Pitääkö meidän ostaa tila-auto kun kolmas lapsi on tulossa?
Miten mahtuu 3 turvaistuinta tavalliseen autoon?
Pointtina vielä se, että asutaan reilun 300 km:n päässä molempien sukulaisista ja aina jos joku tulee käymään tulee yleensä junalla (anopilla esim ei ole edes ajokorttia). Sillon olisi melkein pakko mahtua autoon enemmän kuin meidän perhe tai sitten on tehtävä aina 2 matkaa, että kaikki pääsee mukaan.
Toisaalta eihän se meidän ongelma ole millä ne vieraat kulkevat.
Valikoima noissa tila-autoissa on vaan niin paljon pienempi kuin tavallisissa autoissa ja monissa jää sitten se tavaratila viimeisen penkkirivin taakse tosi pieneksi.
Kommentit (36)
Meillä kahdelle lapselle Zafira. Ei se mikään ison perheen auto olekaan, sillä jos toiset takapenkit nostaa käyttöön, niin tavaratilaa ei jää. Mutta tällaiselle pienelle perheelle ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin farmarikin. Eli kun taimmat penkit ei meillä yleensä ole käytössä, niin tavaratilaa on ihan siinä kuin Mondeossakin (vaikka joku muuta väitti). Tavaratilan mittasuhteet vain ovat toisenlaiset. Minä arvostan tavaratilan korkeutta, jolloin vaunut mahtuvat sisään kokoon taittamatta. Mutta pituussuunnassa isoissa farmareissa on reilummin tilaa.
Auton korkeus lisää ajomukavuutta ja juuri tuota lasten pakkaamista, mistä on mainittukin edellä. Hinnaltaan nämä pienemmät tila-autot ovat täysin samaa luokkaa kuin farmarit, joten se ei hankintaa ratkaise. Tavaratiloja kannatta kyllä autoa valitessa mittailla. Esim. Zafirassa ja Touranissa on melko saman kokoinen tavaratila, mutta Corolla Versossa paljon pienempi kuin edellisissä.
Sitten on tietysti isommat tila-autot, mutta niistä en alakaan kommentoimaan, kun ei ole aivan henkilökohtaista kokemusta.
Meillä esim. on tila-auto ollut kätevä, koska käytämme appivanhempiani joskus useammankin kerran viikossa asioilla. Eli kun kyydissä on perheemme ja appivanhemmat, ei normaali 5-paikkainen henkilöauto enää riitäkään. Toki voisimme käydä ensin perheen kesken ja sitten minä tai mies käyttää " vanhukset" erikseen, mutta miksi emme voisi tehdä sitä reissua kerrallakin, kun on mahdollisuus? Häiritseekö tämä sinua jotenkin?
Hieman lisää korkeutta ja autoa voi myydä tila-autona...
Ja tällä hetkellä kaksi lasta takana. Tulevaisuudessa vielä kolmaskin aiotaan sinne saada mahtumaan.
Se on asenne kysymys mihin autoon aikoo perheensä saada mahtumaan.
mahtuu kolme turvaistuinta muihinkin autoihin. Me kuitenkin ostettiin koska autoillaan Euroopan halki paljon ja haluan että niin lapsilla kuin aikuisilla on tilaa, että tavarat löytyy helposti kun pitää syötellä ja vaihdella vaippoja matkan varrella. Mahtuu hyvin vaihtamaan vaippoja tavaratilassa.
Muutenkin on hauskaa kun esim kaksostenrattaat mahtuu täysin kokoamatta tavaratilaan vielä kuudekin istuimet kanssa. Kun jo muutenkin pitää hösätä lasten kanssa niin kätevää kun vaunut sa vaan lykättyä sisälle. Kun istuimia vähentää niin autoon mahtuu mitä uskomattomampia tavaroita sisään (esim esikoisen täysipitkä parvisänky...) Asumme ulkomailla ja on mukavaa kun isovanhemmat tulee kylään niin kaikki mahtuu autoon.
Suomessa tila-autot ovat kyllä törkeen hintasia mutta jos teillä ei ole rahasta kiinni niin kyllä tila-auto on mukavampi kolmen lapsen kanssa. Meillä on kokemusta myös farkusta. Ei ole mitään valittamista autosta, Ford Galaxy siis.
Jos sanot että EI häiritse, niin samat sanat.
mitkä kolme turvaistuinta saa mahtumaan Punton takapenkille? Me on kokeltu eri autoja ja istuimet eivät mennneet esim Nissan Primera farkun taakse...
Tila-autoon on helppo hypätä kyytiin ja tosiaan kuljetella tarvittaessa paljonkin tavaraa. Jos nyt ei perheen koon takia tila-auto ihan välttämätön olekaan, mutta hankkii sellaisen silti, niin mitä ihmettä se muita häiritsee? Tiettävästi kaikilla on mahdollisuus hankkia sellainen auto kuin haluaa.
jos jonkun mielestä se on hyvä juttu ja rahaa on niin miksei? Täällä ajelee monet eläkeläispariskunnat ja yksilapsiset tila-autoilla eikä ne todellakaan erotu mitenkään massasta. Moottorista riippuu kiihtyvyydet jne. Meillä on 2.3 litranen ja hyvin kiihtyy autobahnilla.
Vierailija:
Jos sanot että EI häiritse, niin samat sanat.
Ai niin, mutta kun kaikilla tuntuu olevan pakko olla ihka uusi kulkupeli ;)
Vierailija:
Pikkutila-autot (Voyager, Touran, Zafira) eivät ainakaan meitä auttaisi tippaakaan - niissä kun ei tavaratilaa juurikaan jää :-/
Oletko tutustunut noihin tarkemmin?
Itse kommentoin Touranin pohjalta; jos vertaa Mondeo Wagonia ja VW Tourania viisipaikkaisena (seitsemänpaikkainen on ehkä hivenen huono verrokki viisipaikkaiselle Mondeolle...), niin suurempi tavaratila Touranissa on. Muoto on toki erilainen, Mondeossa tavaratilalla on enemmän syvyyttä ja leveyttä, mutta vastaavasti se on kovin matala.
Mondeossa on omasta mielestäni ihmeellinen " mutta" lapsia ajatellen -- siihen ei saa ISOFIX-kiinnikkeitä, ei edes rahalla! Tuo seikka ainakin omalla kohdallani rajaa auton kokonaan pois harkittavista, vaikka Mondeossa muutoin olisi paljon hyvää :-/
Onneksi Fordilta on pian tulossa uusi S-Max, josko epäkohta siinä olisi korjattu.
Meilläkin sukulaiset kummasteli, että miksi me tila-auto tarvittiin. Niillä ei vissiin käynyt mielessä, että esim. joka kesä käydään mökkireissu, jolle otetaan heidänkin lapsiaan muutama mukaan +kaikkien matkatavarat sun muut. Aiemmin me saatiin pähkäillä, että mistäs me saadaan tarpeeksi tilava auto lainaan ja oikeaan ajankohtaan. Niin, eipä ollut näiden sukulaisten murhe tuo auton lainailu, että siksi eivät kai osanneet moista miettiäkään.
tavaratila aika pieni. Meillä on vielä takapenkin keskipaikalla " korotus" joten siihen ei oikein hyvin saa minkäänlaista istuinta. Ostetaan saman tien tila-auto koska auto ollaan joka tapauksessa laittamassa ja samoissa hintaluokissa liikutaan.