Suomalaisista ei koskaan tule nettiin striimareita, koska suomalaisille lahjoitusten pyytäminen on laitonta. Taas yksi elinkeino byrokratian uhriksi.
Suomesta ei tule koskaan tulemaan yhtään kuuluisaa twitch tai youtube striimaajaa, niin kauan kuin nykyinen rahankeräyslaki on voimassa. Sitä perustellaan sillä etteivät "ihmiset tule huijatuksi", koska kukapa vastuullinen aikuinen osaisi itse hoitaa raha-asiansa, valtion on tehtävä se heidän puolestaan.
Todellinen syy lienee se, ettei keräyslupia anneta muille kuin järjestöille joiden johtajat saavat lihavat bonukset.
Hyvin menee taas.
(Ja vänkääjille, kyllä, olen tutustunut rahankeräyslakiin ja siitä nostettuihin syytteisiin. Esim. pelkästään tilinumeron esittäminen on lainvastaista tietyissä yhteyksissä.)
Kommentit (51)
Hyvä. En usko, että sisältö olisi mitään syvällistä tai tärkeää kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:

Hyvä että sulla on päällimmäisenä mielessä mistä ite tykkäät, eikä menetetyt verotulot ja korruptio.
Kyllä mä luulen, että rahaa saa ottaa vastaan, kunhan sitä verotetaan oikein. Eri asia sitten mitä striimataan. WoW arenaako? Tuskinpa tässä maassa kukaan osaa sitä pelata, saati sitten uskaltaa striimata omaa pelaamistaan. Sen tietysti ymmärtää, kun tulisi vihapostia ja kateellisten uhkausviestejä. Tämä kansa on sairas.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. En usko, että sisältö olisi mitään syvällistä tai tärkeää kuitenkaan.
Ei elämän ja viihteen tarvitse olla syvällistä tai tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä luulen, että rahaa saa ottaa vastaan, kunhan sitä verotetaan oikein. Eri asia sitten mitä striimataan. WoW arenaako? Tuskinpa tässä maassa kukaan osaa sitä pelata, saati sitten uskaltaa striimata omaa pelaamistaan. Sen tietysti ymmärtää, kun tulisi vihapostia ja kateellisten uhkausviestejä. Tämä kansa on sairas.
Juu, eihän esim. tämän hetkisessä TI-mestari (dota) joukkoeessa ole esim. suomalaista pelaajaa.

Ei saa. Rahaa ei saa ottaa Suomessa vastaan vastikkeetta, jos annetaan ymmärtää että on valmis ottamaan lahjoituksia - Youtubessa ja Twitchissä striimaajat saavat rahansa lahjoituksina.
Normaalit tubettajat saavat rahansa mainoksista - niitä meillä Suomessa on jo hyvä määrä.

Dota onkin aivan naurettavaa paskaa. Eipä siinä, WoWikin tuhottiin jo edellisen lisäison aikana, kun kaikki veteraanipelintekijät lähti menemään. Tällä hetkellä ei ole mitään järjellistä, mitä kannattaisi edes striimata kun pelit paskenee vuosi vuodelta.

Kiva tietää, että striimaus ei kannata. Tosin, tälläkin hetkellä ruotsalainen Youtubettaja striimaa 25 tuhannen hengen yleisöllä ja saa lähemmäs 1000€ tunnissa. Mutta ei striimaus kannata...

Minkä saatanan takia? Ruotsista käsin saa striimata vai? Pelätäänkö tässä korruptiota, vai sitä että joku menestyy ennenäkemättömällä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä luulen, että rahaa saa ottaa vastaan, kunhan sitä verotetaan oikein. Eri asia sitten mitä striimataan. WoW arenaako? Tuskinpa tässä maassa kukaan osaa sitä pelata, saati sitten uskaltaa striimata omaa pelaamistaan. Sen tietysti ymmärtää, kun tulisi vihapostia ja kateellisten uhkausviestejä. Tämä kansa on sairas.
Juu, eihän esim. tämän hetkisessä TI-mestari (dota) joukkoeessa ole esim. suomalaista pelaajaa.
Dota onkin aivan naurettavaa paskaa. Eipä siinä, WoWikin tuhottiin jo edellisen lisäison aikana, kun kaikki veteraanipelintekijät lähti menemään. Tällä hetkellä ei ole mitään järjellistä, mitä kannattaisi edes striimata kun pelit paskenee vuosi vuodelta.
Kiva tietää, että striimaus ei kannata. Tosin, tälläkin hetkellä ruotsalainen Youtubettaja striimaa 25 tuhannen hengen yleisöllä ja saa lähemmäs 1000€ tunnissa. Mutta ei striimaus kannata...
Minä en tarkoitakaan tuolla kannattavuudella, sitä rahan tekemismielessä. Täytyy olla päässä vikaa, jos maksaa jollekin tuntemattomalle siitä, että katsoo kun se pelaa jotain yhden napin paskapeliä. Ihmisillä on tietysti oikeust työntää rahansa ihan mihin huvittaa. En vain itse pysty ymmärtämään sellaista.
Rahankeräyslailla on ihan paikkansa. jos tarjoat yleisölle viihdepalveluita youtubessa, laskutat siitä normaalisti ja kirjaat tulot ansioksi eli ansiotuloksi. Kyllä laki tämän sallii, jos kyse on vastikkeellisesta toiminnasta.
Sen sijaan laki ei salli rahan kerän keräämistä vastikkeettomasti muihin kuin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Rahankeräyslain 1 §:ssä todetaan: Tämän lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Eli ihan fiksu tavoite vai mitä?
Yleishyödyllisyydellä tarkoitetaan laissa toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa. Laissa on lisäksi koko joukko erinäisiä poikkeuksia, kuten tavanomainen naapurien välinen apu, muistokeräykset ja erillaiset hyväntekeväisyyshuutokaupat, tukitapahtumat ja konsertit.
Youtuben striimaus ei taida mahtua näihin raameihin ja hyvä niin.
Voi ei!!1 Suomessa ei koskaan tule olemaan kuuluisaa tubettajaa joka huutaisi typeryyksiä ja vääntelisi naamaansa netissä suorassa lähetyksessä!!!!1 Mikä menetys!! :((((
Ihan hyvä vaan että ihan mikä tahansa älyttömyys ei ole mahdollista elinkeinona.
Vierailija kirjoitti:
Rahankeräyslailla on ihan paikkansa. jos tarjoat yleisölle viihdepalveluita youtubessa, laskutat siitä normaalisti ja kirjaat tulot ansioksi eli ansiotuloksi. Kyllä laki tämän sallii, jos kyse on vastikkeellisesta toiminnasta.
Sen sijaan laki ei salli rahan kerän keräämistä vastikkeettomasti muihin kuin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Rahankeräyslain 1 §:ssä todetaan: Tämän lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Eli ihan fiksu tavoite vai mitä?
Yleishyödyllisyydellä tarkoitetaan laissa toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa. Laissa on lisäksi koko joukko erinäisiä poikkeuksia, kuten tavanomainen naapurien välinen apu, muistokeräykset ja erillaiset hyväntekeväisyyshuutokaupat, tukitapahtumat ja konsertit.
Youtuben striimaus ei taida mahtua näihin raameihin ja hyvä niin.
Perusteletko miksi se on hyvä asia? Miksi menetetyt verotulot ovat hyvä asia?
"Eli ihan fiksu tavoite vai mitä?" Ei, se kuulostaa fiksulta, mutta jos lopputuloksena on holhousta, korruptiota ja menetettyjä verotuloja, se ei ole fiksua. Oletko kenties SPR:llä töissä?
Pistetäänkö saman tien kaikkien tavaroiden myynti luvanvaraiseksi, ettei kukaan vaan tule huijatuksi. Ainoastaan firmat saa ostaa ihmisiltä tavaroita ja myydä sitten eteenpäin.
Järjetöntä holhousta ja taloudelle vahingollista. Mihin jäivät byrokratian purkutalkoot, keskusta, kokoomus?
Minä en ymmärrä striimaajeja ja tubettajia. Ihan täyttä shaibaa. Jos joku opettaja edes striimaisi ilmaiseksi jotain oikeesti järkevää tai tärkeää asiaa maailmasta. Tämän takia en katso enää edes TV:tä. Ei sieltä tule kuin silkkaa lällyä, draamaa ja epätositeeveetä. Näinkö paha teillä on arkipäivänä töissä, ettei mikään todellinen maailma kiinnosta enää sitten työpäivän jälkeen. En ymmärrä tätä nykymaailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Pistetäänkö saman tien kaikkien tavaroiden myynti luvanvaraiseksi, ettei kukaan vaan tule huijatuksi. Ainoastaan firmat saa ostaa ihmisiltä tavaroita ja myydä sitten eteenpäin.
Järjetöntä holhousta ja taloudelle vahingollista. Mihin jäivät byrokratian purkutalkoot, keskusta, kokoomus?
Mutta näinhän se on. Et saa tässä maassa edes lahjoittaa autoa toisells ihmiselle. Siitä pitää vastaanottajan maksaa lahjavero. ;)
Tässä maassa ei kannata tehdä töitä kuin pimeäisti.
Miksikö tuo on fiksua? No, jos tässä maassa sallittaisiin kenen tahansa tahon kerätä rahaa yleisöltä vastikkeetta, mahdollistaisi se, vaikka minkälaiset hämärähommat. Järjestäytynyt rikollisuus löytäisi aika nopeasti apajille. Se myös helpottaisi entisestään rahanpesua ja veronkiertoa. Se olisi myös epäyhdenvertaista, että jotkut saisivat kerätä tuloja vastikkeetta yleisöltä ansiotarkoituksessa ja toiset eivät.
Kyse on myös ihan aidosti arvovalinnasta. Ajatus oli se, että haluttiin kunnioittaa epäitsekästä lahjoitustarkoitusta ja varmistaa ns. lahjoitusvalmiuden säilyminen yhteiskunnassa yleishyödyllisiin, kuten mainitsemasi SPR:n toimintaan. Siksi laki on melko jyrkkä ja voi tuntua yksittäisestä youtubettajasta epäreilulta, mutta tässä on ajateltava kokonaisetua yhteiskunnassa.
ps. en ole töissä SPR:llä.
Se on kyllä typerä säädös, varsinkin kun nykyisin yritetään saada ihmisiä elättämään itsensä jollain freelancer-hommillakin.