Lue keskustelun säännöt.
Kerronko terapiasta perheelleni?
mou
22.08.2017 |
Olen päättänyt aloittaa psykoterapian, jota minulle on suositeltu pahan ahdistuksen ja masennuksen, sekä tunteen hallintaongelman vuoksi. Minulla on ollut traumaattinen lapsuus, fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Nykyään lasten syntymän jälkeen saatu taas lasten lasten "ansiosta" hyvät välit vanhempieni kanssa. Nyt mietin kerronko pahasta olosta ja terapiasta heille. Pelkään että alkavat suhtautumaan minuun eri tavalla, epäilevästi ja vanhemmuuttani arvioiden. Voisivat myös pelätä että terapian seurauksena välit heihin katkeaisivat ja lapsiini myös. Näin en tietenkään ikinä antaisi tapahtua. Jotenkin kuitenkin tuntuu että heidän olisi syytä saada tietää totuus. Tietää että asioita ei ole pyyhitty maton alle ja kaikella oli seurauksensa, mutta pystyn ne kantamaan. Varmaan myös osa terapiaa saattaa olla asian esille ottaminen. mitä mieltä olette ja miten olette itse toimineet?
KIITOS! (:
Kommentit (8)
Ai niin, unohdin mainita että pohdin asian kertomista myös siksi, että vanhemmillani on myös omia murheita: äidillä työuupumusta ja tutkitaan sairautta, isän uudessa perheessä lapsi juuri saanut kehitysvammadiagnoosin. ): Tunnen empatiaa heitä kohtaan, mutta jotenkin tuntuu että minunkin olisi aika saada olla joskus avoimesti haavoittunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntele itseäsi. Jos et halua käsitellä asioita vanhempiesi kanssa ja pidät mieluiten asiallisen etäiset välit, ei tarvitse kertoa.
Jos taas haluat käsitellä hankalia asioita heidän kanssaan, kerro.
Voi olla, että terapian aikana asiat nousevat niin pintaan, että päädyt puhumaan siitä vanhempiesi kanssa. Voi olla, että haluat myös ottaa heihin etäisyyttä.
Voithan mainita aloittavasi terapian ja kertoa että olet kärsinyt kuvailemisista oireista, mutta jatkaa elämää normaalisti. Kerro lisää kysyttäessä.
Kiitos vastauksista, luulenpa ainakin mainitsevani asiasta. Saavat sitten itse päättää, kysyvätkö enempää. En odota heiltä mitään.
Kertominen voi myös tulehduttaa välit, melko vaikea ulkopuolisen sanoa mikä on viisain ratkaisu. Vaikutat harkitsevalta ihmiseltä ja sanottuahan ei tosiaan saa takaisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aloittaisin terapian, puhuisin asiasta ensin terapeutin kanssa ja vasta sen jälkeen päättäisin, mitä teen. Terapian aloitus on sen verran iso asia, etten haluaisi samaan aikaan mitään ylimääräisiä sotkuja.
Kiitos. Äitini on nykyään varovainen, luulen että juurikin lasten lasten vuoksi. En usko että haluaisi tai uskaltaisi tehdä asiasta varsinaista ongelmaa. Enemmänkin mietin, onko reilua kertoa asiasta heille nyt kun heillä on itsellään omissa elämissään vaikeaa. Isäni selvästi kieltää kaikkia tekonsa, mielestäni hän ei oikeasti muista toimineensa niin kuin toimi. Jokin defenssi varmaan. Myös veljeni oireilee, on aina oireillut.
Avoimuus kannattaa, ovat olleet syynä ongelmiisi, joten täytyy kestää myös seuraukset. Aikuiset ovat vastuussa teoistaan.