Lue keskustelun säännöt.
Ex-narkkarit ja mt-ongelmaiset, mikä sai elämänne korjattua?
24.08.2017 |
Kiinnostaisi tietää tarinoita niiltä, jotka ovat käyneet pohjalla: olleet vankila- tai mielisairaalakierteessä, lähellä itsemurhaa, addiktion syövereissä.. ja onnistuneet nousemaan ja muuttamaan elämänsä suunnan. Mitä se teiltä vaati tai mikä sai elämänne muuttamaan suuntaa? :)
t. nykyinen narkki/mt-häiriöinen
Kommentit (37)
En usko että ex-narkit ja mt:t parantuvat. Kaman voi jättää ja pahimmista mielen vääristymistä voi päästä, mutta ei heistä koskaan tule sellaista kuin ne jotka on aina olleet terveitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille hienoista tarinoista! Paitsi sinä yksi haukkuja/lyttääjä, noniin tunnistit itsesi, nyt voit häipyä langastani.
Teidän inspiroimana voisin kai itsekin vähän avautua, vaikken ole vielä ratkaisua löytänytkään. Lapsuus- ja nuoruusaikanani koin jonkinlaista traumaa: perheessä oli vakavaa masennusta sekä isällä ja siskolla ja jouduin elämään menettämisen pelossa, sekä kriisin keskellä. Siitä asti en kai ole ihan normaali koskaan ollutkaan.. Mutta nuorena aikuisena puhkesivat vakava-asteiset psykoottistasoiset masennuskaudet, kerta toisensa jälkeen. Ja nyt olen ollut pahenevassa määrin koukussa vahvoihin opiaatteihin, elämänhallinta täysin kuralla, velkoja ja kohta lähtee varmaankin asunto alta. Pahoina päivinä vihaan ja häpeän itseäni niin paljon että suunnittelen itsemurhaa, ja siinä lähes kaikki mitä pystyn ajattelemaan. Olen kuitenkin päättänyt nousta täältä kaivon pohjalta, askel kerrallaan.
Vertaistukenne sai valonpilkahduksen ainakin tähän iltaan, kiitos siitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille hienoista tarinoista! Paitsi sinä yksi haukkuja/lyttääjä, noniin tunnistit itsesi, nyt voit häipyä langastani.
Teidän inspiroimana voisin kai itsekin vähän avautua, vaikken ole vielä ratkaisua löytänytkään. Lapsuus- ja nuoruusaikanani koin jonkinlaista traumaa: perheessä oli vakavaa masennusta sekä isällä ja siskolla ja jouduin elämään menettämisen pelossa, sekä kriisin keskellä. Siitä asti en kai ole ihan normaali koskaan ollutkaan.. Mutta nuorena aikuisena puhkesivat vakava-asteiset psykoottistasoiset masennuskaudet, kerta toisensa jälkeen. Ja nyt olen ollut pahenevassa määrin koukussa vahvoihin opiaatteihin, elämänhallinta täysin kuralla, velkoja ja kohta lähtee varmaankin asunto alta. Pahoina päivinä vihaan ja häpeän itseäni niin paljon että suunnittelen itsemurhaa, ja siinä lähes kaikki mitä pystyn ajattelemaan. Olen kuitenkin päättänyt nousta täältä kaivon pohjalta, askel kerrallaan.
Vertaistukenne sai valonpilkahduksen ainakin tähän iltaan, kiitos siitä.
ap
Terveen elämään kuuluu myös se, että kestää negatiivisia asioita eikä anna niiden vaikuttaa itseensä liikaa. Ei voi vaan blokata kaikkea ikävää pois kuten päihteiden kanssa.
Kiitos kun kerroit tilanteestasi ja kokemastasi, ap !
Itselläni eivät olleet huumeet koukuttavia vaan alkoholi. Yritin kehnoin tuloksin lääkitä sillä jo lapsuusaikana alkanutta tuskaisuutta ja syvenevää masennusta. Tapahtui sitten niin, kuten tuolla eräs jo kirjoitti että aloin lukea Raamattua ja tulin uskoon.
Nyt vuosien kuluttua minulla on elämänhallinta josta nautin, käyn töissä, minulla on ei- juoppokämppä, oma auto, ei velkaa, uudet luotettavat ystävät useassa eri maassa ja oma vauveli haaveissa. Voin vain kiittää Herraa Jeesusta Kristusta.
Tsemppiä ap älä luovuta !
Olisi mahtavaa vielä, jos löytyisi joku kuka olisi päässyt huumeista irti, muilla keinoin kuin Jumalan avulla. Uskoontulleet ovat ainoita ex-nistejä joita olen tosielämässäkin kohdannut. Kai joku uskomatonkin on eloon jäänyt? Aina saa toivoa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että ex-narkit ja mt:t parantuvat. Kaman voi jättää ja pahimmista mielen vääristymistä voi päästä, mutta ei heistä koskaan tule sellaista kuin ne jotka on aina olleet terveitä.
Toisaalta kuka vain terve ihminen voi suistua raiteiltaan, kun olosuhteet vetävät maton alta tarpeeksi lujaa. Joillekin niin käy vasta kypsissä kymmenissä.
Tietysti elämä ja kokemukset jättävät jälkensä, eikä kenestäkään tule sellaista kuin olisi tullut, jos asiat olisivat menneet toisin, mutta ajan kanssa lopputulos ei välttämättä ole yhtään sen rikkinäisempi kuin mt-historiattomilla vertaisillaan. Voihan vaikea tausta näkyä myös kasvaneena ymmärryksenä ja haluna auttaa heitä, jotka painivat omien mörköjensä kanssa. Onhan noita tapauksia, joissa ex-narkki/mt-potilas opiskelee itsensä esim. sosiaalityöntekijäksi, mt-hoitajaksi tai menneisyytensä problematiikkaan liittyvän asian tutkijaksi.
Kun kusi koulut peruskoulun jälkeen tarpeeksi monta kertaa, tuli koulupsykologi puhumaan asioista ja päädyin kuntoutukseen, joka hoidettiin opintojen ohella ja kaukana kotiseudustani (pääsin eroon elämäni haitallisimmista ihmissuhteista).
Pari kertaa kuussa mielenterveyspolilla puhumassa asioista ja hoitajat ratko mulle esim. raha-asiat aika pitkälti täysin (selvittelivät kuntoutustuet ja muut vastaavat).
Kouluun tuli mentyä tukien takia sillonkin kun sielä ei saanut mitään aikaiseksi. Psykiatrisen mukaan tärkeintä on että menee edes paikalle, vaikka sielä ei muuta tekisikään kuin nukkuisi takarivissä. En tiedä pitääkö paikkansa vai ei, ja opettajan mielestä tämä varmasti ainakin oli täyttä puppua, mutta ei sieltä tullut oltua luvatta poissa kuin kerran ja valmistuinkin ihan hyvillä numeroilla (luokassa liki kaikki lintsasivat ahkerasti, opettaja antoi hyvät numerot siitä että tulin edes paikalle).
Opintojen ohessa olluista harjoittelupaikoista tuli päästyä yhteen väliaikaisiin töihin ja edelleen teen sielä pätkiä isompien projektien alkaessa.
Masennuksen kanssa ollaan päästy ihan hyvään tilanteeseen ja arki sujuu, mutta nyt talven aikana pitäisi koettaa löytää ahdistuslääkitys, koska psykiatriselta todettiin että pitää vaan hyväksyä ettei mun stressinsietokyky tuu koskaan kehittyyn sille tasolle, että selviäisi suurimmista arkisista asioista ilman sitä.
Täysin en ole saanut elämääni "korjattua" mutta onpahan edes koulutus ja arjesta kotona selviää, mikä on jo paljon paremmin kuin se kun yritin sahata saksilla, ja terottimesta keräämilläni terillä ranteita auki 16 vuotiaana, koska hukkasin kouluvihon mitä tarvittiin seuraavana päivänä (sain täyden paniikkikohtauksen pelkästä ajatuksesta että opettaja huutaisi taas siitä että tehtävät tekemättä).
Vielä kun vakituisen työn löytäisi, niin ei tarvitsisi ahdistua siitä että riittääkö töitä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että ex-narkit ja mt:t parantuvat. Kaman voi jättää ja pahimmista mielen vääristymistä voi päästä, mutta ei heistä koskaan tule sellaista kuin ne jotka on aina olleet terveitä.
Ja yhteiskunta hoitaa näiden lapset. Voi voi. Miksei malteta hoitaa itseä kuntoon ja uuteen elämään. Miksi pitää viattomia lapsia sotkea moiseen elämään.
Ei mikään. Väkisin mennyt töihin (ei huume/laittomia ongelmia) jne vaikka edelleen on asiat huonosti lääkitysten ja terapioiden jälkeen. ''Rutiini ja rytmi piristää!" sanotaanko näin että olen huonommassa kunnossa, kuin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että ex-narkit ja mt:t parantuvat. Kaman voi jättää ja pahimmista mielen vääristymistä voi päästä, mutta ei heistä koskaan tule sellaista kuin ne jotka on aina olleet terveitä.
Miksi pitäisi tulla sellaiseksi, joka on aina ollut "terve"?? Ja mikä on "terveen" määritelmä? Elämänkokemukset muokkaa kaikkia ihmisiä ja kukaan ei kolhuitta selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin masentunut, paniikkihäiriöinen ja ahdistunut. Takana pieleen mennyt adoptio, koulupudokkuus ja totaalinen yksin jääminen sekä pelkotilat.
Kävi niin, että tapasin miehen ja tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Ja siitä se hiljalleen lähti: lopetin tupakanpolton, päätettiin ottaa iso riski ja pitää lapsi. Ostettiin asunto. Tulin äidiksi. Kävin kerran viikossa psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Aloin liikkua hiljalleen. Aloin tehdä asioita joista nautin.
Mentiin naimisiin, alettiin matkustella lyhyitä reissuja Eurooppaan.
Sain toisen lapsen, ja aloitin iltalukion. Sain kolmannen lapsen ja jatkoin pian koulua. Kohta valmistun ja haen yliopistoon opiskelemaan. Tämä kaikki on tapahtunut kymmenen vuoden aikana, ja on ollut takapakkia ja taas ylämäkeä. Olen jo pian 37-vuotias ja monen mittapuulla ikäloppu ja luuseri. Mutta en välitä, tämä on minun elämäni ja elän sen näin.
Olet kaikilla mittapuilla onnistunut elämässäsi. Ihailen toimintaasi ja sinnikkyyttäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin sairastumassa masennukseen (tekivät alustavan diagnoosin), mutta kriisiterapiassa tajusin, että tää on ihan naurettavaa ajanhukkaa. Menin sitten töihin ja elin niinkuin muutkin. Altistumisvaara masentua uudestaan hävisi nähdäkseni lopullisesti kun tulin uskoon.
Voi tätä ignoranttiuden määrää. Etenkin tuo viimeinen lause on sellaista sontaa, ettei ole tosikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ex-narkit ja mt:t parantuvat. Kaman voi jättää ja pahimmista mielen vääristymistä voi päästä, mutta ei heistä koskaan tule sellaista kuin ne jotka on aina olleet terveitä.
Miksi pitäisi tulla sellaiseksi, joka on aina ollut "terve"?? Ja mikä on "terveen" määritelmä? Elämänkokemukset muokkaa kaikkia ihmisiä ja kukaan ei kolhuitta selviä.
Niinpä! Mielenterveyden häiriöillä on ihan turhaan kauhea stigma. Loppupeleissä ei useimmista henkilöistä voi psykiatrian asiantuntijakaan sanoa onko hän "terve" vai "sairas", sillä jokaisella meistä on omat taustamme ja ongelmamme. Näennäisesti terve äiti joka kuitenkin saa raivokohtauksia iltaisin yhdestä lego-palikasta - onko hän loppujen lopuksi tasapainoinen? Tai ohjelmoija jolla on tasapainoinen elämä takana mutta puolen vuoden ylityöputken jälkeen puhkesi masennus - onko tämä luonnollista kehon reagointia vai johtuuko ns. mielenterveyden häiriöstä?
Nämä asiat eivät ole mustavalkoisia vaikka joku niin kovasti haluaisi uskoa. Ihminen ei ole kliinisesti "sairas" tai "terve", hän voi olla hetkellisesti tai toistaiseksi tasapainoton tai tasapainossa mutta kaikki nämä ovat elämäntilannesidonnaisia. Ymmärrän toisaalta sen jaottelun tarpeen - muutenhan sitä voisi alkaa pelätä että itselläkin olisi riski sairastua...
Oma tahto.
Se että todella haluat muuttua ja muuttaa elämääsi.
Apua on tarjolla paljon, ja sitä kannattaa hakea. Joku saa avun uskonnosta, toinen lopettaa päihteidenkäytön itse, joku katkolla tai korvaushoidossa.
Mielenterveys on sellainen asia mikä on syytä tutkia tarkoin, oikea lääkitys on suuri apu, kaikki eivät pysty koskaan näitä lääkityksiä lopettaa, jos kyseessä on esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö tai jokin muu ei ohi menevä ongelma.
Ja moni "lääkitsee" näitä ongelmia päihtein.
Juu vaihtoehdothan nimenomaan riippuukin siitä kenelle ne esitetään.. Mutta kerroinpa nyt kuitenkin oman stoorin.
Tsemppiä elämääsi, toivottavasti saat asiat kuntoon, onhan noita jumalattomia ex-narkkeja varmasti jossain, heistä mallia vaan, ihminen on luotu voittamaan.