Vanhempi: miksi ette kutsu lastani vastavierailulle?

Eivät halua vieraita mukuloita kotiinsa sotkemaan, mutta saavat omaa aikaa kun sinä otat heidän lapset teille.

Apua, mä syyllistyin. Meillä on kaksi lasta, ja aika harvoin tulee sellainen tilanne, että jaksaisi (tai edes ehtisi) pyytää lapsen tarha- tai koulukavereita meille enää päivän päätteeksi. Ajattelen siten, että lapsethan ovat jo koko päivän olleet kavereittensa kanssa. 

Meidän arki tuntuu täyttyvän ihan perusjutuista siten, etten vain enää jaksa järjestää ylimääräistä kaverimeininkiä. Pitäisi sopia vanhempien kanssa tulot ja viennit, miettiä välipalat ja siivotakin vähän, kun kämppä on hujan hajan. Ainut mitä kaipaan, on oma rauha. 

Lisäksi kotimme on aika pieni ja vieraan läsnäolo luo rauhattomuutta ja jännittää meitä aikuisiakin, ettemme ole ihan "kotonamme", kun joku on kylässä.

Eli pahoittelut, etten ehdota kaverileikkejä liialti. Ja pahaltahan tämä tuntuu, koska vuoroin vieraissa jne.

Ei me kutsuta edes omia aikuis tuttaviammekaan koskaan meille, kun ei vaan ole aikaa eikä jaksuja.

Olisko näillä mahdollisesti isompia sisaruksia. Keiden läksyjä täytyy vahtia, ehtiä ruokkia ennen harrastuksia yms. Todennäköisesti heillä on vain niin paljon kiireisempää, etteivät arkisin ehdi ottaa vielä ylimääräistä lasta siihen arkirumbaan mukaan.

En oikein ymmärrä tätä leikkikaverikulttuuria, että pitäisi vielä kotiin pyytää illaksi.

Meillä on 2 lasta, ja sisarukset haluavat leikkiä keskenään, kun ovat tulleet kotiin.

Eikös se riitä, että lapset kavereineen ovat jo päivän leikkineet siellä päiväkodissa ja huomenna sitten lisää?

En jaksa ottaa työpäivän jälkeen meille ketään leikkimään. Tosin meidän ainokainen myös käy tosi harvoin kenenkään kaverin luona päiväkodin jälkeen. Päiväkotipäivä on yleensä sen 8h, kyllä sinä aikana ehtii leikkiä ihan tarpeeksi muiden kanssa.

Olen ajatellut, että jo päiväkoti on lapselle sellainen sosiaalinen pinnistys, että illat rauhoitutaan ihan vain perheen kesken. Lapsi on nyt nelivuotias. Olen myös ajatellut, että tällaiset kavereiden kanssa olemiset ja toisten luo menemiset on enemmän kouluikäisten juttuja.

Hei, tämä on nyt oman lapsuuteni kokemuksia (ei siis omia lapsia), mutta meille ei annettu kutsua kavereita, koska koti oli köyhä ja huonokuntoinen.

Ja kun sanon köyhä tarkoitan köyhä. Meillä lapsilla ei ollut omia huoneita, huoneet oli pieniä ja kalusteet kuluneita. Olohuoneen tapetit oli 5 vuotta kesken, kun isä (meidän perheen taloustilanteen syypää) aloitti eikä saanut valmista aikaiseksi).

Kun ehdotin, että kutsuisin jonkun kaverin kotiin, vanhemmat kehotti tapaamaan leikkipuistossa tai sanoivat vaan "näethän sinä sitä koulussa sitten".

Eli älä kiltti syyllistä lapsia, siellä voi kotona olla yhtä kipeä tilanne. Mutta älä toki uuvuta itseäsi passaamalla muiden lapsia. Ainakin tällainen köyhän perheen lapsi ois arvostanut ihan vaan sitä, että pääsi leikkimään jonkun kanssa (omalla kohdalla ne kutsut kummasti väheni kun en saanut kutsua meille). En olisi kaivannut jätskejä tai mitään!

Koska lapseni kaverit haetaan aina aikaisemmin kuin haen omani. 

Se on tuurista ja elämäntilanteesta kiinni, että kutsunko. Yhden perheen kohdalla en kutsunut. Ainut syy oli, että he kutsuivat lastani niin usein heille, että leikkikiintiömme tuli täyteen. Emme jaksaneet enempää seuraa, kun otetaan huomioon, että meillä on muitakin lapsia.

Myös asunnon koko vaikuttaa. Meillä on nyt isompi asnto, joten lapsivieraita tulee useammin ja enemmän. Mielestäni päiväkodissa saa jo kaveriseuraa ihan vaikka harvemmin kutsuisikin, mutta kouluikäset kaipaavat useammin kavereiitaan kotiin. Meille on saanut tulla.

Päiväkoti-iässä monet muuttivat ja eivät tulleet samaan kouluun, joten ihan turha olikin elätellä toiveita, että leikkisuhteet olisivat kantaneet pidemmälle. Myös jos lapsi on nuhanenä, niin ei tee mieli kutsua tai mennä kylään. Tai jos on leikeissään raisumpi kuin omani, niin en vain jaksa. Omasta selkänahastaan ei myöskään tahdo repiä voimia olla aina sosiaalinen ja  yritteliäs vanhempi kaverisuhteissa. Lapset hoitavat kyllä aikanaan itse kaverisuhteitaankin.

Pieni lapsi tarvitsee enemmän lepoa kotona. Kutsujan lapsi oli itkuinen monesti kun lapseni oli heillä vieraana, koska olisi tahtonut pitää vanhempansa kokonaan itsellään pitkän hoitopäivän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa ottaa työpäivän jälkeen meille ketään leikkimään. Tosin meidän ainokainen myös käy tosi harvoin kenenkään kaverin luona päiväkodin jälkeen. Päiväkotipäivä on yleensä sen 8h, kyllä sinä aikana ehtii leikkiä ihan tarpeeksi muiden kanssa.

Olen ajatellut, että jo päiväkoti on lapselle sellainen sosiaalinen pinnistys, että illat rauhoitutaan ihan vain perheen kesken. Lapsi on nyt nelivuotias. Olen myös ajatellut, että tällaiset kavereiden kanssa olemiset ja toisten luo menemiset on enemmän kouluikäisten juttuja.

Näin. Sitten kun osaa itse soittaa ja sopia niin menköön kavereille, mutta ei alle Kouluikäisen tarvitsen harvasepäivä missään olla.

Minunkin lapsellani on isompi sisarus. Kutsun vain sellaisina iltoina kun ei ole harrastuksia. Mä koen itse pääseväni helpommalla kun lapsella on leikkikaveri jonka kanssa touhuta. Voin sitten itse istahtaa kahvikupin kanssa sohvalle :) On meilläkin välillä sotkuista, mutta eivät lapset siitä tunnu välittävän. Mutta kiitos vastauksista, ehkä en ole vaan ymmärtänyt tuota oman rauhan kaipuuta. Mulle se taas on sitä, ettei tarvitse kuunnella lapsen "ei oo tekemistä, mitä tehtäis mihin mentäis"-kitinöitä.  t. Ap

Kun olin lapsi, meille ei melkein koskaan saanut tulla. Emme olleet köyhiä, meillä oli ihan tavallinen omakotitalo ja iso piha. Silloin kun sai tulla, äitini oli koko ajan lähistöllä kyttäämässä, ja jos esim. vitsailin jotain, oli heti komentamassa. Enpä sitten enää halunnut kavereita kotiin tuodakaan.

Ilmeisesti hän koki velvollisuudekseen olla koko ajan vahtimassa, vaikkemme olleet enää edes mitään pieniä. Onhan se rasittavaa.

Kannattaa jättää semmoset rannalle heti, ja vahvistaa niitä oikeita tasapuolisia kaverisuhteita. Ei niistä ole kaverisuhteisiin sitten jatkossakaan, ja saat huomata lapsesi joustavan kaikessa jotta kaverisuhde voisi jotenkin toimia. Ei sellainen ole lapsellesikaan hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä tätä leikkikaverikulttuuria, että pitäisi vielä kotiin pyytää illaksi.

Meillä on 2 lasta, ja sisarukset haluavat leikkiä keskenään, kun ovat tulleet kotiin.

Eikös se riitä, että lapset kavereineen ovat jo päivän leikkineet siellä päiväkodissa ja huomenna sitten lisää?

Ja kaikissa perheissä on tietenkin sama tilanne, kuin teillä?? Kaikilla lapsilla ei ole sisaruksia, sisarukset voivat olla jo pieninä niin erilaisia, ettei toisen seura suuremmin kiinnosta, kaikki lapset eivät ole kokopäivähoidossa  jne. jne. 

Tervetuloa vaan! Ilman muuta voi tulla.

Mä ihmettelen et miks kukaan ei sano et seuraavalla kertaa voisin tuoda lapseni teille.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin lapsellani on isompi sisarus. Kutsun vain sellaisina iltoina kun ei ole harrastuksia. Mä koen itse pääseväni helpommalla kun lapsella on leikkikaveri jonka kanssa touhuta. Voin sitten itse istahtaa kahvikupin kanssa sohvalle :) On meilläkin välillä sotkuista, mutta eivät lapset siitä tunnu välittävän. Mutta kiitos vastauksista, ehkä en ole vaan ymmärtänyt tuota oman rauhan kaipuuta. Mulle se taas on sitä, ettei tarvitse kuunnella lapsen "ei oo tekemistä, mitä tehtäis mihin mentäis"-kitinöitä.  t. Ap

Miksi lapsesi sinulle kitisee "mitä tehtäis" - eikö hän leiki isomman sisaruksensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Hei, tämä on nyt oman lapsuuteni kokemuksia (ei siis omia lapsia), mutta meille ei annettu kutsua kavereita, koska koti oli köyhä ja huonokuntoinen.

Ja kun sanon köyhä tarkoitan köyhä. Meillä lapsilla ei ollut omia huoneita, huoneet oli pieniä ja kalusteet kuluneita. Olohuoneen tapetit oli 5 vuotta kesken, kun isä (meidän perheen taloustilanteen syypää) aloitti eikä saanut valmista aikaiseksi).

Kun ehdotin, että kutsuisin jonkun kaverin kotiin, vanhemmat kehotti tapaamaan leikkipuistossa tai sanoivat vaan "näethän sinä sitä koulussa sitten".

Eli älä kiltti syyllistä lapsia, siellä voi kotona olla yhtä kipeä tilanne. Mutta älä toki uuvuta itseäsi passaamalla muiden lapsia. Ainakin tällainen köyhän perheen lapsi ois arvostanut ihan vaan sitä, että pääsi leikkimään jonkun kanssa (omalla kohdalla ne kutsut kummasti väheni kun en saanut kutsua meille). En olisi kaivannut jätskejä tai mitään!

Meillä vähän vastaavaa lasten tarha-aikoina, kun myimme vanhan asuntomme ja muutimme väliaikaisesti vuokralle pikku yksiö-kopperoon etsimään uutta asuntoa. Siellä muuttolaatikoiden keskellä oli pinna sen verran kireänä, ettei siihen sotkuun halunnut enää ketään muita. Tuossa kopissa asuimme parisen vuotta, kunnes olimme saaneet uuden asunnon remontin tehdyksi ja pääsimme isompaan. Sinne on kyllä tullut koulun jälkeen kavereita leikkimään. Meitä se ei haittaa, koska olemme silloin vielä töissä ja vieraat yleensä lähtevät, kun me saavumme kotiin klo 17.

Ap:n lapset kyllä välillä leikkivät keskenäänkin, mutta ovat eri sukupuolta, joten myös ne ihan omat kaverit ovat tärkeitä. En mä uuvuksiin saakka vieraita lapsia passaa :D Enkä ehkä kutsuisi niin usein, mutta usein hakiessani päiväkodista lapsen kaverit oikein pyytävät päästä meille ja muistavat vielä seuraavanakin päivänä kysyä, että koska sopii. Olen ehkä totuttanut heidät liian hyvään :) Luulisi, että omilta vanhemmiltaankin sitten kinuavat leikkikaveria ja kysyvät milloin pääsevät X:n luo ja vanhemmalle saattaisi välillä mieleen juolahtaa että hei, kutsutaas välillä x meille. Vai ovatko vanhempansa niin tympeitä kuin osa tässä ketjussa, että tiuskaisevat vaan että sitten vasta kun olet koulussa, ei käy nyt. t. ap

Omani ovat teinejä jo, tää on niin normaalia.

Olen ollut kyllä tosi vihainen asiasta ja katkera.

On se kummaa että sama touhu jatkunut myös kun lapset on isompia.

Osa näitä jotka antaa mennä ja osa suorastaan tietoisesti hakee ilmaista lastenhoitoapua.

Meillä kävi usein vieraita lapsia, teillä aika harvoin.

On yksi kaveri joka ottaa lapseni mukaan pienille matkoille ja minä tietenkin otan sitten hänet, kun arvostan vastavuoroisuutta.

Onneksi on nyt nuorin jo 14 ja vanhin 16 vuotta.

Ihan samalla tavalla se jatkuu onko kyseessä koululaiset vai teinit.

Kaikilla kuitenkin siistit ja hyvät kodit.

Voi luoja että ollut matkan varrella näitä väkisin tunkeutujia ja ruinaajia, kun muille ei koskaan pääse.

Lapsi itse sanoi että ei halua nyt olla kenenkään kanssa.

Omasta mielestäni ihmiset on todella itsekkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lapset kyllä välillä leikkivät keskenäänkin, mutta ovat eri sukupuolta, joten myös ne ihan omat kaverit ovat tärkeitä. En mä uuvuksiin saakka vieraita lapsia passaa :D Enkä ehkä kutsuisi niin usein, mutta usein hakiessani päiväkodista lapsen kaverit oikein pyytävät päästä meille ja muistavat vielä seuraavanakin päivänä kysyä, että koska sopii. Olen ehkä totuttanut heidät liian hyvään :) Luulisi, että omilta vanhemmiltaankin sitten kinuavat leikkikaveria ja kysyvät milloin pääsevät X:n luo ja vanhemmalle saattaisi välillä mieleen juolahtaa että hei, kutsutaas välillä x meille. Vai ovatko vanhempansa niin tympeitä kuin osa tässä ketjussa, että tiuskaisevat vaan että sitten vasta kun olet koulussa, ei käy nyt. t. ap

Niin, kyselevät milloin pääsevät teille ja sinä sanot tulkaa vaan! Miksi alkaisin pyydellä sitten meille..?