Onko ihan normaalia lähteä ulkoilemaan vesisateeseen?
TIedän ihmisiä jotka lähtevät lastensa kanssa esim. leikkipuistoon säällä kuin säällä vaikka sataisi kaatamalla vettä. Monilla heistä ei ole itsellään edes kunnon sadevarusteita vaan ulkoilupuvuissa värjöttelevät vesisateessa vaikka lapsilla sentään on kunnon kuravehkeet. Harvoin kuitenkaan sataa reippaasti peräkkäisinä päivinä joten eikö edes yhtä päivää voi olla sisällä?
Kommentit (29)
Me ei ihan kaatosateella lähdetä, mutta kevyt sade tai tihku ei meitä haittaa. Kuten ei myöskään lumisade tai kovempi pakkanen. Eli ulkoillaan lähes säällä kuin säällä, varusteet aina kelin mukaan.
Kyllä meilläkin ulkoillaan jos välillä vähän ripsottelee niin ollaan ainakin jonkun aikaa ulkona. Mutta jos ihan kaatamalla sataa tai sade on jatkuvaa niin silloin ei mennä ulos. En halua itseänikään läpimäräksi ja vilustuneeksi.
On se ihan normaalia. Mutta uskon että lapset kasvaa ihmisiksi vaikka pahimmat kaatosateet oltaisiin sisällä. Tai vaikka - herra paratkoon - ei ulkoiltaisi aina edes nätillä säällä!
Me mennään joskus kaatosateella seisomaan takapihalle sisävaatteissa. Litisevä sammal varpaiden alla, kasvoja piiskaava viileä sade, ihoon liimautuneet vaatteet jotka tekevät tietoisemmaksi hengityksestäkin, piesty, puhdas olo <3 No joo, tää ei ehkä ole normaalia, mutta ihmisiksi kasvavat kuitenkin :) Me myös varta vasten hakeudutaan lotraamaan lätäköihin, varsinkin kesällä kun kastuminen ei heti palella.
Vastauksista päätellen palstan yläasteikäiset on päässeet jo koulusta. Menkää tekemään läksyjä!
Rakastan ulkoilua näin syksyisessä säässä! Juoksulenkillä illan hämärtyessä merenrannassa, hyvää tunnelmallista musiikkia soimassa, pieni sadekuuro tai vaikka monsuuni. Se tuoksu ja tunnelma. Aijai, tykkään aina tästä elo-lokakuun ajasta. :)
M28
Vierailija kirjoitti:
Onko se sulta jotenkin pois?
Ei tietenkään ole. Tottahan toki jokainen saa kastella itsensä jos haluaa eikä se ole minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sulta jotenkin pois?
Ei tietenkään ole. Tottahan toki jokainen saa kastella itsensä jos haluaa eikä se ole minulta pois.
😃Et ole koskaan kuullut kuorivaatteista?
Sateella ulkoileminen on kivaa, vaikka vain kävelylenkki sateenvarjon alla. Sateella tuoksuu hyvältä ja on tunnelmallista. Kotona on hyvä mennä kuumaan suihkuun, jos sukat kastuivat. Muuten fleece-viltin alle, mukiin kuumaa kaakaota :)
Surin kesän päättymistä, mutta on syksyssäkin puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sulta jotenkin pois?
Ei tietenkään ole. Tottahan toki jokainen saa kastella itsensä jos haluaa eikä se ole minulta pois.
😃Et ole koskaan kuullut kuorivaatteista?
Tarkoitatko kuravaatteita? Lapsilla on kyllä kuravaatteet mutta näillä aikuisilla ei ole joten varmaan tosi kivaa seistä siellä sateessa läpimärkänä. Vaikka meillä ei sateessa ulos lähdetä niin joskus rankkasadekuuro on yllättänyt puistossa ja kyllä siinä äkkiä huomaa että ulkoilutakin alla oleva huppari alkaa olla litimärkänä.
Ei kyllä minusta ole kovin järkevää lähteä ulos kaatosateeseen varta vasten. Kunnon sadetakit ja -housut pitäisi ainakin kaikilla olla päällä jos kaatosateeseen mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sulta jotenkin pois?
Ei tietenkään ole. Tottahan toki jokainen saa kastella itsensä jos haluaa eikä se ole minulta pois.
😃Et ole koskaan kuullut kuorivaatteista?
Kuorivaatteet kestävät kevyen sateen mutta eivät pidä rankkasadetta. Rankkasade menee kyllä kuorivaatteista läpi.
Ei mitenkään normaalia. Tiedä mitä sellaisista lapsistakaan tulee, jotka on pakotettu sateeseen ulkoilemaan. Ne on jotain adhd-lapsia kuitenkin joita ei vanhemapansakkaan kestä selvinpäin.
Syntymäpäivänäni kävelin vesisateessa luonnonsuojelu puiston polkua pitkin ja nautin ,vaikka satoi vettä . Polvista alaspäin olin märkänä, mutta ei haitannut yhtään. Oli ihanaa kun kukaan ei pyytänyt palveluksia..
Vierailija kirjoitti:
Syntymäpäivänäni kävelin vesisateessa luonnonsuojelu puiston polkua pitkin ja nautin ,vaikka satoi vettä . Polvista alaspäin olin märkänä, mutta ei haitannut yhtään. Oli ihanaa kun kukaan ei pyytänyt palveluksia..
Mitä palveluksia sulta muuten siellä olisi pyydelty?
En uskalla enää iltaisin ulkoilla. Pelkään näitä maahan tulleita miehiä. Kokoontuvat isolla porukalla ja huutelevat perään.
Vierailija kirjoitti:
piesty, puhdas olo
pervo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
piesty, puhdas olo
pervo
No, itse ajattelin lähinnä sellaisella saunavihtamaisella tavalla, mutta mistä kukin tykkää :)
Onneksi elämme alueella, jossa säät vaihtelevat, niin ei pääse pitkästymään. Ei sateessa tai pakkasessa mitään pahaa ole.
On