Lue keskustelun säännöt.
Tuntemasi narsistin ammatti? Listataan ammatteja
11.09.2017 |
Ap tuntee kiinteistövälittäjä narsistin. Jatkakaa...
Kommentit (476)
Upseeri ja toinen ammatirikollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalihoitaja on tuntemani pahin esimerkki. Onhan niitä muitakin.
Ohjaaja, joka työskentelee nuorten parissa, naispuolinen narsisti. En ymmärrä miten täysin empatiakyvytön ihminen voi toimia kyseisessä ammatissa, mutta näköjään on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkärillä on kyllä keinonsa tunnistaa narsisti tätä pidempään seurattuaan ja tutkittuaan.
Millä keinolla saat narsistin lääkäriin, että lääkäri voi seurata narsistia pidempäänkin ja tehdä virallisen diagnoosin? Narsistihan ei itse koe olevansa millään tavalla sairas, vaikka riehuisi kotonaan kuinka paljon tahansa. Yleensä ne on narsistit puolisot ja lapset, jotka joutuvat turvautumaan psykiatrien apuun.
Vierailija kirjoitti:
Ammattilaiset on koulutettu tunnistamaan narsisteja, usko huviksesi.
Ja narsistien uhreillakin kyllä aiheesta tietoa riittää aika tavalla. Moni "ammattilainen" ei ole koskaan nähnyt kuinka narsisti sekoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Tiedätkös, että narsistia harvoin tunnistaa sellainen, joka ei ole joutunut narsistin kynsiin. Itse ymmärsin vasta vuosi eron jälkeen mistä oli kysymys. Sitten jos/kun olet päässyt yhdestä eroon, selvittänyt pääsi (oivaltanut narsistin manipuloinnin) niin aivan varmasti haistat narsistin jo kaukaa. Mikään kuvaus, jonka luet kirjoista tai artikkeleista ei kykene kuvailemaan sitä taidokasta hämäystä, joka liittyy tähän ihmissuhteeseen. Jälkeenpäin ja kauempaa näkee selkeämmin, mutta silloin kun elät sitä, niin epäilet itseäsi, omaa luonnettasi, omaa harkintakykyäsi ja jopa omaa mielenterveyttäsi.
Tiedän. Ja kaikki eivät ole ulospäinsuuntautuneita tai rehvastelevia. Ns haavoittuva narsisti on salakavala manipuloija ja syyllistävä marttyyri. Yleensä nainen.
Ammatti: vaikkapa muotoilija, sisustussuunnittelijaOlisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon naisista löytyy oikeita narsisteja. Ovela narsistihan tosiaan osaa uhriutua ja saa varmaan naisena muut uskomaan, että kumppani olisi narsisti vaikka onkin itse.
Itse naisena veikkaan, että heitä on naisissa paljon oletettua enemmän. He vain osaavat kätkeä narsistisuutensa miehiä taitavammin ja osa tuntuu itse vilpittömästi uskovan siihen, että he ovat viattomia uhreja eivätkä täten vastuussa mistään. Tällainen omaan uhritarinaansa uskova narsku kun sattuu lähipiiriin, niin siinä menee hetki jos toinenkin ennen kuin tajuaa, mistä on kysymys.
Omalla kohdallani kesti vuosia tajuta, että se tämän ihmisen seurassa aina tullut outo, hämmentynyt ja eksynyt olo johtui siitä, että kyseessä oli ehta (piilo)narsisti. Hän osasi ovelasti poimia elämästään ja menneisyydestään ne kurjimmat kokemukset jaettaviksi ja osasi myös mielistellä muita aina sopivassa välissä. Ne aina hetkellisesti vaikuttivat nollaavan hänen inhottavat puolensa: taipumuksen näpäyttelyyn, kaiken ottamisen henkilökohtaisesti, äärimmäisen itsekeskeisyyden, muiden asioihin pyytämättä sekaantumisen, ylemmyydentuntoisuuden, aggressiivisen raivoamisen kaikesta, mikä häntä sattui inhottamaan tai ärsyttämään.
Kyseinen nainen työskenteli, yllätys yllätys , terveydenhuoltoalalla. On käsittääkseni alalla vieläkin.
Oman kokemukseni jälkeen tulee varoituskellot soimaan jatkossa välittömästi jos uusi ihminen ensimmäisten keskustelujen aikana tuo vuolaasti esiin menetyksensä ja murheensa lapsuudesta lähtien. Jotenkin ne murheet siellä menneisyydessä on ihmisen omasta mielestä asettaneet muille sellaisen kollektiivisen velan, että on oikeutettu erityiskohteluun loppuelämänsä ajan. Tyypillinen lause tällaisen suusta kuuluu "kuinka sinä voit kohdella minua näin / hylätä minut / kieltää minulta tämän kaiken sen jälkeen mitä olen elämässäni kärsinyt". Todella raskasta kanssaeläjille olla velvoitettuja loputtomasti korvaamaan henkilön aiemmat mielipahat, joihin ei itse ole ollut millään muotoa osallinen.
Tautiin kuuluu myös joku kummallinen uskomus, että on jotenkin erityisen "hyvä ihminen" tai empaatikko vain koska on itse kohdannut vaikeuksia ja siksi oikeutettu luokittelemaan muita hyviksi tai huonoiksi ihmisiksi, yleensä sen pohjalta kuinka saa henkilöiden kanssa tahtonsa läpi.
Tämä ei toki koske kaikkia keitä elämässä on vaikeudet koetelleet. Vain heitä, jotka ovat oppineet käyttämään toisten myötätuntoa härskisti hyväkseen.
Kuulostaapa tutulta sosiaali- ja terveysalaa myöten, vaikken nyt tiedä onko asiasta virallista diagnoosia. Koin kuitenkin aikamoisen ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohutnahkaisesta narsistista.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalihoitaja on tuntemani pahin esimerkki. Onhan niitä muitakin.
Mikä on sosiaalihoitaja? Sosiaalityöntekijäkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Tiedätkös, että narsistia harvoin tunnistaa sellainen, joka ei ole joutunut narsistin kynsiin. Itse ymmärsin vasta vuosi eron jälkeen mistä oli kysymys. Sitten jos/kun olet päässyt yhdestä eroon, selvittänyt pääsi (oivaltanut narsistin manipuloinnin) niin aivan varmasti haistat narsistin jo kaukaa. Mikään kuvaus, jonka luet kirjoista tai artikkeleista ei kykene kuvailemaan sitä taidokasta hämäystä, joka liittyy tähän ihmissuhteeseen. Jälkeenpäin ja kauempaa näkee selkeämmin, mutta silloin kun elät sitä, niin epäilet itseäsi, omaa luonnettasi, omaa harkintakykyäsi ja jopa omaa mielenterveyttäsi.
Tiedän. Ja kaikki eivät ole ulospäinsuuntautuneita tai rehvastelevia. Ns haavoittuva narsisti on salakavala manipuloija ja syyllistävä marttyyri. Yleensä nainen.
Ammatti: vaikkapa muotoilija, sisustussuunnittelijaOlisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon naisista löytyy oikeita narsisteja. Ovela narsistihan tosiaan osaa uhriutua ja saa varmaan naisena muut uskomaan, että kumppani olisi narsisti vaikka onkin itse.
Itse naisena veikkaan, että heitä on naisissa paljon oletettua enemmän. He vain osaavat kätkeä narsistisuutensa miehiä taitavammin ja osa tuntuu itse vilpittömästi uskovan siihen, että he ovat viattomia uhreja eivätkä täten vastuussa mistään. Tällainen omaan uhritarinaansa uskova narsku kun sattuu lähipiiriin, niin siinä menee hetki jos toinenkin ennen kuin tajuaa, mistä on kysymys.
Omalla kohdallani kesti vuosia tajuta, että se tämän ihmisen seurassa aina tullut outo, hämmentynyt ja eksynyt olo johtui siitä, että kyseessä oli ehta (piilo)narsisti. Hän osasi ovelasti poimia elämästään ja menneisyydestään ne kurjimmat kokemukset jaettaviksi ja osasi myös mielistellä muita aina sopivassa välissä. Ne aina hetkellisesti vaikuttivat nollaavan hänen inhottavat puolensa: taipumuksen näpäyttelyyn, kaiken ottamisen henkilökohtaisesti, äärimmäisen itsekeskeisyyden, muiden asioihin pyytämättä sekaantumisen, ylemmyydentuntoisuuden, aggressiivisen raivoamisen kaikesta, mikä häntä sattui inhottamaan tai ärsyttämään.
Kyseinen nainen työskenteli, yllätys yllätys , terveydenhuoltoalalla. On käsittääkseni alalla vieläkin.
Oman kokemukseni jälkeen tulee varoituskellot soimaan jatkossa välittömästi jos uusi ihminen ensimmäisten keskustelujen aikana tuo vuolaasti esiin menetyksensä ja murheensa lapsuudesta lähtien. Jotenkin ne murheet siellä menneisyydessä on ihmisen omasta mielestä asettaneet muille sellaisen kollektiivisen velan, että on oikeutettu erityiskohteluun loppuelämänsä ajan. Tyypillinen lause tällaisen suusta kuuluu "kuinka sinä voit kohdella minua näin / hylätä minut / kieltää minulta tämän kaiken sen jälkeen mitä olen elämässäni kärsinyt". Todella raskasta kanssaeläjille olla velvoitettuja loputtomasti korvaamaan henkilön aiemmat mielipahat, joihin ei itse ole ollut millään muotoa osallinen.
Tautiin kuuluu myös joku kummallinen uskomus, että on jotenkin erityisen "hyvä ihminen" tai empaatikko vain koska on itse kohdannut vaikeuksia ja siksi oikeutettu luokittelemaan muita hyviksi tai huonoiksi ihmisiksi, yleensä sen pohjalta kuinka saa henkilöiden kanssa tahtonsa läpi.
Tämä ei toki koske kaikkia keitä elämässä on vaikeudet koetelleet. Vain heitä, jotka ovat oppineet käyttämään toisten myötätuntoa härskisti hyväkseen.
Kuulostaapa tutulta sosiaali- ja terveysalaa myöten, vaikken nyt tiedä onko asiasta virallista diagnoosia. Koin kuitenkin aikamoisen ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohutnahkaisesta narsistista.
Tarkoittamani henkilö ei ole sote-alalla työssä, mutta kuitenkin alalla joka edellyttää paljon sosiaalista kanssakäymistä. Menestyy käsittääkseni alallaan ihan tavallisen hyvin ja on mielellään esillä työnsä puolesta.
Ongelmat alkavatkin ennemmin henkilökohtaisissa suhteissa, kun vaatimustaso läheisiä kohtaan kasvaa kohtuuttomuuksiin ja oma tahto on totuttu saamaan läpi vetomalla toisen syyllisyyden ja empatian tunteisiin. Herkkänahkaisena tällaisen ihmisen taustalla vaikuttaisi olevan myös usein kariutuneita ystävyys -ja parisuhteita. Entinen elämä jätetään usein täysin taakse ja välit katkotaan ihmisiin, jotka ovat tuottaneet pettymyksen. Näistä ei ole myöhemmin myöskään mitään hyvää sanottavaa. Jos henkilön historiassa tuntuu olleen pelkkiä narsisteja ja hulluja ja sitävastoin kulloinkin elämässä oleva kumppani nostetaan jalustalle niin henkilöllä itselläänkin on luultavasti osuutta ihmissuhteidensa tempoilevaan kulkuun.
Some on tällaiselle henkilölle mahtava pelikenttä, sieltä kun löytyy aina tuntemattomia /puolituttuja ihastelemaan, että kuinka sinä oletkaan reipas selvitytyjä kaikesta p*sta ja kaikista p*sta huolimatta. Päivitykset sisältävät yleensä reippaasti värikynää ja häpeilemätöntä humble bragia.
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Ihan asiaa tässä, mutta se, että et ole törmännyt narsisteihin potilaissa kertonee lähinnä siitä, että kuinka yliopistolliseen keskussairaalaan päättyisikään narsisteja potilaaksi? Narsistisen uhreja varmasti (masennus, ahdistushäiriö, epävakaa persoonallisuus jne, kärjistyneen kriisin myötä kun elämäntilanne haasteellinen). Narsisti päätyy harvoin potilaaksi, sosiopaatti vankimielisairaalaan, high functioning narsisti yksityiselle puhumaan elämässään hankaluuksia aiheuttavista hulluista euroista/ ukoista tms eli elämäänsä vaikeuttavista ’vaikeista’ ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Tiedätkös, että narsistia harvoin tunnistaa sellainen, joka ei ole joutunut narsistin kynsiin. Itse ymmärsin vasta vuosi eron jälkeen mistä oli kysymys. Sitten jos/kun olet päässyt yhdestä eroon, selvittänyt pääsi (oivaltanut narsistin manipuloinnin) niin aivan varmasti haistat narsistin jo kaukaa. Mikään kuvaus, jonka luet kirjoista tai artikkeleista ei kykene kuvailemaan sitä taidokasta hämäystä, joka liittyy tähän ihmissuhteeseen. Jälkeenpäin ja kauempaa näkee selkeämmin, mutta silloin kun elät sitä, niin epäilet itseäsi, omaa luonnettasi, omaa harkintakykyäsi ja jopa omaa mielenterveyttäsi.
Tiedän. Ja kaikki eivät ole ulospäinsuuntautuneita tai rehvastelevia. Ns haavoittuva narsisti on salakavala manipuloija ja syyllistävä marttyyri. Yleensä nainen.
Ammatti: vaikkapa muotoilija, sisustussuunnittelijaOlisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon naisista löytyy oikeita narsisteja. Ovela narsistihan tosiaan osaa uhriutua ja saa varmaan naisena muut uskomaan, että kumppani olisi narsisti vaikka onkin itse.
Itse naisena veikkaan, että heitä on naisissa paljon oletettua enemmän. He vain osaavat kätkeä narsistisuutensa miehiä taitavammin ja osa tuntuu itse vilpittömästi uskovan siihen, että he ovat viattomia uhreja eivätkä täten vastuussa mistään. Tällainen omaan uhritarinaansa uskova narsku kun sattuu lähipiiriin, niin siinä menee hetki jos toinenkin ennen kuin tajuaa, mistä on kysymys.
Omalla kohdallani kesti vuosia tajuta, että se tämän ihmisen seurassa aina tullut outo, hämmentynyt ja eksynyt olo johtui siitä, että kyseessä oli ehta (piilo)narsisti. Hän osasi ovelasti poimia elämästään ja menneisyydestään ne kurjimmat kokemukset jaettaviksi ja osasi myös mielistellä muita aina sopivassa välissä. Ne aina hetkellisesti vaikuttivat nollaavan hänen inhottavat puolensa: taipumuksen näpäyttelyyn, kaiken ottamisen henkilökohtaisesti, äärimmäisen itsekeskeisyyden, muiden asioihin pyytämättä sekaantumisen, ylemmyydentuntoisuuden, aggressiivisen raivoamisen kaikesta, mikä häntä sattui inhottamaan tai ärsyttämään.
Kyseinen nainen työskenteli, yllätys yllätys , terveydenhuoltoalalla. On käsittääkseni alalla vieläkin.
Oman kokemukseni jälkeen tulee varoituskellot soimaan jatkossa välittömästi jos uusi ihminen ensimmäisten keskustelujen aikana tuo vuolaasti esiin menetyksensä ja murheensa lapsuudesta lähtien. Jotenkin ne murheet siellä menneisyydessä on ihmisen omasta mielestä asettaneet muille sellaisen kollektiivisen velan, että on oikeutettu erityiskohteluun loppuelämänsä ajan. Tyypillinen lause tällaisen suusta kuuluu "kuinka sinä voit kohdella minua näin / hylätä minut / kieltää minulta tämän kaiken sen jälkeen mitä olen elämässäni kärsinyt". Todella raskasta kanssaeläjille olla velvoitettuja loputtomasti korvaamaan henkilön aiemmat mielipahat, joihin ei itse ole ollut millään muotoa osallinen.
Tautiin kuuluu myös joku kummallinen uskomus, että on jotenkin erityisen "hyvä ihminen" tai empaatikko vain koska on itse kohdannut vaikeuksia ja siksi oikeutettu luokittelemaan muita hyviksi tai huonoiksi ihmisiksi, yleensä sen pohjalta kuinka saa henkilöiden kanssa tahtonsa läpi.
Tämä ei toki koske kaikkia keitä elämässä on vaikeudet koetelleet. Vain heitä, jotka ovat oppineet käyttämään toisten myötätuntoa härskisti hyväkseen.
Kuulostaapa tutulta sosiaali- ja terveysalaa myöten, vaikken nyt tiedä onko asiasta virallista diagnoosia. Koin kuitenkin aikamoisen ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohutnahkaisesta narsistista.
Tarkoittamani henkilö ei ole sote-alalla työssä, mutta kuitenkin alalla joka edellyttää paljon sosiaalista kanssakäymistä. Menestyy käsittääkseni alallaan ihan tavallisen hyvin ja on mielellään esillä työnsä puolesta.
Ongelmat alkavatkin ennemmin henkilökohtaisissa suhteissa, kun vaatimustaso läheisiä kohtaan kasvaa kohtuuttomuuksiin ja oma tahto on totuttu saamaan läpi vetomalla toisen syyllisyyden ja empatian tunteisiin. Herkkänahkaisena tällaisen ihmisen taustalla vaikuttaisi olevan myös usein kariutuneita ystävyys -ja parisuhteita. Entinen elämä jätetään usein täysin taakse ja välit katkotaan ihmisiin, jotka ovat tuottaneet pettymyksen. Näistä ei ole myöhemmin myöskään mitään hyvää sanottavaa. Jos henkilön historiassa tuntuu olleen pelkkiä narsisteja ja hulluja ja sitävastoin kulloinkin elämässä oleva kumppani nostetaan jalustalle niin henkilöllä itselläänkin on luultavasti osuutta ihmissuhteidensa tempoilevaan kulkuun.
Some on tällaiselle henkilölle mahtava pelikenttä, sieltä kun löytyy aina tuntemattomia /puolituttuja ihastelemaan, että kuinka sinä oletkaan reipas selvitytyjä kaikesta p*sta ja kaikista p*sta huolimatta. Päivitykset sisältävät yleensä reippaasti värikynää ja häpeilemätöntä humble bragia.
Ok, kuvittelin, että olet sama kirjoittaja kuin tuo edeltävä, joka kertoi sote-alan henkilöstä.
Itseäni jäi harmittamaan se, etten käsittänyt kertomusten sisältävän huomattavan määrän värikynää ja osa ehkä oli jopa päinvastoin mitä kerrottiin. Runsaasti draamaa sisältävä elämä ja uhrina esiintyminen joka ainoassa tilanteessa ovat sillä tavalla rasittavia juttuja, ettei sitä vain pitkän päälle jaksa olipa diagnoosi mikä tahansa. En ole mikään diagnooseja tekevä ammattilainen, mutta todellakin se avasi silmät, kun luin tuon Riitta Hyrckin kirjan Haaavoittunut narsisti. Kirja oli kuitenkin hyvin empaattinen ja sitä kautta teki ymmärrettäväksi käytöstä, joka johtaa kerta toisensa jälkeen vaikeuksiin ja ihmissuhteiden kariutumiseen.
Seurakunnan johtaja.Seurakuntalaiset keräsivät nimilistan ja vaativat johtajan eroa.
Pian johtaja ilmoitti että eroaa tehtävistään.Tämä mies oli narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Ihan asiaa tässä, mutta se, että et ole törmännyt narsisteihin potilaissa kertonee lähinnä siitä, että kuinka yliopistolliseen keskussairaalaan päättyisikään narsisteja potilaaksi? Narsistisen uhreja varmasti (masennus, ahdistushäiriö, epävakaa persoonallisuus jne, kärjistyneen kriisin myötä kun elämäntilanne haasteellinen). Narsisti päätyy harvoin potilaaksi, sosiopaatti vankimielisairaalaan, high functioning narsisti yksityiselle puhumaan elämässään hankaluuksia aiheuttavista hulluista euroista/ ukoista tms eli elämäänsä vaikeuttavista ’vaikeista’ ihmisistä.
En ole koko ketjua lukenut, ehkä ollut jo esillä, mutta tuon Hyrckin kirjan mukaan paksunahkainen narsisti ei hakeudu hoitoon kovinkaan helposti, mutta ohutnahkainen kyllä voi hakeutua. Hoito on vaikeaa, koska syvää häpeää on vaikea lähestyä kunnioittavasti ja defenssit ovat niin vahvat. Traumaattisiin kokemuksiinhan tämäkin persoonallisuushäiriö perustuu.
Lentoemäntä. On esimiehenä kuulemma.
Vierailija kirjoitti:
Traumaattisiin kokemuksiinhan tämäkin persoonallisuushäiriö perustuu.
Ja narsisti jatkaa traumaattisten kokemusten tarjoamista puolisolleen ja lapsilleen, että heillekin tulee mielenterveysongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyötön
Korkeakoulutettu sosiaalityöntekijä/ aikuiset ja lastensuojelussa ohjaajana keikkatöissä.
Ps. Työtön tai pitkäaikaistyötön ei ole kenenkään ammatti!
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalihoitaja on tuntemani pahin esimerkki. Onhan niitä muitakin.
Ei ole olemassa sosiaalihoitajan ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri2 kirjoitti:
Mistä tiedät kenellä on perosoonallisiishäiriö? Siis oikea persoonallisuushäiriö eikä vain piirteitä siitä, kaikillahan nyt piirteitä johonkin peroonallisuushäiriöön on, mutta diagnostisten kriteereiden täyttäminen onkin sitten jo asia erikseen. Kansainvälinen tautiluokitus on nähtävissä netinkin kautta, sieltähän ne kriteerit voi tietysti tarkastaa, mutta taudinmääritys ei ole helppoa, siihen tarvitaan yliopistossa suoritettu psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Psykiatrinkin on vaikea tehdä oikean persoonallisuushäiriön diagnoosia. Seurantaa tarvitaan ainakin riittävän pitkään. Kansainvälisessä tautiluokituksessa ei narsistista persoonallisuushäiriötä omana varsinaisena diagnoosina sillä nimellä ole, maallikot sotkevatkin tämän USA:n psykiatriyhdistyksen DSM-IV -luokittelun mukaisen narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin yleensä muihin persoonallisuushäiriöihin, lähinnä tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.
Itse en ole törmännyt yhteenkään narsistiin edes yliopistollisen sairaalan psykiatrisessa sairaalassa, kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin kyllä. Hyvin harvinainen häiriö siis kyseessä on. Kysykää heiltä joita epäilette narsisteiksi tuo kysymys ja katsokaa vastaavatko että kyllä. En usko että yksikään vastaa myöntävästi eli se siitä.
Käytettäisiin oikeita termejä kuten "luonnevikainen", mikä olisi paras maallikkotermi persoonallisuushäiriöisille.
Tiedätkös, että narsistia harvoin tunnistaa sellainen, joka ei ole joutunut narsistin kynsiin. Itse ymmärsin vasta vuosi eron jälkeen mistä oli kysymys. Sitten jos/kun olet päässyt yhdestä eroon, selvittänyt pääsi (oivaltanut narsistin manipuloinnin) niin aivan varmasti haistat narsistin jo kaukaa. Mikään kuvaus, jonka luet kirjoista tai artikkeleista ei kykene kuvailemaan sitä taidokasta hämäystä, joka liittyy tähän ihmissuhteeseen. Jälkeenpäin ja kauempaa näkee selkeämmin, mutta silloin kun elät sitä, niin epäilet itseäsi, omaa luonnettasi, omaa harkintakykyäsi ja jopa omaa mielenterveyttäsi.
Tiedän. Ja kaikki eivät ole ulospäinsuuntautuneita tai rehvastelevia. Ns haavoittuva narsisti on salakavala manipuloija ja syyllistävä marttyyri. Yleensä nainen.
Ammatti: vaikkapa muotoilija, sisustussuunnittelijaOlisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon naisista löytyy oikeita narsisteja. Ovela narsistihan tosiaan osaa uhriutua ja saa varmaan naisena muut uskomaan, että kumppani olisi narsisti vaikka onkin itse.
Itse naisena veikkaan, että heitä on naisissa paljon oletettua enemmän. He vain osaavat kätkeä narsistisuutensa miehiä taitavammin ja osa tuntuu itse vilpittömästi uskovan siihen, että he ovat viattomia uhreja eivätkä täten vastuussa mistään. Tällainen omaan uhritarinaansa uskova narsku kun sattuu lähipiiriin, niin siinä menee hetki jos toinenkin ennen kuin tajuaa, mistä on kysymys.
Omalla kohdallani kesti vuosia tajuta, että se tämän ihmisen seurassa aina tullut outo, hämmentynyt ja eksynyt olo johtui siitä, että kyseessä oli ehta (piilo)narsisti. Hän osasi ovelasti poimia elämästään ja menneisyydestään ne kurjimmat kokemukset jaettaviksi ja osasi myös mielistellä muita aina sopivassa välissä. Ne aina hetkellisesti vaikuttivat nollaavan hänen inhottavat puolensa: taipumuksen näpäyttelyyn, kaiken ottamisen henkilökohtaisesti, äärimmäisen itsekeskeisyyden, muiden asioihin pyytämättä sekaantumisen, ylemmyydentuntoisuuden, aggressiivisen raivoamisen kaikesta, mikä häntä sattui inhottamaan tai ärsyttämään.
Kyseinen nainen työskenteli, yllätys yllätys , terveydenhuoltoalalla. On käsittääkseni alalla vieläkin.
Oman kokemukseni jälkeen tulee varoituskellot soimaan jatkossa välittömästi jos uusi ihminen ensimmäisten keskustelujen aikana tuo vuolaasti esiin menetyksensä ja murheensa lapsuudesta lähtien. Jotenkin ne murheet siellä menneisyydessä on ihmisen omasta mielestä asettaneet muille sellaisen kollektiivisen velan, että on oikeutettu erityiskohteluun loppuelämänsä ajan. Tyypillinen lause tällaisen suusta kuuluu "kuinka sinä voit kohdella minua näin / hylätä minut / kieltää minulta tämän kaiken sen jälkeen mitä olen elämässäni kärsinyt". Todella raskasta kanssaeläjille olla velvoitettuja loputtomasti korvaamaan henkilön aiemmat mielipahat, joihin ei itse ole ollut millään muotoa osallinen.
Tautiin kuuluu myös joku kummallinen uskomus, että on jotenkin erityisen "hyvä ihminen" tai empaatikko vain koska on itse kohdannut vaikeuksia ja siksi oikeutettu luokittelemaan muita hyviksi tai huonoiksi ihmisiksi, yleensä sen pohjalta kuinka saa henkilöiden kanssa tahtonsa läpi.
Tämä ei toki koske kaikkia keitä elämässä on vaikeudet koetelleet. Vain heitä, jotka ovat oppineet käyttämään toisten myötätuntoa härskisti hyväkseen.
Kuulostaapa tutulta sosiaali- ja terveysalaa myöten, vaikken nyt tiedä onko asiasta virallista diagnoosia. Koin kuitenkin aikamoisen ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohutnahkaisesta narsistista.
Tarkoittamani henkilö ei ole sote-alalla työssä, mutta kuitenkin alalla joka edellyttää paljon sosiaalista kanssakäymistä. Menestyy käsittääkseni alallaan ihan tavallisen hyvin ja on mielellään esillä työnsä puolesta.
Ongelmat alkavatkin ennemmin henkilökohtaisissa suhteissa, kun vaatimustaso läheisiä kohtaan kasvaa kohtuuttomuuksiin ja oma tahto on totuttu saamaan läpi vetomalla toisen syyllisyyden ja empatian tunteisiin. Herkkänahkaisena tällaisen ihmisen taustalla vaikuttaisi olevan myös usein kariutuneita ystävyys -ja parisuhteita. Entinen elämä jätetään usein täysin taakse ja välit katkotaan ihmisiin, jotka ovat tuottaneet pettymyksen. Näistä ei ole myöhemmin myöskään mitään hyvää sanottavaa. Jos henkilön historiassa tuntuu olleen pelkkiä narsisteja ja hulluja ja sitävastoin kulloinkin elämässä oleva kumppani nostetaan jalustalle niin henkilöllä itselläänkin on luultavasti osuutta ihmissuhteidensa tempoilevaan kulkuun.
Some on tällaiselle henkilölle mahtava pelikenttä, sieltä kun löytyy aina tuntemattomia /puolituttuja ihastelemaan, että kuinka sinä oletkaan reipas selvitytyjä kaikesta p*sta ja kaikista p*sta huolimatta. Päivitykset sisältävät yleensä reippaasti värikynää ja häpeilemätöntä humble bragia.
Ok, kuvittelin, että olet sama kirjoittaja kuin tuo edeltävä, joka kertoi sote-alan henkilöstä.
Itseäni jäi harmittamaan se, etten käsittänyt kertomusten sisältävän huomattavan määrän värikynää ja osa ehkä oli jopa päinvastoin mitä kerrottiin. Runsaasti draamaa sisältävä elämä ja uhrina esiintyminen joka ainoassa tilanteessa ovat sillä tavalla rasittavia juttuja, ettei sitä vain pitkän päälle jaksa olipa diagnoosi mikä tahansa. En ole mikään diagnooseja tekevä ammattilainen, mutta todellakin se avasi silmät, kun luin tuon Riitta Hyrckin kirjan Haaavoittunut narsisti. Kirja oli kuitenkin hyvin empaattinen ja sitä kautta teki ymmärrettäväksi käytöstä, joka johtaa kerta toisensa jälkeen vaikeuksiin ja ihmissuhteiden kariutumiseen.
Minäkin olen ajatellut että hän on ikään kuin lapsuudessa perhettään kohdanneen tragedian ja siitä muodostuneen uhriroolin vanki. Tärkeässä kasvuvaiheessa vuosia kestänyt tilanne, jossa elämän on määritellyt perheen kokemat menetykset ovat luoneet hänelle uhrin identiteetin. Hän ei ole oppinut toista roolia josta kohdata ihmisiä tai ei ehkä koe olevansa merkittävä tai tärkeä muuna kuin kärsijänä-selviytyjänä. Ihmissuhdetta on kuitenkin vaikea rakentaa tuollaisen identiteetin pohjalle. Pelastajan roolista nsittivakin väsyy aikanaan ja alkaa tuntea vastenmielisyyttä uhriutujaa kohtaan. Silloin uhriutuja hätääntyy ja kiristäå syyllistävää otettaan. Alkaa pelottelu ja uhkailu ja entistäkin painostavampi säälin tunteisiin vetoaminen.
Kai se keino ulos roolista olisi uuden identiteetin rakentaminen siltä pohjalta että kuka minä olen, mitä arvostan, mistä nautin. Jos siis olisi halu pois roolista -ns sairaudentunto eli oivallus että oma tapa toimia ihmissuhteissa on se mikä ne rikkoo, ei toisten ihmisten pahuus ja itsekkyys.
Oman kokemukseni jälkeen tulee varoituskellot soimaan jatkossa välittömästi jos uusi ihminen ensimmäisten keskustelujen aikana tuo vuolaasti esiin menetyksensä ja murheensa lapsuudesta lähtien. Jotenkin ne murheet siellä menneisyydessä on ihmisen omasta mielestä asettaneet muille sellaisen kollektiivisen velan, että on oikeutettu erityiskohteluun loppuelämänsä ajan. Tyypillinen lause tällaisen suusta kuuluu "kuinka sinä voit kohdella minua näin / hylätä minut / kieltää minulta tämän kaiken sen jälkeen mitä olen elämässäni kärsinyt". Todella raskasta kanssaeläjille olla velvoitettuja loputtomasti korvaamaan henkilön aiemmat mielipahat, joihin ei itse ole ollut millään muotoa osallinen.
Tautiin kuuluu myös joku kummallinen uskomus, että on jotenkin erityisen "hyvä ihminen" tai empaatikko vain koska on itse kohdannut vaikeuksia ja siksi oikeutettu luokittelemaan muita hyviksi tai huonoiksi ihmisiksi, yleensä sen pohjalta kuinka saa henkilöiden kanssa tahtonsa läpi.
Tämä ei toki koske kaikkia keitä elämässä on vaikeudet koetelleet. Vain heitä, jotka ovat oppineet käyttämään toisten myötätuntoa härskisti hyväkseen.