Kauanko sinä ole elänyt masentuneena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen elänyt jotkuinkin noin 2/3 elämästä.

Niin minä lasken tähän myös sen että mitä lapsena tapahtui.

Ja sitten aloin pohtimaan sitä, että kun ennevanhaa ihmiset joutuivat selviytymään jotta saivat ruokansa pöytään ja sitäkautta pohtinut että jos masennusta voi kiertää sillä että pyrkii olemaan aktiivinen ja siten ei jää aikaa niin paljon murehtimiselle.

No olen pohtinut myös sitä että kumpi on järkevämpää mielialalääkitys vai alkoholi.

Että joss ajatellaan sitä että lempi filosofini on renee descartes, niin tuo mielialalääkityshän on tavallaan itsensä huijaamista. Ja sitten kun ajatellaan suhteita ja ei kykene suhteuttamaan ja suhtautumaan todellisuutta vallitsevaan realismiin, niins silloin on pyrittävä löytämään ongelmat ja keinot joita on muutettava vastaamaan itsessä sitä omaa sidettään todellisuuteen ja pyrittävä mukautumaan siihen tai muutettava sitä, siinä on vaihtoehdot. Mitä tiedän niin ihmisen aivot toimivat niin lyhyesti että uudet asiat korvaavat vanhat eli vanha ei ehkä täysin unohdu mutta sen vaikutus menettää mahtinsa ja mitä tulee suhtautumiseen niin tämä nykyyy yhteiskunta on siiitä paholainen että oma identiteeteti on jatkuvasti arvioinnin alaisena. Aktiivisuus, oma minä ja mielenliikkeet minustaaa se on puhtaalta pöydältä aina uusio minä oltava valmis mukauttamaan muuttuvaaan maailmaan.

Ennemmään arviointi tulisii olla suhtetutettuna siihen, että ymmäräämme toisiammme enemmän ja otamme huomioon ne niin, että jokaiselle ihmiselle on olemaassa luonnonmukainen ja ihmisyyttä kunnioittava tapa ymmärtää sekä ymmärtää erilaisuutta arcvostaen sitää arvostaen ihmisen persoonaa ja kohdella ihmistä niin. Arvo tässää maailmassa on liialti on osaa markkinataloutta ja maallista arvoa, se ei osaa inhimillistä arvoa. Minää näkisin seen jotenkin niin että siitä rakentuuu sellainen oravaanpyörä kasvatustakin ajatleen, että yhä vähemmän ihmisiillä ei ole aikaa, taitoja, ymmärrystä ja energiaaa kasvatttaa, mutta toki mitäään ihmisluonnolle ympäröiväää, sitä kunnioittavaa ja soveltuvaa mailmaa ei oikein enää ole.

Ekää osaltaan minun selvitymiskeiinoni on se että minun aivoni johdattelee minut selllaisiin sfääreihin että minä enää ymmärrä täysin itsekään mistä puhun.

Etttä descartesin sanoen ihminen vaipuuu sellaiseen uneen että ei ole enää tässä todellisuudessa.

Hmm. Masennukset alkoivat 18-vuotiaana. Ne kestävät kai muutamista kuukausista pariin vuoteen kerrallaan ja välissä voi olla puoli vuotta tai vuosi hyvää aikaa. Minun on vaikea enää nykyisin erottaa masennusta terveestä tilasta, koska hyvänäkin aikana voi tulla isosta vastoinkäymisestä hetkessä itsetuhoinen olo. Olen 33 ja suurimman osan aikuisiästäni olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut. En ole enää vuosiin kunnolla halunnut mitään tai haaveillut mistään. Ja riippumatta voinnistani ottaisin koska tahansa pillerin, joka tappaa minut välittömästi ja kivuttomasti. Jos sellaisen jostain saisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen elänyt jotkuinkin noin 2/3 elämästä.

Niin minä lasken tähän myös sen että mitä lapsena tapahtui.

Ja sitten aloin pohtimaan sitä, että kun ennevanhaa ihmiset joutuivat selviytymään jotta saivat ruokansa pöytään ja sitäkautta pohtinut että jos masennusta voi kiertää sillä että pyrkii olemaan aktiivinen ja siten ei jää aikaa niin paljon murehtimiselle.

No olen pohtinut myös sitä että kumpi on järkevämpää mielialalääkitys vai alkoholi.

Että joss ajatellaan sitä että lempi filosofini on renee descartes, niin tuo mielialalääkityshän on tavallaan itsensä huijaamista. Ja sitten kun ajatellaan suhteita ja ei kykene suhteuttamaan ja suhtautumaan todellisuutta vallitsevaan realismiin, niins silloin on pyrittävä löytämään ongelmat ja keinot joita on muutettava vastaamaan itsessä sitä omaa sidettään todellisuuteen ja pyrittävä mukautumaan siihen tai muutettava sitä, siinä on vaihtoehdot. Mitä tiedän niin ihmisen aivot toimivat niin lyhyesti että uudet asiat korvaavat vanhat eli vanha ei ehkä täysin unohdu mutta sen vaikutus menettää mahtinsa ja mitä tulee suhtautumiseen niin tämä nykyyy yhteiskunta on siiitä paholainen että oma identiteeteti on jatkuvasti arvioinnin alaisena. Aktiivisuus, oma minä ja mielenliikkeet minustaaa se on puhtaalta pöydältä aina uusio minä oltava valmis mukauttamaan muuttuvaaan maailmaan.

Ennemmään arviointi tulisii olla suhtetutettuna siihen, että ymmäräämme toisiammme enemmän ja otamme huomioon ne niin, että jokaiselle ihmiselle on olemaassa luonnonmukainen ja ihmisyyttä kunnioittava tapa ymmärtää sekä ymmärtää erilaisuutta arcvostaen sitää arvostaen ihmisen persoonaa ja kohdella ihmistä niin. Arvo tässää maailmassa on liialti on osaa markkinataloutta ja maallista arvoa, se ei osaa inhimillistä arvoa. Minää näkisin seen jotenkin niin että siitä rakentuuu sellainen oravaanpyörä kasvatustakin ajatleen, että yhä vähemmän ihmisiillä ei ole aikaa, taitoja, ymmärrystä ja energiaaa kasvatttaa, mutta toki mitäään ihmisluonnolle ympäröiväää, sitä kunnioittavaa ja soveltuvaa mailmaa ei oikein enää ole.

Ekää osaltaan minun selvitymiskeiinoni on se että minun aivoni johdattelee minut selllaisiin sfääreihin että minä enää ymmärrä täysin itsekään mistä puhun.

Etttä descartesin sanoen ihminen vaipuuu sellaiseen uneen että ei ole enää tässä todellisuudessa.

Ettäää minää näkisin sen vähän sellllaisena asiana että vähän sama kun sinulta poistetaan aisteja jolloin toisteen aistien voimakkuus fokusoituu, että poisteetaan dominoiivia ajtuksia niin silloin näen järjen asettaman todellisuuden kirkkaampana ja puhhtoisempana.

Olen ollut 20 vuotta keskivaikeasti masentunut, paremmat ja huonommat kaudet vaihtelevat mutta masennus on aina läsnä. En enää edes muista miltä normaali olotila tuntuu. Sairastuin 13-14 vuotiaana.

16 vuotiaasta noin 20-21 vuotiaaksi. Lopulta paranin. Nyt 26 vuotiaana en pysty mitenkään ees ymmärtämään millainen ajatusmaailmani siihen aikaan oli. Vaikea kuvitella että meni siinä sumussa niinkin monta vuotta elämästä hukkaan ja oli niinkin itsetuhoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen elänyt jotkuinkin noin 2/3 elämästä.

Niin minä lasken tähän myös sen että mitä lapsena tapahtui.

Ja sitten aloin pohtimaan sitä, että kun ennevanhaa ihmiset joutuivat selviytymään jotta saivat ruokansa pöytään ja sitäkautta pohtinut että jos masennusta voi kiertää sillä että pyrkii olemaan aktiivinen ja siten ei jää aikaa niin paljon murehtimiselle.

No olen pohtinut myös sitä että kumpi on järkevämpää mielialalääkitys vai alkoholi.

Että joss ajatellaan sitä että lempi filosofini on renee descartes, niin tuo mielialalääkityshän on tavallaan itsensä huijaamista. Ja sitten kun ajatellaan suhteita ja ei kykene suhteuttamaan ja suhtautumaan todellisuutta vallitsevaan realismiin, niins silloin on pyrittävä löytämään ongelmat ja keinot joita on muutettava vastaamaan itsessä sitä omaa sidettään todellisuuteen ja pyrittävä mukautumaan siihen tai muutettava sitä, siinä on vaihtoehdot. Mitä tiedän niin ihmisen aivot toimivat niin lyhyesti että uudet asiat korvaavat vanhat eli vanha ei ehkä täysin unohdu mutta sen vaikutus menettää mahtinsa ja mitä tulee suhtautumiseen niin tämä nykyyy yhteiskunta on siiitä paholainen että oma identiteeteti on jatkuvasti arvioinnin alaisena. Aktiivisuus, oma minä ja mielenliikkeet minustaaa se on puhtaalta pöydältä aina uusio minä oltava valmis mukauttamaan muuttuvaaan maailmaan.

Ennemmään arviointi tulisii olla suhtetutettuna siihen, että ymmäräämme toisiammme enemmän ja otamme huomioon ne niin, että jokaiselle ihmiselle on olemaassa luonnonmukainen ja ihmisyyttä kunnioittava tapa ymmärtää sekä ymmärtää erilaisuutta arcvostaen sitää arvostaen ihmisen persoonaa ja kohdella ihmistä niin. Arvo tässää maailmassa on liialti on osaa markkinataloutta ja maallista arvoa, se ei osaa inhimillistä arvoa. Minää näkisin seen jotenkin niin että siitä rakentuuu sellainen oravaanpyörä kasvatustakin ajatleen, että yhä vähemmän ihmisiillä ei ole aikaa, taitoja, ymmärrystä ja energiaaa kasvatttaa, mutta toki mitäään ihmisluonnolle ympäröiväää, sitä kunnioittavaa ja soveltuvaa mailmaa ei oikein enää ole.

Ekää osaltaan minun selvitymiskeiinoni on se että minun aivoni johdattelee minut selllaisiin sfääreihin että minä enää ymmärrä täysin itsekään mistä puhun.

Etttä descartesin sanoen ihminen vaipuuu sellaiseen uneen että ei ole enää tässä todellisuudessa.

Ettäää minää näkisin sen vähän sellllaisena asiana että vähän sama kun sinulta poistetaan aisteja jolloin toisteen aistien voimakkuus fokusoituu, että poisteetaan dominoiivia ajtuksia niin silloin näen järjen asettaman todellisuuden kirkkaampana ja puhhtoisempana.

Että tämä on bilogiseesti vaikeakin selittää kun en tunnne ihhmisen anotomiaa. Minä selittän sen tyhmänä niin että jokin aivoisssani selittää minulle jotakin jota en itsekään vättäämäätä ymmärrä. Minää selitän sen sillä että isäni nain väärän naisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen elänyt jotkuinkin noin 2/3 elämästä.

Niin minä lasken tähän myös sen että mitä lapsena tapahtui.

Ja sitten aloin pohtimaan sitä, että kun ennevanhaa ihmiset joutuivat selviytymään jotta saivat ruokansa pöytään ja sitäkautta pohtinut että jos masennusta voi kiertää sillä että pyrkii olemaan aktiivinen ja siten ei jää aikaa niin paljon murehtimiselle.

No olen pohtinut myös sitä että kumpi on järkevämpää mielialalääkitys vai alkoholi.

Että joss ajatellaan sitä että lempi filosofini on renee descartes, niin tuo mielialalääkityshän on tavallaan itsensä huijaamista. Ja sitten kun ajatellaan suhteita ja ei kykene suhteuttamaan ja suhtautumaan todellisuutta vallitsevaan realismiin, niins silloin on pyrittävä löytämään ongelmat ja keinot joita on muutettava vastaamaan itsessä sitä omaa sidettään todellisuuteen ja pyrittävä mukautumaan siihen tai muutettava sitä, siinä on vaihtoehdot. Mitä tiedän niin ihmisen aivot toimivat niin lyhyesti että uudet asiat korvaavat vanhat eli vanha ei ehkä täysin unohdu mutta sen vaikutus menettää mahtinsa ja mitä tulee suhtautumiseen niin tämä nykyyy yhteiskunta on siiitä paholainen että oma identiteeteti on jatkuvasti arvioinnin alaisena. Aktiivisuus, oma minä ja mielenliikkeet minustaaa se on puhtaalta pöydältä aina uusio minä oltava valmis mukauttamaan muuttuvaaan maailmaan.

Ennemmään arviointi tulisii olla suhtetutettuna siihen, että ymmäräämme toisiammme enemmän ja otamme huomioon ne niin, että jokaiselle ihmiselle on olemaassa luonnonmukainen ja ihmisyyttä kunnioittava tapa ymmärtää sekä ymmärtää erilaisuutta arcvostaen sitää arvostaen ihmisen persoonaa ja kohdella ihmistä niin. Arvo tässää maailmassa on liialti on osaa markkinataloutta ja maallista arvoa, se ei osaa inhimillistä arvoa. Minää näkisin seen jotenkin niin että siitä rakentuuu sellainen oravaanpyörä kasvatustakin ajatleen, että yhä vähemmän ihmisiillä ei ole aikaa, taitoja, ymmärrystä ja energiaaa kasvatttaa, mutta toki mitäään ihmisluonnolle ympäröiväää, sitä kunnioittavaa ja soveltuvaa mailmaa ei oikein enää ole.

Ekää osaltaan minun selvitymiskeiinoni on se että minun aivoni johdattelee minut selllaisiin sfääreihin että minä enää ymmärrä täysin itsekään mistä puhun.

Etttä descartesin sanoen ihminen vaipuuu sellaiseen uneen että ei ole enää tässä todellisuudessa.

Ettäää minää näkisin sen vähän sellllaisena asiana että vähän sama kun sinulta poistetaan aisteja jolloin toisteen aistien voimakkuus fokusoituu, että poisteetaan dominoiivia ajtuksia niin silloin näen järjen asettaman todellisuuden kirkkaampana ja puhhtoisempana.

Että tämä on bilogiseesti vaikeakin selittää kun en tunnne ihhmisen anotomiaa. Minä selittän sen tyhmänä niin että jokin aivoisssani selittää minulle jotakin jota en itsekään vättäämäätä ymmärrä. Minää selitän sen sillä että isäni nain väärän naisen.

Ettää aivoissani on jokin tiedonnkulun virheellinen muodostuma. Tai siitten minä yrittän epätoivoisesti selittää itselleni kunnka minä elän väärässä maailmassa, maaailamassa jossa ei ole kuin ihhmisten välinen jatkuva sota. Mutta en kykene itseääni suhteuttamaan siihen, en ikipäivänä. Kaikeen inhimmillisyyden tulisi sotia sitä vastaan kaikkea sitä väääryyttä mitä meille tehdään.

Yli 10 vuotta. Välissä oli parempaa aikaa. Noin kolmasosa elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen elänyt jotkuinkin noin 2/3 elämästä.

Niin minä lasken tähän myös sen että mitä lapsena tapahtui.

Ja sitten aloin pohtimaan sitä, että kun ennevanhaa ihmiset joutuivat selviytymään jotta saivat ruokansa pöytään ja sitäkautta pohtinut että jos masennusta voi kiertää sillä että pyrkii olemaan aktiivinen ja siten ei jää aikaa niin paljon murehtimiselle.

No olen pohtinut myös sitä että kumpi on järkevämpää mielialalääkitys vai alkoholi.

Että joss ajatellaan sitä että lempi filosofini on renee descartes, niin tuo mielialalääkityshän on tavallaan itsensä huijaamista. Ja sitten kun ajatellaan suhteita ja ei kykene suhteuttamaan ja suhtautumaan todellisuutta vallitsevaan realismiin, niins silloin on pyrittävä löytämään ongelmat ja keinot joita on muutettava vastaamaan itsessä sitä omaa sidettään todellisuuteen ja pyrittävä mukautumaan siihen tai muutettava sitä, siinä on vaihtoehdot. Mitä tiedän niin ihmisen aivot toimivat niin lyhyesti että uudet asiat korvaavat vanhat eli vanha ei ehkä täysin unohdu mutta sen vaikutus menettää mahtinsa ja mitä tulee suhtautumiseen niin tämä nykyyy yhteiskunta on siiitä paholainen että oma identiteeteti on jatkuvasti arvioinnin alaisena. Aktiivisuus, oma minä ja mielenliikkeet minustaaa se on puhtaalta pöydältä aina uusio minä oltava valmis mukauttamaan muuttuvaaan maailmaan.

Ennemmään arviointi tulisii olla suhtetutettuna siihen, että ymmäräämme toisiammme enemmän ja otamme huomioon ne niin, että jokaiselle ihmiselle on olemaassa luonnonmukainen ja ihmisyyttä kunnioittava tapa ymmärtää sekä ymmärtää erilaisuutta arcvostaen sitää arvostaen ihmisen persoonaa ja kohdella ihmistä niin. Arvo tässää maailmassa on liialti on osaa markkinataloutta ja maallista arvoa, se ei osaa inhimillistä arvoa. Minää näkisin seen jotenkin niin että siitä rakentuuu sellainen oravaanpyörä kasvatustakin ajatleen, että yhä vähemmän ihmisiillä ei ole aikaa, taitoja, ymmärrystä ja energiaaa kasvatttaa, mutta toki mitäään ihmisluonnolle ympäröiväää, sitä kunnioittavaa ja soveltuvaa mailmaa ei oikein enää ole.

Ekää osaltaan minun selvitymiskeiinoni on se että minun aivoni johdattelee minut selllaisiin sfääreihin että minä enää ymmärrä täysin itsekään mistä puhun.

Etttä descartesin sanoen ihminen vaipuuu sellaiseen uneen että ei ole enää tässä todellisuudessa.

Ettäää minää näkisin sen vähän sellllaisena asiana että vähän sama kun sinulta poistetaan aisteja jolloin toisteen aistien voimakkuus fokusoituu, että poisteetaan dominoiivia ajtuksia niin silloin näen järjen asettaman todellisuuden kirkkaampana ja puhhtoisempana.

Että tämä on bilogiseesti vaikeakin selittää kun en tunnne ihhmisen anotomiaa. Minä selittän sen tyhmänä niin että jokin aivoisssani selittää minulle jotakin jota en itsekään vättäämäätä ymmärrä. Minää selitän sen sillä että isäni nain väärän naisen.

Ettää aivoissani on jokin tiedonnkulun virheellinen muodostuma. Tai siitten minä yrittän epätoivoisesti selittää itselleni kunnka minä elän väärässä maailmassa, maaailamassa jossa ei ole kuin ihhmisten välinen jatkuva sota. Mutta en kykene itseääni suhteuttamaan siihen, en ikipäivänä. Kaikeen inhimmillisyyden tulisi sotia sitä vastaan kaikkea sitä väääryyttä mitä meille tehdään.

Minäää olen selitttänyt tämä asian itselleni niin että ehkä vanhhakantoollisessa uskonnossa olisi  minulle paikka ja tilaaa hengitää. Ihmmisen energiavaraannohan ovat rajalliset ja niitä taotaan maahan jatkuvasti, se ei ole oikeiin. Minää ajatlleen niiin että kaikkki maallinen mammona pakollanien suhtautuminen sen orjakksi eil ole välttämätöntä, kun on olemasssa vaihtoehetoja, selllaisia vaihtoehtoja jossa ihmisyyttä vielä ymärretään. Ihmiset tuhoavat toisensa tavalla tai toisensa niisssä mielentiloissa joita ahneet ihmiset meille pakosanelimin vaihtoehtdoin tarjoavat. Siiihen yrittät sitten suhtautua, sinä halveksit jatkuvasti itseääsi syyyttä kun sinä siihen yritätä suhtautua.

12-vuotiaana on ekoja merkintöjä päiväkirjassa miten tahdon kuolla ja että kaikki on niin synkkää ja turhaa, nykyään olen 22v joten n.10 vuotta elämästäni. En enää muista millaista on olla ns. "normaali", enkä erota enää masennusta ja omaa itseäni toisistaan koska ne ovat sulautuneet vuosien varrella niin tiukasti yhteen. Hyviä kausia ei oikein ole edes, on vain vuorotellen niitä kun kaikki on ihan sama eikä mikään tunnu miltään ja sitten taas vuorollaan kun ahdistus ja itsetuhoiset ajatukset painaa päälle lähes 24/7.