Kyllä siinä musiikissa jokin on. Ihmeellinen taika. On ollut rankka kesä ja pääsin juuri kotiin sairaalasta. Laitoin lempikappaleen soimaan ja aloin tanssia

tikit natkuen ja hitaasti, silmät kiinni ja tunteella. Suljettujen silmien takana pyöri kuvia minusta kiipeämässä sairaalan portaita, kun puen leikkauspaidan, kun makaan leikkauspöydällä, yläpuolellani on paljon isoja pyöreitä lamppuja, tärisen kuin horkassa sillä pelottaa, kirurgi vitsailee ja yrittää rauhoitella, tärisen ja tärisen. Onneksi jalkani ja käteni on sidottu kiinni, muuten putoaisin. Nukutuslääkäri kurkistaa pääni yli ja sanoo pitävänsä minusta hyvää huolta. Kiitän ja alan laskemaan. Ehdin kolmeen.
Tässä kohtaa minut maalataan keltaiseksi ja kieputellaan ties miten leikkauspöydällä.
Herään ja ihmettelen kun kädet eivät liiku. Sanon sen ääneen ja joku hoitaja vieressäni sanoo että se on normaalia. Näen itseni katselemassa arpia peilistä. Tikkejä riittää. Tanssin, tanssin, halaan itseäni, itken ja tanssin. Tulee niin helpottava olo, tanssin kaiken pelon ja kivun pois. Olen kuin taivaassa. Ihanan kevyt ja hyvä olo.
Niistän nenän ja ajattelen, nyt on kaikki hyvin, selvisin tästäkin. Arki voi jatkua. Kiitos musiikki, sait minut vapautumaan!