Lue keskustelun säännöt.
Olen nainen ja en ole koskaan harkinnut hoitoalaa - ennen kuin nyt - olenko outo?
30.08.2017 |
Monelle naiselle hoitoala on se unelma. Mietin että olenko epänaisellinen kun hoitajan työ ei ole tätä ennen käynyt edes mielessä. Sairaanhoitajat ovat ilmeisesti myös suosittuja kumppani ehdokkaita.
Olen miettinyt alaa hyvän työllisyyden takia, en ole työllistynyt omalle alalle. Olen lukenut ammattikuvauksia ja katsonut videoita, mutta olo työn suhteen säilyy neutraalina, mitään hirveää viettiä alalle minulla ei ole. En olisi varmaan kiinnostunut lukemaan lääkäriksikään vaikka se on yksi arvostetuimpia ammatteja.
Onko se tosiaan niin että persoonallisuus ja luonne vaikuttavat alan valintaan kaikista eniten? Minulle on aina ollut vaikeaa tietää mitä työtä haluaisin tehdä, jopa vielä nyt lähemmäs kolmekymppisenä. Mietin että onko itsetuntemukseni jotenkin normaalia heikompi?
Avo testin olen tehnyt ja ammatit jotka listassani pyörivät ovat mm. tutkija, lääkäri, biologi, informaatikko, kielenkääntäjä, arkeologi... kaikki töitä joihin on pitkä koulutus korkeakouluasteella (minulla on toisen asteen tutkinto). Ajattelin käydä vapaa-ajallani nettilukion, kun en ole saanut töitä. En ollut hyvä peruskoulussa koska koulunkäynti ei kiinnostanut. Sairastuinkin sitten psyykkisesti. Tunnistan itseni dystymian kuvauksesta eli masennuksen esiasteen oireet ovat ollet minulla sieltä alakouluikäisestä. Nykyään opiskelu voisi kiinnostaa, ihan vain että näkisin jos olen sittenkin jossain lahjakas.
Jos olet hoitoalalla - minkälainen sisäinen vietti siihen oikein tarvitaan?
Kommentit (17)
Arvelen, että noin 90 prosenttia naisista ei ole koskaan harkinnut hoitoalaa. Et siis ole outo etkä poikkeuksellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äläkä haaveilekaan... Ihan koiran hommia!
T.sh
Ei hoitoala ole kutsumus, mutta rahaa tulee hyvin. Lääkäri.
Kaikissa noissa mainitsemissasi ammateissa: "tutkija, lääkäri, biologi, informaatikko, kielenkääntäjä, arkeologi" on nuoremman ikäryhmän parissa naisenemmistö, joten haaveilet joka tapauksessa naisellisista aloista.
Ei tuolla vielä itseään erikoiseksi kannata luulla.
Olen hyvin paljon samanlainen kuin kuvailit! Ei ole mitään alaa mikä kiinnostaisi. Olen melkein 30. Koulussa on aina mennyt melko huonosti. Matematiikka, kemia ja liikunta olivat ainoita joissa olin hyvä. Vaikka matikasta en oikein pitänyt.
Kokeilin joskus henkilökohtaisen avustajan työtä. Se oli kamalin työ missä olen olen ollut. Jouduin avustamaan vessassa käynnissä. Vähän säälitti se avustettava että sai minut avustajaksi koska salaa inhosin sitä työtä. Vihasin töihin lähtöä ja se ahdisti kovasti. Arvostan kyllä hoitajia ja sitä kuinka he osaavat olla ihmisläheisiä. En vaan itse ikinä pystyisi sopeutumaan eritteisiin. En edes lapsista välitä.
Itse olen melko hiljainen ja sosiaalisesti kömpelö. Sopisin varmaan parhaiten johonkin tylsään toimistotyöhön tai maanviljelijäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitajien hommat ovat todella stressaavia, kiireisiä ja vastuuta on tosi paljon.
En tunne ketään hoitajaa, joka tykkäisi hommistaan, mutta jotainhan sitä on tehtävä.
Joten en siis suosittele hoitajan työtä, paskaa hommaa, yleensä naisvaltainen tulehtunut työilmapiiri - työtä ei juuri arvosteta ja palkka on todella huono työmäärään nähden.
Olen mies, mutta en koskaan ole ajatellut ruveta rekkakuskiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen paljon lähihoitajia, ja heistä vain yksi tiesi haluavansa alalle. Kouluttautui heti yläasteen jälkeen. Kaikki muut ovat alanvaihtajia, olivat töissä kaupassa, rakennuksilla, muotoilijana, artesaanina jne. Näyttäisi siltä, että hoitoalalle kouluttaudutaan ennemmin varmemman työnsaannin takia kuin hoivavietin. Sieltä nimittäin työt eivät lopu niin helposti.
Häh? Olen 36-vuotias, en hoitoalalla enkä myöskään tunne kuin yhden lähihoitajanaisen. En tiennytkään että tässä on jotain outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon valmistunut yhdelle ap:n luettelenalle alalle. Työllistyminen siinä kuitenkin oli tosi huonoa niin opiskelin lähihoitajaksi. Vihaan työtäni, mutta minulla on hyvä työmoraali niin teen hommat asiallisesti. Jos saisin muuta työtä niin itkisin onnesta.
Tunnen useamman joka on vaihtanut toimisto/insinööritöistä hoitoalalle. Joillakin on ollut jopa vakituinen työpaikka eli mistään pakosta tehdystä alanvaihdosta ei ole ollut kyse.Uskoisin, että hekään eivät ole nuorempana ajatelleet hoitoalaa omaksi valinnakseen.
Työkokeilu tai joku vastaava on hyvä keino selvittää, haluatko alalle oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommat paikasta riippuen suhteellisen vaihtelevia, mutta tietty lainalaisuus kaikissa sama. Töitä on todella paljon, joten hyvillekin ansioille mahdollista päästä. Sairaanhoitajat voivat työskennellä lisäksi lähihoitajina, joten sekin lisää työskentelymahdollisuuksia entisestään (jos haluaa siis esim. keikkahommia tehdä eikä sh:n vastuu vieraassa ympäristössä houkuttele).
Itse olen enemmän bisnes- ja tiedeorientoitunut, mutta samaan aikaan laiska ja mukavuudenhaluinen, realisti ja käytännöllinen, joten siksi alanvalintani on ollut tämä. Olen katunut silloin tällöin, mutta yt- ym. työttömyysuutisia vuosien saatossa seurailleena olen usein kiitellyt valintaani.
Aina joskus toki on pänninyt, että saan vähemmän kuin joku dippanörtti tai kandinretku, mutta sitten muistanut taas oman saamattomuuteni aikoinaan pohjakoulutusta hankkiessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, mutta en koskaan ole ajatellut ruveta rekkakuskiksi.
Entä rekkalesboksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse melko samanlainen kuin sä, jo lähellä kolmeakymppiä ja luonnehtisin myös noilla sanoilla että itsetuntemus huono. En ole koskaan oikein tiennyt mitä oikeasti haluaisin koulutuksen ja työelämän osalta. Töitä olen tehnyt vaikka minkälaisia, ja aloittanut koulutuksia ja jättänyt kaksi koulutusta kesken. Mm. Lähihoitajakoulutuksen. Valmistuin kuitenkin sosiaali- ja terveysalalle (ammattitutkinto) viime vuonna, ja juuri viime viikolla aloitin sairaanhoitajan opinnot. Vaikka edelleen mietin että onko tämä minua varten, tai paremminkin minä tätä varten? Motivaatio on kyllä kova, ja aion käydä koulun loppuun, mutta siltikään en ole varma onko tämä lopulta minulle luontainen valinta.
En tunne ainuttakaan naista, joka olisi harkinnut hoitoalaa – paitsi äitini. Miksi se olisi outoa?
Tässä vielä ap. Ehkä moni otti aloitukseni loukkauksena haha. Tai jotenkin aggressivisesti vastaan. Ehkä viestini syvällisin pointti oli se, että en ole löytänyt mielekästä alaa. En edes tiedä missä olen hyvä. Kaikki tuntuu kovin harmaalta ja merkityksettömältä. OPiskelen avoimessa yliopistossa ja kurssit tuntuvat turhilta? Moni hehkuttaa akateemisuutta jne. mutta en itse näe mieltä yliopisto-opinnoissa, ainakaan humanistisella alalla, jota nyt opiskelen... erit. koska alan tulevaisuus on niin horjuva. Ärsyttää vain. Jotenkin ajattelen että hoitajia tarvitaan aina. Siksi mietin koulutusta. Siinä näkee myös konkreettisesti sen työn tuloksen. Vastuullisuus ja työn rankkuus kuitenkin pelottaa, en mielelläni olisi vastuussa kenenkään hengestä. Minullekin varmaan sopisi parhaiten joku tylsä rutiinityö jossa ei tapahdu isoja vaihteluita työpäivien kulussa
Minä en ole hoitoalalla. Lapsena en oikein edes leikkinyt nukeilla enkä haaveillut häistä tai lapsista. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi naisilla sanotaan olevan hoivavietti. Hoitoala on viimeisin vaihto, mitä haluan tehdä, mutta rahan vuoksi teen mitä tahansa. Inhoan kaikenlaisia eritteitä, joten jos ei haittaa, että oksennan hoitaessani jotain visvaista haavaa, niin voin kouluttautua sairaanhoitajaksi.