Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos anoppi ei ole koskaan pitänyt sinusta mutta sitten kun saat lapsen...
11.09.2017 |
Niin alkaa käyttäytyä kuin sitä nihkeää menneisyyttä ei olisi ollut. Miten suhtautuisit tilanteeseen? Ennen siis appivanhemmat eivät olleet lainkaan innoissaan poikansa ja minun suhteestani ja sen kyllä näki. He eivät oikein ottaneet minuun itse koskaan kontaktia kahvipöydässä, puhuivat vaan poikansa kanssa ja monessa asiassa sivuuttivat minut ja mielipiteeni, heidän mielestään mitään tärkeitä asioita ei edes olisi tarvinnut minulle kertoa ikään kuin en kuuluisi heidän perheeseensä. He ovat myös sanoneet pojalleen että älä pidä kiirettä sitoutumisen kanssa ja moittineet minua hänelle.
Olen suhtautunut kuitenkin heihin toiveikkaasti aina mutta pikkuhiljaa asiat ovat alkaneet valjeta minulle ja olen päättänyt etten aio olla heidän kanssaan tekemisissä. Kuitenkin nyt olen saanut mieheni kanssa lapsen ja nyt he tietenkin tahtovat sitten tavata enemmän jotta voisivat olla osa lapsen elämää. He ovat halunneet vauvaani itselleen ensin kahdeksi kuukaudeksi ja nyt viimeksi ehdottaneet kahta viikkoa!?
Olen vaan miettinyt että mitä minä itse hyödyn muka siitä että pitäisin heihin yhteyttä ja hymistelisin. Minua he nyt toki sietävät koska he hyötyvät vauvastani ja tosiaanko oikeudenmukaisuuden nimissä minun pitäisi vaan sopeutua ja hymistellä?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Mikset kertoisi näistä tunteistasi hänelle? Rauhallisesti toki. Ehkä asiat alkavat järjestyä nyt kun anopllasi on siihen motivaatiota.
Mutta minä en kuitenkaan antaisi vauvaa missään nimessä yhtään kenellekään hoitoon noin pitkäksi aikaa. Vauva tarvitsee äitiään! Itse asiassa en antaisi edes yhdeksi yöksi yökylään ennen kaksivuotis-synttäreitä (ellen itse olisi mukana), mutta en tiedä onko tuo sitten jo tarpeetontakin ylisuojelevaisuutta? Joka tapauksessa lapsen kaksi ensimmäistä vuotta ovat kriittistä aikaa turvallisuudentunteen ja persoonan muodostumisessa. Ja senkin jälkeen olisi vielä hyvä saada olla rauhassa perheensä kanssa jokunen vuosi ilman kovin monen päivän eroja.
Nyt on pakko koittaaa tarkentaa. Tarkoitatko, ettei alle kaksivuotiaan äiti voi viettää yhtäkään yötä erillään lapsestaan? Äiti ei saa lähteä minnekään? No huhhuh, ei ihme että joitakin vaivaa syyllisyys jos kehtaa vähän omaa elämääkin pyörittää äidiksi tultua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ole kysymys sinun loukkaantumisestasi, tai vallanhimostasi/kostostasi lasta apuna käyttäen, vaan näihin asioihin täysin viattoman lapsen oikeudesta läheisiin ihmisiin, jotka olet riistämässä lapseltasi. Pysähdypä hormonihuuruissasi hetkeksi miettimään!
Mun äiti loukkantui verisesti isäni puolen sukulaisiin kun olin alle 10 vanha, ja sabotoi täten suhteeni isän puolen sukuun. En ole kiittänyt häntä tästä "hyvästä" missään vaiheessa, vaan olen oman lapseni kanssa ollut sivussa suvustani, ja lapsellani on ollut paljon vähemmän hänestä välittäviä ihmisiä elämässään äitini vuoksi.
Sinun ei tarvitse olla pikkusieluinen, vaikka miehesi vanhemmat olisivatkin. Ja ilmeisesti miehesi vanhemmat ovat jossain onnistuneet, kun ovat sinulle kelpaavan miehen kasvattaneet. Mutta mitäpä sen väliä, kun ÄIDIN tunteet menevät viattoman lapsen edelle. Lapsi ei ole sinun OMAISUUTTASI, eikä täten sinun käytettävissäsi ajaaksesi omaa agendaasi. Mahdatkohan olla vielä ollenkaan valmis vanhemmuuteen?
ONhan tuokin näkökanta, sinun silmistäsi katsoen. Mutta etpä taida olla saanut itse sellaista anoppia, josta on parempi pysyä erossa. Appivanhempani inhoavat minua, aikuista siistiä naista, joka on vienyt heidän pikkupoikansa (40v XD) turmion tielle. Mieheni on eronnut ja eron jälkeen olisivat halunneet, että tämä muuttaa heidän luokseen. No ei muuttanut, sillä nämä tykkäävät halventaa ja kritisoida ja määrätä miestäni kaikessa. Muutama vuosi kului ja tapasimme mieheni kanssa. Hyvät hyssykät, kun olen liian nuori (7v ikäeroa XD aikuinen akka jo), hyväksikäytän miestäni (omaan omaisuutta aika lailla, kiitos perinnön rakkaalta sukulaiselta, jota on suuri ikävä <3) ja sehän on niille punainen viitta että olen jotain saanut "Ilman työtä!. huh huh :).
Parjaavat minua miehelleni selkäni takana, parjaavat sukuani, kaikki mitä teen ja olen, on väärin ja mieheni pitäisi erota minusta. Ovat loukanneet minua todella paljon, siis nyt en puhu "Tiina voisit siivota enemmän" tyylisiä, toki ärsyttäviä, kommentteja, vaan loukkauksia, joita en unohda.
Pitäisikö tässä sitten vain hymyillä ja olla yhtä suurta perhettä nyt, kun harkitsemme lasta?
Asioilla on aina monta puolta. En toki aio, jos lapsen saan, pitää täysin erossa isovanhemmistaan, mutta pidän huolen, että minua ei lapselle parjata ja kun lapsi riittävän vanha, kerron, miksi isovanhemmat eivät pidä minusta, ja että aina sille ei vain voi mitään. Ehkäpä sinäkin yrittäisit ymmärtää, miten kauan oikeasti äitisi sieti huonoa kohtelua, ennen kuin pani välit poikki? Ei niitä kuule ihan helposti laiteta, sen voin sanoa.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole jättämässä vauvaa tai pientä lasta minnekään kuukausiksi tai viikoiksi, mitä tuollainen idea edes kertoo heistä ja heidän näkemyksistään? En myöskään tarvitse heiltä mitään, en lastenhoitoapua tai muuta.
Ap
Huono provo! Ei mene minulle läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset kertoisi näistä tunteistasi hänelle? Rauhallisesti toki. Ehkä asiat alkavat järjestyä nyt kun anopllasi on siihen motivaatiota.
Mutta minä en kuitenkaan antaisi vauvaa missään nimessä yhtään kenellekään hoitoon noin pitkäksi aikaa. Vauva tarvitsee äitiään! Itse asiassa en antaisi edes yhdeksi yöksi yökylään ennen kaksivuotis-synttäreitä (ellen itse olisi mukana), mutta en tiedä onko tuo sitten jo tarpeetontakin ylisuojelevaisuutta? Joka tapauksessa lapsen kaksi ensimmäistä vuotta ovat kriittistä aikaa turvallisuudentunteen ja persoonan muodostumisessa. Ja senkin jälkeen olisi vielä hyvä saada olla rauhassa perheensä kanssa jokunen vuosi ilman kovin monen päivän eroja.
Nyt on pakko koittaaa tarkentaa. Tarkoitatko, ettei alle kaksivuotiaan äiti voi viettää yhtäkään yötä erillään lapsestaan? Äiti ei saa lähteä minnekään? No huhhuh, ei ihme että joitakin vaivaa syyllisyys jos kehtaa vähän omaa elämääkin pyörittää äidiksi tultua.
No lapsella on myös isä, isä voi hoitaa, jos äidillä joku meno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on yllättävän yleistä, että ihmisten suhtautuminen muuttuu, aivan lähipiirin lisäksi kaukaisempienkin tuttavien. Tyyliin sukujuhlissa miehen sukulaiset vain mulkoilevat lapsetonta sukuun tullutta vaimoa, kun taas lapsiperheen äitiin suhtaudutaan lämpimästi, halaillaan ja kysellään kuulumisia. Lapsettoman parin kuulumiset eivät joitain ihmisiä kiinnosta paskan vertaa. Mutta sitten, kun pari saa lapsen, näistä tuleekin yhtäkkiä "täysivaltaisia aikuisia", ikään kuin parempia ja jalompia ihmisiä, joita mielistellään ja huomioidaan tavattaessa, kun aiemmin jopa tervehtiminen on ollut vaikeaa. Yhtäkkiä esitetään kyläilykutsuja, vaikka aikaisemmin ei ole ollut mitään halua tutustua sukuun naituun vaimoon, ja hänen alempi asemansa esim. miehensä lapsia omaavien veljien vaimoihin nähden on tehty selväksi.
Minusta tuollainen "hyväntahtoisuus" sikiämisen jälkeen on pinnallista ja teennäistä ystävällisyyttä. Ap:na kohtelisin appivanhempia asiallisesti, ja puhuisin heistä kunnioittavasti lapsen kuullen, mutta en kyllä ponnistelisi erityisemmin lämpimien välien eteen, tai teeskentelisi sydänystävää. Se ei kuitenkaan perustuisi todelliselle aikuisten ihmisten väliselle kunnioitukselle, vaan olisi teatteria.
Alue: Aihe vapaa
Alapeukutan provon heikkotasoisuutta.