessä :)
Olen vielä tänään yhtenä kappaleena. Mutta käytyäni tänään kättärillä lääkärin kontrollissa hän kysyi: " milloinka olen valmis synnyttämään." Vastasin ettei se ole minun päätettävissä vaan hänen. Joten huomenna menen aamusta kättärille sydänkäyrää ottamaan ja sen mukaan sitten joko jään jo huomenna osastolle joka on luultavaa tai to aamusta menen, koska minulle on varattu sektioaika torstaiksi. Siis kaksoset syntyy to, mutta ajasta en tiedä. Nyt sitten B-vauvasta tulee A ja A:sta B, koska sektiossa B syntyy ensin.
He molemmat ja minä voimme hyvin. A on sen 2,2kg ja B on sen 1,7kg, jos B sydän ei olisikaan kestänyt supistuksia, jonka takia lääkäri päätyi sektioon.
Taija RV35+4
Mulla on raskausviikkoja tasan 38 ja kaikki samat vaivat - niin henkiset kuin fyysisetkin on tullut kyllä kärsittyä... Lohdutuksen sananen kuitenkin teille, jotka tulette vielä vähän perässä, että vointi ei välttämättä huonone loppua kohti! Toki liikkuminen on todella vaikeata tässä vaiheessa ja elämä siinä mielessä tuskastuttavaa, mutta mulla oli paljon huonompi olo vielä pari viikkoa sitten. Ja olen tietysti ihan huikean onnellisessa asemassa, kun saan olla vielä kotona (mitä en TODELLAKAAN olisi uskonut raskauden alkuvaiheessa!) ja kaiken lisäksi vauvat ovat kasvaneet hienosti: painoarviot olivat jo viikko sitten 3.6 ja 3.7 kg.
Mulla A-vauva on perätilassa ja viikon päästä on varattu aika sektioon, ellei synnytys käynnisty ennen sitä. Olo on jo ihan epätodellinen - kohta tämä on ohi!!! Odotan että pääsen isompien lasten kanssa peuhaamaan ja ulkoilemaan ja ehkä joskus ruokakauppaan ja vaikka vähän kaupungillekin... Mutta ennen kaikkea odotan että saan suloiset vauvat syliin ja pääsen jännittämästä, että miten masussa voidaan!
Voimia ja kärsivällisyyttä kohtalotoverit. Ottakaa päivä kerrallaan. Niin ne vaan jotenkin kuluu nämä viimeisetkin viikot, vaikka sitä ei millään uskoisi :-)!
Viikolla 37 huidellaan, huhhuijakkaa.
Pitäisi olla vaan nöyrän kiitollinen sillä odotus on mennyt tähän saakka niin hyvin kuin toivoa voi. Verenpaineet ja muut arvot mallillaan ja vaivoilla kaikki hyvin. Itselle painoa tullut vasta 10kg, masu niin korkealla painamassa etten tunne nälkää, ruoka ei maistu ja ihan yksinkertaisesti olo on täysi jo muutaman leivän jälkeen. Vähän aikaa sitten popsin hyvällä halulla karkkia ja suklaata mutta nyt en himoitse enää niitäkään. Kummallista. Liikkuminen on ollut vaikeahkoa jo viime vuoden puolelta asti, viimeisin kävelylenkki (1km) on tammikuun lopulta... Olisipa jo ihanaa päästä kunnolla ulkoilemaan ja lenkkareita kuluttamaan. :)
A-tyyppi on tiiviisti perätilassa, pylly tukevasti kohdun suulla. Eli leikkuulaudalle on meno parin viikon kuluttua. Harmittaa kyllä suuresti. Edellinen synnytys kun päättyi vauvan perätilan takia alatiesynnytyksen " jumiutumiseen" ja kiireelliseen sektioon, josta seurasi ilkeä tulehdus ja pitkä toipuminen. En olisi halunnut enää ikinä kokea sektiota. Mutta kun en voi siihen vaikuttaa niin pitää tässä tsempata itselle vähän parempi mieli.
Jo aamupäivästä on olo aika naatti, masu painaa ja alaosasto on kuin moukaroinnin jäljiltä. Kun " erehtyy" vähäksi aikaa istahtamaan niin ylösnousu onkin jo melko mahdotonta. 2vuotiaan pojan kanssa päivät kuluvat tauotta, hän on hyvin aktiivinen ja liikkuvainen, äitin pitää osallistua leikkeihin ja välillä sitten videot jauhaa Ti-Tiä ja Teletappeja ihan urakalla. Yöt menevät toisinaan pyöriskellessä, mikä sekin on aika tuskaista ja vessaan pitää vääntäytyä ainakin kahdesti.
Mutta kohta tämä vaihe elämästä on ohi ja pääsemme jännittämään että millaisia touhottajia saamme eloamme virkistyttämään. Tulokkaiden sukupuolet ovat pysyneet vielä salassa, mikä on tosi hyvä juttu. Onpahan jotain iloista miettimistä siinä leikkaussalissa maatessa. ;)
Terveiset kaikille jotka katselevat ikkunasta ulos pihamaalta katoavia lumikasoja ja kevätauringon paistetta idioottimaisesti hymyillen!! Talvi on voitettu ja sillä tiedolla jaksaa taas köntystää ympäri huushollia ja odotella kesää ja kärpäsiä.
Kirjoittelen tässä kuulumisia, kun odotan että on aika antaa tytöille syötävää. Siis meille syntyi to 20.4. kaksostytyöt; A(Pihla) 2280g ja 45cm, B(Henni) 1665g ja 42cm. Minulle siis tehtiin sektio RV 35+6 ja pääsin sairaalasta kotiin viime ke, mutta tytöt jäi vielä sairaalaan pienen kokonsa takia. Nyt he ovat kotilomalla ma iltaan asti ja pääsevät kokonaan sairaalasta kotiin ensi ke.
Olen käynyt päivittäin hoitamassa heitä sairaalassa. Heillä on säännöllinen 3 tunnin syöttöväli ja öisin 4 tunnin. Tässä nyt opetellaan sitten uutta rytmiä elämässä. Tämä on jo tuttua esikoisen ajoilta.
Jaksamista loppuodotukseen ja hyvää kevättä.
Taija& Kaksoset Pihla & Henni