Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nainen, tunnetko vielä vuosien jälkeen vihaa tai katkeruutta jotain exääsi kohtaan?
Kommentit (24)
En ole koskaan tuntenut vihaa enkä katkeruutta, surua ainoastaan. Hän jätti minut 4 vuotta sitten, olemme edelleen hyviä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vihaa, mutta ärsytystä. Edelleenkin niskakarvoja nostaa tietyt jutut, ja tiedän siitä että ero oli täysin oikea ratkaisu. Ärsyttää vaan, kun tiedän että joudun olemaan loppuelämän sen kanssa tekemisissä..
Tunnen. Sitä väkivaltaista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
En vihaa, mutta ärsytystä. Edelleenkin niskakarvoja nostaa tietyt jutut, ja tiedän siitä että ero oli täysin oikea ratkaisu. Ärsyttää vaan, kun tiedän että joudun olemaan loppuelämän sen kanssa tekemisissä..
Sama, ärsytys on se ainoa tunne.
Vihaamalla jumittuu paikalleen ja katkeruus on myös turhaa. Ihan kaikki asiat ei voi olla vain toisen syytä. Paljon olen oppinut ja siitä olen jopa kiitollinen.
En vihaa, vaan pelkoa. En halua kuulla siitä tyypistä enää ikinä, mutta narsku kääntää viestin päässään joksikin muuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, enemmän harmittelen etten itse lähtenyt ajoissa, olin ihan puissa ja masentunut.
Väkivaltainen ja ilkeä minua ja lastani kohtaan. Monta vuotta meni päin helvettiä silmä mustana.
No en kyllä seurustellut tämän kaverin kanssa, mutta hän oli epätoivoisen kiinnostunut. Minä en. Alkoi lukion alussa piirittää minua ja kun hänelle vohdoin valkeni, etten ole kiinnostunut (ei meinannut suostua uskomaan) alkoi älytön mustamaalaaminen ja paskan puhuminen. Olipa kiva alku uudessa koulussa, vieraalla paikkakunnalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää tunne vihaa.. Lähinnä sääliä. Miehellä menee nykyään huonosti. Mietityttää myös mitä ihmettä siinä näin ja miten kestin kaiken sen paskan.
Kyllä tunnen kumpaakin eksää kohtaan.
Ensimmäinen poikaystävä oli eka miespuolinen jolta sain mitään huomiota. Olin aivan haltioissani kun vihdoinkin joku rakasti minua ja halusi olla kanssani. Sitten pikkuhiljaa suhteen edetessä hän lakkasi haluamasta minua ja alkoi valehdella. Suhde kylmeni täysin. Petti minua ja teki vaikka mitä selkäni takana... Maksatti elämistään minulla. Ja kun halusin keskustella hänen kanssaan hän vain vedätti kaiken olevan hyvin... Ja silti vain satutti. Olin naiivi ja ensimmäisessä suhteessani... Mietin vain että vika on minussa. Se tyyppi sai itsetuntoni aivan pohjamutiin, vaikka olin silloin todella nätti nuori tyttö. Sitten kun tyyppi halusi erota ei edes saanut sitä hoidettua oikein vaan "muutettiin erilleen". Samalla pani kaikkia jotka vain suostui häntä panemaan, eikä halunnut viettää enää kanssani aikaa. Itse kävin sitten sanomassa että eiköhän se ollut siinä ja jätin. Jälkeen päin olen saanut kuulla muualta mitä kaikkea se tyyppi tekikään suhteemme aikana ja kyllä kuvottaa. Vieläkin (yli 10v erosta) tyyppi yrittää lähetellä kaverikutsuja fb:ssä ja linkedinissä, mutta blokkaan kaiken. Rikoin itseni siinä suhteessa täysin... Ja siitä johtuikin sitten että hyppäsin seuraavan eksän kelkkaan.
Toinen poikaystäväni halusi alussa vain seksiä, ja sitä sitten olikin. Suhde oli aluksi siis aikalailla puhdas panosuhde. Olin elänyt aiemmassa suhteessa puutteessa ja kokenut pahaa oloa siitä, ettei poikaystävä halua minua, vaan lähinnä karkaa sängystä jos yritin jotain fyysistä kontaktia. Olin siis taas haltioissani siitä, että joku oli kiinnostunut minusta. Ihastuin tähän tyyppiin kuitenkin tosi pahasti ja lopulta sanoin ettei minua voi vain käydä panemassa. Että se on joko ihan oikeaa seurustelua tai sitten ei mitään. No mies alkoi kanssani suhteeseen... Aluksi hän oli aivan ihana poikaystävä. Sain paljon huomiota ja hellyyttä ja mies jaksoi panostaa jopa yllätyksiin. Muutettiin yhteen ja oli mukavaa. Sitten tietokone vei voiton. Olin lopulta miehelle enää "se nainen joka asuu meillä", eli hän ei jutellut kanssani, ei viettänyt kanssani aikaa, ei halunnut kanssani seksiä eikä varsinkaan antanut mitään huomiota minulle. Olin itsestäänselvyys. En saanut huolenpitoa edes kun sairastuin vakavasti. Minä huolehdin kotona kaiken kokkauksesta pyykkäykseen ja miehelle kyllä kelpasi kun joku edustava muija leipoo ja laittaa kotia. Olimme menossa jopa naimisiin. Tajusin sitten sinä keväänä kun kesällä olisi pitänyt olla häät, ettei tuo mies rakastanut minua oikeasti. Hän ei edes tuntenut kuka olin. Kysyin kerran miksi mies oli kanssani, että mistä asioista hän minussa piti. Tämä vastasi että olin tarpeeksi pitkä ja tulin hänen vanhempiensa kanssa toimeen. Ihanaa ja romanttista. Kysyin myös kuka on hänelle se maailman tärkein ihminen, niin mies luetteli "isä, äiti, veli, veljen poika, veljen vaimo ja sinä". Aha.
jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkuu..
Ensimmäiselle eksälle olen oikeastaan vain vihainen, mutta toiselle eksälle olen todella katkera. Tein kaikkeni suhteen eteen ja meillä piti olla ihana elämä edessä. Miksi ihmeessä mies vain lakkasi yrittämästä ja lihoi muodottomaksi koneensa ääressä? Miksi hän lakkasi välittämästä ja rakastamasta minua? Elämäni aikalailla tuhoutui tuohon toiseen eroon. Olin silloin 27-vuotias. Luulin saavani aviomiehen ja perheen ja se vain katosi.
En haluaisi mitään muuta kuin että elämässäni olisi mies joka rakastaisi minua oikeasti ja haluaisi viettää elämänsä kanssani. Haluaisi minut vaimokseen ja kumppanikseen. Joku joka tuntisi minut oikeasti ja pitäisi minusta vioistani huolimatta. Jos tämä mies vielä haluaisi perheen kanssani niin olisi jo aika täydellistä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä paremmin ymmärrän että tuollaisen saavuttaminen on kuin lottovoitto. Suurin osa miehistä ei halua sitoutua tai lapsia. Jotkut kyllä esittävät haluavansa, mutta oikeasti haaveilevat vain panevansa kaikkea mikä liikkuu. Ja osa jopa toteuttaa tämän, ihan uskomaton prosentti miehistä pelaa puolisonsa selän takana. Nytkin tietäisin kaksi miestä jotka voisi käräyttää tyttöystävilleen...
Seurustelen kyllä tällä hetkellä, mutta tunnen silti olevani yksin. Haaveitani ei ymmärretä eikä kunnioiteta, ne ovat vain "typeriä akkojen juttuja". Nykyinen mies myös kertoo hyvin avoimesti haaveistaan panna muita naisia ja sanoo vain kuinka kaikki miehet ovat sellaisia. Alan pikkuhiljaa uskoa siihen. Toiveeni rakastavasta ja uskollisesta aviomiehestä alkavat olla kuolleet ja kuopatut.
Tunnen... Lyhyesti
Olin sammunut ja painoi kuivana kakkoseen. Nyt sitä ollaan kuljettu jo 10 v paskapussin kanssa. Jonain päivänä vielä tyhjennän pussin tuon niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jos saan itse päättää, mutta toiset vatvovat asioita. Yksi miehen jaloimmista piirteistä on ettei hän seuraile entisiään.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen... Lyhyesti
Olin sammunut ja painoi kuivana kakkoseen. Nyt sitä ollaan kuljettu jo 10 v paskapussin kanssa. Jonain päivänä vielä tyhjennän pussin tuon niskaan.
Oikeesti? Teit rikosilmoituksen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaa kohtaan tunnen sekä vihaa että katkeruuttakin, mutta ihan kaikkia kohtaan tunnen kuvotusta. En tiedä miksi, mutta ihan jokainen johon olen ollut ihastunut/rakastunut on muuttunut jälkeenpäin vastenmieliseksi enkä ymmärrä miten olen koskaan voinut tuntea niin kuin olen tuntenut. Ei tarvitse kuin ajatella kuinka ihastunut oli ja kuinka halusi koskea toiseen ja oksennus nousee kurkkuun.
N40
En oikeastaan vihaa tai ole katkera, mutta yhtä en suostu tapaamaan tai halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
En. Olen antanut anteeksi myös niille valehtelijoille ja pettäjille, oli minun onneni että heidän todellinen luontonsa tuli ilmi, muuten en olisi tavannut nykyistä miestäni :) toivon oikeasti että he tajuavat joku päivä ettei onni tule tuollalailla kun he elävät ja he muuttuvat. Kaikkea hyvää heille kaikille, joskus kovasti välitin kuitenkin heistä.
En. On minulle täysin yhdentekevä henkilö.
Meni 18 vuotta että en enää tunne katkeruuta tai vihaa tai inhoa. Ei hätkäytä pätkän vertaa suuntaan tai toiseen. Välillä pelottaa ajatella että kuinka lähellä oli ettei koko elämä kääntynyt ihan väärään suuntaan. Ja kuinka onnekas oli kun pääsin pakenemaan pahan pauloista pois. Säälittää vasn kuinka monta naista se mies on sen jälkeen ehtinyt tuhota.
Olen menneisyyden tyypeistä katkera vain opiskelukaverille, joka uskotteli kaveruutta mutta oli vain seksin ja kokemusten perässä. Olin tosi ihastunut ja vähän naiivi, eli hyvä kohde hänelle uskotella että haluaa seurustelua.
Hän vielä ensin hylkäsi mut toisen tytön takia ja kun palasi asiaan myöhemmin, elättelin silti toivoa suhteesta. Musta hän toimi täysin väärin suhteessa siihen että olin tosi ihastunut.
En ole kuitenkaan katkera kaikille miehille tuon vuoksi, tälle tietylle vain. Vieläpä seksi oli todella paskaa.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä tunnen yli neljä vuotta eron jälkeen vielä inhotusta ja katkeruuttakin mikäli mies tulee jotain mieleen. Patologinen valehtelija ja pettäjä joka sitten ei kuitenkaan suostunut eroamaan vaan teki kaiken kamalan vaikeaksi ja vainosi vielä puoli vuotta eron jälkeen. Olisin pärjännyt ilmankin näitä kokemuksia. En aktiivisesti vihaa mutta jos joku asia muistuttaa hänestä niin puistattaa ja ällöttää. Toisaalta tunnen suurta kiitollisuutta etten ole enää hänen kanssa missään tekemisissä enkä edes samassa kaupungissa.