Kuvitellaanpa, että olisitkin syntynyt 1800-luvulla.

Neljä pitkää lapsetonta ja aviotonta suhdetta takana: minua pidettäisiin löyhämoraalisena mahona naisena. En tiedä olisinko kuollut johonkin kuumetautiin tai rokkoon tai häpeään, olisin varmaan istunut jossain kirkon jalkapuussa, jos niitä vielä 1800-luvulla oli käytössä. Luultavasti olisin hankkinut jonkun käsityöammatin, yliopisto-opinnoista tuskin olisin voinut haaveillakaan. Olisin varmaan savolaisen, pohjalaisen tai hämäläisen isoisäni tai ¿äitini sisar, yksi noin seitsemästä lapsesta.

niin ensin minua olisi pidetty vanhanapiikana, sitten horatsuna aviottoman suhteen takia, sitten toivottamana horatsuna toisen aviottoman suhteen takia, olisin kuollut keskenmenotulehdukseen tai viimeistään esikoiseni syntymään ahtaan lantion takia. Tai esikoinen olisi otettu palasina ulos, niinkuin silloin joskus tehtiin, jotta äidin henki säästyisi. En voisi naida mieheni kanssa, etten tulisi raskaaksi, mies varmaan kävisi huorissa/panisi piikoja sen takia. Avioero mahdoton. Ja jonkin talonpoikaistalon pehtoorin emäntä olisin. Tosin minua pidettäisiin seksuaalisesti erittäin haluttavana, sillä siihen aikaan muutama ylimääräinen kilo emännällä oli toivottavaa ja talolle ylpeyden aihe ja varakkuuden merkki.

Lukupäätä on, mutta se ei varmaan 1800-luvun maalaistyttöä ois auttanut. Olen armottoman epäkäytännöllinen, kömpelö ja haaveilija, ei varmaan taloudenpito olis siihen maailmanaikaan multa luonnistunut. En osaa käsitöitä, en ole kovin voimakas eikä keittiöhommatkaan oo mun vahvin ala.

vaikkakin tällä seksuaalivietillä eka lapsi olisi varmaan ollut avioton, ja saisin olla tyytyväinen että joku leskimies sitten ottaa minut emännäksi.



Tosin olisin varmaan sitten kuollut esikoisen synnytykseen, oli liian iso ja huonossa asennossa. Lyhyt mutta kiihkeä elämä. Sattumoisin niitä onkin sukupuussani, aika moni sukuhaara typistyy piikatytön aviottomaan lapseen jonkun kartanon palveluksessa:)

harkittiin jopa verenvaihtoa?? silloin et kaipa todella keltainen sitten olin.

Jos siitä olisin selvinnyt niin kaipa naimisissa olisin monen lapsen äiti ja jonkun torpan emäntänä.

Toisin kuin nyt kun eu on ajanut maanviljelijät köyhimpään kansanosaan.

mutta hourulaan päin menossa varmasti. Sen verran pimeäpäinen lapsuudenperhe minulla, että 1800-luvulla tuskin minua olisi mikään sivistys, suvaitsevaisuus tai psykoterapia kohdannut. Tai ehkä todennäköisemmin musta olisi tullut samalla tavalla päästäni pipi, mutta ahkera työihminen, joka olisi pärjännyt emäntänä. Tiedä sitten. Synnytykseen olisin saattanut kuolla, todennäköisemmin vain lapsi.



Muuten, kun jotkut teistä arvelevat olevansa 1800-luvulla torppareita tai rikkaita tilallisia, niin mistä te sen päättelette? Oletteko muuttaneet lapsuudenperheenne sosiaalisen aseman 1800-luvun maisemiin? Vai oletteko ihan pokkana poimineet iso-isovanhempienne suvuista sen, joka on äveriäin?)



Itse mieluiten näkisin itseni kuuluvan tietty pikkuporvarilliseen viipurilaissukuun, siellä olisi ollut hyvät oltavat. Muualla mahdollisesti jollei ihan nälkäkuolema, niin ainaskin kuolettava infektio tai hukkuminen lapsuudessa.

Olisin tehnyt melkoisen harppauksen elintasossa. Torpan tytöstä ison talollisen vaimoksi. (Miehen sukua on tutkittu 1500-luvulle asti ja asuneet tietyllä paikalla koko sen ajan ja olleet paikkakunnan vaikutusvaltaisia viljelijöitä..)

- olen koulutukseltani DI. 1800-luvulla tuskin olisin opiskellut tekniikkaa korkeakoulussa - taisi olla aika utopistinen ajatus naiselle siihen aikaan

- tuskin olisin koskaan tavannut italialaista aviomiestäni, siihen aikaan ei kai juuri matkusteltu...

- olisin kuollut synnytykseen, samoin lapseni (sektiolla syntyi)

Olisin lähtenyt piikomaan Helsinkiin, sieltä ajautunut joko isäntäperheen mukana tai tuttavaperheen luokse Keski-Eurooppaan. Olisin rakastunut varakkaan liikemiehen kanssa ja kiertänyt hänen mukanaan kauppamatkoilla, olisimme ehkä jopa avioituneet. Sitten olisin karannut hurmuri-hulttion matkaan ;) elellyt onnellisena aika tavallisissa/vaatimattomissa oloissa hänen kanssaan, lapsia olisi varmaan useampikin!



:D

koska meilläpäin sukulaiset nyt sattui oleen niitä. Tosin itse olisin piika kunnes ehkä pääsisin naimisiin. Torpparihan ei ole mikään rikas, vaan asuu isännän talossa ja viljelee isännän maita. Todennäköisesti ne olisi ensin renkejä ja piikoja kunnes menisi naimisiin.



Talolliset asia erikseen, niillähän oli oma talo ja tila suvussa. Mutta eihän siitäkään riitä kuin vanhimmalle pojalle, tyttäret sitten naitiin minne kukakin pääsi, taloihin tai torppiin.

Viimeistään olisin kuollut oman esikoiseni syntymään! Mitään vakavia sairauksia minulla ei ole ollut, en sitten tiedä vaikka olisin kuollut johonkin nykyään tavalliseenkin...

Jos en sitten johonkin infektiotautiin jo sitä ennen.

20-vuotiaana ensimmäisen lapseni syntymään, ehdittyäni olla alle vuoden naimisissa rakkaan maajussini kanssa.

Syntymäni olisi ollut samankaltainen kuin nytkin, eli äiti punnersi ilman kivunlievitystä ja ilman muitakaan toimenpiteitä minut ulos.

Joko kotona ikäni asuisin tai sitten ajan tavan mukaan laitettaisiin vaivaistaloon tai piilotettaisiin johonkin sikolättiin.

ja siihen mennessä kohonnut taiteilijaperheen tyttärestä ns. parempiin piireihin avioliiton kautta. (Kauhea mikä sääty-yhteiskunta-ajatus!!)



Kolmekymppisenä olisin alkanut saamaan heikotus-ja pyörtymiskohtauksia kohonneen verenpaineen johdosta. Olisin myös todenäköisesti kuollut ensimmäiseen synnytykseen, tai siis oikeastaan olisin kuollut jo ennen sitä, samaten vauva, koska sain pahan hätäsektioon päätyneen raskausmyrkytyksen jo monta viikkoa ennen laskettua aikaa.



Luojan kiitos nykylääketiede on niin kehittynyt.

olisin hengissä. Lapsia on viisi, mutta synnytykset onneksi ovat olleet helppoja. Elämäni aikana olen syönyt ehkä 5 antibioottikuuria tauteihin joihin tuskin olisin kuollut tai mistäpä sitä tietää. Olisin rikkaana rouvana kaupungissa :)

Itse asiassa olen aina ajatellut että sopisin paremmin ko aikaan.

Olisin säätyläisiä, hienompaa väkeä. Minulla olisi palvelijoita, joita saisin käskeä. Lapset piiskattaisiin sopuisiksi ja tottelevaisiksi, lastenhoitaja huolehtisi ikävistä huoltohommista. Pukeutuisin hienoihin vaatteisiin, joisin iltapäiväteetä sivistyneessä seurassa. Osallistuisin hyväntekeväisyysompeluseuraan :)

Terveyteni on aina ollut hyvä ja synnytykset sujuneet luomusti. Saattaa tietysti olla että meillä olisi jokunen lapsi enemmän kuin nämä neljä. Ainoa kurja juttu olisi heikko näköni. Joko 1800-luvulla oli jonkinlaisia silmälaseja saatavissa?

En tiedä olisiko minulla lapsia (nykyinen sai alkunsa clomeilla), ehkä olisi, jos olisin sen ajan tavan mukaisesti mennyt naimisiin ja aloittanut lasten yrittämisen nuorempana. Mutta umpisuolentulehdus olisi varmasti vienyt minut hautaan.