Lue keskustelun säännöt.
Kauhea lapsuus - suurinta osaa läheisistä ei totuus kiinnosta
15.09.2017 |
Minulla on ollut millä mittaristolla vaan mitaten melko karmaiseva lapsuus. Alkoholismia, väkivaltaa, narsistinen vanhempi, sisaruksen suosiminen, kuolemaa, kidutusta jne.
Olen lapsesta asti oppinut pitämään asiat sisälläni sitkeästi ja esittänyt kulissimaisesti ulospäin, että kaikki olisi muka hyvin vaikka todellisuus on ollut koko ajan kaikkea muuta.
Kunnes yhtenä päivänä en enää jaksanutkaan. Traumat puskivat pintaan, elämän mittaisessa valheessa eläminen alkoi aiheuttaa jo psykosomaattisia oireita, lopetin valehtelemiseen ja aloin puhua rehellisesti totta.
Mitäpä tästä seurasi? Suurin osa sukulaisista ei halunnutkaan kuulla totuutta. Minuun on alettu suhtautua kuin spitaaliseen, puheitani yritetään tukahduttaa, kuvitellaan että liioittelen tai valehtelen. Vain muutama läheinen on kertonut arvanneensa kaiken jo aiemmin, ja osoittanut tukensa.
Miksi suurimmista ei kestä totuutta? Pitäisikö minun pyhittää elämäni heidän harhansa loputtomaan tukemiseen, ettei valheellinen totuus vain vaarantuisi?
Kommentit (19)
Jospa he tuntevat syyllisyyttä siitä, kun eivät huomanneet, tai eivät tehneet mitään. Jospa he pelkäävät, että syyllistät siitä heitä. Usein tuollaiset asiat kulkevat suvussa, usean sukupolven ajan, ja niistä tulee tavallaan normaali juttu, jolle muka ei voi mitään. Voimia sulle, terapia ja vertaistuki auttaa yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri ihmiset näkevät samat tapahtumat kovin eri tavoin. Sisarukset muistavat lapsuutensa eri lailla. Sinullakin on ongelmia ollut perheen sisällä. Perheen ulkopuolella kuva perheestä voi olla aivan toisenlainen. Monet aikuiset ovat kodin ulkopuolella kuin eri ihmisiä, hauskoja ja sosiaalisia jne. Kotona sitten perhe saa tuta milloin mitäkin.
Minun lapsuuteni ei ollut yhtä vaikea kuin kuvaamasi oma lapsuutesi. Meillä ei sentään ollut alkoholismia eikä ainakaan kovin pahaa narsismia. Mutta aikuisten kaksinaamaisuus on minullekin tuttua. Minäkin pidin kaiken sisälläni pitkälle aikuisuuteen. Sitten juttelin erään nuoremman sukulaiseni kanssa ja meillä oli täysin erilainen kuva esim. äidistäni. Hän tunsi huumorintajuisen, lämpimän ja sosiaalisen naisen, minä taas äkkipikaisen änkyrän. Meillehän meinasi syntyä oikein tappelu siitä, kumpi meistä oli oikeassa. Kun nyt myöhemmin olen kertonut tarkemmin, millaista lapsuuteni oli, on hänkin uskonut, että äitini oli todella kaksinaamainen. Muille läheisille en juurikaan ole avautunut. Olkoot luuloissaan. Ja vainajat levätkööt haudoissaan. Mutta ei liene yllätys, jos sanon, että vanhempien haudalla käyn harvoin.
Itse en ole edes tekemisissä sukulaisten kanssa koska ei ketään ole ikinä kiinnostanut miten minulla menee, en tiedä onko muut sukulaiset keskenään tekemisissä. Samanlainen lapsuus, eikä minullakaan ketään kiinnosta. Välillä tuntuu että ihan sama vaikka koko ihmiskunta tuhoutuisi johonkin ydinpommiin eli eipä minuakaan enää kiinnosta muut ihmiset.
Yksikään perheenjäsen eikä sukulainen puuttunut siihen, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen taivas tietää kuinka nuoresta yhdeksänvuotiaaksi asti. Sairastin kroonista virtsaputkenutulehdusta kun äijä ronkki alapäätäni. Äiti syötti vuosikausia antibiootteja eikä saanut suutaan auki edes lääkärillä koskaan. Minulle kerrottiin varmaan sata kertaa kuinka pitää pyyhkiä edestä taaksepäin. Teki mieli sanoa aikuisille vastaan että tiedän sen kyllä mutta käskekää isäni pitämään paskaiset näppinsä irti alapäästäni.
Uskomatonta raukkamaisuutta kaikilta aikuisilta jättää lapsi yksin kärsimään ja ummistaa silmät tuollaiselta. Ymmärrän äitini motiivit koska hänhän välttyi isäni "huomiolta" kun isukki oli minun kimpussani. Sairas ukko oli vielä mustasukkainen minusta ja kuvitteli että minä panen varhaisnuorena kylän isojen poikien ja muiden miesten kanssa puuliiterissä salaa.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään perheenjäsen eikä sukulainen puuttunut siihen, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen taivas tietää kuinka nuoresta yhdeksänvuotiaaksi asti. Sairastin kroonista virtsaputkenutulehdusta kun äijä ronkki alapäätäni. Äiti syötti vuosikausia antibiootteja eikä saanut suutaan auki edes lääkärillä koskaan. Minulle kerrottiin varmaan sata kertaa kuinka pitää pyyhkiä edestä taaksepäin. Teki mieli sanoa aikuisille vastaan että tiedän sen kyllä mutta käskekää isäni pitämään paskaiset näppinsä irti alapäästäni.
Uskomatonta raukkamaisuutta kaikilta aikuisilta jättää lapsi yksin kärsimään ja ummistaa silmät tuollaiselta. Ymmärrän äitini motiivit koska hänhän välttyi isäni "huomiolta" kun isukki oli minun kimpussani. Sairas ukko oli vielä mustasukkainen minusta ja kuvitteli että minä panen varhaisnuorena kylän isojen poikien ja muiden miesten kanssa puuliiterissä salaa.
Ai saamari sentään. Siis äitisi tiesi muttei puuttunut? Mitä helvettiä.
Loppuiko hyväksikäyttä kohdallasi kun olit 9vuotias vai kuinka sinä selvisit aikuisuuteen?
Suututtaa niin puolestasi kun kukaan ei pitänyt puoliasi kun olit lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut että monet äidit eivät tee mitään lastensa hyväksikäytölle, ei omanikaan. Jotkut ei halua luopua miehestään, tai tämän tuomasta taloudellisesta turvasta, tai ovat mustasukkaisia tyttärelleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut että monet äidit eivät tee mitään lastensa hyväksikäytölle, ei omanikaan. Jotkut ei halua luopua miehestään, tai tämän tuomasta taloudellisesta turvasta, tai ovat mustasukkaisia tyttärelleen.
Tuollaiset naiset jotka eivät edes omaa lastaan suojele pervoilta eivät ansaitse että heitä äideksi kutsutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, rakkaudeton, kylmä, epäempaattinen kasvurympäristö. Narsistiset/mielisairaat vanhemmat, mielisairaita sukulaisia, kehityshäiriöistä kärsivien sisarusten keskellä eläminen joista toiseen äitini purki aggressionsa hänen ollessa teini-ikäinen. Olen yrittänyt näistä traumoista puhua mm. terapeutilleni mutta minua epäsuorasti syytetään valehtelusta ja asioiden suurentelusta, ja minua myös kohdellaan kuin jotakin hullua. Mitä se hyödyttää kertoa kenellekään sellaiselle, joka ei tätä ole itse kokenut kun sataa ainoastaan paskaa niskaan? Olen oppinut että vertaistukea saa vain saman läpikäyneiltä, muilta on turha odottaa sympatiaa ja olkapäätä, jota vasten itkeä. Tällaiset kohtalot ovat muille epäuskottavia, koska heille tällaisia epämiellyttäviä ilmiöitä ei ole edes olemassa. Kaikki on ruusunpunaista ja täydellisen ihanaa. He tulevat normaaleista ja funktionaalisista perheistä, joissa vanhemmat pitivät heistä hyvää huolta ja rakastivat heitä ehdoitta. Perheen kesken osoitettiin tunteita terveellä, normaalilla ja kehittävällä tavalla. Niitä ei padottu sisälle siinä pelossa, että tulee taas selkäsaunaa, huutoa ja haukkuja.
Sama. Ei sukulaisille voi puhua, ei edes äidille joka oli mua kohtaan väkivaltainen.
Samoin veljille. Kieltää kaiken.
Lapsena en saanut mitään apua vaikka kaikki näkyi musta päälle päin etten ollut kunnossa.
Ei, äidin sisaret eivät tehneet mitään.
Eivät kysyneet mitä on sattunut, miten voin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli huono lapsuus, mutta en pahemmin siitä juttele. En voi sietää ihmisten sääliä minua kohtaan ja oikeastaan en edes elä menneisyydessä. Teen omille lapsille tulevaisuutta.
Niin, minä taas koen etten halua leikkiä ettei mitään ikävää ole tapahtunut kun se kuitenkin vaikuttaa nykyisyyteen vähintään alitajunnassa ja silloin voi tehdä nykyisyydessä päätöksiä jotka perustuu huonoon menneisyyteen, ja vaikuttaa siten myös tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittakaa vaikka blogia, minua voisi kiinostaa emennän tuollaiset oikeat ja aidot ihmiskohtalot, kuin pinnallisia (nekin ihan ok-juttuja) asioita olevat tusinablogit.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään perheenjäsen eikä sukulainen puuttunut siihen, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen taivas tietää kuinka nuoresta yhdeksänvuotiaaksi asti. Sairastin kroonista virtsaputkenutulehdusta kun äijä ronkki alapäätäni. Äiti syötti vuosikausia antibiootteja eikä saanut suutaan auki edes lääkärillä koskaan. Minulle kerrottiin varmaan sata kertaa kuinka pitää pyyhkiä edestä taaksepäin. Teki mieli sanoa aikuisille vastaan että tiedän sen kyllä mutta käskekää isäni pitämään paskaiset näppinsä irti alapäästäni.
Uskomatonta raukkamaisuutta kaikilta aikuisilta jättää lapsi yksin kärsimään ja ummistaa silmät tuollaiselta. Ymmärrän äitini motiivit koska hänhän välttyi isäni "huomiolta" kun isukki oli minun kimpussani. Sairas ukko oli vielä mustasukkainen minusta ja kuvitteli että minä panen varhaisnuorena kylän isojen poikien ja muiden miesten kanssa puuliiterissä salaa.
Etkä itsekään sanonut mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko isäsi elossa? Tee rikosilmoitus, myös äidistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään perheenjäsen eikä sukulainen puuttunut siihen, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen taivas tietää kuinka nuoresta yhdeksänvuotiaaksi asti. Sairastin kroonista virtsaputkenutulehdusta kun äijä ronkki alapäätäni. Äiti syötti vuosikausia antibiootteja eikä saanut suutaan auki edes lääkärillä koskaan. Minulle kerrottiin varmaan sata kertaa kuinka pitää pyyhkiä edestä taaksepäin. Teki mieli sanoa aikuisille vastaan että tiedän sen kyllä mutta käskekää isäni pitämään paskaiset näppinsä irti alapäästäni.
Uskomatonta raukkamaisuutta kaikilta aikuisilta jättää lapsi yksin kärsimään ja ummistaa silmät tuollaiselta. Ymmärrän äitini motiivit koska hänhän välttyi isäni "huomiolta" kun isukki oli minun kimpussani. Sairas ukko oli vielä mustasukkainen minusta ja kuvitteli että minä panen varhaisnuorena kylän isojen poikien ja muiden miesten kanssa puuliiterissä salaa.
Ootteko olleet oikeudessa tuosta? Aivan sairasta toimintaa isältäsi, ja myös äidiltäsi. Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
No riippuu vähän miten sä asian esität. Ei sukulaiset ole mitään terapeutteja, joille vuodatetaan omia traumoja aina tavatessa. Ehkä sun kannattaisi keskustella psykiatrin kanssa ja jättää sukulaiset rauhaan. Älä valehtele, mutta älä myöskään ala purkautua jatkuvasti kamaluuksistasi.
Psykiatrit eivät ole mitään juttelukumppaneita, vaan lääkeautomaatteja. Intensiivinen psykoterapia voisi olla aloittajalle toimivampi vaihtoehto. Tosin jokin hyvä, ja läheinen ihmissuhde hoitokontaktien ulkopuolella olisi myös ensiarvoisen tärkeä asia toipumisen kannalta.
Seksuaalirikokset vanhenee kun uhri täyttää 28 v. Olispa muuten kätevää myös murhien osalta. Itseäni hävetti kaikki mitä kotona tapahtui niin paljon etten todellakaan kertonut kellekään. (ei ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään perheenjäsen eikä sukulainen puuttunut siihen, että isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen taivas tietää kuinka nuoresta yhdeksänvuotiaaksi asti. Sairastin kroonista virtsaputkenutulehdusta kun äijä ronkki alapäätäni. Äiti syötti vuosikausia antibiootteja eikä saanut suutaan auki edes lääkärillä koskaan. Minulle kerrottiin varmaan sata kertaa kuinka pitää pyyhkiä edestä taaksepäin. Teki mieli sanoa aikuisille vastaan että tiedän sen kyllä mutta käskekää isäni pitämään paskaiset näppinsä irti alapäästäni.
Uskomatonta raukkamaisuutta kaikilta aikuisilta jättää lapsi yksin kärsimään ja ummistaa silmät tuollaiselta. Ymmärrän äitini motiivit koska hänhän välttyi isäni "huomiolta" kun isukki oli minun kimpussani. Sairas ukko oli vielä mustasukkainen minusta ja kuvitteli että minä panen varhaisnuorena kylän isojen poikien ja muiden miesten kanssa puuliiterissä salaa.
Etkä itsekään sanonut mitään?
Oletko tosissasi? Et varmasti ymmärrä, että ei pieni lapsi kykene mihinkään taistoon oikeuden puolesta. Aikuisena oikeuteen kannattaisi asia viedä jos tekijä elossa.
Mutta onkohan lain mukaan vanhentunut teko?
No riippuu vähän miten sä asian esität. Ei sukulaiset ole mitään terapeutteja, joille vuodatetaan omia traumoja aina tavatessa. Ehkä sun kannattaisi keskustella psykiatrin kanssa ja jättää sukulaiset rauhaan. Älä valehtele, mutta älä myöskään ala purkautua jatkuvasti kamaluuksistasi.