Kehtaatteko käydä valoisaan aikaan Lidlissä ostoksilla?
Onko Lidlissä käymisestä tullut jo lähes normaalia?
Kommentit (19)
Kyllä siellä aika monta ihmistä käy joka päivä. Eli taitaa olla normaalia.
Laita päähän vaikka kommandopipo, niin kukaan ei tunnista.
Minäkin olen kolme, tai ehkäpä viisi kertaa käynyt Lidlissä.
Wetterillä useamminkin.
Konelassakin aikoinaan kävin.
Kerran.
No nyt tajuan, miksi muilla asiakkailla oli vappunaamarit Lidlissä keskipäivän aikaan. Minä en ollut ymmärtänyt, että sinne pitää mennä kuin bordelliin. Ja keskipäivällä menen jatkossakin, otan ehkä jopa fanfaarin soittajan kulkemaan edelleni.
Kieltämättä siellä huonosti käyttäytyvien venäläisten, käsineen paistopistetuotteita klähmivien spurgujen, mannejen ja muun roskasakin seassa on välillä vähän arveluttavaa olla, mutta mitäpä sitä häpeilemään. Sellainen joka minut siellä Lidlissä näkee, on itsekin Lidlissä, joten...
Kovin paljon on lähi-Lidlin pihassa uudehkoja Mersuja, Audeja ja Bimmereitä valoisan aikaan. Kovin harvalla on aurinkolasit päässä.
No en helvetissä kehtaa! Pimeälläkin vain mustaan burkhaan pukeutuneena, ettei kukaan vahingossakaan tunnista.
Lidlissä käyminen on kuin salapano, pimeässä, ei todistajia, lopuksi iskee omantunnon vaivat. Mutta ainahan se on sen väärtti.
Miksi sinne saksalaiseen varastomyymälään pitäisi lainkaan mennä? Kalliimmat hinnat, huonompi valikoima ja kaikin puolin jotenkin luotaantyöntävä paikka, jos vaikkapa Prismaan vertaa.
Se on muotia. On noloa vastustaa tai oudoksua Lidliä. Lidlissä kuuluu käydä ja sen valikoima kuuluu tietää.
Olen nykyisin niin ylpeä saadessani asioida Lidlissä, että pidän mukanani saattuetta, joka kantaa minut kultaisella istuimella sisään. En halua vaikuttaa rahvaalta asioidessani niin kunnianarvoisessa liikkeessä.
Onhan tuolla tullut käytyä, enkä sitä niin kummoisena kauppana pitänyt, että tarvitsisi enää mennä.
Ihmettelin aikanaan ketä nämä Lidlissä asioivat ovat joilla on päässään paperipussi ta ovat pukeutuneet avaruusasun tapaiseen pukuun ja joilla on sukellusmaski päässä, joka estää näkemästä kasvoja kovinkaan hyvin ovat, mutta he ovat varmaankin näitä Lidlin muilta salaa tulleita.
En kehtaa, enkä Prismassa. Siksi onkin niin hienoa, että voin käydä Kannelmäen Prismassa keskellä yötä.
Olen kehdannut, mutta en kehdannut lähteä ostamatta mitää, joten ostin pussin makarooneja.
Häpeilevä miljonääri kirjoitti:
En kehtaa, enkä Prismassa. Siksi onkin niin hienoa, että voin käydä Kannelmäen Prismassa keskellä yötä.
Ahaa, olenb nähnyt sinut - hirvittävän lihava ja haiseva mies, mutta RIKAS.
Itse käyn siellä aurinkolasit silmillä,tuntuu kuin olisi pimeää-varsinkin pimeällä.