Tyttären laivareissu huolettaa.
Voinko mitenkään estää tytärtäni lähtemästä laivalle? Hän on 19 v ja lähtö olisi ensi viikon Torstaina? Lähiaikoina hänen asiat eivät ole menneet ihan kohdilleen. On ollut jos jonkinlaista ongelmaa. Karkailee kotoa ilmoittamatta mitään sulkee puhelimensa eikä saada tytärtä kiinni. Liikkuu ties missä porukassa ja tulee kotiin mihin aikaan lystää. Mitä jos tuolla reissulla sattuu jotain, kun hän on kova käyttämään alkoholia ja hänen kaverinsa käyttää vähän muutakin. Voinko mitenkään estää tuota risteilyä??
Kommentit (50)
En osaa neuvoa mutta voimahali sulle.
Hän on aikuinen, ei lapsi. Hänen on aikakin lentää jo ulos pesästään. Joten ei, et saa estellä häntä elämästä.
Passi pois vain. Ihmeellisen kakaran olet kasvattanut :(
Veikkaus: kyseessä on ainoa lapsi.
Valitettavasto ihmisten on tehtävä omat mokat. Arvokasvatus oo tehty jo. Nyt hän menee omien arvojensa mukaan. Mistä ne sitten on tullutkin. En tykkää juomisesta- lapsi ja kaverit arvostaa bailaamista ja pitää minua aikansa eläneenä. Ja näinhän se on. Bailaisin itsekin nuorena. Kokeilin kaikkea pienesti. Toivon, että olen saman välittänyt lapselleni. Hänellä on kavereita joiden mielestä kalja kuuluu joks tilanteeseen ja liikaa juominen on coolia. Toivon, että lapseni pysyy kohtuudessa eikä ihannoi sammumista ja sikailua.
Mitä enemmän estelet, sitä uhmakkaammaksi tyttäresi tulee. Molemminpuolinen arvostus ja asiallisuus tärkeitä.
Piilota passi. Jos tapana käyttäytyä sekavasti niin ulkomaanmatka ei ole hyvästä. Hän kiittää myöhemmin.
Voi luoja että vaikutat raskaalta ihmiseltä. Anna toisen elää.
Minulla on kyllä käynyt mielessä, että piilottaisin tyttäreni passin, ettei hän pääsisi reissuun. En uskalla samalla tavalla luottaa häneen kuin ennen. Uskallanko ottaa noin vain hänen passinsa? Haluan että tyttö pysyisi kotona. -AP
Torstainahan on se Jallun lukijaristeily. Mille laivalle tyttäresi on menossa?
ei laivalle mitään passia tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä käynyt mielessä, että piilottaisin tyttäreni passin, ettei hän pääsisi reissuun. En uskalla samalla tavalla luottaa häneen kuin ennen. Uskallanko ottaa noin vain hänen passinsa? Haluan että tyttö pysyisi kotona. -AP
Senkus piilotat. Aina voi hankkia uuden passin tai muun henkilötodistuksen.
Tyttö olisi lähdössä Viroon.. Taidanpa piilottaa kuitenkin passin..AP
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä käynyt mielessä, että piilottaisin tyttäreni passin, ettei hän pääsisi reissuun. En uskalla samalla tavalla luottaa häneen kuin ennen. Uskallanko ottaa noin vain hänen passinsa? Haluan että tyttö pysyisi kotona. -AP
Heität passin roskiin vaan niin ei tarvitse enää huolehtia. Kumpi on tärkeämpää: Kännääminen ja raiskatuksi tuleminen vai että tytär on turvassa?
Vierailija kirjoitti:
Jos on ruotsinristeily niin varoita raiskauksista. Siellä huumataan naisia aivan hurjia määriä nykyään. Joka reissulta löytyy raiskattuja naisia jotka eivät muista mitään parin juoman jälkeen. Ihmiset aina epäilevät onko nainen vain juonut liikaa, niin tapaukset jäävät tutkimatta.
Kaveriporukassa on jo lukuisia tapauksia ja näissä tapauksissa on varmaa ettei olla juotu liikaa. Laivalle pitäisi saada koko risteilijän kattava tallentavakameravalvonta jotta nuo raiskaukset saataisiin selvitettyä, mutta laivayhtiöitä ei kiinnosta. :(
Joo varmaan tytär uskoo jos äiti sanoo varo raiskauksia. Voi olla käänteispsykologiana jopa pahempikin.
Vierailija kirjoitti:
Tyttö olisi lähdössä Viroon.. Taidanpa piilottaa kuitenkin passin..AP
Tallinnan laivat ovat onneksi turvallisempia, mutta ei sielläkään kannata typerästi käyttäytyä.
Ootko tosissas? Miksei 19-vuotias saisi mennä laivalle? Samaa se voi täällä maalla tehdä kavereidensa kanssa kuin siellä laivalla.
Et voi on täysi-ikäinen.Kotioloissa voit vaatia parempaa käytöstä tai muuten laittaa omilleen asumaan.