Tukisitko kotoa pois muuttamista tällaisessa tilanteessa
Tytär täyttää helmikuussa 18v, on lukion tokalla. Taustalla on hankala teini-ikä, joka alkaa rauhoittua, mutta on jättänyt välit enemmän tai vähemmän vaivaantuneeksi. Sekä vanhempiin että sisaruksiin. Kaikki ovat varuillaan nuoren ollessa läsnä, ikäänkuin joku pelko jäytää taustalla, että ilkeily ja raivokohtaukset alkavat taas. Itse kärsin tästä vähiten, olen onnistunut jonkinlaisen yhteyden säilyttämään, mies ja pikkuveli selvästi eniten ja tytär itsekin.
Nyt tytär on alkanut puhua, että haluaisi kokeilla omillaan asumista. Periaatteessa pystyisimme asumistuesta ylijäävän vuokraosuuden maksamaan, ja opintotuella sitten kattaisi elämismenot. Koulukirjat maksaisimme kuten tähänkin saakka.
Jotenkin vaan mietin, mikä tässä olisi paras tie edetä. Mielestäni hän on ihan kypsä ja vastuullinen yleensä. Koulun on aina hoitanut asiallisesti. Toisaalta kyllä tähän asti olen ajatellut, että lukion loppuun asuisi kotona, tai tietysti on 18-vuotiaana vapaa toimimaan kuten parhaaksi katsoo, mutta että me emme lähtisi omaa asuntoa hänelle rahoittamaan. Nyt kuitenkin kun mies, poika ja tytär itse ovat jotenkin niin vaivautuneita ja etäisiä toisilleen, mietin rauhoittuisiko tilanne antamalla tyttärelle tilaa rakentaa omaa kotia ja elämää.
Mitä luulette? Itsehän olen muuttanut pois vanhemmiltani 18v mutta elätinkin itse itseni tuolloin. Kieltämättä välit paranivat huomattavasti, kun sain itse määrätä elämästäni.
Kommentit (34)
Ehdottomasti näytät ovea. Välit isään ja veljeenkin voisivat parantua kun näkeminen harvenisi.
Mmm, puoli vuotta on pitkä aika teineillä, välit voivat keikahtaa moneenkin suuntaan. Voithan sanoa tyttärellesi, että kun hän täyttää 18v, hän voi katsella vuokra-asuntoja. Kevät on hyvää aikaa siihen, paljon enemmän tarjontaa. Ette lupaa mitään, mutta jätätte mahdollisuuden auki. Monesti sekin saa nuoressa aikaan keskustelunhalua, kun häntä kuuntelee ja yhdessä etsitte ratkaisuja.
Eikö vastaava aloitus just ollut täällä, teinin sukupuoli vaan oli eri?
Vaivautuneet välit korjataan rahalla? Eli tyttö saa palkinnon siitä, että on ilkeä?
Minusta voi muuttaa omilleen, mutta maksaa itse kaikki kulunsa, siksihän se toimeentulotuki on olemassa. Kun ikää on 18v, niin lähtee ja pärjää. Muussa tapauksessa sinä osoitat etenkin veljelle, että kannattaa olla ilkeä, sillä saavuttaa taloudellista etua.
Vierailija kirjoitti:

En minä mitään ovea näytä :)
Jos kyse olisi vain minusta, en edes harkitsisi tätä. Surettaa vaan perheen hankala dynamiikka ja itseä väsyttää toimia jatkuvasti sovittelemassa kaikkea typerää väärinkäsitystä, puolin ja toisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mmm, puoli vuotta on pitkä aika teineillä, välit voivat keikahtaa moneenkin suuntaan. Voithan sanoa tyttärellesi, että kun hän täyttää 18v, hän voi katsella vuokra-asuntoja. Kevät on hyvää aikaa siihen, paljon enemmän tarjontaa. Ette lupaa mitään, mutta jätätte mahdollisuuden auki. Monesti sekin saa nuoressa aikaan keskustelunhalua, kun häntä kuuntelee ja yhdessä etsitte ratkaisuja.
Se on totta, että puolessa vuodessa voi tapahtua mitä vaan. En kuitenkaan halua lähteä sille linjalle, että roikotetaan epätietoisena, selkeä kannanotto on aina toiminut lasten kanssa parhaiten.
ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö vastaava aloitus just ollut täällä, teinin sukupuoli vaan oli eri?
En tiedä, oliko?
ap
Mä antaisin muuttaa sitten vasta kun itse voi kokonaan maksaa vuokran sun muut..
Osallistutte kustannuksiin, teillä on elatusvellisuus myös opiskelijaan. Me maksoimme oman lapsen kohdalla vuokran, sähkön, netin, puhelinlaskun ja opintotarvikkeet. Muuten eli opintotuella ja asumislisällä.
Meillä tavoite on kouluttaa lapset hyvin ja ilman opintolainaa. Kaksi on näin maailmalle autettu eikä kaduta.
Vierailija kirjoitti:
Vaivautuneet välit korjataan rahalla? Eli tyttö saa palkinnon siitä, että on ilkeä?
Minusta voi muuttaa omilleen, mutta maksaa itse kaikki kulunsa, siksihän se toimeentulotuki on olemassa. Kun ikää on 18v, niin lähtee ja pärjää. Muussa tapauksessa sinä osoitat etenkin veljelle, että kannattaa olla ilkeä, sillä saavuttaa taloudellista etua.
Toimeentulotuki olisi ok, ja periaatteessa osa-aikatyökin (jos sellaisen saisi), mutta tt-tukeen taidetaan vaatia opintolaina, ja siihen loukkuun en tytärtä vielä lukiossa laittaisi. Osa-aikatyöhön kyllä kannustan, mutta en halua että hän tuntee olonsa ahdistuneeksi, jos ei töitä saakaan.
Mitä tulee tuohon ilkeydestä palkitaan-huomioosi, se on kyllä totta, että vähän väärä signaali tästä noin ajateltuna voi tulla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Osallistutte kustannuksiin, teillä on elatusvellisuus myös opiskelijaan. Me maksoimme oman lapsen kohdalla vuokran, sähkön, netin, puhelinlaskun ja opintotarvikkeet. Muuten eli opintotuella ja asumislisällä.
Meillä tavoite on kouluttaa lapset hyvin ja ilman opintolainaa. Kaksi on näin maailmalle autettu eikä kaduta.
Niin, elatusvelvollisuutta ei ole omassa kämpässä elättää. Eikä yli 18v koulutusavustus tarkoita yleisesti kuin koulun kustannuksia ja asumista. Ei ole sama kuin täysi elatusvelvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Mä antaisin muuttaa sitten vasta kun itse voi kokonaan maksaa vuokran sun muut..
No tämä on minunkin kantani noin periaatteessa. Mutta... 2-3 vuotta tuntuu pitkältä ajalta elää ympäristössä, jossa ihmiset ovat varuillaan, kyräilevät toisiaan ja käyttävät minua sovittelijana.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osallistutte kustannuksiin, teillä on elatusvellisuus myös opiskelijaan. Me maksoimme oman lapsen kohdalla vuokran, sähkön, netin, puhelinlaskun ja opintotarvikkeet. Muuten eli opintotuella ja asumislisällä.
Meillä tavoite on kouluttaa lapset hyvin ja ilman opintolainaa. Kaksi on näin maailmalle autettu eikä kaduta.
Niin, elatusvelvollisuutta ei ole omassa kämpässä elättää. Eikä yli 18v koulutusavustus tarkoita yleisesti kuin koulun kustannuksia ja asumista. Ei ole sama kuin täysi elatusvelvollisuus.
Jokainen fiksu vanhempi auttaa lapsensa alkuun, oli elatusvelvollisuutta tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Osallistutte kustannuksiin, teillä on elatusvellisuus myös opiskelijaan. Me maksoimme oman lapsen kohdalla vuokran, sähkön, netin, puhelinlaskun ja opintotarvikkeet. Muuten eli opintotuella ja asumislisällä.
Meillä tavoite on kouluttaa lapset hyvin ja ilman opintolainaa. Kaksi on näin maailmalle autettu eikä kaduta.
Niin, enkö aloituksessa juuri sanonut, että pystyisimme vuokran ja koulumenot avustamaan, opintotuella loput. Nyt haetaankin sitä, että onko se järkevää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osallistutte kustannuksiin, teillä on elatusvellisuus myös opiskelijaan. Me maksoimme oman lapsen kohdalla vuokran, sähkön, netin, puhelinlaskun ja opintotarvikkeet. Muuten eli opintotuella ja asumislisällä.
Meillä tavoite on kouluttaa lapset hyvin ja ilman opintolainaa. Kaksi on näin maailmalle autettu eikä kaduta.
Niin, elatusvelvollisuutta ei ole omassa kämpässä elättää. Eikä yli 18v koulutusavustus tarkoita yleisesti kuin koulun kustannuksia ja asumista. Ei ole sama kuin täysi elatusvelvollisuus.
No tämä ei nyt ole erityisen oleellista. Pystymme avustamaan asumista niin kotona kuin vuokrallakin, mietin vaan mikä kannattaa nuoren itsensä ja perhedynamiikan kannalta.
ap
Teidän nuori on keskiasteen koulutuksessa ja alle 20. Vaikka se ei asu kotona, teidän tulot vaikuttavat sen opintotukeen. Se tuskin saa niin paljon opintotukea, että sillä "kattaisi elämiskulut" vuokran jälkeenkään.
En myöskään ole sitä mieltä, että huonoa käytöstä pitäisi palkita etuja antamalla. Oma lapseni alkoi harjoitella omassa asunnossa asumista ammattikouluun lähtiessään, mutta hänpä ei ollutkaan terrorisoinut koko perhettä siihen päästäkseen.

Omillaan asuva yli 18v saa vuoden alusta täyden opintotuen. Riippumatta vanhempien tuloista. Se riittää kyllä niukkaan, mutta järkevään toimeentuloon.
Toinen kohta on olennaisempi, sitä mietin vielä.
ap
Jos kerran pahimmat myrskyt ovat jo laantumassa niin keskustelkaa asiat perheenä. Ei tuokaan ole kuin ongelman siirtämistä, että tyttö muuttaa muualle kun isänsä ei enää välitä? Ja veli pelkää.

Keskustella onkin tarkoitus, ja onkin jo paljon. Ymmärrän kyllä sinänsä nämä ristiriidat, tai sen että niiden ratkominen ei välttämättä puhumalla ole mielekästä. Joskus etäisyys tekee ihmeitä, ja omillaan nuori oppii taas kunnioittamaan uudella tavalla. Näin kävi aikanaan itselle. Vaikea asia.
ap
Jos taloudellisesti pystyisin, miksipäs en.