Saan melko usein huonoa palautetta Couchsurfingissa - pitäisiköhän minun lopettaa tämä isännöintiharrastukseni?
Olen tällä hetkellä 26v työtön ja kouluttamaton mies, asustelen edelleenkin isäni nurkissa, ja olen ollut ko.palvelun käyttäjä n. 4 vuoden ajan.
Vaikka prosentuaalisesti ylivoimainen enemmistö saaduista palautteista onkin ollut positiivista, niin aika usein vieraat kyllä valittavat saamastaan majoituksesta. Mielestäni olen kuitenkin ollut aika reilu hosti - hyväksyn käytännössä kaikki pyynnöt, tarjoamastani asunnosta löytyy sohva ja patjoja joilla nukkua, autan vierailijoitani kunhan he vaan esittävät suullisesti minulle tarpeensa jne. Olen myöskin aina valmis saattamaan matkailijoita kaikkialle, minne he haluavat mennä kotikaupungissani, usein olen tullut ihan lentokentällekin vastaan.
Usein saatu kritiikki on tuntunut täysin kohtuuttomalta, koska ei kai nyt kukaan sohvavieras oikeasti oleta, että hostien pitäisi tarjota jotain 5 tähden hotellipalveluita.
Eniten negatiivista palautetta on tullut asuntoni sotkuisuudesta ja likaisuudesta (huom. isäni ei kauheasti vietä aikaa kodissamme, joten koko asunnon siisteydestä huolehtiminen lankeaa omille niskoilleni), siitä että minä ja isäni elämme täällä jokseenkin epäterveellisesti, olen monien mielestä ollut jokseenkin etäinen ja haluton sosiaaliseen kanssakäymiseen heidän kanssaan jne.
Sitten vielä erityisesti naiset ovat useampaankin otteeseen valittaneet siitä, että olen ollut heidän yöpyessään asunnossani vahvassa humalassa, että käytökseni olisi muka ollut "asiatonta ja arvaamatonta", ja että he ovat tästä syystä olleet peloissaan.
Kommentit (30)
Siissun kämppä on sotkuinen, itse riehut humalassa ja ihmettelet miksi saat negatiivista palautetta?
En itsekään tuntisi oloani turvalliseksi, menisin muualle.
Vierailija kirjoitti:

No emmä kyllä mitään riehunut ole, saati ollut vaarallinen. Kyllähän mä aika kova olen ottamaan kuppia, mutta kyllä tiedostan mun rajani ja olen kovassakin huppelissa yleensä erittäin ystävällinen ja mukava persoona.
AP
Niin. Voisitko vetää kännit silloin, kun et hostaa ja kenties pestä joskus vessan? Meilläkin on pölyistä, mutta vieraat saa aina puhtaat lakanat, vessa pestään vähintään kuukauden välein (mikä sekin on nolon harvoin, myönnän) ja vieraiden kanssa on joskus ryypätty kimpassa, vaan ei niin, että me vedettäis vahva tuuba ja he ei. Paitsi kerran, mut sillonkin pariskunta sai viettää iltaa omin nokkineen ja oli jo ties kuin mones ilta. Tultiin kotiin klo 02.00 ja ihanat vietaat tekivät meille aamupalaa joskus 11 mais XD
Mä olen kyl myös yöpynyt aika likaisessa mestassa, mut sielläkin ryyppääminen hoidettiin porukalla, ei erikseen.
Tai sit lopeta. Mä en viihtyis todella sotkuisessa ja likaisessa, vähän saa olla toki elämisen jälkeä, ei aina voi just siivota ennen kuin vieraita tulee.
Vierailija kirjoitti:
Tarjoa huikkaa vieraillekin! Otatte kunnola perseet olalle!
Olenhan mä tarjonnutkin monille vierailleni. Toki aina joukkoon mahtuu näitä nipottajia...
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siissun kämppä on sotkuinen, itse riehut humalassa ja ihmettelet miksi saat negatiivista palautetta?
En itsekään tuntisi oloani turvalliseksi, menisin muualle.
No emmä kyllä mitään riehunut ole, saati ollut vaarallinen. Kyllähän mä aika kova olen ottamaan kuppia, mutta kyllä tiedostan mun rajani ja olen kovassakin huppelissa yleensä erittäin ystävällinen ja mukava persoona.
AP
Ystävällinen ja mukava ei jankkaa aamuyölle asti typeriä juttujaan ja pidä vierasta hereillä.
Jos Suomeen tuleva turisti ei tiedä että täällä ryypätään, niin ei ole kyllä ottanut mistään selvää.
Varmasti yksinäisiä naisia varsinkin isännöitsijän humalassa oleminen pelottaa. Vaikka objektiivisesti olisitkin kiltti humalassa, niin asunnossasi on kuitenkin vieras ihminen joka ei tunne sinua henkilökohtaisesti. He eivät tiedä miten reagoit humalassa mihinkin asiaan ja mihin suuntaan käytöksesi voisi mennä. Siksi on ihan luoonnollista että humalaisuus voi pelottaa vierailijaa, varsinkin jos olet ottanut kuppia ihan reilusti.
Mun mielestä couchsurfing ja alkoholi ei mene hyvin yhteen. Täytyy sanoa, että jos olisin itse surffari niin luultavasti naisena haluaisin yöpyä vain muiden naisten luona.
Joissakin maissa myös humalassa esiintymistä pidetään tuomittavampana kuin Suomessa. Esim. Ranskassa viiniä kyllä otetaan, mutta oletetaan ettei kuitenkaan örvelletä tai olla sen näköisinä että ollaan ihan tillin tallin.
Ehkä sun koti on sitten likainen ja sinä isäntänä epämiellyttävä varsinkin jos olet kännissä. Jos jatkat, niin opettele siivoamaan ja lopeta juominen. Tai sitten lopetat ihmisten majoittaminen.
Mutta miksi sä roikut mamma-palstalla? Asut kuitenkin isäsi nurkissa poikamiehenä. Saahan sitä haaveita olla, mutta ensin pitäisi itsenäistyä, opetella elämään normaalisti ja sen jälkeen vasta haaveilla lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siissun kämppä on sotkuinen, itse riehut humalassa ja ihmettelet miksi saat negatiivista palautetta?
En itsekään tuntisi oloani turvalliseksi, menisin muualle.
No emmä kyllä mitään riehunut ole, saati ollut vaarallinen. Kyllähän mä aika kova olen ottamaan kuppia, mutta kyllä tiedostan mun rajani ja olen kovassakin huppelissa yleensä erittäin ystävällinen ja mukava persoona.
AP
Ystävällinen ja mukava ei jankkaa aamuyölle asti typeriä juttujaan ja pidä vierasta hereillä.
Vaikka mä olenkin ns. yövirkku, eli katson tv:tä, pelaan tietokoneella, kuuntelen musiikkia, kokkaan, juon jne. niin kyllä mä vieraille annan rauhan nukkua, mikäli he itse ymmärtävät sitä minulta pyytää, eli menen silloin tietenkin myös itse pehkuihin häiritsemästä ja sammutan valot ja muut laitteet.
Usein nämä vieraat vaan eivät kerro, mitä haluavat vaan olettavat suurin piirtein, että minun pitäisi lukea heidän ajatuksensa. Sitten vasta joku kuukausi jälkeenpäin uskalletaan valittaa CS:ssä huonosta palvelusta.

Emmä halua mitään lapsia, ihan turhaa vaivaa vaan koituisi kaikkine elatusmaksuineen päivineen.
Ja olen ymmärtänyt, että tämä AV-osio on tällainen yleinen vessanseinä, johon saa kirjoittaa muustakin kuin lapsista.
AP
Vierailija kirjoitti:
Olen tällä hetkellä 26v työtön ja kouluttamaton mies, asustelen edelleenkin isäni nurkissa, ja olen ollut ko.palvelun käyttäjä n. 4 vuoden ajan.
Vaikka prosentuaalisesti ylivoimainen enemmistö saaduista palautteista onkin ollut positiivista, niin aika usein vieraat kyllä valittavat saamastaan majoituksesta. Mielestäni olen kuitenkin ollut aika reilu hosti - hyväksyn käytännössä kaikki pyynnöt, tarjoamastani asunnosta löytyy sohva ja patjoja joilla nukkua, autan vierailijoitani kunhan he vaan esittävät suullisesti minulle tarpeensa jne. Olen myöskin aina valmis saattamaan matkailijoita kaikkialle, minne he haluavat mennä kotikaupungissani, usein olen tullut ihan lentokentällekin vastaan.
Usein saatu kritiikki on tuntunut täysin kohtuuttomalta, koska ei kai nyt kukaan sohvavieras oikeasti oleta, että hostien pitäisi tarjota jotain 5 tähden hotellipalveluita.
Eniten negatiivista palautetta on tullut asuntoni sotkuisuudesta ja likaisuudesta (huom. isäni ei kauheasti vietä aikaa kodissamme, joten koko asunnon siisteydestä huolehtiminen lankeaa omille niskoilleni), siitä että minä ja isäni elämme täällä jokseenkin epäterveellisesti, olen monien mielestä ollut jokseenkin etäinen ja haluton sosiaaliseen kanssakäymiseen heidän kanssaan jne.
Sitten vielä erityisesti naiset ovat useampaankin otteeseen valittaneet siitä, että olen ollut heidän yöpyessään asunnossani vahvassa humalassa, että käytökseni olisi muka ollut "asiatonta ja arvaamatonta", ja että he ovat tästä syystä olleet peloissaan.
No ei tarvitse lopettaa houstaamista. Suomalainen alkoholikulttuuri ei siemailevista maista saapuville hetkessä avaudu, ei myöskään sisäänpäin kääntynyt kommunikointi (siis sen puute). Couchsurfing on haloo ilmaista, joten siltä kantilta vois arvioita jättäessä hommaa puntaroida.
Että ihan sama. Siivota kyllä voisit!
Vierailija kirjoitti:
Tässä siis yksi esimerkki saamastani palautteesta:
AP
Eivätkö nuo asiat nyt sitten ole totta vai miksi et voi pitää noita asioita sellaisina, että ne eivät aidosti haittaisi ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siissun kämppä on sotkuinen, itse riehut humalassa ja ihmettelet miksi saat negatiivista palautetta?
En itsekään tuntisi oloani turvalliseksi, menisin muualle.
No emmä kyllä mitään riehunut ole, saati ollut vaarallinen. Kyllähän mä aika kova olen ottamaan kuppia, mutta kyllä tiedostan mun rajani ja olen kovassakin huppelissa yleensä erittäin ystävällinen ja mukava persoona.
AP
Ystävällinen ja mukava ei jankkaa aamuyölle asti typeriä juttujaan ja pidä vierasta hereillä.
Vaikka mä olenkin ns. yövirkku, eli katson tv:tä, pelaan tietokoneella, kuuntelen musiikkia, kokkaan, juon jne. niin kyllä mä vieraille annan rauhan nukkua, mikäli he itse ymmärtävät sitä minulta pyytää, eli menen silloin tietenkin myös itse pehkuihin häiritsemästä ja sammutan valot ja muut laitteet.
Usein nämä vieraat vaan eivät kerro, mitä haluavat vaan olettavat suurin piirtein, että minun pitäisi lukea heidän ajatuksensa. Sitten vasta joku kuukausi jälkeenpäin uskalletaan valittaa CS:ssä huonosta palvelusta.
AP
Sinun pitää laittaa ilmoitukseesi, että mieluiten haluat aamuyölle valvovia alkoholiongelmaisia. Näin saat mieleistä seuraa.
Inhottaa lukeakin...
Siivoa kämppäsi äläkä selittele. Jos ei siivoaminen kiinnosta, älä kutsu törkyjesi keskelle vieraita ihmisiä. Tai laita ainakin todenmukaiset kuvat vessanpöntöstä ja tiskivuorista, niin ehkä saat vieraaksi samanlaisia raparipoja joita eivät saastat häiritse. Normaalia ihmistä kyllä häiritsee.
Missään nimessä ei kuppia kallistella humalaan asti, kun on vieraita ihmisiä majoituksessa, ellette selkeästi juhli yhdessä ja samaan tahtiin. Vieraat eivät voi tietää, millainen sinä olet humalassa, vaan tuntevat olonsa kiusaantuneeksi, vaivaantuneeksi ja jopa turvattomaksi. Todella ällöttävää käytöstä.
Sinulla eivät taida sosiaaliset taidot ja yleinen sopivuuden taju riittää sohvasurffaukseen tai muuhun yhteisötoimintaan.
Humalainen on arvaamaton. Ei näin miehenäkään huvittaisi oikein jos host olisi lärvät. Tajuan hyvin niitä naisia.
Mä olen hostannut ja ollut vieraana samaisen sivun kautta. Kokemukseni on ollut ihan erilainen kuin sinun. Kannattaa tarkistaa millaisen kuvan annat profiilissasi - sano ihan suoraan että välillä on sotkuista, käytän alkoholia jne. niin ihmiset ei odota liikoja.
Omasta kokemuksestani voin myös sanoa että yksinäisen naismatukustajan olo tulee hermostuneeksi helposti pienemmistäkin asioista, vaikka kotona moinen käytös ei välttämättä häiritsisi. Kun on vieraassa paikassa vieraan miehen kotona niin laittaa itsensä aika haavoittuvaiseen asemaan. On ihan järkevää olla varuillaan "asiatoman ja arvaamattoman" käytöksen & alkoholin ym aineiden käytön suhteen.
Kannattaa varmaan joko harkita lopettamista, tai rajata sitä kenet hyväksyt kotiisi. Jos naisvierailijat jättävät usein negatiivista palautetta, niin ala hostata vaan miehiä. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta hyväksyä kaikkia pyyntöjä jotka saat.
Tässä siis yksi esimerkki saamastani palautteesta:
http://aijaa.com/kTZySK
AP