En jaksa omaa 2-vuotiastani :(
Vaikeaa ymmärtää hänen persoonaansa. Koko ajan hänen pitäisi olla minun huomioni keskipiste. En saa hetkenkään rauhaa päivisin. Ei leiki nätisti yhtään mitään. Ei jaksa keskittyä lasten ohjelmiin. Kirkuu, tökkii, potkii, lyö, nipistee tarvittaessa saadakseen huomioni.
Kaikki tekeminen on tuhoamista. Esim. ruokapöydässä ei voi jättää hetkeksikään yksin koska kaataa maidot puurolautaselle ja puurolautasen ympäri. Vessanovessa pitäisi olla koko ajan joku lukko, koska pyrkii sinne pluttaamaan, riisuu esim. omat vaatteensa ja uittaa niitä lavuaarissa. Piirtäessä piirtää pöydän täyteen eikä paperiin. Leikkaamisessa on taitava mutta leikkaa omat hiuksensa. Kirjat revitään. Pelinappulat tungetaan dvd-laitteisiin. Varastaa sipulit ym hedelmät vain tuhotakseen ne esim. leikkiveitsellä tökkimällä. Pikkutavarat laittaa suuhunsa. Kiipeilee joka paikkaan ja yrittää koko ajan päästä käsiksi tavaroihin jotka ei hänelle kuulu (esim. vanhempien huoneessa). Joka asiasta käydään myös taistelua, oli se sitten mukin väri tai paidan kuvio niin se mitä minä annan on AINA väärä.
En tiedä onko tämä kaikki sitten täysin normaalia 2,5-vuotiaalle, mutta isoveljensä ainakin oli samassa iässä huomattavasti helpompi. Ei todellakaan enää esim. tonkinut kaikkia kaappeja ja oli hyvin kiinnostunut omista leluistaan.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-vuotiaat voi olla rasittavia. Kyllä se helpottaa kun kasvaa.
Paitsi kyselyiässä (n 5 v), eskariuhmassa (n 6 v), esimurkkuiässä (n 10-12 v) ja murrosiässä (n 13-15 v). Muuten helpottaa kyllä. Onneksi urakka on kohta ohi.
Muista ne lapsenlapset
Heidän kasvatus ei tule olemaan minun huoleni.
Vasta kaksivuotias. Odota kun kasvaa. Joka vuosi tulee pahemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vasta kaksivuotias. Odota kun kasvaa. Joka vuosi tulee pahemmaksi.
No meidän esikoinen on 6v eikä hänen kanssaan ole koskaan ollut näin raskasta, eikä ylipäätään mikään ole pahentunut hänen kanssaan vaan helpottanut vuosi vuodelta.
Meillä on elämässä säännöllinen rytmi ja rutiinit sekä rajat olleet aina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä on provo selvästi.
Sama epäilys heräsi. Ettei vaan olisi palstan lastenvihaajahullun näppikseltä tämä(kin) viesti?
Täällä samanlainen 1,5v. Ja nimenomaan jos kyllä tekemästä jotain hän tekee juuri sitä eikä mitään muuta. Ja huuto alkaa ihan kaikesta, jos annan hänelle haluamansa tavaran tai jos en anna, jos hän saa syödä itse tai jos ei saa, haluaa heittää ruuat lattialle ja kuitenkin itkee kun ne ovat siellä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on provo selvästi.
Sama epäilys heräsi. Ettei vaan olisi palstan lastenvihaajahullun näppikseltä tämä(kin) viesti?
Kuinka niin? Koska teidän mielestä kukaan 2-vuotias ei voi käyttäytyä kuvaamallani tavalla?
Mielestäni kertoo vain siitä että joko a. lapseni käytös ei ole normaalia tai b. osalla vanhemmista ei ole haisuakaan siitä kuinka paljon lapsen persoona voi vaikuttaa kasvatustyön helppouteen / mielekkyyteen...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on provo selvästi.
Sama epäilys heräsi. Ettei vaan olisi palstan lastenvihaajahullun näppikseltä tämä(kin) viesti?
Kuinka niin? Koska teidän mielestä kukaan 2-vuotias ei voi käyttäytyä kuvaamallani tavalla?
Mielestäni kertoo vain siitä että joko a. lapseni käytös ei ole normaalia tai b. osalla vanhemmista ei ole haisuakaan siitä kuinka paljon lapsen persoona voi vaikuttaa kasvatustyön helppouteen / mielekkyyteen...
Ap
Pahoittelen, jos olin väärässä! Täällä on vain niin paljon sellaisia muka apua etsiviä aloituksia, joiden todellinen tarkoitus on aivan muu. Sinä tuskin olet trolli. Toivon, että löydät apua hankalaan tilanteeseenne!
Nyt jo aikuinen, ihana omapäinen tyttäreni oli pienenä ihan samanlainen. Hienoa, tuollaiset tytöt tietävät jo pienestä pitäen mitä haluavat. Toivotan jaksamista ja virtuaalihali. Älä lyttää tyttöäsi, väsyneenä ja hermot riekalainen sen tekee helposti. Anna korkeintaan 2 vaihtoehtoa, joista valita, laita rajat ja pidä ne. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta etene pikkuaskelin.
Taas koko vkl yhtä kaaosta. Äsken taisteltiin varmaan 30 min siitä että vaippa pysyy jalassa. Koska muuten pissaa sohvat ja matot ja sängyt täyteen. Pideltyäni kirkuvaa lasta puoli tuntia päästin pois ja heti oli mennyt riisumaan vaipan ja kappas kun 5 min meni niin pissa oli sängyssä.
En vaan jaksa enää. Yhtään.
Tervetulleita käymään, eivät ole enää minun vastuullani.