Lue keskustelun säännöt.
miksi ihmeessä SAIRAALASSA ei puututu raiskauksiin?
09.09.2017 |
"Tytär pystyi muutamia vuosia olemaan itsenäisesti kotona ja käymään harrastuksissa. Kun hän joutui suljetulle kuntoutusosastolle A6 vuonna 2010, toinen osastolla ollut potilas raiskasi hänet.
- Gynekologisessa tarkastuksessa todettiin, että "jonkinasteista pakottamista on tapahtunut". Osastolla ei selvästi katsottu yhtään, mitä tapahtuu.
Tyttären lääkitystä oli äidin mukaan yritetty tarkistaa.
- Hänellä oli hirvittävä määrä lääkkeitä. Olin pyytänyt lääkityksen vähennystä, kun oireita oli niin paljon.
Myöhemmin samana vuonna tyttären maksa petti.
- Luultiin, että tyttärellä on vatsatauti. Hän oli hoikka, mutta kasvot olivat turvonneet lähes tunnistamattomaksi. Hän oli keltainen ja oksensi. Hoitaja "ei huomannut mitään", vaan totesi, että lääkäri katsoo seuraavana päivänä, Heli kertoo.
Lääkäri lähetti tyttären välittömästi teholle Tyksiin. Äitiä varoitettiin, että hän ei ehkä selviä hengissä.
- Maksavaurion takia psyykelääkkeet oli pakko hetkeksi lopettaa, jolloin psykoosi tuli niin pahaksi, että hän ei koskaan enää toipunut siitä entiselleen."
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaikeasti ja syvästi lapsuudessani vaurioitettu eli vaikeasti ja syvästi traumatisoitunut. Minua on hoidettu vuosia mm. psykoterapiassa sekä kehohoidoissa, mutta lukemattomien hoitojen lisäksi olen tarvinnut kuitenkin _myös_ lääkehoitoa. Ehkä joku muu psykoottinen voidaan hoitaa ilman lääkkeitäkin, mutta minua ei.
En toki tarkoittanut, ettei kukaan tarvitsisi lääkkeitä. Ihmiset ovat erilaisia. Tärkeintä on, että lääkkeiden syöminen on vapaaehtoista ja että niistä tiedetään riittävästi ennen niiden aloittamista.
Halusin vain tuoda lääkkeettömän vaihtoehdon mahdollisuuden esille ja mielenterveysongelmien syntyyn vaikuttavia syitä. On haitallista uskoa teorioihin, kuten aivojen kemialliseen epätasapainoon, mitä ei ole ikinä todistettu. Jos psykiatriasa halutaan muutosta parempaan, täytyy tietyistä teorioista ja näkemyksistä luopua. Suurin edistysaskel olisi pakkohoidosta luopuminen. Uskon, että silloin asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan voivat parantua. Asenteista mielenterveyshoidon - kuten muunkin terveydenhoidon - laatu on pitkälti kiinni.
En osaa sanoa, että olisiko pakkohoidoista luopuminen suurin edistysaskel, koska olen itsekin ollut pakkohoidossa, mutta katson, että se oli tarpeen minulle silloin. Mielestäni on siis tilanteita, jolloin pakkohoito on tarpeellinen. Minun käsittääkseni esimerkiksi psykoterapioiden ja erilaisten kehohoitomuotojen lisääminen psykiatrisille potilaille olisi hyvä asia, eli siis sellaisten hoitojen kuin mitä minulle on annettu, ja joita eivät kaikki saa. Varmaankin olisi hyvä, että ihmisille _räätälöitäisiin_ enemmän ja monipuolisia hoitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaikeasti ja syvästi lapsuudessani vaurioitettu eli vaikeasti ja syvästi traumatisoitunut. Minua on hoidettu vuosia mm. psykoterapiassa sekä kehohoidoissa, mutta lukemattomien hoitojen lisäksi olen tarvinnut kuitenkin _myös_ lääkehoitoa. Ehkä joku muu psykoottinen voidaan hoitaa ilman lääkkeitäkin, mutta minua ei.
En toki tarkoittanut, ettei kukaan tarvitsisi lääkkeitä. Ihmiset ovat erilaisia. Tärkeintä on, että lääkkeiden syöminen on vapaaehtoista ja että niistä tiedetään riittävästi ennen niiden aloittamista.
Halusin vain tuoda lääkkeettömän vaihtoehdon mahdollisuuden esille ja mielenterveysongelmien syntyyn vaikuttavia syitä. On haitallista uskoa teorioihin, kuten aivojen kemialliseen epätasapainoon, mitä ei ole ikinä todistettu. Jos psykiatriasa halutaan muutosta parempaan, täytyy tietyistä teorioista ja näkemyksistä luopua. Suurin edistysaskel olisi pakkohoidosta luopuminen. Uskon, että silloin asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan voivat parantua. Asenteista mielenterveyshoidon - kuten muunkin terveydenhoidon - laatu on pitkälti kiinni.
En osaa sanoa, että olisiko pakkohoidoista luopuminen suurin edistysaskel, koska olen itsekin ollut pakkohoidossa, mutta katson, että se oli tarpeen minulle silloin. Mielestäni on siis tilanteita, jolloin pakkohoito on tarpeellinen. Minun käsittääkseni esimerkiksi psykoterapioiden ja erilaisten kehohoitomuotojen lisääminen psykiatrisille potilaille olisi hyvä asia, eli siis sellaisten hoitojen kuin mitä minulle on annettu, ja joita eivät kaikki saa. Varmaankin olisi hyvä, että ihmisille _räätälöitäisiin_ enemmän ja monipuolisia hoitoja.
Ymmärrän, mutta pakkohoitoon liittyy silti paljon ongelmia. Esim. pakkohoitoon joutuminen ilman riittäviä perusteita on varmasti asia mitä on vaikea hyväksyä, jos sellaisen kohteeksi joutuu. Ehkä aiheesta voisi tehdä tutkimuksen ja ottaa selvää kuinka moni pakkohoidossa ollut pitää sitä hyvänä ja kuinka moni huonona. He, joille se on traumaattinen kokemus, aiheuttaa helposti vihaa ja luottamuksen menetystä niin viranomaisiin kuin ihmisiin ylipäänsä. Kannattaa myös huomioida, että mieli voi joskus kääntää vaikeat kokemukset toisin päin. Esim. lapsena ruumiillista kuritusta kokenut saattaa aikuisena väittää, että hänelle kuritus oli hyväksi ja uskoa, että sillä tavalla kasvatettiin kunnon kansalaiseksi. Kuitenkin on hyvin todennäköistä, että lapsi, jota kuritettiin, koki pelkoa, loukkaantumista, häpeää ja kipua. Sopeutuakseen ja välttääkseen ristiriitoja asia kääntyy mielessä päinvastaiseksi tai ainakin lievemmäksi kuin alunperin.
Toki on mahdollista, ettei kyse ole mistään mielen suojamekanismista, vaan että on rehellisesti sitä mieltä, että kokemus oli tarpeen olkoon kyse ruumiillisesta kurituksesta, pakkohoidosta tms. Ehkä siihen vaikuttaa muutkin asiat. Jos puhutaan psykiatrisista osastoista, voi olla että pakkohoitoon joutumisesta huolimatta potilas koki hoitohenkilökunnan ystävällisenä ja asiallisena. Kirjoitukseni koski pakkohoitoon määräämisen lisäksi kaikkia pakkotoimia mitä psykiatrisilla osastoilla voidaan tehdä. Jos hoitohenkilökunnassa on mielivaltaisia sadisteja, luottamus ihmisiin ja toipumiseen voi mennä lopullisesti.
S24 mielenterveyspalstalla on paljon ihmisten kokemuksia mielenterveyshoidosta. Pahimpana ongelmana pidetään juuri pakkohoitoa. Esim. ketju Psykiatrian uhrit osoittaa hyvin miten moni on tullut kaltoin kohdelluksi psykiatrian taholta. Ongelma on siis, että silloin kun pakkohoito koetaan loukkaavana, sillä voi olla todella pahoja ja kauaskantoisia seurauksia. Mielivallan mahdollisuutta ei voi koskaan täysin poistaa. Mielestäni tämän pitäisi riittää perusteluksi miksi pakkohoidosta ja muista pakkotoimista tulisi kokonaan luopua.
Kirjoituksesi loppuosasta olen täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Olen tältä palstalta joskus lukenut, että osastolla ei lukita ovia yöksi. Hyi helvetti, parasta pysyä järjissään. Tuolla pitäisi pystyä olemaan 100% levossa ja rauhassa, mutta ei, jos kuka tahansa muu asukki voi hiippailla sisään. Eikö siihen oveen saa vaikka jotakin koodia, jonka hoitajat tietää..
Ei koska hoitajat haluaa päästä mahdollisimman vähällä ja ovien lukkojen aukaisemisesta koituisi lisää vaivaa.Unettomuus lääkitään unilääkkeillä.Potilaan peloilla ei ole väliä.Unettoman potilaan on myös pakko valvoa klo 21 lääkkeiden antamiseen asti, koska hoitajalle on helpompaa antaa ne kaikille kerralla.Jos klo 21 ei enää nukuta, tough luck.Melatoniinin erityksen ajankohta ratkaisee sen milloin ihmisen on ylipäätään mahdollista nukahtaa.Ihmisella on potilaslain mukaan oikeus lääketieteellisesti perusteltuun hoitoon eli kaksoisokkotutkittuun ja haitattomaksi todettuun hoitoon.Eristämistä ei ole kaksoissokkotutkimuksilla todettu tehokkaaksi eika haitattomaksi.Ihmiset altistetaan hoidolle, joka saattaa olla haitallista.Veronmaksaja maksaa tästä "hoidosta" satoja euroja vuorokaudessa.Kupittaan hoitajat sai palkkaa siitä, etta kävivät nukkumassa työpaikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaikeasti ja syvästi lapsuudessani vaurioitettu eli vaikeasti ja syvästi traumatisoitunut. Minua on hoidettu vuosia mm. psykoterapiassa sekä kehohoidoissa, mutta lukemattomien hoitojen lisäksi olen tarvinnut kuitenkin _myös_ lääkehoitoa. Ehkä joku muu psykoottinen voidaan hoitaa ilman lääkkeitäkin, mutta minua ei.
En toki tarkoittanut, ettei kukaan tarvitsisi lääkkeitä. Ihmiset ovat erilaisia. Tärkeintä on, että lääkkeiden syöminen on vapaaehtoista ja että niistä tiedetään riittävästi ennen niiden aloittamista.
Halusin vain tuoda lääkkeettömän vaihtoehdon mahdollisuuden esille ja mielenterveysongelmien syntyyn vaikuttavia syitä. On haitallista uskoa teorioihin, kuten aivojen kemialliseen epätasapainoon, mitä ei ole ikinä todistettu. Jos psykiatriasa halutaan muutosta parempaan, täytyy tietyistä teorioista ja näkemyksistä luopua. Suurin edistysaskel olisi pakkohoidosta luopuminen. Uskon, että silloin asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan voivat parantua. Asenteista mielenterveyshoidon - kuten muunkin terveydenhoidon - laatu on pitkälti kiinni.
En osaa sanoa, että olisiko pakkohoidoista luopuminen suurin edistysaskel, koska olen itsekin ollut pakkohoidossa, mutta katson, että se oli tarpeen minulle silloin. Mielestäni on siis tilanteita, jolloin pakkohoito on tarpeellinen. Minun käsittääkseni esimerkiksi psykoterapioiden ja erilaisten kehohoitomuotojen lisääminen psykiatrisille potilaille olisi hyvä asia, eli siis sellaisten hoitojen kuin mitä minulle on annettu, ja joita eivät kaikki saa. Varmaankin olisi hyvä, että ihmisille _räätälöitäisiin_ enemmän ja monipuolisia hoitoja.
Ymmärrän, mutta pakkohoitoon liittyy silti paljon ongelmia. Esim. pakkohoitoon joutuminen ilman riittäviä perusteita on varmasti asia mitä on vaikea hyväksyä, jos sellaisen kohteeksi joutuu. Ehkä aiheesta voisi tehdä tutkimuksen ja ottaa selvää kuinka moni pakkohoidossa ollut pitää sitä hyvänä ja kuinka moni huonona. He, joille se on traumaattinen kokemus, aiheuttaa helposti vihaa ja luottamuksen menetystä niin viranomaisiin kuin ihmisiin ylipäänsä. Kannattaa myös huomioida, että mieli voi joskus kääntää vaikeat kokemukset toisin päin. Esim. lapsena ruumiillista kuritusta kokenut saattaa aikuisena väittää, että hänelle kuritus oli hyväksi ja uskoa, että sillä tavalla kasvatettiin kunnon kansalaiseksi. Kuitenkin on hyvin todennäköistä, että lapsi, jota kuritettiin, koki pelkoa, loukkaantumista, häpeää ja kipua. Sopeutuakseen ja välttääkseen ristiriitoja asia kääntyy mielessä päinvastaiseksi tai ainakin lievemmäksi kuin alunperin.
Toki on mahdollista, ettei kyse ole mistään mielen suojamekanismista, vaan että on rehellisesti sitä mieltä, että kokemus oli tarpeen olkoon kyse ruumiillisesta kurituksesta, pakkohoidosta tms. Ehkä siihen vaikuttaa muutkin asiat. Jos puhutaan psykiatrisista osastoista, voi olla että pakkohoitoon joutumisesta huolimatta potilas koki hoitohenkilökunnan ystävällisenä ja asiallisena. Kirjoitukseni koski pakkohoitoon määräämisen lisäksi kaikkia pakkotoimia mitä psykiatrisilla osastoilla voidaan tehdä. Jos hoitohenkilökunnassa on mielivaltaisia sadisteja, luottamus ihmisiin ja toipumiseen voi mennä lopullisesti.
S24 mielenterveyspalstalla on paljon ihmisten kokemuksia mielenterveyshoidosta. Pahimpana ongelmana pidetään juuri pakkohoitoa. Esim. ketju Psykiatrian uhrit osoittaa hyvin miten moni on tullut kaltoin kohdelluksi psykiatrian taholta. Ongelma on siis, että silloin kun pakkohoito koetaan loukkaavana, sillä voi olla todella pahoja ja kauaskantoisia seurauksia. Mielivallan mahdollisuutta ei voi koskaan täysin poistaa. Mielestäni tämän pitäisi riittää perusteluksi miksi pakkohoidosta ja muista pakkotoimista tulisi kokonaan luopua.
Kirjoituksesi loppuosasta olen täysin samaa mieltä.
Kuten kirjoitin aiemmin, niin en osaa sanoa, että pitäisikö pakkohoitoa lisätä/vähentää/poistaa se kokonaan, mutta näkemykseni on edelleenkin se, että toisinaan se on tarpeen. Minuakin on puoskaroitu paljon, mutta tuo pakkohoitoni ei kuulu siihen kategoriaan. Toivokaamme, että kirjoituksillamme on ainakin jokin pikkiriikkinen apu kaikille meille mielenterveyskuntoutujille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin 15-vuotiaana viikonlopun yli aikuisten suljetulla säilössä, liittyi kiireelliseen huostaanottoon ja pelkäsivät että karkaan jos vievät suoraan sijoituspaikkaan. Hoitajalla oli aika jännä ilme kun joku titityypappa oli käynyt salaa hiippailemassa huoneessani (huomattiin kadonneista tavaroista ja yhdistelivät sitten asioita) ja kysyivät sitten sopiiko jos huoneeni ovi lukitaan yön ajaksi.
Aikaa tästä on reilu 15 vuotta, aika erikoista toimintaa näin jälkikäteen ajatellen laittaa nuori tyttö tuollaiseen paikkaan. En yhtään ihmettele jos väärinkäytöksiä tapahtuu.
Yksi potilas sai nukkua vasta sitten lukitun oven takana kun toinen potilas oli käynyt piikittämästä sukkapuikolla.Yököt saattaa molemmat nukahtaa aohvalle, jolloin osasto on käytännössä ilman valvontaa tai yökkö käy tupakalla ja osasto on ilman valvontaa.Silti potilashuoneen ovia ei saa lukita yöksi.Myöskään wc:n ja suihkun ovea ei saa lukkoon. Huonetoverisi ei edes tiedä, että vessa on varattu.Vessassa olevan täytyy aloittaa kolistelu, jos huonetoveri tulee potilashuoneeseen..Myoskään kaappeja joissa säilytät omaisuuttasi, et saa lukkoon.Nihilistit luo tällaiset olosuhteet, joiden he kuvittelevat olevan hoitavat ja terapeuttiset.tai pyörittävät sairaalaa niin kuin sitä on aina ennenkin pyöritetty.Jos olet psykoottinen sisätaudin kuten hypotyreoosin takia,sisätautilääkäri ei tutki sinua etkä.saa tarpeellista lääkitystä vaan psyykenlääkkeet, jotka eivät poista tyroksiinivajausta eikä siitä johtuvia oireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli on ihan ok lääkitä naiset kunnolla ja sitten raiskata? Eli psyk.potilas naiset ovat vapaata riistaa raiskareille. Just just.
Ja koko raiskaushan voidaan toki leimata harhaksi. Kuka uskoisi raiskattua psykiarista potilasta?
Tuon linkin potilashan on käynyt gynen tukimuksissa ja on todettu, että pakottamista on ollut. Silti mitään ei tapahdu.
Mene sinä sinne osastolle vahtimaan, niin saadaan yksi resurssi hommaan lisää. Ellet tajua mitä tarkoittaa resurssipula, ei määkinnälläsi oikein ole merkitys. Jos tajuat, että asiassa on kyse resursseista niin voit tarjoutua vapaaehtoiseksi apulaiseksi ja osoittaa, että oikeasti välität etkä pelkästään kritisoi.
Yököllä on öisin runsaasti aikaa ja resursseja avata avaimella ja lukita potilashuoneiden ovet, ei vaan viitsi tehdä sitä.Aikaa on myös loputtomasti istua kahvihuoneessa.Potilashuoneiden ovet lukitaan päivisin ja potilaat pakotetaan viettämään aikaa osaston yleisissä tiloissa harhaisten potilaiden kanssa.Kun hoitsut ei ole saatavilla niin harhojen kohteeksi joutuu toiset potilaat
ja olemaan vuorovaikutussuhteessa harhaisen kanssa mikä on koulutetulle työkykyisellekin ihmiselle haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrisessa sairaalassa (eiTurussa) hetken aikaa työskennelleenä (olen psykologi) voin kyllä uskoa nuo äidin syytökset sairaalaa kohtaan. Työskentelemässäni sairaalassa myös ylilääkitseminen näytti olevan arkipäivää. Potilaiden fyysisestä terveydestä ja psyykelääkkeiden sivuvaikutuksista ei oltu lainkaan huolissaan. Vahvat annokset neuroleptejä teki potilaista täysin tunteettomia ja persoonattomia zombeja ja se näytti olevan tavoite. Omaitset valitti, että eivät enää tunne potilasta kun on niin kovasti muuttunut lääkkeiden jälkeen, mutta omaisten puheita ei otettu todesta. Lääkärit olivat ylimielisiä ja pitivät psykologista keskusteluapua, psykoedukaatiota, vertaisryhmiä jne. turhana. Hoitajat juorusivat ja joivat kahvia omassa kopissaan, tuntui kuin olisi ollut ikuinen kahvitauko. Siivoojat eli laitoshuoltajat olivat ihan pahnanpohjimmaisia, eivät kelvanneet hoitajien koppiin kuin siivoamaan. Kamala paikka.[/quot
Jos sinulla on vastaanotto ja jätät yhteystietoja,esim anonyymin sähköpostiosoitteen niin tulen vastaanotollesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaikeasti ja syvästi lapsuudessani vaurioitettu eli vaikeasti ja syvästi traumatisoitunut. Minua on hoidettu vuosia mm. psykoterapiassa sekä kehohoidoissa, mutta lukemattomien hoitojen lisäksi olen tarvinnut kuitenkin _myös_ lääkehoitoa. Ehkä joku muu psykoottinen voidaan hoitaa ilman lääkkeitäkin, mutta minua ei.
En toki tarkoittanut, ettei kukaan tarvitsisi lääkkeitä. Ihmiset ovat erilaisia. Tärkeintä on, että lääkkeiden syöminen on vapaaehtoista ja että niistä tiedetään riittävästi ennen niiden aloittamista.
Halusin vain tuoda lääkkeettömän vaihtoehdon mahdollisuuden esille ja mielenterveysongelmien syntyyn vaikuttavia syitä. On haitallista uskoa teorioihin, kuten aivojen kemialliseen epätasapainoon, mitä ei ole ikinä todistettu. Jos psykiatriasa halutaan muutosta parempaan, täytyy tietyistä teorioista ja näkemyksistä luopua. Suurin edistysaskel olisi pakkohoidosta luopuminen. Uskon, että silloin asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan voivat parantua. Asenteista mielenterveyshoidon - kuten muunkin terveydenhoidon - laatu on pitkälti kiinni.
En osaa sanoa, että olisiko pakkohoidoista luopuminen suurin edistysaskel, koska olen itsekin ollut pakkohoidossa, mutta katson, että se oli tarpeen minulle silloin. Mielestäni on siis tilanteita, jolloin pakkohoito on tarpeellinen. Minun käsittääkseni esimerkiksi psykoterapioiden ja erilaisten kehohoitomuotojen lisääminen psykiatrisille potilaille olisi hyvä asia, eli siis sellaisten hoitojen kuin mitä minulle on annettu, ja joita eivät kaikki saa. Varmaankin olisi hyvä, että ihmisille _räätälöitäisiin_ enemmän ja monipuolisia hoitoja.
Ymmärrän, mutta pakkohoitoon liittyy silti paljon ongelmia. Esim. pakkohoitoon joutuminen ilman riittäviä perusteita on varmasti asia mitä on vaikea hyväksyä, jos sellaisen kohteeksi joutuu. Ehkä aiheesta voisi tehdä tutkimuksen ja ottaa selvää kuinka moni pakkohoidossa ollut pitää sitä hyvänä ja kuinka moni huonona. He, joille se on traumaattinen kokemus, aiheuttaa helposti vihaa ja luottamuksen menetystä niin viranomaisiin kuin ihmisiin ylipäänsä. Kannattaa myös huomioida, että mieli voi joskus kääntää vaikeat kokemukset toisin päin. Esim. lapsena ruumiillista kuritusta kokenut saattaa aikuisena väittää, että hänelle kuritus oli hyväksi ja uskoa, että sillä tavalla kasvatettiin kunnon kansalaiseksi. Kuitenkin on hyvin todennäköistä, että lapsi, jota kuritettiin, koki pelkoa, loukkaantumista, häpeää ja kipua. Sopeutuakseen ja välttääkseen ristiriitoja asia kääntyy mielessä päinvastaiseksi tai ainakin lievemmäksi kuin alunperin.
Toki on mahdollista, ettei kyse ole mistään mielen suojamekanismista, vaan että on rehellisesti sitä mieltä, että kokemus oli tarpeen olkoon kyse ruumiillisesta kurituksesta, pakkohoidosta tms. Ehkä siihen vaikuttaa muutkin asiat. Jos puhutaan psykiatrisista osastoista, voi olla että pakkohoitoon joutumisesta huolimatta potilas koki hoitohenkilökunnan ystävällisenä ja asiallisena. Kirjoitukseni koski pakkohoitoon määräämisen lisäksi kaikkia pakkotoimia mitä psykiatrisilla osastoilla voidaan tehdä. Jos hoitohenkilökunnassa on mielivaltaisia sadisteja, luottamus ihmisiin ja toipumiseen voi mennä lopullisesti.
S24 mielenterveyspalstalla on paljon ihmisten kokemuksia mielenterveyshoidosta. Pahimpana ongelmana pidetään juuri pakkohoitoa. Esim. ketju Psykiatrian uhrit osoittaa hyvin miten moni on tullut kaltoin kohdelluksi psykiatrian taholta. Ongelma on siis, että silloin kun pakkohoito koetaan loukkaavana, sillä voi olla todella pahoja ja kauaskantoisia seurauksia. Mielivallan mahdollisuutta ei voi koskaan täysin poistaa. Mielestäni tämän pitäisi riittää perusteluksi miksi pakkohoidosta ja muista pakkotoimista tulisi kokonaan luopua.
Kirjoituksesi loppuosasta olen täysin samaa mieltä.
Tahdonvastaisella hoidolla pelastetaan ihmishenkiä, asiat eivät ole mustavalkoisia. Ongelmana on, että pakkohoitoon määrättävä harvoin on sairaudentuntoa, sehän on yksi olennainen oire psyykkisissä sairauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä niitä siellä Turussa ja Salossa oikein vaivaa? Ei ole ihan kaikki muumit laaksossa.
Olen ollut opiskelijana vuosia sitten harjoittelujaksolla psykiatrisessa sairaalassa. Uskon ihan täysin jutun olevan totta ja myös, että Kupittaa on ollut maineensa veroinen. Nämä ovat niin suljettuja yhteisöä, ei ulkopuolista valvontaa, mitä tahansa voi tapahtua ja oikeasti ketään ei kiinnosta.
Meitä oli kaksi opiskelijaa ja saimme vapaasti kulkea esim. suljetuilla osastoilla. Meno oli ihan suoraan kuin elokuvista. Ihmisparat! Hoitajat eivät tehneet potilaiden kanssa mitään, potilaat valuivat pitkin käytäviä ja me opiskelijat heidän kanssaan juteltiin. Aluksi pelotti, sitten kiinnosti. Ei meitä opiskelijoitakaan kukaan ohjannut. Ihan sekopäisiä juttuja siellä tapahtui ja sen ihan ”oman maailman” muistaa vieläkin, vaikka tästä yli 10v aikaa.
En toki tarkoittanut, ettei kukaan tarvitsisi lääkkeitä. Ihmiset ovat erilaisia. Tärkeintä on, että lääkkeiden syöminen on vapaaehtoista ja että niistä tiedetään riittävästi ennen niiden aloittamista.
Halusin vain tuoda lääkkeettömän vaihtoehdon mahdollisuuden esille ja mielenterveysongelmien syntyyn vaikuttavia syitä. On haitallista uskoa teorioihin, kuten aivojen kemialliseen epätasapainoon, mitä ei ole ikinä todistettu. Jos psykiatriasa halutaan muutosta parempaan, täytyy tietyistä teorioista ja näkemyksistä luopua. Suurin edistysaskel olisi pakkohoidosta luopuminen. Uskon, että silloin asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan voivat parantua. Asenteista mielenterveyshoidon - kuten muunkin terveydenhoidon - laatu on pitkälti kiinni.