Olisin todella kiitollinen, jos jaksaisitte lueka tämän ja antaisitte vinkkejä 2-v:n todella kaoottisiin ruokalutilanteisiin

Pikku herra on juuri täyttänyt 2. Tähän asti hän on lusikoinut ruokansa hienosti ja sitten sanonut kiitos ja mennyt leikkimään. Nyt ehkä n. 2 viikkoa sitten tilanne alkoi pikkuhiljaa muuttumaan. Tällä hetkellä homma on jo kaaosta. Ruokapöytää ei voi kattaa ollenkaan, koska lapsi kiipeää pöydälle ja sörkkii kaikkea mahdollista sillä välin kun kannan lisää lautasia tsm pöytään. Myös siksi on helpompaa, ettei pöydällä ole mitään, että ruokailun aikana lapsi vaan kiljuu näkemiään ruokia, eikä syö lautaseltaan mitään. Kun laitan hänet istumaan tuolilleen ruoka edessä, ei syö vaan nostelee sormin perunoita tsm lautasen vierelle, tilsii käsin, kaataa maitoa pöydälle tahallaan... saattaa syödä jonkun asian lautaseltaan esim kurkun ja vaatii sitä yhtä asiaa lisää (usein kuitenkin purustelee senkin pois ja vaan silti haluaa sitä lisää). Tämän hillumisen keskellä yritän jossakin välissä ojennella ruokaa kahdelle pikkuisen isommalle. Jos mitään muuta syötäväksi kelpaavaa sattuu olemaan näkösällä tai tulee pikku herran mieleen, hän tönäisee lautasen menemään ja kiljuu omenaa omenaa / juustoojuustoo. Ainoa mikä menee on maito, mehu ja vesi. Ei suostu syötettäväksi vaan haluaa syödä iiiite. No tämän rääppimisen jälkeen hän menee pois pöydästä ja tulee kohta takaisin ja yrittää rampata siinä. Itse hotkin ruuat siinä kiljumisen ja komentelun keskellä. No, tiettysti pian herralla on taas nälkä, koska ei ole syöty. Ruokailun välillä len antanut vain vettä, joskus palan näkkäriä. Mutta koko päivä on sitten yhtä huutoa seuraavaan ruokailuun asti, koska napero kiipeilee nälissään keittiön kaapeille, penkoo pakastinta, ja ulvoo kessiä kessiä - ja seuraava ruokailu on kuitenkin taas samanlainen show.... pliis auttakaa, mistä aloitan tämän kaaoksen oikaisemisen? Itsellä pää hajoaa, koska tämä sotkee koko päivän ja kaksi vanhempaa lasta joutuvat täysin paitsioon, puhumattakaan edes kohtuullisesta ruokarauhasta, joka olisi sinänsä jo saavuttamisen arvoinen asia.