Lue keskustelun säännöt.
Alan olla niin lopussa, että haluaisin vaikka mielisairaalaan, mutten pääse
13.09.2017 |
Eli siis olen ollut jo pitkään masentunut, avohoitosuhde psyk. polille kyllä on (noin kerran viikossa), mutta tuntuu että tarvitsisin jotain "radikaalimpaa" hoitoa nyt, akuuttia lyhyttä jaksoa vaikka psykiatrisen sairaalan avo-osastolla, päiväsairaalaa tms, kun tuntuu etten oikein enää pärjää kotona.
Syön huonosti, ruoka ei aina edes maistu, ja olen laihtunutkin hieman tässä alkusyksystä. Nukun myös huonosti, toisaalta välillä nukun ihan liikaakin. Kotityöt ym kerääntyneet, ei ole puhtaita astioita tai vaatteita juurikaan, osa likaisista tiskeistä seissyt lavuaarissa varmaan puoli vuotta, jääkaapissa ei ole ruokaa tai jos on se on yleensä jo ehtinyt pilaantua, voi olla pitkiäkin aikoja etten käy suihkussa, jne...
Yleensä vaan makaan sängyssä vaikka olisin hereillä. Koneella myös kulutan aikaa, jota siis periaatteessa on kun olen työtön, enkä opiskele. Haluaisin kyllä periaatteessa molempia, mutta omat voimat eivät nyt vain riitä, työkkäriin kyllä ilmoittauduin... Työkyvyttömyyseläkkeelle en halua, toivoisin voivani mennä töihin vaikka loppuvuodesta, tai hakea opiskelemaan ensi vuonna, mutta tässä tilanteessa stressaannun vain entisestään koko asian ajattelemisesta.
"Yritin itsemurhaa" ottamalla lääkeyliannostuksen rauhoittavia jokin aikaa sitten, ja sieltäkin (sairaala) laittoivat vain takaisin kotiin, heti kun olin herännyt tokkuraisena. Sitä ennen olin psykiatrian poliklinikalta suunnilleen anellut apua että pääsisin johonkin hoitoon, mutta ei se kuulemma käy (ts. en ole tarpeeksi huonossa kunnossa). Luulen että tuo yliannostus oli lähinnä epätoivoinen avunhuuto, mutta mitäpä sekään hyödytti... Nyt rauhoittavien lääkkeiden saantiani vain säännöstellään, mikään muu ei juuri muuttunut.
En enää tiedä, mitä voisin tai jaksaisin tehdä. En tiedä miksi tännekään kirjoitin, koska saan kyllä ihan lähipiiriltäni kuulla jos tilanteestani valitan että "pitää vaan jaksaa" ja se kuuluisa "ottaa itseä niskasta kiinni". Minä haluaisin niin kovasti jaksaa. Haluaisin pystyä tekemään. Haluaisin olla opiskelija tai työssäkäyvä. Mutta en vain jaksa enkä pysty. Olen sanalla sanoen vakavasti masentunut. Ja tuntuu, etten saa apua oikein mistään.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Teitä on enemmän ja enemmän kadulla kun rahat laitetaan johonkin muuhun tärkeään asiaan. Pitää olla kebabbia lampaasta tehtynä jne.
Joo, kuten tuottamattomien yritysten tukemiseen ja poliitikkojen ylisuuriin palkkoihin.
Enkä jotain kannattaisi tehdä, ettei niin moni ihminen ajautuisi tällaiseen jamaan? Jotain parempia ennakoivan puuttumisen menetelmiä, paremmat etenemismahdollisuudet elämässä, syrjäytymisen torjuminen, yms. yhteiskunnan rakenteellisia muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy ap illalla katsomassa tähtitaivasta🌒 saatat nähdä ufon.
Vierailija kirjoitti:
Pääset heti, jos valehtelet kuulevasi ääniä.
Ei todellakaan pääse
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä niin perseestä, että hoito evätään vaikka omasta mielestään olisi sen tarpeessa. Sano hoitavalle taholle, että et vaan jaksa enää yrittää kuntoutua kotona, sano että sulla on selvä suunnitelma siitä miten aiot tappaa itsesi.
Resurssit ovat vähäiset. Eihän ap:lla edes ole selvää itsemurhasuunnitelmaa, joten olisi moraalitonta valehdella! Sitten joku, joka on oikeasti tappamassa itseään ei pääse sairaalaan...
Millaista hoitoa sä ap haluaisit? Osastoilla on usein tosi sekopäisiä tapauksia, juuri resurssien vähäisyyden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalassa kuntoudutaan niin että siellä sulle tehään ruuat valmiiksi, annetaan illalla nukahtamislääkkeet, ja aamulla herätetään tiettyyn aikaan, siivotaan huoneesi, ja katsotaan että on puhtaat vaatteet päällä. Lisäksi siellä on hoitsuja, joille voi puhua jos haluaa, ja ympärillä voi olla todella sekavaakin sakkia. Millä tavoin tämä siis auttaa sinua? Siihen on syynsä miksi osastolle ei oteta mielellään tuon kuntoista sakkia. Siellä hyvin äkkiä oma toimintakyky heikkenee entisestään, kun se vakavammin sairailla yleensä paranee. Ei osastolle ovi ottaa kaikkia jotka eivät jaksa siivota tai tehdä ruokaa, sillä kovasti sairaita pursuilee ovista ja ikkunoista!
Pyydä saada lisää keskusteluapua, ja että sinut ohjataan ryhmiin joissa on muita samassa tilanteessa olevia. Onko teilläpäin olemassa toimintakeskuksia joista saisit päiviisi rytmiä? Avohoito pitää katsoa ensin, ja sinulle tulee osoittaa laajasti ne palvelut joista voisit hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksi ap itsellesi mieleiset päivä- ja viikko-ohjelmat ja _noudata_ niitä. Luo itsellesi rutiineja, tee kivoja asioita. Pakotat itsesi sieltä sängystä ylös, ei sun sairaalassakaan anneta kaikkia päiviä nukkua. Tärkeää on, että syöt tarpeeksi. Keskitä energiasi siihen, jos aluksi tuntuu ettet jaksaisi tehdä mitään. Yritä käydä myös päivittäin pihalla. Ihan vaikka 15 minuuttia kuljeksit rauhallisesti ja kiinnitä huomiota ympäröivään maailmaan. Mitä ääniä kuulet? Miltä ruoho tuntuu, kun sitä silittää? Sadesäällä anna veden valua kasvojasi pitkin.
Huonossa kunnossa on ulkoaohjattava. Parempi on kuitenkin olla sisältäohjattava. Kuka tahansa voi huonosti jos on epäsäännölliset tavat. Eli nuku säännöllisesti, herättyä kävelylenkki, ravinteikasta ruokaa. Kirjanlukemista pelin sijaan. Ja hakeudu mielenterveysyhdistykseen tai vertaisryhmään, mikä vaivasi onkaan. Siis ajattele tekeväsi noin tai keksi omat realistiset tavoitteet. Hoitohenkilökunta on mulkkuja kaikki, kokemusta on. Elämäsi avaimet on omassa taskussasi, ei niiden.
Itse on itsensä nostettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ystävää tai jotain sukulaista lähelläsi? On tärkeää että voi jollekin kertoa asioistaan ja saada myönteistä vastakaikua. Ystävä voi tulla myös hakemaan sinut lenkille, auttaa siivoamaan, tehdä kanssasi arjen asioita.
Ehdotan, että sä otat nyt projektiksi masennuksesta parantumisen. Ihan sillä asenteella lähdet liikkeelle. Toipumista edistää itselle miellyttävien asioiden tekeminen, terveellinen ruokavalio, ulkoilu, sopiva määrä unta jne. Yritä tehdä noita asioita parhaasi mukaan. Ahdistaako sua? Se ei vie ainakaan ollenkaan asioita eteen päin. Pyydä hoitavalta taholta, voisitko saada lähetteen fysioterapiaan. Siellä voidaan harjoitella rentoutumista. Tee niitä harjoituksia myös kotona.
Selkeästi sulla on vielä elämänhalua jäljellä. Nyt vaan keskität kaiken energian toipumista edistäviin asioihin. Pikkuhiljaa, baby steps.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjojen lukeminen on yksi hyvä tapa aktivoida mieltä. Toinen tapa on äänikirjojen kuunteleminen. Sen sijaan ruudun tuijottaminen ei virkistä omaa mieltä ja mielikuvitusta.
Olisi tärkeää että sinulla olisi henkilö joka auttaa pysymään arjen askareissa kiinni. Kotona ahdistaa kaikki tiski ja tekemätön homma. Silloin kotikaan ei paranna. Jos sinulla ei ole ystävää tai läheistä, joka voisi ottaa tällaisen vähän kuin ohjausroolin, olisiko joku jonka kanssa lähdet hakemaan apua? Löytäisittekö kunnalta/kaupungilta kotiapua vaikka sosiaalitoimen kautta avohoidon tukemiseksi? Tukihenkilö jonkin yhdistyksen kautta? Yritä saada joku kanssasi järjestämään näitä asioita, niillä on ihmeen iso vaikutus vointiin ja paranemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat oikeasti sairaalaan niin mene kadunkulmaan huutamaan suurella äänellä, että tapat itsesi. Samalla voi nirhiä tylsällä veitsellä vaikka leikisti korvaa irti. Veikkaan, että pian pii paa.
Mutta muuten toivon parempaa.
Kiitos vastauksista. Asun pk-seudulla. Auttavia läheisiä ei ole juurikaan lähiseuduilla, enkä muutenkaan haluaisi että läheiset tietävät miten huonosti minulla todellisuudessa menee.. En haluaisi mitään julkista kohtausta järjestää, mutta tuntuu että melkein pitäisi, niin pääsisi hoitoon... Tuntuu vaan, että tätä menoa alan jokatapauksessa ns. hyppiä seinille, ja sellainen kohtaus tulee itsestään... Ja totta tuo, että tuntuu että jos kävelen omin jaloin sinne sairaalaan tai polille, ja sanon olevani vaikka itsetuhoinen, ei siellä ketään kiinnosta , sanovat korkeintaan "voi, voi" ja laittavat heti vain kotiin kun pystyvät. Mutta aikaisemmin kun poikaystäväni soitti ambulanssin yhden (eri) lääkeyliannostuksen jälkeen, tai on saattanut minua polille, tuntuu että silloin ovat ottanet tilanteen "enemmän" vakavissaan, kun joku ulkopuolinen on ollut minusta huolissaan. Sillä enhän minä hulluna voi itse tietää, miltä minusta tuntuu tai mitä tarvitsen! (vitsi..)
Se on niin ikävää ja väärää että mielenterveyspotilaan pitää tässä maassa vaatimalla vaatia hoitoa, eikä siltikään välttämättä apua saa. Tiedän että resurssien takia eivät mielellään ota juuri psyk. sairaalahoitoon ellei ole ihan pakko, sillä ne ovat lähestään täynnä, ja ehkä siellä olevat ovat enemmän avun tarpeessa kuin minä.
Mutta tosiasia on se että pärjään niin huonosti kotona, ja alan olla jo niin epätoivoinen muutenkin että ihan senkin takia tarvitsisin mielestäni jotain muutakin apua kuin viikottaisen käynnit psyk. polin työntekijän kanssa... Pitänee käydä siellä omien aikojen ulkopuolella ja pyytää akuuttiaikaa, tai soittaa johonkin, en oikein tiedä mihin... En haluaisi uutta lääkeyliannostusta ottaa, varsinkin kun en enää saa niin suurta määrää lääkkeitä niin nopeasti.. Ja huonosti siitä oli apua viimeksikin... -ap
Täällä kohtalo toveri ei haluta hoitaa kotiin vain uusi resepti kourassa aivan toivoton olo kaikki turhaa.
Eikö viikottaisesta keskustelusta ole apua? Mistä te siellä puhutte?
Mitä menneisyydessäsi on tapahtunut, että olet tuossa pisteessä noin nuorena? (Vaikutat nuorelta, parikymppiseltä).
Asutko poikaystäväsi kanssa?
Miten häneltä saat apua esim. kotitöissä?
Kuten joku kirjoittikin, ratkaisun avaimet ovat sinun käsissäsi.
Kukaan ei voi vain painaa nappia ja simsalabim - parannut. Se ei vain mene niin.
Ei sinne hoitoon pääse kuin tekemällä jotain, joka vaarantaa muiden ja oman hengen/turvallisuuden, tyyliin nuotio lattialle, hiuslakkapullo uuniin ja uuni päälle jne.
Pöljäksi on mennyt, jotain vielä kuvittelevat säästävänsä tällä systeemillä.
Kylläpä auttoi.