Erityisherkkien vaikeudet löytää ystäviä?

Monesti ihmiset sanovat sellaisia asioita, jota eivät tarkoita. Se on vaan sellaista sosiaalista kömpelyyttä, jota monella on, kun eivät osaa ilmaista sanomaansa tarpeeksi selkeästi tai sitten toinen käsittää väärin.

Ja juuri tämän takia tulee niitä väärinymmärryksiä - itselläni on ainakin tavattoman vaikeaa jutella yliherkkien sukulaisteni kanssa, jotka eivät itse juuri puhu, mutta saavat omasta puheestani loukkaantumiskohtauksia, eivät vastaa testareihin, kerro asioitaan ym outoa. 

Kuitenkin, jos en itse pidä heihin yhteyttä, yhteydenpito jää kokonaan ja muutumme toisillemme etäisiksi ja sitä en ainakaan oikein  itse haluaisi.

Minulla ei erityisherkkänä ole tuota ongelmaa mutta se on että hävettää paljastaa ihmisille miten vähän oikeasti jaksan ja miten vähästä nykyään kuormitun. Elämän on joutunut järjestämään sen mukaan ja on selvää mitä ihmiset ajattelee. Juuri eräs sukulainen kysyi miten saat aikasi kulumaan, kun oma kokemus on että jaksan juuri ja juuri ja voin pahoin ylirasituksen vuoksi vähän väliä.

Harva loukkaa tieten tahtoen, mutta jos toinen ottaa itseensä ihan kaikesta niin sellaisen ihmisen kanssa on vaikea olla rennosti ja nauttia toisen seurasta aidosti. Ainakin minä haluan ystävikseni ihmisiä, joiden seurassa voin käyttäytyä normaalisti ja rennosti, joten luultavasti tämän sortin erityisherkästä ei tule minun ystävää.

Tottakai ystävyys vaatii molemmilta hiukan vastaantuloa eli molempien on hiukan oltava valmis tinkimään omasta mukavuudestaan ja sietämään sellaisia asioita, jotka ei ole ihan niin kivoja tai vastaavasti hiukan rajoitettava omaa käytöstään, jotta toisen olisi rento olla seurassa.

Eri tyyppisten ystävien kanssa tehdään myös eri asioita. Toisen kanssa on yhteinen harrastus, mutta se ainoa yhteinen baarireissu oli täysi fiasko, joten sitä ei oteta uusiksi toisen kanssa taas on kiva istua iltaa kahvittelemassa tai viinilasin äärellä, mutta lenkillä ei kannata yhdessä käydä (toiselle lenkki tarkoittaa etanahidasta kävelyä ja seurustelua, toiselle oikeasti sitä, että juostaan kieli vyön alla vähän kuin kilpaa "toinen toistaan tsempaten").

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla erityisherkkyys näkyy lähinnä nopeana väsymisenä/kuormittumisena normaalista poikkeavissa tilanteissa. Esim. uusi työtehtävä tai uudet ihmiset. En todellakaan loukkaannu herkästi, läppää saa heittää ronskisti ja viihdyn ihmisten seurassa. Vastapuoli herkästi tulkitsee väsymiseni ja tarpeeni olla yksin kiinnostuksen puutteeksi tai loukkaantumiseksi ja siksi välttelevät minua. Vähän sellainen oravanpyörä on koko asia joka johtaa lopulta yksinäisyyteen.

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

No näinhän minä kuormittuja olen juuri tehnyt. Olen joutunut työstämään itseäni 45 vuotta joka ikinen päivä, ja vaikka mieli voi paremmin kuin ikinä, keho ei enää jaksa jatkuvaa kuormitusta 24/7/365. Myös kivat ja hyvät asiat kuormittaa kun ne tuntee aina sata lasissa.

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vastapuoli herkästi tulkitsee väsymiseni ja tarpeeni olla yksin kiinnostuksen puutteeksi tai loukkaantumiseksi ja siksi välttelevät minua. Vähän sellainen oravanpyörä on koko asia joka johtaa lopulta yksinäisyyteen.

Tuo on kyllä tuttua. Osa ihmisistä luulee töykeäksi ja epäkohteliaaksi, jos ei riennä mukaan kaikkeen kivaan.

Olen ollut parisuhteessa 20 vuotta ja ominaisuuteni ovat aiheuttaneet vakavaa haittaa. Nuorena jaksoi vaikka mitä, nykyään olen kotikissa. Puoliso vetää siitä herneet, tulkitessaan juurikin, ettei minua kiinnosta liikkua riennoissa hänen kanssaan tai että yritän loukata hänen ystäviään kotiin jäännilläni.

T: 35 v ylempää

Vierailija kirjoitti:

Minulla erityisherkkyys näkyy lähinnä nopeana väsymisenä/kuormittumisena normaalista poikkeavissa tilanteissa. Esim. uusi työtehtävä tai uudet ihmiset. En todellakaan loukkaannu herkästi, läppää saa heittää ronskisti ja viihdyn ihmisten seurassa. Vastapuoli herkästi tulkitsee väsymiseni ja tarpeeni olla yksin kiinnostuksen puutteeksi tai loukkaantumiseksi ja siksi välttelevät minua. Vähän sellainen oravanpyörä on koko asia joka johtaa lopulta yksinäisyyteen.

Justiinsa näin. T. Tuo kuormittuja. Koko ajan enemmän kaipaisin aitoja ystäviä, mutta tuntuu hankalalta puhua tästä asiasta. Ja jo nykyinen sosiaalinen elämä riittää väsyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Minulla on juuri toisin päin

ap

Minusta tuo muiden puheista loukkaantuminen juontaa enemmänkin juurensa passiiviseen kommunikointikulttuuriin kuin herkkyyteen. Monet vetävät toisten ihmisten sanomisista himmeitä johtopäätöksiä, vaikka toinen ei olisi tarkoittanut loukata. Esimerkiksi yksi eksäni ei koskaan kuunnellut, mitä oikeasti sanoin, vaan veti kaikista sanoista omat pitkälle menevät johtopäätöksensä. Eikä tietenkään edes tullut kysymään, että mitä tuolla tarkoitit, vaan aloitti mököttämisen ja oletti, että minä tiedän (tai ainakin minun pitäisi tietää), mistä kenkä puristaa. Eihän se sitten toiminut.

Jokaisen tehtävä on ensinnäkin ottaa vastuu omista tunteistaan ja toisekseen tuoda niitä esiin. Oikeaa läheisyyttä ja ystävyyttä ei synny, jos ei ole valmis joskus myös sanomaan ihan suoraan, että tuo nyt loukkasi minua ja kertomaan miksi. Ja kuuntelemaan, jos toinen sanoo sinulle jotakin vastaavaa.

t. itsekin herkkä

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo muiden puheista loukkaantuminen juontaa enemmänkin juurensa passiiviseen kommunikointikulttuuriin kuin herkkyyteen. Monet vetävät toisten ihmisten sanomisista himmeitä johtopäätöksiä, vaikka toinen ei olisi tarkoittanut loukata. Esimerkiksi yksi eksäni ei koskaan kuunnellut, mitä oikeasti sanoin, vaan veti kaikista sanoista omat pitkälle menevät johtopäätöksensä. Eikä tietenkään edes tullut kysymään, että mitä tuolla tarkoitit, vaan aloitti mököttämisen ja oletti, että minä tiedän (tai ainakin minun pitäisi tietää), mistä kenkä puristaa. Eihän se sitten toiminut.

Jokaisen tehtävä on ensinnäkin ottaa vastuu omista tunteistaan ja toisekseen tuoda niitä esiin. Oikeaa läheisyyttä ja ystävyyttä ei synny, jos ei ole valmis joskus myös sanomaan ihan suoraan, että tuo nyt loukkasi minua ja kertomaan miksi. Ja kuuntelemaan, jos toinen sanoo sinulle jotakin vastaavaa.

t. itsekin herkkä

Ei... Vaan jotkut ihmiset ovat todella inhottavia koska bully-kulttuuri on in. Lisäksi esimerkiksi siskoni on sellainen joka nauttii tahallaan loukkaamisesta ja on myös sanonut sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo muiden puheista loukkaantuminen juontaa enemmänkin juurensa passiiviseen kommunikointikulttuuriin kuin herkkyyteen. Monet vetävät toisten ihmisten sanomisista himmeitä johtopäätöksiä, vaikka toinen ei olisi tarkoittanut loukata. Esimerkiksi yksi eksäni ei koskaan kuunnellut, mitä oikeasti sanoin, vaan veti kaikista sanoista omat pitkälle menevät johtopäätöksensä. Eikä tietenkään edes tullut kysymään, että mitä tuolla tarkoitit, vaan aloitti mököttämisen ja oletti, että minä tiedän (tai ainakin minun pitäisi tietää), mistä kenkä puristaa. Eihän se sitten toiminut.

Jokaisen tehtävä on ensinnäkin ottaa vastuu omista tunteistaan ja toisekseen tuoda niitä esiin. Oikeaa läheisyyttä ja ystävyyttä ei synny, jos ei ole valmis joskus myös sanomaan ihan suoraan, että tuo nyt loukkasi minua ja kertomaan miksi. Ja kuuntelemaan, jos toinen sanoo sinulle jotakin vastaavaa.

t. itsekin herkkä

Ei... Vaan jotkut ihmiset ovat todella inhottavia koska bully-kulttuuri on in. Lisäksi esimerkiksi siskoni on sellainen joka nauttii tahallaan loukkaamisesta ja on myös sanonut sen.

Toki on, tosin ehkä vähemmän kuin ihmiset keskimäärin ajattelevat. Mutta pointtini on, että useimmat ihmiset eivät ole pahantahtoisia ja ihmissuhteita on todella helppo sabotoida passiivisella kommunikoinnilla.

t. 12

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Minulla on juuri toisin päin

ap

Onpa harmi.

Arkielämässä olen aika kömpelö tutustuja, mutta harrastusaiheisilta foorumeilta olen löytänyt hyviä ystäviä. Nettikeskusteluihin voi vastailla, kun jaksaa ja ehtii. Harrastusmiiteissä ollaan ekaa kertaa tavattu livenä, sitten siirrytty yksäreihin ja meileihin.

Hyvä ja huono puoli ovat välimatkat. Kun ystävä asuu sadankin kilsan päässä, ei ole seuraa iltalenkille. Toisaalta ei ole riskiä viettää "liikaa" aikaa yhdessä ja kuormittua siksi. Meiliä ja tekstaria kulkee paljon, muutaman viikon välein yleensä tavataan ja on tosi kiva nähdä. Silloin jaksaa seurustella. Ollaan sovittu, ettei kodin tarvi olla tiptop ja usein sovitaan myös ruokailut ym. nyyttäriperiaatteella, tavattiin kaksin tai isommalla sakilla. Ettei kellekään tule stressiä ja työleiriä tapaamisesta.

T: 35 v

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Miten tämä on erityisherkkyyttä?

Mielestäni ihan normaalia käytöstä valita seuraksi ne ihmiset, joiden kanssa tulee toimeen ja vältellä niitä kenen kanssa ei tule toimeen tai aistii että joku vaan ei natsaa. Näin teen minä, enkä ole mitenkään erityisherkkä.

Joku puhui että uudet asiat, työtehtävät jne.rasittaa ja väsyttää. Totta kai ne väsyttää normaali tilannetta enemmän, koska ne on uusia asioita, joita ei tunne, ja energiaa menee myös siihen uusien asioiden opetteluun ennen kuin pääsee sinut niiden kanssa. Ei sekään ole erityisherkkyyttä vaan normaali reaktio uusiin tilanteisiin.

Teini-ikäisen siskoni terapeutti oli maininnut, että siskoni olisi erityisherkkä. Hänellä on ollut kaikenlaisia ongelmia, masentuneisuutta ja itsetuhoisuutta ym, joiden syitä lähdettiin terapiassa selvittämään. Sanoin itse vanhemmilleni jo hänen aloittaessaan terapian, että nuo masennusoireet eivät varmaan ole se perimmäinen ongelma, vaan hänessä on ihmeellistä ahdistuneisuutta, ongelmaa sosiaalisissa suhteissa ym, joka minusta on johtanut noihin muihin ongelmiin. En ole oikein ennen tiennyt mitä erityisherkkä tarkoittaa (muuta kuin aistiyliherkkyydet Aspergerin syndroomassa jne, mutta se on ehkä vähän eri asia), mutta tätä ketjua lukiessani tunnistin monta asiaa siskoni olemuksesta:

1) hän ylianalysoi sosiaalisia tilanteita, toisten sanomisia hänelle ja erityisesti toisilleen (kaverit puhuvat keskenään, siskoni loukkaantuu siitä että hänestä henkilö A loukkasi henkilöä B, vaikka B ei itse ilmaisisi loukkaantuneensa) ja ahdistuu, loukkaantuu ja pettyy noista tilanteista

2) hän ylikuormittuu helposti elämän normaaleista asioista, esim. sanoo ettei ikinä voisi kuvitella pystyvänsä käymään töissä, ettei ikinä haluaisi eikä jaksaisi. Panen tämän osittain masennuksen piikkiin, mutta hän on ollut tällainen vähän aina.

3) hän on sosiaalisissa tilanteissa hyvin kömpelö, joskin hyväntahtoinen ja oikeasti tosi fiksu joissain asioissa, mutta menee täysin lukkoon ihmisten kanssa (johtuen varmaan osittain tuosta hänen taipumuksestaan ylianalysoida niitä tilanteita? ja masennus varmasti vaikuttaa tähänkin)

4) hänellä ei ole koskaan ollut kavereita, ei edes pienenä, vaikka hän oli silloin eloisa ja kaikinpuolin normaalin oloinen meille perheenjäsenille. Mietin aina, että miksi niin on - ystävyyssuhteet päättyivät aina 1-2kk jälkeen alkamisesta, siis jo eskarissa! Ajattelimme, että hän on muita lapsia arempi, ja siksi ystävystyminen on hankalaa.

5) Hän on taikauskoinen, ei siis aktiivisesti harrasta mitään enkelijuttuja tai tarot-kortteja mutta hakee koko ajan elämän normaaleista tapahtumista "merkkejä" sille ja tälle - esim. joku epäonnistunut asia on hänelle merkki, että pitää tehdä näin ja noin. Eli siis sen lisäksi että hän saattaa loukkaantua esim. minun kanssani puhuessaan, hän myös näkee ne tilanteet "merkkeinä" että pitää vaikka maata loppupäivä sängyssä. Taas, osittain varmaan masennusta, mutta mutta....

Jos teillä on kokemusta tällaisesta, niin voisitteko ehkä sanoa jotain tähän? Mitä esimerkiksi voisin sanoa hänelle auttaakseni, millaisia neuvoja antaa? Hän voi tällä hetkellä aika huonosti. Yritän ymmärtää kaikkea hänessä ja osittain ymmärränkin, mutta välillä tuntuu että en tiedä mitä sanoa. Olen itsekin aika "herkkä" luonteeltani ja siksi osittain samaistun häneen, mutta en osaa hänelle selittää, miksi edelläkuvatunlainen käytös ei ole normaalia - miten sen sanoisi hänelle loukkaamatta? Ja pystyykö hän itseään tuosta muuttamaan? Itse olen vaan tsempannut, lopettanut turhan asioiden pyörittelyn parhaani mukaan, elänyt ja ollut normaalisti, mutta hänellä nuo piirteet on niin hallitsevia että hän ei taida pystyä lopettamaan. Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Tuo on itseään ruokkiva kierre. Kun haluaa uskoa ihmisistä pahaa ja luulee näkevänsä ihmisten piilotetut agendat, kyllähän se alkaa itseään toteuttaa.

Itse rein 5 vuotta sitten tietoisen päätöksen alkaa odottaa ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää ja oletusarvo on, että ihmiset haluavat hyvää. Se on ollut tosi hyvä veto. Totta kai välillä tulee takapakkia, mutta toisaalta oma resilienssi on kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

No mutta, sinähän olet jo. Suhtaudut hyvin rumasti toisiin ihmisiin.

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Joku puhui että uudet asiat, työtehtävät jne.rasittaa ja väsyttää. Totta kai ne väsyttää normaali tilannetta enemmän, koska ne on uusia asioita, joita ei tunne, ja energiaa menee myös siihen uusien asioiden opetteluun ennen kuin pääsee sinut niiden kanssa. Ei sekään ole erityisherkkyyttä vaan normaali reaktio uusiin tilanteisiin.

Kyllä sen ihminen itse erottaa milloin oma reagointi asioihin menee ikään yli verrattuna muihin ihmisiin. Itse sain burnoutin koska ylivirittyin niin älyttömästi kaikesta. En juurikaan jännittänyt esim. palavereja etukäteen, koska tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen hyvä esiintyjä, mutta hyvin menneen presentaationkin jälkeen olin niin ylikierroksilla, että sain unta seuraavana yönä vasta kolmelta ja seuraavana päivänä olin ihan järjettömän väsynyt. Tämä sitten alkoi kumuloitua kuukausi toisensa jäkeen, kun oli pakko ottaa energiaa sieltä missä sitä ei oikeastaan enää ollut jäljellä, kunnes olin ihan rikki. Oli pakko siirtyä yksityisyrittäjäksi että pystyin edes jollain lailla säätelemään elämää.