Lue keskustelun säännöt.
Esimerkkipäivä suurperheellisen (ja suursuvullisen) naisen elämästä:
08.09.2017 |
Herätys klo 7. Mies on herännyt jo klo 6 ja syöttänyt ja pukenut kaksi nuorimmaista (2v ja 4v). Koululaiset heräävät itse (15v, 13v, 10v, 9v ja 7v), syövät ja pukevat ja valmistautuvat kouluun lähtemiseen itsenäisesti.
Minä hoidan aamutoimet. Mies lähtee 7.30 töihin ja minä puettujen nuorimmaisten kanssa klo 8 päiväkodille.
Sisko soittaa ja kysyy, voiko tuoda yhden lapsen meille yöksi. Lupaan, koska on yhden meidän lapsen parhaimmista kavereista (vaikka myös toki serkku). Sovitaan aikatauluista. Isäni soittaa ja kysyy, voiko hakea meiltä ämpäreitä ja lainata ehjiä saappaita. Lähtevät äidin kanssa marja- ja sienimetsään mummin (äidinäidin) kanssa. Menevät meille, jossa joku lapsista on varmasti vielä kotona.
Oma työpäivä alkaa klo 9. Tulee viesti veljeltä ja kysymys, voidaanko mennä heille syömään sunnuntaina. Toki mennään, tullaan ehkä vain kolmen nuorimman kanssa. Isommilla on menoja.
Yhdentoista aikaan toisen veljeni vaimo tulee kahden lapsen kanssa moikkaamaan minua työpaikalleni. Asuvat lähellä ja koska meidän talossa on kiva kahvila, käyvät siellä usein.
Käyn lounaalla mieheni siskon kanssa, joka on samassa työpaikassa. Sovitaan, että mennään illalla yhdessä juoksulenkille. Kunnes muistan, että se serkku on tulossa meille illalla ja soitan perään - siirretään huomiselle.
Nyt kello alkaa tulla kolme. Täti laittoi sähköpostia ja kyseli kuinka moni meistä tulee viikon päästä synttärikahveille. Eno soitti ja kysyi, onko täti muistanut toivoa meiltä laulutervehdystä. Ei ollut ja nyt on viikko aikaa harjoitella joku laulu. Ehkä laitan toisiksi nuorimmaisen laulamaan jotain söpöä. Ei tarvitse harjoitella :D
Jotenkin tuntuu siltä, etten ehdi nähdä ketään muita kuin omia sukulaisiani!
Kommentit (31)
Aika kauhea päivä ap:lla. Onneks mä en ole missään tekemisissä sukulaisten kanssa. Ei ku tänään soitin isälle, edellisen kerran oltiin puhuttu kuukaus sitten. Ja eilen tykkäsin veljen fb-postauksesta. Aivan tarpeeks yhteydenpitoa mun mielestä.
Sen sijaan oon jutellu puhelimessa ja whatsappissa ystävien kanssa, ne on käyny mun luona kylässä ja mä heidän luonaan. Ollaan myös käyty kahvilla ja viinillä kaupungilla.
Onneks kukaan ei pakota olemaan yhteydessä ihmisiin, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä, vaikka ne kuinka olis sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olihan tuo aikamoista:)
Meillä on lapsia vain 4 ja heistäkin 3 jo omillaan ja perheellisiä mutta vähän samanlaista saadaan meilläkin aikaiseksi, tässä esimerkkipäivä viime viikonlopulta:
Heräsin klo 6.30 ja tein ensimmäiseksi sämpylätaikinan ja join kahvit kaikessa rauhassa. Mies ja kuopus 15v heräilivät rauhassa 9 aikoihin tuoreiden sämpylöiden tuoksuun. Aloittelin myöhäisen sunnuntailounaan valmistelun miehen kanssa.
Samalla soi ovikello ja pojan appikset tulivat meille poimimaan marjoja takapihaltamme, keitin heillekin kahvit ja äkkiä meni tunti turistessa. Kun he lähtivät ei kestänyt kauaa kun miniän siskon perhe pyörähti paikalle. Olimme sopineet jo aiemmin että he voivat jossain vaiheessa käydä hakemassa perennoja pihalta ja nyt oli kuulemma sopiva hetki. Ei muutakuin saappaat jalkaan, lapio käteen ja pihalle. Alkoi tulemaan kiire.
Tässä välissä naapuri ehti vielä tuomaan omenoita omalta pihaltaan kun meidän puut ei tehneet tänävuonna.
Kun kaikki em. lähtivät olikin enää tunti siihen kun vanhemmat lapset kumppaneineen ja lapsineen tulivat syömään. Ateriaan meni nopeasti nelisen tuntia ja sitten kaivoimme pakkasesta yhdelle lapsista ylijääneet ruuat seuraavan viikon aterioiksi. Mies lähti viemään häntä stadiin kotiinsa ettei pakasteet ehtisi sulamaan.
Kun hän tuli kotiin olikin kello jo lähes 9.
Normipäivä. Vielä kun nuo asuvat 30 km säteellä näitä piipahduksia tulee viikollakin
Mä rakastan tätä elämää - olen itse ollut ainoa lapsi ja nyt mulla on iso perhe, hälinää ja elämää ympärillä:)
Mulla on toisinpäin. Oon itse isosta perheestä ja rakastan yksinoloa ja hiljaisuutta. Ja pienen perheemme hiljaista yhdessäoloa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan kivalta, mutta se ihmetyttää, miten ehdit työpäivän aikana hoitamaan noin paljon yksityisasioitasi? Itse ehdin hätäisesti lukea tekstiviestin ja vastata ok tai soittaa lääkäriajan. En mitenkään ehtisi tapaamaan ketään.
Lestadiolaisille tärkeämpää on hoitaa omia/lastensa/ sukulaistensa asioita, töitä tehdään sitten sen jälkeen, jos ehditään.
Kaikki ottaa yhteyttä suhun/teihin. Soitatko tai tekstaatko säkin heille yhtä usein (siis sukulaisille)?
Minkä takia ootte niin paljon tekemisissä? Jos kavereita teillä kerran on niin miks et ota yhteyttä heihin ja pyydä illalla lenkille?
Mun on vaikea kuvitella itseäni tuollaiseen elämään, ei omia sukulaisiaan jaksa noin usein nähdä vaikka ovatkin kivoja, ja vielä vähemmän nyt jaksasin nähä jotain miehen sisaruksia/oman sisaruksen puolisoita.
Kukin tavallaan. Itse heräsin klo. 13, muksu on isällään, äitini kanssa puhun noin kaksi kertaa vuodessa, isän kanssa ei ole oltu tekemisissä vuosiin. Veljet pärjää omillaan, serkut oli lapsena läheisiä, enää ei kiinnosta. Hyvä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kivalta, tosin vain jos suku hyväksyy vain tietynlaiset jäsenet, esim miten suhtaudutaan jos joku masentuu vakavasti ja joutuu mielisairaalaan useita kertoja ja on kotona apaattinen ja vihainen.. jos suku sellainen että sitten soitot ja käynnit lakkaa niin yhtä tyhjän kanssa. "me ollaan järkeviä ja normaaleja ja iloisia ihmisiä" (perustuu osittain tositapahtumiin)
Jep jep. Asun ulkomailla mieheni kanssa ja samaan talomme (asutaan siis landella) muutti eläkepäiviksi omat vanhempani. Lapsia meillä kolme ja hulinaa on. Molemmilla siskoilla kaksi lasta ja käyvät täällä lämpimässä ahkeraan vuorotellen kun lomilla pääsevät. Minun omia kavereita käy Suomesta kylässä kerta kahteen kuuhun ja tähän päälle vielä miehen vanhemmat ja kaverit. Nooooh eiköhän tää tästä hiljene kun meillä ikää + 80 :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh huh, mulle toi ois rankkaa:D Mutta meidän suku onkin täynnä poikkeuksellisen raskaita persoonia. Niiden paasausta en todellakaan jaksaisi kuulla päivittäin.
Olen myös introvertti ja tarvitsen ainakin sen pari tuntia yksinoloaikaa päivääni, jolloin voin tehdä vain omia juttujani, huolehtimatta muiden menemistä ja tulemisista.
Ihmeen vilkas sosiaalinen elämä minullakin silti on ja päivittäin tulee pyyntöä kahville, kutsuille, lenkille jne. Ei tosin sukulaisilta vaan ystäviltä. Mieskin on pienestä suvusta ja ainoa lapsi joten ymmärtää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kivalta, tosin vain jos suku hyväksyy vain tietynlaiset jäsenet, esim miten suhtaudutaan jos joku masentuu vakavasti ja joutuu mielisairaalaan useita kertoja ja on kotona apaattinen ja vihainen.. jos suku sellainen että sitten soitot ja käynnit lakkaa niin yhtä tyhjän kanssa. "me ollaan järkeviä ja normaaleja ja iloisia ihmisiä" (perustuu osittain tositapahtumiin)
Ap tässä ja iltaterveiset: lähdenkin kaverin kanssa pitkälle kävelylle ja kahvilaan kohtapuoliin. Kaverin, joka ei ole sukua. Mies jää lasten ja sen yhden serkun kanssa kotiin täksi illaksi.
Kun meillä on iso suku, niin tottakai mukaan mahtuu erilaisia ihmisiä murheineen ja iloineen. Jotkut eivät halua olla koko ajan tekemisissä ja se on ok. Jotkut kaipaavat koko ajan jotain yhteistä ja sekin on ok. Jos jollain menee huonosti, sitä autetaan. Onnistumisista iloitaan.
Me ollaan paljolti se "keskusperhe" tässä vyyhdissä, koska meillä on isoin perhe ja eniten tilaa. Yleensä meillä pidetään isommat juhlat, oli juhlat kenen tahansa. Meille mahtuu. Ja koska tykkään siitä, että on ihmisiä ympärillä, tämä sopii meille. Voin myös lähteä muualle, jos haluan olla yksin.
En kuitenkaan koe niin, että kaikki soittelisi vain meille koko ajan, ovathan siskot ja veljet keskenään muutenkin tekemisissä. Ollaan sen verran eri ikäisiäkin, ettei parikymppinen opiskelijasisko ja nelikymppinen perheenisä kuitenkaan niin paljoa hengaa keskenään, vaikka sisaruksia ovatkin - nuorin ja vanhin.
Asutaan melkein kaikki 40 kilometrin päässä toisistamme. Kaksi perhettä asuu kauempana, mutta heitäkin nähdään pari kertaa vuodessa. Sekin on enemmän kuin joissain perheissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan tuo aikamoista:)
Meillä on lapsia vain 4 ja heistäkin 3 jo omillaan ja perheellisiä mutta vähän samanlaista saadaan meilläkin aikaiseksi, tässä esimerkkipäivä viime viikonlopulta:
Heräsin klo 6.30 ja tein ensimmäiseksi sämpylätaikinan ja join kahvit kaikessa rauhassa. Mies ja kuopus 15v heräilivät rauhassa 9 aikoihin tuoreiden sämpylöiden tuoksuun. Aloittelin myöhäisen sunnuntailounaan valmistelun miehen kanssa.
Samalla soi ovikello ja pojan appikset tulivat meille poimimaan marjoja takapihaltamme, keitin heillekin kahvit ja äkkiä meni tunti turistessa. Kun he lähtivät ei kestänyt kauaa kun miniän siskon perhe pyörähti paikalle. Olimme sopineet jo aiemmin että he voivat jossain vaiheessa käydä hakemassa perennoja pihalta ja nyt oli kuulemma sopiva hetki. Ei muutakuin saappaat jalkaan, lapio käteen ja pihalle. Alkoi tulemaan kiire.
Tässä välissä naapuri ehti vielä tuomaan omenoita omalta pihaltaan kun meidän puut ei tehneet tänävuonna.
Kun kaikki em. lähtivät olikin enää tunti siihen kun vanhemmat lapset kumppaneineen ja lapsineen tulivat syömään. Ateriaan meni nopeasti nelisen tuntia ja sitten kaivoimme pakkasesta yhdelle lapsista ylijääneet ruuat seuraavan viikon aterioiksi. Mies lähti viemään häntä stadiin kotiinsa ettei pakasteet ehtisi sulamaan.
Kun hän tuli kotiin olikin kello jo lähes 9.
Normipäivä. Vielä kun nuo asuvat 30 km säteellä näitä piipahduksia tulee viikollakin
Mä rakastan tätä elämää - olen itse ollut ainoa lapsi ja nyt mulla on iso perhe, hälinää ja elämää ympärillä:)
Mulla on toisinpäin. Oon itse isosta perheestä ja rakastan yksinoloa ja hiljaisuutta. Ja pienen perheemme hiljaista yhdessäoloa.
Niinpä, ainahan sitä kaipaa juuri sitä mitä itsellä ei ole ollut. En silti valita niistäkään hetkistä kun olen saanut olla omissa oloissani:) Juuri olin viikonlopun terveyskylpylässä keski-Euroopassa ja nautin täysillä!
Toi ois mun unelma. Mut mun perhe ja suku ei halua nähdä mua.