Vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka vastusti kiky-sopimusta ja vastustaa rautateiden yhtiöittämistä - silti kannatus laskee
Esimerkiksi Vihreiden suosio nousee, vaikka heidän politiikkansa ei lopulta eroa Kokoomuksesta kuin koulutusleikkausten vastustamisen osalta. Perinteinen duunareiden puolue Vasemmistoliitto menettänyt hurjasti kannatustaan tuoreissa gallup-luvuissa, ja sama koskee jälleen SDP:tä. Vasemmistoliitto oli kuitenkin ainoa puolue, joka vastusti kilpailukykysopimusta joka mm. leikkasi pienipalkkaisilta aloilta huomattavan osan lomarahoista.
Mikähän oikein mättää? Toivoisin keskustelua muustakin kuin maahanmuuttoasioista, koska maahanmuuttomyönteiset Kokoomus + Vihreät ovat tällä hetkellä suosituimmat puolueet eikä Vasemmistoliiton sukellus voi liittyä pelkästään tuohon keskusteluun.
Itselleni tuli mieleen, että Vasemmistoliitto ei kerta kaikkiaan osaa enää markkinoida itseään tämän päivän yhteiskunnassa ja esimerkiksi digitaalisissa ympäristöissä. Vihreät ovat osanneet kampanjoida sosiaalisessa mediassa paljon taitavammin, mikä selittänee viime vuosien nousun ainakin osittain. Toinen selitys voisi olla se, että uusliberalistinen politiikka alkaa purra ja työläiset pelkäävät niin kovasti töiden menettämisen puolesta, etteivät uskalla enää puolustaa oikeuksiaan eikä siksi vasemmistolainen politiikka pure.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Investoinneilla vauhditettaisiin talouskasvua, sillä talous ei voi kasvaa loputtomiin jos yhteiskunnan peruspilarit (koulutus, terveydenhuolto yms.) romahtavat.
Sulla menee nyt sekaisin investoinnit ja peruspalvelut. Peruspalvelut ovat yhteiskunnalle menoerä, ei investointi. Rahaa pitää myös tulla jostain.
Investointeja tulee ulkomaisilta yrityksiltä, jotka perustavat tänne toimintaansa ja sitä kautta luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niitä kannattaa houkutella Suomeen.
Kyllä peruspalvelut ovat investointi. Ilman terveyttä ja koulutusta ei olisi työntekijöitä. Ja esimerkiksi kirjastoista julkaistiin hiljattain selvitys, jonka mukaan euro kirjastoon tuo kolme euroa takaisin yhteiskunnalle https://yle.fi/uutiset/3-9653003
Mitä muuta tuo sitten on kuin investointi?
Eli perustetaan sitten vaan tuhat uutta kirjastoa Suomeen, sillähän ne kansantalouden ongelmat on ratkaistu! :D
Huoh, niinkö tuossa luki? Ei, vaan luki että peruspalvelut ovat investointi Suomen tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn. Ilman peruspalveluita meillä ei ole osaavia, terveitä, koulutettuja työntekijöitä, joiden työssäkäynnin yhteiskunta mahdollistaa avustamalla esimerkiksi lastenhoidon järjestämisessä ja työmatkoissa. Ja että peruspalvelut eivät siten ole pelkästään tuottamaton menoerä - nehän tuottavat terveyttä, koulutusta ja hyvinvointia, joiden pitäisi olla länsimaisessa hyvinvointivaltiossa jo arvokkaita asioita sinänsä. Suomi on olemassa suomalaisia varten, ei taloutta.
Puhut peruspalvelusta mutta vastustat käytännössä kaikkea byrokratian karsintaa, tuotti se jotain palvelua tai ei. Yllättävän iso osa julkisen sektorin rahasta menee siihen että virkamiehet valvovat, raportoivat ja kontrolloivat toisiaan ja kansalaisia eli siis käytännössä byrokraattisen ikiliikkujan pyörittämisen.
Tätä on vaikea karsia koska jokainen paperinsiirtelijä on ehdottomasti sitä mieltä että just se hänen pikku rattaansa on tärkein osa koko byrokratiakoneistoa ja leikkaukset tehtäköön johonkin muualle. Silti jostain on leikattava joten nämä yleensä kokeneemmat hallinnoivat byrokraatit kohdistavat leikkaukset kerta toisensa jälkeen suorittavaan osaan eli opettajiin, sairaanhoitajiin etc. Oppiipa kansa samalla ettei virkamieskoneistosta leikata perkele.

En ole sanonut, että vastustan byrokratian karsintaa. Ikävä kyllä tällä virkamieskoneistosta puhumisella ollaan tähän saakka oikeutettu leikkaukset juurikin tuolta suorittavalta tasolta, kuten lähihoitajilta ym. (edelleen, kiky viimeisimpänä esimerkkinä). Tässä on se ongelma, että kuntatasolla ylemmät virkamiehet ja johtajat ovat yleensä kytköksissä myös politiikkaan - paikalliseen ja valtakunnalliseen. Tällä puheella siis murretaan peruspalveluita mutta ei lopulta leikata sieltä, mistä pitäisi, eli turhasta byrokratiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vihreillä huima kannatus.
Oikeistopuolue. Mitä liittyy vasemmistoon? Älkää nyt reppanat kuvitelko, että Vihreät ovat vasemmistolaisia. Tulee samanlainen pettymys kuin niille persuja äänestäneille hölmöille duunareille.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Investoinneilla vauhditettaisiin talouskasvua, sillä talous ei voi kasvaa loputtomiin jos yhteiskunnan peruspilarit (koulutus, terveydenhuolto yms.) romahtavat.
Sulla menee nyt sekaisin investoinnit ja peruspalvelut. Peruspalvelut ovat yhteiskunnalle menoerä, ei investointi. Rahaa pitää myös tulla jostain.
Investointeja tulee ulkomaisilta yrityksiltä, jotka perustavat tänne toimintaansa ja sitä kautta luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niitä kannattaa houkutella Suomeen.
Kyllä peruspalvelut ovat investointi. Ilman terveyttä ja koulutusta ei olisi työntekijöitä. Ja esimerkiksi kirjastoista julkaistiin hiljattain selvitys, jonka mukaan euro kirjastoon tuo kolme euroa takaisin yhteiskunnalle https://yle.fi/uutiset/3-9653003
Mitä muuta tuo sitten on kuin investointi?
Eli perustetaan sitten vaan tuhat uutta kirjastoa Suomeen, sillähän ne kansantalouden ongelmat on ratkaistu! :D
Huoh, niinkö tuossa luki? Ei, vaan luki että peruspalvelut ovat investointi Suomen tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn. Ilman peruspalveluita meillä ei ole osaavia, terveitä, koulutettuja työntekijöitä, joiden työssäkäynnin yhteiskunta mahdollistaa avustamalla esimerkiksi lastenhoidon järjestämisessä ja työmatkoissa. Ja että peruspalvelut eivät siten ole pelkästään tuottamaton menoerä - nehän tuottavat terveyttä, koulutusta ja hyvinvointia, joiden pitäisi olla länsimaisessa hyvinvointivaltiossa jo arvokkaita asioita sinänsä. Suomi on olemassa suomalaisia varten, ei taloutta.
Tästä mä olen ihan samaa mieltä ja ihan samoja asioita ajaa esim. Kokoomus. Peruspalvelut ovat riittävä tulonsiirto, niistä hyötyvät kaikki tasapuolisesti. Varakkaammat kustantavat nämä palvelut köyhillekin, mikä on solidaarista ja reilua.
Sen sijaan erilaisten tukien ja rahan syytäminen esim. työttömille on aivan turhaa, se vaan passivoi.
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Vasemmiston ongelma on heikko ymmärrys talousasioista. Vasemmiston mielestä on ihan jees ottaa vaan lisää velkaa velan päälle, vaikka Suomi on pulassa jo nykyisen velkataakkansa kanssa. Jos Vasemmisto saisi päättää, Suomen tie olisi Kreikan tie.
"Mitä tapahtuisi, jos velkaantumisen kauhistelulle päätettäisiinkin pistää loppu ja Suomi kieltäytyisi ottamasta enää yhtään 100 miljardin velkapottia paisuttavaa lisälainaa?
Seuraisi syöksykierre, kertoo politiikan tutkija ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki."
" Olenko huolissani Suomen velkaantumisesta? Kyllä olen, mutta näen tässä tilanteessa järkeväksi ottaa velkaa talouden elvyttämiseen ja julkisiin investointeihin, jotta talous saadaan kasvamaan niin, että pidemmällä aikavälillä velkoja päästään maksamaan pois, sen sijaan, että velkaa tarvitsisi aina ottaa lisää, Patomäki linjaa. "
https://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/professori-vastaa-mita-tapa…
Erittäin ikävää. Toivoin, että Li Andersson oli se profeetta, joka johtaisi Suomen Venezuelan tielle. Mutta onhan vaaleihin vielä aikaa..
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Investoinneilla vauhditettaisiin talouskasvua, sillä talous ei voi kasvaa loputtomiin jos yhteiskunnan peruspilarit (koulutus, terveydenhuolto yms.) romahtavat.
Sulla menee nyt sekaisin investoinnit ja peruspalvelut. Peruspalvelut ovat yhteiskunnalle menoerä, ei investointi. Rahaa pitää myös tulla jostain.
Investointeja tulee ulkomaisilta yrityksiltä, jotka perustavat tänne toimintaansa ja sitä kautta luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niitä kannattaa houkutella Suomeen.
Kyllä peruspalvelut ovat investointi. Ilman terveyttä ja koulutusta ei olisi työntekijöitä. Ja esimerkiksi kirjastoista julkaistiin hiljattain selvitys, jonka mukaan euro kirjastoon tuo kolme euroa takaisin yhteiskunnalle https://yle.fi/uutiset/3-9653003
Mitä muuta tuo sitten on kuin investointi?
Eli perustetaan sitten vaan tuhat uutta kirjastoa Suomeen, sillähän ne kansantalouden ongelmat on ratkaistu! :D
Huoh, niinkö tuossa luki? Ei, vaan luki että peruspalvelut ovat investointi Suomen tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn. Ilman peruspalveluita meillä ei ole osaavia, terveitä, koulutettuja työntekijöitä, joiden työssäkäynnin yhteiskunta mahdollistaa avustamalla esimerkiksi lastenhoidon järjestämisessä ja työmatkoissa. Ja että peruspalvelut eivät siten ole pelkästään tuottamaton menoerä - nehän tuottavat terveyttä, koulutusta ja hyvinvointia, joiden pitäisi olla länsimaisessa hyvinvointivaltiossa jo arvokkaita asioita sinänsä. Suomi on olemassa suomalaisia varten, ei taloutta.
Tästä mä olen ihan samaa mieltä ja ihan samoja asioita ajaa esim. Kokoomus. Peruspalvelut ovat riittävä tulonsiirto, niistä hyötyvät kaikki tasapuolisesti. Varakkaammat kustantavat nämä palvelut köyhillekin, mikä on solidaarista ja reilua.
Sen sijaan erilaisten tukien ja rahan syytäminen esim. työttömille on aivan turhaa, se vaan passivoi.
Perustoimeentulon turvaaminen tekee yhteiskunnasta turvallisemman ja vähentää rikollisuutta. Niinpä me kaikki saamme nauttia tuosta "rahan syytämisestä työttömille", sillä se luo meille yhteiskunnan, jossa on vielä verrattain turvallista kulkea kaduilla. Työtä ei nykyisessä yhteiskunnassa yksinkertaisesti riitä kaikille, ja tukien leikkaamisen sijaan niitä pitäisi kehittää (esim. perustulo, joka mahdollistaisi paremmin itsensä työllistäminen tai pätkätyön). Tämä on niitä yhteiskunnan osa-alueita, joissa byrokratiaa tosiaan tulisi purkaa.
No nämä nyt vastustavat kaikkea,mutta kun eivät osaa kertoa sitten miten asia pitäisi ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
No nämä nyt vastustavat kaikkea,mutta kun eivät osaa kertoa sitten miten asia pitäisi ratkaista.
http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ohjelmat/
Kertovat, jos kuunneltaisiin ja annettaisiin enemmän tilaa mediassa.
Suomalaisilla on asiat liian hyvin. Politiikka ei kiinnosta, koska ajatellaan ettei kosketa mua. Ja sitten ei ole mediaseksikästä äänestää vassareita, koska silloinhan tunnustaisi olevansa duunari tai köyhä, ai kamalaa! Sivistynyt rikas äänestää oikkareita. Suomalainen luulee olevansa rikas, jos bruttopalkka on yli 2500 euroa/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Investoinneilla vauhditettaisiin talouskasvua, sillä talous ei voi kasvaa loputtomiin jos yhteiskunnan peruspilarit (koulutus, terveydenhuolto yms.) romahtavat.
Sulla menee nyt sekaisin investoinnit ja peruspalvelut. Peruspalvelut ovat yhteiskunnalle menoerä, ei investointi. Rahaa pitää myös tulla jostain.
Investointeja tulee ulkomaisilta yrityksiltä, jotka perustavat tänne toimintaansa ja sitä kautta luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niitä kannattaa houkutella Suomeen.
Kyllä peruspalvelut ovat investointi. Ilman terveyttä ja koulutusta ei olisi työntekijöitä. Ja esimerkiksi kirjastoista julkaistiin hiljattain selvitys, jonka mukaan euro kirjastoon tuo kolme euroa takaisin yhteiskunnalle https://yle.fi/uutiset/3-9653003
Mitä muuta tuo sitten on kuin investointi?
Eli perustetaan sitten vaan tuhat uutta kirjastoa Suomeen, sillähän ne kansantalouden ongelmat on ratkaistu! :D
Huoh, niinkö tuossa luki? Ei, vaan luki että peruspalvelut ovat investointi Suomen tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn. Ilman peruspalveluita meillä ei ole osaavia, terveitä, koulutettuja työntekijöitä, joiden työssäkäynnin yhteiskunta mahdollistaa avustamalla esimerkiksi lastenhoidon järjestämisessä ja työmatkoissa. Ja että peruspalvelut eivät siten ole pelkästään tuottamaton menoerä - nehän tuottavat terveyttä, koulutusta ja hyvinvointia, joiden pitäisi olla länsimaisessa hyvinvointivaltiossa jo arvokkaita asioita sinänsä. Suomi on olemassa suomalaisia varten, ei taloutta.
Puhut peruspalvelusta mutta vastustat käytännössä kaikkea byrokratian karsintaa, tuotti se jotain palvelua tai ei. Yllättävän iso osa julkisen sektorin rahasta menee siihen että virkamiehet valvovat, raportoivat ja kontrolloivat toisiaan ja kansalaisia eli siis käytännössä byrokraattisen ikiliikkujan pyörittämisen.
Tätä on vaikea karsia koska jokainen paperinsiirtelijä on ehdottomasti sitä mieltä että just se hänen pikku rattaansa on tärkein osa koko byrokratiakoneistoa ja leikkaukset tehtäköön johonkin muualle. Silti jostain on leikattava joten nämä yleensä kokeneemmat hallinnoivat byrokraatit kohdistavat leikkaukset kerta toisensa jälkeen suorittavaan osaan eli opettajiin, sairaanhoitajiin etc. Oppiipa kansa samalla ettei virkamieskoneistosta leikata perkele.
En ole sanonut, että vastustan byrokratian karsintaa. Ikävä kyllä tällä virkamieskoneistosta puhumisella ollaan tähän saakka oikeutettu leikkaukset juurikin tuolta suorittavalta tasolta, kuten lähihoitajilta ym. (edelleen, kiky viimeisimpänä esimerkkinä). Tässä on se ongelma, että kuntatasolla ylemmät virkamiehet ja johtajat ovat yleensä kytköksissä myös politiikkaan - paikalliseen ja valtakunnalliseen. Tällä puheella siis murretaan peruspalveluita mutta ei lopulta leikata sieltä, mistä pitäisi, eli turhasta byrokratiasta.
Näinpä. Kymmenen vuotta kunnassa oli yksi johtaja / toimiala ja lisäksi eri yksiköiden esimiehet. Oikeisto voitti vaalit, tuli kuntauudistukset ja toimialajohtaja sai uuden esimiehen sekä rinnalleen apulaisjohtajia ja eri yksiköihin tuli useita esimiehiä. Toisin sanoen minulla oli yksi esimies, jolla oli yksi esimies. Nyt minulla on kolme viisi esimiestä, joilla on kolme esimiestä, joilla on esimies ja päälliköitä. Kymmenessä vuodessa toiminta ei ainakaan ole tehostunut, päinvastoin kaikki on niin byrokraattista ettei mikään asia etene. Mutta saatiin kymmenen johtajaa, joilla on palkka 6000-8000 euroa kk. Ja tämä tapahtui jokaisella kunnan toimialasektorilla. Kyllä meitä ainakin johdetaan.
Kaffepulla kirjoitti:
Vasemmiston ongelma on heikko ymmärrys talousasioista. Vasemmiston mielestä on ihan jees ottaa vaan lisää velkaa velan päälle, vaikka Suomi on pulassa jo nykyisen velkataakkansa kanssa. Jos Vasemmisto saisi päättää, Suomen tie olisi Kreikan tie.
Jos sumppinisu ymmärtää edes hitusenkaan taulukoiden päälle, niin tästä taulukosta voit vilkasta karun totuuden Suomen valtionvelan kehityksestä viime vuosikymmeninä: http://www.talousdemokratia.fi/tiedostot/VM_valtionvelka_2010.jpg
Sen verran voin antaa vinkkiä, että 80-90 luvun taitteeseen asti meillä oli vasemmistovetoisia hallituksia, joihin kokoomusta ei huolittu. Kokoomus tuli mukaan hallituskuviohin 80-luvun lopulla ja on sen jälkeen ollut hallituksessa vain paria poikkeusta lukuunottamatta lähes kokoajan. Tuon taulukon aikajanan aikana meillä on ollut puhtaita porvarihallituksia tätä nykyistä ennen kaksi kertaa ja tuosta aikajanasta löydät ne kaikkein jyrkimpien nousujen kohdalta. Tämä nykyinenkin on kasvattanut velkapottiamme jo useilla miljardeilla ja kasvattaa kokoajan lisää. Ymmärrän kyllä, että oikeistopropaganda uppoaa sumppinisun kaltaisiin älynjättiläisiin, kuin kuuma veitsi voihin, mutta ei silti kannattaisi omaa yksinkertaisuuttaan julkisella palstalla ainakaan rekisteröidyllä nimimerkillä julistaa.
Ja vasemmistoko sitten ajaa sitä, että velkaantuminen laitettaisiin aisoihin?
Jos sinä vasemmistolaisena olet sitä mieltä, että velanotto on hyvä asia, niin sittenhän sinun pitäisi olla ihan tyytyväinen tähän viime vuosien valkaantumiskierteeseen? Eikös tämä viime hallitusten politiikka ole ollut juuri sellaista, mitä vasemmisto nyt haluaa?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi Vihreiden suosio nousee, vaikka heidän politiikkansa ei lopulta eroa Kokoomuksesta kuin koulutusleikkausten vastustamisen osalta. Perinteinen duunareiden puolue Vasemmistoliitto menettänyt hurjasti kannatustaan tuoreissa gallup-luvuissa, ja sama koskee jälleen SDP:tä. Vasemmistoliitto oli kuitenkin ainoa puolue, joka vastusti kilpailukykysopimusta joka mm. leikkasi pienipalkkaisilta aloilta huomattavan osan lomarahoista.
Mikähän oikein mättää? Toivoisin keskustelua muustakin kuin maahanmuuttoasioista, koska maahanmuuttomyönteiset Kokoomus + Vihreät ovat tällä hetkellä suosituimmat puolueet eikä Vasemmistoliiton sukellus voi liittyä pelkästään tuohon keskusteluun.
Itselleni tuli mieleen, että Vasemmistoliitto ei kerta kaikkiaan osaa enää markkinoida itseään tämän päivän yhteiskunnassa ja esimerkiksi digitaalisissa ympäristöissä. Vihreät ovat osanneet kampanjoida sosiaalisessa mediassa paljon taitavammin, mikä selittänee viime vuosien nousun ainakin osittain. Toinen selitys voisi olla se, että uusliberalistinen politiikka alkaa purra ja työläiset pelkäävät niin kovasti töiden menettämisen puolesta, etteivät uskalla enää puolustaa oikeuksiaan eikä siksi vasemmistolainen politiikka pure.
Ei vasemmistoliittokaan aja suomalaisten köyhien asemaa. Se haluaa ulkomaalaisia työläisiä tänne ja haluaa saatavuusharkinnan pois.
Se murskaa suomalaiset työmarkkinat ja laskee palkat lattiasta läpi.

Just. Tuo vasemmistoliitto on jotenkin ihan sekaisin

Vasemmistoliitolla ei ole puolueena kantaa saatavuusharkintaan.
Kyse on lakialoitteesta, jonka Anna Kontula allekirjoitti. Allekirjoittajia on myös demareista, keskustasta, kokoomuksesta, vihreistä, RKP:sta ja kristillisistä.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_41%2B2017.aspx
Valistusta kansa näyttää nyt kipeimmin tarvitsevan ja sit vasta mietitään jatko. Vähän historian kertausta, yhteiskuntatieteitä, taloustieteitä ym. FAKTA pohjalta ja niin että tuodaan julki syy-seuraussuhteita, todennäköisyyksiä, tilastoja jne. Poliitikothan jopa vääristelee tai vähintään värittää/jättää kertomatta asioita aina sitä mukaa minkä kuvittelevat itseään/puoluettaan/sidosryhmiään ymv. hyödyttävän. Jonkun riippumattoman tahon pitäisi nyt koota edes jonkunlainen tietopaketti näistä.