Ystävä ei ollutkaan ystävä
Tutustuin lapsen harrastuksen kautta naiseen, jonka lapsi oli samassa joukkueessa omani kanssa. Hän oli minulle äärimmäisen ystävällinen, tosin juoruili inhottavasti joistakin muista joukkueen äideistä. Jonkun vuoden päästä huomasin, et kaikki äidit, joita hän haukkui, olivat hänen kanssaan samalla alalla. Kasvokkain oli näille naisille mielinkielin, mutta takanapäin tosi ilkeä. Itse olen ihan toisella alalla enkä siis vissiin "uhka" hänelle.
Vuosia kului ja lasten harrastus eteni. Tuli tasoryhmiin jakamisen aika ja minun lapseni valittiin ykkösryhmään ja hänen kakkoseen. Kesti jonkun aikaa ennenkuin tajusin, että hän ei enää soitellutkaan minulle ja kun minä juttelin hänelle, oli hän kylmänkalsean etäisen ystävällinen. Olin tosi hämilläni ja loukkaantunut. Enhän minä tai lapseni ollut tehnyt hänelle mitään!
Harrastajien määrä väheni ja hänenkin lapsensa pääsi ykkösporukkaan. Nainen oli taas yltiöystävällinen ja pelkkää linnunlaulua. Nyt mua jo aikapaljon ärsytti hänen käytöksensä enkä ollut häneen niin paljon yhteydessä. Nainen kuitenkin liitti minua monenmoisiin harrastukseen liittyviin wa-ryhmiin, joten väkisin seurasin hänen touhujaan.
Viime keväänä hänen lapsensa lopetti harrastuksen. Minun lapseni taas valittiin vieläkin korkeammalle kuin seuran ykkösjoukkue. Nyt nainen lähettee wa:ssa sadoittain kuvia lomareissuista ja ruoka-annoksista. Kaikkea pitäisi kommentoida, mut hänen reaktionsa minun kuulumisiini ovat taas tosi etäisenystävällisiä. Todella ärsyttävää!
Haluaisin irtaantua näistä hänen perustamistaa wa-ryhmistä, mutta niihin kuuluu muutama muu nainen, jonka kanssa haluaisin jatkaa yhteydenpitoa, mutta joiden kanssa se ei tällä hetkellä muuta kautta ole luontevaa. Miten fiksusti hoitaisin ryhmistä eroamisen?
Kommentit (2)
Ryhmissä ei ole kovin paljon muita osallistujia, joten vaikea jättää huomiotta. Vois tietty kommentoida yhtä tylysti kuin hänkin minulle. En vaan tykkää semmoisesta, mieluummin lopettaisin yhteydenpidon kokonaan.
Jätä huomiotta tämä naisen ja juttelen vain muiden kanssa? Jos ryhmät on tätä harrastusta varten ei ehkä muitakaan kiinnosta hänen lomansa.