Pitääkö paikkansa että Helsingissä on jo ihan yleistä että hyviä oppilaita (yläkoululaisia) prepataan yksityisopetuksessa
jotta keskiarvo saataisiin riittävän ylös eliittilukioita varten?
Esim keskiarvon 8,8 oppilas ottaa tukiopetusta niissä aineissa joissa ei ole kiitettävää?
Kommentit (21)
Kuulostaapa kamalalta, lapsiparat.
Onneksi ei asuta Helsingissä, täälläkin on hyviä lukioita mutta ei noita älyttömiä keskiarvorajoja.
Nykyään muuten jo yläkouluihin pyritään. Eli kutosta edeltävänä kesänä aloitetaan valmistautuminen niihin pääsykokeisiin. Jos pyrkii kielipainotuksiin niin niihin aletana valmistautua jo nelivuotiaana.😂
Tulepa tänne Aasiaan. Täällä on miljardi koululaista jotka ottavat lisätunteja eli kaikki.
Helsingissä keskiarvorajat ovat karanneet täysin.
8,8 ei riitä enää edes moniin ns perustason lukioihin.
Eliittilukiossa joku 8,8 nauretaan pihalle. Siellä keskiarvot on numeron parempia.
Edellisen koulujärjestelmän aikaan eliittikouluihin (oppikouluun) mentiin 10-vuotiaina. Eli se preppaus pääsykokeisiin alkoi pikkuisen aiemmin.
Vanhemmat preppaavat itse tai sitten vanhemmat vaihtavat taitojaan toisten vanhempien kanssa niin, että toinen saa esim remonttiapua ja toisen lapset matematiikan yksityisopetusta. Lapsen keskiarvon on oltava yli 9, jotta lapsi pääsee järkevään seuraa. Tämä ka saavutetaan kyllä ihan luontevasti vuodesta toiseen paneutumalla opintoihin. Ne jotka yrittävät premmaamalla, ovat pienempänä vähemmistönä. Kaverin lapsi ei läpäissyt. Lähtivät liian myöhään preppaamaan. Lukiossa prepataan myös.
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä keskiarvorajat ovat karanneet täysin.
8,8 ei riitä enää edes moniin ns perustason lukioihin.
Eliittilukiossa joku 8,8 nauretaan pihalle. Siellä keskiarvot on numeron parempia.
Älä nyt liioittele, vain neljään vaadittiin yli ysin ka, ja niistäkin kahteen tasan 9,0 riitti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531211-lista-naihin-helsingin-…

Hölmö.
Tuossa on vain Helsingin KAUPUNGIN lukiot.
Parhaat lukiot Helsingissä on yksityisiä tai valtion kouluja. Ne ei ole mukana tuolla listalla.
Vierailija kirjoitti:
Edellisen koulujärjestelmän aikaan eliittikouluihin (oppikouluun) mentiin 10-vuotiaina. Eli se preppaus pääsykokeisiin alkoi pikkuisen aiemmin.
Aika harvinaista oli että niihin mitään harjoiteltiin, pyrkiä sai vielä vitosella ja jopa kuudennellakin jos ei vielä neljänneltä päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä keskiarvorajat ovat karanneet täysin.
8,8 ei riitä enää edes moniin ns perustason lukioihin.
Eliittilukiossa joku 8,8 nauretaan pihalle. Siellä keskiarvot on numeron parempia.
Älä nyt liioittele, vain neljään vaadittiin yli ysin ka, ja niistäkin kahteen tasan 9,0 riitti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531211-lista-naihin-helsingin-…
Hölmö.
Tuossa on vain Helsingin KAUPUNGIN lukiot.
Parhaat lukiot Helsingissä on yksityisiä tai valtion kouluja. Ne ei ole mukana tuolla listalla.
Ok, mutta yksityisissäkin yli puolessa riitti alle 9,0.
Piilaaksossa on kovempi kilpailu. Siellä myös vanhempien pitää olla koko ajan mukana kaiken maailman koulujen tilaisuuksissa. Suomessa vanhemmat sentään pääsee helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä keskiarvorajat ovat karanneet täysin.
8,8 ei riitä enää edes moniin ns perustason lukioihin.
Eliittilukiossa joku 8,8 nauretaan pihalle. Siellä keskiarvot on numeron parempia.
Älä nyt liioittele, vain neljään vaadittiin yli ysin ka, ja niistäkin kahteen tasan 9,0 riitti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531211-lista-naihin-helsingin-…
Hölmö.
Tuossa on vain Helsingin KAUPUNGIN lukiot.
Parhaat lukiot Helsingissä on yksityisiä tai valtion kouluja. Ne ei ole mukana tuolla listalla.
Ok, mutta yksityisissäkin yli puolessa riitti alle 9,0.
Ei riitä.
En tiedä mistä sinä näitä tietojasi nyt temmot, mutta tosiasia on se että Helsingin parhaissa lukioissa tilanne on karannut siihen että jos nyt on ysillä kannattaa yrittää saada ainakin 9,4 siihen todistukseen.
Esim meidän lapsen koulussa se keskiarvo on noussut jo kahdessa vuodessa liki 0,4 ja luultavimmin nousee taas.
Samaten esim Heryk, Tyk ja Oulunkylä on nousseet liki numerolla nyt ihan lyhyessä ajassa.

No katso itse, jos et usko
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531336-katso-lista-nailla-kesk…

Eli mitä?
Siellä on muutama lukio jossa on kasin kieppeillä se raja. Ja niistäkin osa on ruotsinkielisiä.
Tuossa ei ole läheskään kaikki Helsingin lukiot.

Edelleen tunget tänne vajaita listoja...
Nuo Helsingin uutisten listat on kumpikin hyvin vaillinaisia. Niistä puuttuu iso osa Helsingin lukioista ja niiden linjoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä keskiarvorajat ovat karanneet täysin.
8,8 ei riitä enää edes moniin ns perustason lukioihin.
Eliittilukiossa joku 8,8 nauretaan pihalle. Siellä keskiarvot on numeron parempia.
Älä nyt liioittele, vain neljään vaadittiin yli ysin ka, ja niistäkin kahteen tasan 9,0 riitti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531211-lista-naihin-helsingin-…
Hölmö.
Tuossa on vain Helsingin KAUPUNGIN lukiot.
Parhaat lukiot Helsingissä on yksityisiä tai valtion kouluja. Ne ei ole mukana tuolla listalla.
Ok, mutta yksityisissäkin yli puolessa riitti alle 9,0.
Ei riitä.
En tiedä mistä sinä näitä tietojasi nyt temmot, mutta tosiasia on se että Helsingin parhaissa lukioissa tilanne on karannut siihen että jos nyt on ysillä kannattaa yrittää saada ainakin 9,4 siihen todistukseen.
Esim meidän lapsen koulussa se keskiarvo on noussut jo kahdessa vuodessa liki 0,4 ja luultavimmin nousee taas.
Samaten esim Heryk, Tyk ja Oulunkylä on nousseet liki numerolla nyt ihan lyhyessä ajassa.
No katso itse, jos et usko
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/531336-katso-lista-nailla-kesk…
Eli mitä?
Siellä on muutama lukio jossa on kasin kieppeillä se raja. Ja niistäkin osa on ruotsinkielisiä.
Tuossa ei ole läheskään kaikki Helsingin lukiot.
Joo, puuttuu muutama mutta niissäkin sekä korkeita että matalia keskiarvorajoja esim. Apollon lukioon taitaa päästä seiskankin keskiarvolla.
Kaikki lukiot ei ilmoita keskiarvorajoja vaan pisterajoja joita ei voi vertailla muihin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lukiot ei ilmoita keskiarvorajoja vaan pisterajoja joita ei voi vertailla muihin.
Mitä ihmeen pisterajoja? Puhutko Ib:stä? Muissa lukioissa kyllä ihan keskiarvorajat.
Tietenkin.
8,8 ei edes ole hyvä oppilas nykyään Helsingissä...