Miten annostelette lastenne netinkäyttöä?
Minulla on kahdeksanvuotias ja tuntuu vaikealta vetää oikeat rajat. Ruudulla viihtyisi vaikka kuinka ja onkin jo taitava tekemään tiettyjä juttuja. Meillä oli yhteen aikaan pelikello, josta laitoin sopivan ajan, sitten se meni rikki (sattumaako)? Senkin kanssa tuntui olevan vähän semmoista säätämistä. Lisäksi mietin, pitäisikö laittaa puhelimesta kaikki sovelluspelit pois. Nehän voi ottaa taskusta milloin vaan, kun on tylsä hetki, eikä mitään kehittävälle aivotoiminnalle jää. Toisaalta pian 9-vuotias on kyllä jo aika iso ja tarkat rajoitukset eivät varmaan kauan auta, vaan hänet täytyisi auttaa itsekin säätelemään netinkäyttöään.
Miten teillä on toimittu?
Kommentit (2)
Meillä lapsille on hankittu muuta ajanvietettä eli ohjattuja harrastuksia ja kotiin mahdollisuus myös omatoimiseen puuhailuun (kirjoja, askarteluvälineitä, leluja, lupa rakentaa majoja sisään ja pihalle, trampoliini jne). Lisäksi on keskusteltu järkevästä netinkäytöstä ja sen rajoista. Ihan kivasti on toiminut tähän asti 10 ja 14-v tyttöjen kanssa.
Olen säätänyt netin nopeudeksi 0,5 bit/s. 9v ei viihdy koneella, kun mikään ei lataudu...