Vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka vastusti kiky-sopimusta ja vastustaa rautateiden yhtiöittämistä - silti kannatus laskee
Esimerkiksi Vihreiden suosio nousee, vaikka heidän politiikkansa ei lopulta eroa Kokoomuksesta kuin koulutusleikkausten vastustamisen osalta. Perinteinen duunareiden puolue Vasemmistoliitto menettänyt hurjasti kannatustaan tuoreissa gallup-luvuissa, ja sama koskee jälleen SDP:tä. Vasemmistoliitto oli kuitenkin ainoa puolue, joka vastusti kilpailukykysopimusta joka mm. leikkasi pienipalkkaisilta aloilta huomattavan osan lomarahoista.
Mikähän oikein mättää? Toivoisin keskustelua muustakin kuin maahanmuuttoasioista, koska maahanmuuttomyönteiset Kokoomus + Vihreät ovat tällä hetkellä suosituimmat puolueet eikä Vasemmistoliiton sukellus voi liittyä pelkästään tuohon keskusteluun.
Itselleni tuli mieleen, että Vasemmistoliitto ei kerta kaikkiaan osaa enää markkinoida itseään tämän päivän yhteiskunnassa ja esimerkiksi digitaalisissa ympäristöissä. Vihreät ovat osanneet kampanjoida sosiaalisessa mediassa paljon taitavammin, mikä selittänee viime vuosien nousun ainakin osittain. Toinen selitys voisi olla se, että uusliberalistinen politiikka alkaa purra ja työläiset pelkäävät niin kovasti töiden menettämisen puolesta, etteivät uskalla enää puolustaa oikeuksiaan eikä siksi vasemmistolainen politiikka pure.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Elämme trumppiaikaa. Suosituin puolue ei ole se, jolla on paras linja, vaan se joka tarjoaa parasta viihdettä.
Eihän suotta puhuta totuuden jälkeisestä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vastaa itse itsestään. Kansa kyllästyi verojenmasksuun ja jos ei pysty itsestään huolehtimaan, niin voivoi
Höpsis. Edes metsästäjäkeräilijöiden aikaan harva vastasi itse itsestään. Kenties joku heimosta karkotettu erakko.
Kävele metsässä, älä muiden tekmällä tiellä, jalosta omat ruokakasvisi villeistä jos sellaisia haluat viljellä, metsästä oma ruokasi, tee nahoista ja kasvikuiduista vaatteesi, hoida itse itsesi terveeksi jos sairastut, keksi itse oma kirjoitusjärjestelmäsi jos haluat kirjoittaa, asu metsässä yksin jos haluat vastata itsestäsi.
Esim. Bill Gates tai Björn Wahlroos ovat miltei täysin muiden työn varassa eläviä. he vain elävät yhteiskunnassa jossa he ovat saaneet muut työskentelmään puolestaan ja keräämään itselleen miljoonia ja miljardeja euroja rahaa. Vähän niin kuin muinaisessa Egyptissä faaraot saivat kymmenet tuhannet ihmiset rakentamaan itselleen 150 korkean kivikasan haudaksi.
Sinulla on juuri tuollainen vasemmistolainen ääriajattelu, että jos veroja kerättäisiin vähemmän niin sitten ei olisi mitään valtion tarjoamia palveluita. Ja tuo juuri on täysin väärin!
Veroja kyllä pitää maksaa, mutta vähemmän ja myös progressiota sekä moninkertaista verotusta pitää vähentää. Mistä sitten pitää karsia että verotusta voidaan keventää ja myös valtion velkaantuminen saadaa kuriin? No tässä muutama: Yritystuet voi vaikka puolittaa, kehitysavut muuttaa meidän omaa taloutta palvelemaan suuntaan, valtion ja kuntien hallinnolliset työpaikat voi karsia puoleen työtä järkeistämällä, SOTE-uudistus joka oikeasti säästää, hyviä toimintatapoja käyttämällä sekä automaatiota ja tietotekniikkaa lisäämällä.
Mistä sitten uusia töitä kun yhteiskunta ei työllistä niin paljoa? Yhteiskunnan tehostaminen parantaa kilpailukykyä ja se tuo työtä, energian tuotanto omiin käsiin (miksi maksaa öljy-moguleille kun voidaan maksaa omaan maahan), aseteollisuuden huomattava kasvattaminen (miksi ostettaisiin ulkomailta kalliita aseita, kun voidaan tehdä itsekin). Tässä nyt jotain ja veroja voidaan laskea arviolta kolmannen pidemmällä aikavälillä

Millä tavoin Kokoomus tarjoaa parasta viihdettä?
Vasemmistoliiton ongelma on ainakin se, että perinteinen media syrjii sitä, ihan selvästi. Tuon kokoluokan puolueen pitäisi saada asiallista mediahuomiota nykyistä enemmän. Tilannetta voisi kyllä kompensoida se, jos vasemmisto osaisi hyödyntää nettiä ja sosiaalista mediaa, mutta vaisulta sekin näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ihmiset myös luulevat, että vasemmistopuolueet ajavat vain tukien saajien etuja ja edustavat vielä vapaampaa maahantuloa ja vastustavat myös maasta poistamisia toisin kuin oikeisto. Tuo on sitten liian kallista ja vielä huonompi vaihtoehto. Ihmiset eivät ehkä ymmärrä, että ovat myös palkansaajien puolella, ainakin pieni- ja jopa keskituloistenkin.
Itsellä ainakin hiertää ainoastaan vasureissa juuri tämä maahantulo-ongelma, sillä vaikka olen humaani ihminen niin onhan asioiden perustuttava realiteetteihin! Ei pelkkä halu auttaa voi toimia ohjenuorana, sillä talous on matematiikkaa. Aikuisen ihmisen pitäisi olla jo ymmärtänyt, että maailma ei valitettavasti toimi, eikä voi toimia, kenenkään haluamisten pohjalta. Että niin kurjaa kuin se onkin, ei kaikkia voi hyvällä tahdollakaan pelastaa. Samoin sinisilmäinen ei pitäisi olla, se on hölmöä ja tavallaan jopa väärin omaa kansaa kohtaan. Tottakai sivistysvaltioon kuuluu tutkia ihmisten taustat huolella ja oikeudenmukaisesti, mutta en usko mitenkään, että läheskään kaikki käännytyspäätökset olisivat vääriä. Ei valtion kassa ole pohjaton eli miten ihmeessä kaikkien ylläpito voidaan mitenkään realistisesti kustantaa? Asuminen, ruoka, vaatetus, terveydenhuolto, matkakustannukset jne. siinä riittää maksettavaa...eli oikeita _hädänalaisia_Suomeen siinä määrin kuin suinkin kykenemme ottamaan sekä apua lähtömaihin, pakolaisleireille jne. Nämä on ainakin itselle ja läheisille se suurin ongelma eikä oikein tiedä enää voiko mitenkään äänestää vasemmistopuolueita.
Vasemmistolaiseen politiikkaan kuuluu nykyään olennaisesti se, ettei eri taustoista lähtöisin olevia heikompiosaisia ihmisiä aseteta vastakkain. Tällähän perussuomalaiset nostettiin: vastustettiin maahanmuuttoa mutta luvattiin puolustaa mökin mummoa. Köyhyys ja muut ongelmat ovat yleisiä maahanmuuttajien keskuudessa eikä Vasemmistoliiton politiikkaan kuulu sellainen, että lietsottaisiin köyhiä toisiaan vastaan. Tämä vihanlietsonta on jo mahdollistanut nykyhallituksen menon, kun ihmiset ovat suunnanneet vihansa "maahantulijoihin" uusliberalistisen sortopolitiikan sijaan. Maahanmuuttoon menevä raha ei ole köyhiltä pois, vaan kyse on arvovalinnoista. Yhtä lailla voitaisiin sanoa, että yritystukiin menevä raha on omalta kansalta pois. Tai veronkiertoon menetetty raha on suomalaisilta pois. Politiikka ei ole nommasummapeliä.

Eikä syrji, pikemminkin päinvastoin. Toimittajista huomattavasti väestöä suurempi osa on vasemmistolaisia. Esim. talousuutisten asiantuntijoina on usein vasemmistolaisia.

Siis tästähän oli puhetta jo edellisten vaalien aikaan, eli Vasemmistoliiton puheenjohtajalle annettiin vähemmän puheaikaa kuin muille ja keskustelu ohjattiin aina talouskuriin ja leikkauksiin, ei heidän vaihtoehtoisiin ehdotuksiinsa talouden tasapainottamiseksi.
"Vasemmistoliitto oli kuitenkin ainoa puolue, joka vastusti kilpailukykysopimusta joka mm. leikkasi pienipalkkaisilta aloilta huomattavan osan lomarahoista."
Eli he menivät sieltä mistä aita oli matalin tässäkin asiassa? Helppohan se on vastustaa kaikkia säästötoimenpiteitä ja se jos mikä on täyttä populismia ja äänestäjien (vasemmistoliiton tapauksessa hyvästä syystäkin) älykkyyden aliarviointia. Kyllähän vähänkään järkeä päässä olevalla ihmisellä alkaa olla kuntatalouden ja yleensäkin julkisen talouden ongelmat tiedossa, mutta vasemmistoliiton heikkolahjaisia äänestäjiä nyt voi sumuttaa loputtomiin näillä "haetaan rahat veroparatiisista" ja "nostetaan rikkaiden veroja" paskapuheilla loputtomiin. Muistutuksena vielä kuinka vasemmistoliiton yhtenä talousteesinä oli eduskuntavaaleissa se, että palkataan julkiselle puolelle lisää työntekijöitä, koska tällä tavalla saadaan lisää verotuloja (SIC). Kuinka tuollaista idiotismia voi yksikään täysijärkinen ihminen kannattaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistoliiton ongelma on ainakin se, että perinteinen media syrjii sitä, ihan selvästi. Tuon kokoluokan puolueen pitäisi saada asiallista mediahuomiota nykyistä enemmän. Tilannetta voisi kyllä kompensoida se, jos vasemmisto osaisi hyödyntää nettiä ja sosiaalista mediaa, mutta vaisulta sekin näyttää.
Eikä syrji, pikemminkin päinvastoin. Toimittajista huomattavasti väestöä suurempi osa on vasemmistolaisia. Esim. talousuutisten asiantuntijoina on usein vasemmistolaisia.
Ei kai toimittajilla ole väliä, kun medioita johtaa porvarit. Ylen hallintoneuvoston jäsenistä melkein kaikki ovat oikeistolaisia. Eikö Atte-keissi jo opettanut, että johtotaso määrää huomattavasti siitä, mitä ja mistä toimittajat oikein kirjoittavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ihmiset myös luulevat, että vasemmistopuolueet ajavat vain tukien saajien etuja ja edustavat vielä vapaampaa maahantuloa ja vastustavat myös maasta poistamisia toisin kuin oikeisto. Tuo on sitten liian kallista ja vielä huonompi vaihtoehto. Ihmiset eivät ehkä ymmärrä, että ovat myös palkansaajien puolella, ainakin pieni- ja jopa keskituloistenkin.
Itsellä ainakin hiertää ainoastaan vasureissa juuri tämä maahantulo-ongelma, sillä vaikka olen humaani ihminen niin onhan asioiden perustuttava realiteetteihin! Ei pelkkä halu auttaa voi toimia ohjenuorana, sillä talous on matematiikkaa. Aikuisen ihmisen pitäisi olla jo ymmärtänyt, että maailma ei valitettavasti toimi, eikä voi toimia, kenenkään haluamisten pohjalta. Että niin kurjaa kuin se onkin, ei kaikkia voi hyvällä tahdollakaan pelastaa. Samoin sinisilmäinen ei pitäisi olla, se on hölmöä ja tavallaan jopa väärin omaa kansaa kohtaan. Tottakai sivistysvaltioon kuuluu tutkia ihmisten taustat huolella ja oikeudenmukaisesti, mutta en usko mitenkään, että läheskään kaikki käännytyspäätökset olisivat vääriä. Ei valtion kassa ole pohjaton eli miten ihmeessä kaikkien ylläpito voidaan mitenkään realistisesti kustantaa? Asuminen, ruoka, vaatetus, terveydenhuolto, matkakustannukset jne. siinä riittää maksettavaa...eli oikeita _hädänalaisia_Suomeen siinä määrin kuin suinkin kykenemme ottamaan sekä apua lähtömaihin, pakolaisleireille jne. Nämä on ainakin itselle ja läheisille se suurin ongelma eikä oikein tiedä enää voiko mitenkään äänestää vasemmistopuolueita.
Vasemmistolaiseen politiikkaan kuuluu nykyään olennaisesti se, ettei eri taustoista lähtöisin olevia heikompiosaisia ihmisiä aseteta vastakkain. Tällähän perussuomalaiset nostettiin: vastustettiin maahanmuuttoa mutta luvattiin puolustaa mökin mummoa. Köyhyys ja muut ongelmat ovat yleisiä maahanmuuttajien keskuudessa eikä Vasemmistoliiton politiikkaan kuulu sellainen, että lietsottaisiin köyhiä toisiaan vastaan. Tämä vihanlietsonta on jo mahdollistanut nykyhallituksen menon, kun ihmiset ovat suunnanneet vihansa "maahantulijoihin" uusliberalistisen sortopolitiikan sijaan. Maahanmuuttoon menevä raha ei ole köyhiltä pois, vaan kyse on arvovalinnoista. Yhtä lailla voitaisiin sanoa, että yritystukiin menevä raha on omalta kansalta pois. Tai veronkiertoon menetetty raha on suomalaisilta pois. Politiikka ei ole nommasummapeliä.
Laitetaas talteen kun on potentiaalisesti nimeltämainitsemattoman botin nielaisema viesti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vastaa itse itsestään. Kansa kyllästyi verojenmasksuun ja jos ei pysty itsestään huolehtimaan, niin voivoi
Höpsis. Edes metsästäjäkeräilijöiden aikaan harva vastasi itse itsestään. Kenties joku heimosta karkotettu erakko.
Kävele metsässä, älä muiden tekmällä tiellä, jalosta omat ruokakasvisi villeistä jos sellaisia haluat viljellä, metsästä oma ruokasi, tee nahoista ja kasvikuiduista vaatteesi, hoida itse itsesi terveeksi jos sairastut, keksi itse oma kirjoitusjärjestelmäsi jos haluat kirjoittaa, asu metsässä yksin jos haluat vastata itsestäsi.
Esim. Bill Gates tai Björn Wahlroos ovat miltei täysin muiden työn varassa eläviä. he vain elävät yhteiskunnassa jossa he ovat saaneet muut työskentelmään puolestaan ja keräämään itselleen miljoonia ja miljardeja euroja rahaa. Vähän niin kuin muinaisessa Egyptissä faaraot saivat kymmenet tuhannet ihmiset rakentamaan itselleen 150 korkean kivikasan haudaksi.
Sinulla on juuri tuollainen vasemmistolainen ääriajattelu, että jos veroja kerättäisiin vähemmän niin sitten ei olisi mitään valtion tarjoamia palveluita. Ja tuo juuri on täysin väärin!
Veroja kyllä pitää maksaa, mutta vähemmän ja myös progressiota sekä moninkertaista verotusta pitää vähentää. Mistä sitten pitää karsia että verotusta voidaan keventää ja myös valtion velkaantuminen saadaa kuriin? No tässä muutama: Yritystuet voi vaikka puolittaa, kehitysavut muuttaa meidän omaa taloutta palvelemaan suuntaan, valtion ja kuntien hallinnolliset työpaikat voi karsia puoleen työtä järkeistämällä, SOTE-uudistus joka oikeasti säästää, hyviä toimintatapoja käyttämällä sekä automaatiota ja tietotekniikkaa lisäämällä.
Mistä sitten uusia töitä kun yhteiskunta ei työllistä niin paljoa? Yhteiskunnan tehostaminen parantaa kilpailukykyä ja se tuo työtä, energian tuotanto omiin käsiin (miksi maksaa öljy-moguleille kun voidaan maksaa omaan maahan), aseteollisuuden huomattava kasvattaminen (miksi ostettaisiin ulkomailta kalliita aseita, kun voidaan tehdä itsekin). Tässä nyt jotain ja veroja voidaan laskea arviolta kolmannen pidemmällä aikavälillä
Suurin osa Suomen verotuloista tulee jo nyt ALV:ista ja progressiota on laskettu tasaisesti 90-luvulta saakka. Siinäpä muutama pähkinä purtavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistoliiton ongelma on ainakin se, että perinteinen media syrjii sitä, ihan selvästi. Tuon kokoluokan puolueen pitäisi saada asiallista mediahuomiota nykyistä enemmän. Tilannetta voisi kyllä kompensoida se, jos vasemmisto osaisi hyödyntää nettiä ja sosiaalista mediaa, mutta vaisulta sekin näyttää.
Siis tästähän oli puhetta jo edellisten vaalien aikaan, eli Vasemmistoliiton puheenjohtajalle annettiin vähemmän puheaikaa kuin muille ja keskustelu ohjattiin aina talouskuriin ja leikkauksiin, ei heidän vaihtoehtoisiin ehdotuksiinsa talouden tasapainottamiseksi.
Voisiko olla niin, että pienpuolueiden pj:t saavat vähemmän puheaikaa? Pienpuolueisiin voinee laskea 10 % kannatuksen puolueet, eli mm. persut ja vassarit
--alle 10 % kannatuksen puolueet, piti sanomani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vastaa itse itsestään. Kansa kyllästyi verojenmasksuun ja jos ei pysty itsestään huolehtimaan, niin voivoi
Höpsis. Edes metsästäjäkeräilijöiden aikaan harva vastasi itse itsestään. Kenties joku heimosta karkotettu erakko.
Kävele metsässä, älä muiden tekmällä tiellä, jalosta omat ruokakasvisi villeistä jos sellaisia haluat viljellä, metsästä oma ruokasi, tee nahoista ja kasvikuiduista vaatteesi, hoida itse itsesi terveeksi jos sairastut, keksi itse oma kirjoitusjärjestelmäsi jos haluat kirjoittaa, asu metsässä yksin jos haluat vastata itsestäsi.
Esim. Bill Gates tai Björn Wahlroos ovat miltei täysin muiden työn varassa eläviä. he vain elävät yhteiskunnassa jossa he ovat saaneet muut työskentelmään puolestaan ja keräämään itselleen miljoonia ja miljardeja euroja rahaa. Vähän niin kuin muinaisessa Egyptissä faaraot saivat kymmenet tuhannet ihmiset rakentamaan itselleen 150 korkean kivikasan haudaksi.
Sinulla on juuri tuollainen vasemmistolainen ääriajattelu, että jos veroja kerättäisiin vähemmän niin sitten ei olisi mitään valtion tarjoamia palveluita. Ja tuo juuri on täysin väärin!
Veroja kyllä pitää maksaa, mutta vähemmän ja myös progressiota sekä moninkertaista verotusta pitää vähentää. Mistä sitten pitää karsia että verotusta voidaan keventää ja myös valtion velkaantuminen saadaa kuriin? No tässä muutama: Yritystuet voi vaikka puolittaa, kehitysavut muuttaa meidän omaa taloutta palvelemaan suuntaan, valtion ja kuntien hallinnolliset työpaikat voi karsia puoleen työtä järkeistämällä, SOTE-uudistus joka oikeasti säästää, hyviä toimintatapoja käyttämällä sekä automaatiota ja tietotekniikkaa lisäämällä.
Mistä sitten uusia töitä kun yhteiskunta ei työllistä niin paljoa? Yhteiskunnan tehostaminen parantaa kilpailukykyä ja se tuo työtä, energian tuotanto omiin käsiin (miksi maksaa öljy-moguleille kun voidaan maksaa omaan maahan), aseteollisuuden huomattava kasvattaminen (miksi ostettaisiin ulkomailta kalliita aseita, kun voidaan tehdä itsekin). Tässä nyt jotain ja veroja voidaan laskea arviolta kolmannen pidemmällä aikavälillä
Ei vaan, vastaus oli siihen "jokainen vastatkoon itse itsestään" eli silloinhan se on juuri tuota, että okei, vastaa sitten itsestäsi täysin niikuin sanoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämme trumppiaikaa. Suosituin puolue ei ole se, jolla on paras linja, vaan se joka tarjoaa parasta viihdettä.
Millä tavoin Kokoomus tarjoaa parasta viihdettä?
Kokoomus tarjoaa turvallisen tavan trumppailla leimautumatta persuksi. "Tolkun ääripää". Esim. Halla-ahon puheista huomaa, että vaikka hän ei pidä mistään muista puolueista kuin omastaan, niin kokoomus on kuitenkin se joka häntä ärsyttää vähiten –> kelpuuttaa yhteistyökumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Investoinneilla vauhditettaisiin talouskasvua, sillä talous ei voi kasvaa loputtomiin jos yhteiskunnan peruspilarit (koulutus, terveydenhuolto yms.) romahtavat.
Sulla menee nyt sekaisin investoinnit ja peruspalvelut. Peruspalvelut ovat yhteiskunnalle menoerä, ei investointi. Rahaa pitää myös tulla jostain.
Investointeja tulee ulkomaisilta yrityksiltä, jotka perustavat tänne toimintaansa ja sitä kautta luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niitä kannattaa houkutella Suomeen.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämme trumppiaikaa. Suosituin puolue ei ole se, jolla on paras linja, vaan se joka tarjoaa parasta viihdettä.
Eihän suotta puhuta totuuden jälkeisestä ajasta.
Et kai oikeasti kuvittele, että totuus olisi ollut tarjolla aikaisemmin. Valheet vain vaihtuu, ei muuten eroa mikään.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus tarjoaa turvallisen tavan trumppailla leimautumatta persuksi.
Öö... taidat olla melko pihalla?
Ehkä hyviksenä oleminen ja sellaisten äänestäminen on monille äänestäjille liikaa kun ei sitä omassa elämässäkään edusta.
Minusta vasemmisto profiloituu liikaa esim feminismiin tai maahanmuuttopolitiikkaan ja tämä raflaavien agendojen poimiminen vie ääniä ja äänestäjiä heiltä.
Ongelma on äänestäjien heikko ymmärrys talousasioista. Äänestäjät hyväksyvät uusliberalistisen yhden totuuden talouspropagandan, vaikka jokainen esim. taloustieteitä oikeasti opiskellut tietää, että mitään yhtä ainoaa oikeaa talouspolitiikkaa ei ole olemassakaan. Viime kädessä kyse on vain ja ainoastaan arvovalinnoista, ja nykyinen talouspolitiikka hyödyttää vain ja ainoastaan sitä yhtä kaikkein rikkainta prosenttia maailman väestöstä. Edes kokoomuksen äänestäjät eivät loppupeleissä hyödy ollenkaan nykymenosta.