Eron tullessa molemmissa on aina vikaa, ei vain toisessa!

joskus sitä vaan väsyy

Vika ei tosiaan oo esim vaimossa joka eroaa alkoholistimiehestä, tai väkivaltaisesta puolisosta.

mutta jotkut erot kyllä ovat vain toisen ihmisen "syy". Turha syyllistää esim. niitä hakatuksi tulleita puolisoita.

eivät ne viat oikeuta pettämään ja jättämään. Ne viat olivat tiedossa jo avioliittoa solmittaessa.

ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, rakkaus muuttuu...kenen syy???

pettäjän. Jos ei asiaa yhtään prosessoi omassa päässään, vaan syyttää vain sitä toista, on todella suuri riski sille, että valitsee seuraavaksi puolisokseen myös sen pettäjän, väkivaltaisen tai alkoholistin.

ainakin sen suhteen, että parin valinta on ollut missmatch. Mutta joskus esim. vaikeasti mielenterveysongelmainen puoliso haluaa eron - jolloin liiton vaikeus on voinut lähteä näistä (hoitamattomista) ongelmista liikkeelle.

Minä olen kyllä vahvasti eri mieltä alkuperäisen kanssa. Toki jokaisessa ihmisessä on vikoja - eihän kukaan ole täydellinen, mutta se, että ero tulee, niin tarkoittaisi, että toisessa ihmisessä olisi PARIsuhdemielessä jotain vikaa, niin väitän, että ei taas pidä paikkansa. Parisuhde on sananmukaisesti suhde, johon molempien pitää sitoutua. Ainahan sitä voi sanoa, että ihminen valitsee itselleen puolison ja tästä ihmistä voi syyttääkin, että huonosti on valittu, jos ero tulee vaikka kahden vuoden liiton jälkeen - silloin on toista luultavasti katsottu liian vaaleanpunaisten lasien läpi. Mutta mielestäni oleellista ihmiselossa on se, että ihmiset muuttuu. Hyvähän se on, jos ne muutokset ovat positiivisia. Ja ihan jees vielä sekin, että muutokset ovat vähän negatiivisia, mutta ne osataan käsitellä. Mutta ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ihmiset muuttuvat parisuhteen aikana oleellisesti ja niin paljon huonompaan, että heistä ei ole parisuhteeseen. Mielestäni hyviä esimerkkejä tästä on esim. alkoholisoituminen. Miehellä siihen menee keskimäärin 15 vuotta, joten mistäpä sitä vaikka 25-vuotias naisenalku ymmärtäisi, että se "normaali viikoloppukäyttäminen" muuttuu 15 vuoden päästä jokapäiväiseksi ryyppäämiseksi. Ja että se tarkoittaa sitä, että humalassa sitten haukutaan perheen äiti huoraksi ja ohikulkiessa tönäistään perheen lapsia niin, että niiden pää osuu seinään. Ja turha sanoa, että se mies olisi sama, jonka kanssa oli menty naimisiin, sillä tuommoinen alkoholismi jo muuttaa ihan pään sisällön fysiologisesti, puhumattakaan siitä, että mikä on miehen arvomaailmassa ollut vaikka 30v tärkein ja mikä esim. 40 v tärkein - voipa olla että esim. työ ja perhe on vaihtunut kummasti siihen, että "keksin minkä tahansa syyn, että saan verukkeen päästä ryyppäämään".



Tai mitäpä jos jollekin puhkeaa joku paranoia?



Tai entä jos toinen käsittelee omia ongelmiaan sitten vaikka hakemalla itsetunnolleen pönkitystä vaikka 20 vuotta nuoremmasta? Ei siinä ole kyse siitä mitä vaimo on vaan siitä, että vaimon ihailu ei riitä enää tuomaan sitä mielihyvää kuin mitä 20-vuotiaan.



Tämä, että valitsisi itselleen huonon puolison on täysin mahdollista, mutta yhtä mahdollista on, että valitsee hyvän, mutta aika muuttaa toisen. Ja en puhu nyt mistään "kasvoimme erillemme" tarinoista vaan sellaisista, joissa oikeasti parisuhde häviää olemasta.

...

ollaan sitten erottu tai ei. Vai oletko törmännyt täydelliseen ihmiseen? Muihinkin kuin itseesi, ap.?