Ihan normaalia =)

Mulla oli myös " vakava asennevamma" kaikkine mahdollisine lieveilmöineen ja esikoista tehtiin pitkään ja hartaasti yli 5v. Ei sitä vaan osaa ajatella postiiivisesti, kun se tikkuun ilmestyvä nega on niin kauhee, että haluaa itseään suojella.

Mutta mulla ainakin oli vaihtelevaa, välillä ajattelin, etten lapsia " oikeasti" haluakaan ( hirveetä itsepetosta) ja välillä taas toisin. Kyllä mieli ehtii heittää suuntaan ja toiseen näiden raskaiden hoitojen aikana vuosien varrella. Paras vaan koittaa rämpiä mukana ilman syyllisyyttä omista tunteista ja yrittää elää elämäänsä =)Itse kävin kyllä kaikki kriisin/surutyön vaiheet läpi aikanaan. Tajusin asian vasta myöhemmin. Ja hassua kyllä, se lapsettomuus kulkee aina mukana vaikka sitten onnistuimmekin hoidoilla lapset saamaan. Voimia!