Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten ikinä selviän läheisen kuolemasta ja kalvavasta syyllisyydestä?

Vierailija
15.08.2017 |

Ihminen, joka on ollut minulle rakkain koko elämäni, menehtyi täysin yllättäen. Olen aivan lamaantunut, en jaksa mitään, en pysty kohtaamaan ketään, itken vain ja olen alakuloinen. Tunnen valtavan suurta syyllisyyttä hänen sairastumisestaan ja pahasta olosta, jolle en osannut tehdä mitään. Hän siis joi salaa masentuneisuuteensa, kunnes elimistö petti. Jo tämä oli niin järkyttävä tieto, joka paljastui vasta kuoleman jälkeen, etten ole vielä voinut edes käsitellä sitä. Tunnen pettäneeni hänet kaikin tavoin. Koen, että jos olisin ollut enemmän läsnä ja vienyt vaikka väkisin lääkäriin, olisi tilanne nyt toinen. Miten olen ollut niin sokea tai välinpitämätön?! Vihaan itseäni ja syytän hänen loppuaikansa tuskallisesta kärsimyksestä itseäni. Antaisin kaiken pois, jos vain saisin hänet takaisin.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan. Olen niin hukassa enkä tiedä mitä ajatella. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Miten surun ja syyllisyyden kanssa voi elää?

Vierailija
2/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae ammattiapua äläkä huutele nettipalstoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä syyllistä itseäsi sillä et olisi hänen juomiselleen mitään mahtanut. Itse yritin myös auttaa ja kärsin suunnatonta tuskaa hänen takiaan. Se oli aivan turhaa sillä vaikka ymmärsin,uskoin ja luotin ei toinen voinut kuitenkaan lopettaa. Juominen aiheuttaa masennusta ja masennus juomista. Juomisille oli aina hyvä syy. Kuoli maksakirroosiin.

Vierailija
4/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suruun kuuluu kaikki tunteet ja niille on annettava aikaa. Itse olin hyvän ystäväni kohdalla välillä surullinen, välillä niin vihainen, jotta haukuin häntä mielessäni mitä rumimmilla nimillä ja ajattelin "hyvä vaan kun meni" sitten taas itkin vuolaasti menetettyä rakasta ystävää.

Vierailija
5/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten olisit voinut auttaa, kun et edes tiennyt? Hän ilmiselvästi ei halunnut sinun edes saavan tietää, koska oli asiaa noin hyvin peitellyt.

Vanha klisee, mutta ajan kanssa oppii elämään surun kanssa ja se painuu taka-alalle vähitellen. Se tavallaan "pienenee", ehkä, jos niin voi sanoa. Siinä voi kyllä mennä vuosiakin. Välillä se nousee isompana esiin tietyissä tilanteissa. Koita ajatella niin, että kukaan ei olisi häntä pystynyt auttamaan. Juominen pitää haluta lopettaa itse. Siinä ei toinen pysty pakottamaan.

Tunteesi on tuttuja. Multa kuoli eräs läheinen samanlailla muutama vuosi sitten. Tänä kesänä kuoli samanlailla mieheni erittäin läheinen ystävä. Äitini on hyvää matkaa tekemässä heille seuraa. Olen vähän jo luovuttanut hänen suhteensa ja todennut, että hän ei ole enää mun eikä varmaan kenenkän muunkaan autettavissa, koska ei edes tunnusta ongelmaa. Kuulostan ehkä kylmältä, mutta niin se vaan on.

Koita päästä puhumaan tunnoistasi jollekin ammattilaiselle. Ehkä paikkakunnallasi olisi myös joku vertaistukiryhmä tai edes fb:ssä? Olisi hyvä, ettet jää nyt yksin syyllisyytesi kanssa. Muista, että sinun vikasi hänen kuolemansa ei ihan oikeasti ollut! <3

Vierailija
6/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hänen masennuksensa ei ollut sun syy, eikä juominen.

Ehkä ilman sua ei ois jaksanut näinkään pitkälle.

On joskus mahdotonta nähdä toisen kärsimys, ei voi mitenkään tietää, jos toinen ei tahdo sitä paljastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
15.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttu tunne. Minulle läheinen iäkäs ihminen kuoli keväällä. Epäilemme että taustalla oli sairaalan tekemä hoitovirhe. Laittoivat hänet kotiin, jonne kuoli pari päivän kuluttua. Mutta syyllisyyden tunteeni koskee sitä, että olivat yrittäneet soittaa mulle sairaalasta ennen kotiin lähettämistä ilmoittaakseen asiasta. Mulla oli puhelin äänettömällä niin kuin se aina mulla on töissä. Olivat sitten jättäneet viestin, jonka kuuntelin vasta myöhemmin kun omaiseni oli jo kotiutettu. Mä en edes tiennyt että hän oli sairaalassa enkä sitä, että hän oli ilmoittanut mut lähimmäksi omaiseksi (hän oli lapseton) eli että edes voisivat soittaa mulle sieltä sairaalasta. Jos nuo asiat olisin tiennyt niin tottakai olisin pitänyt puhelimeni äänet päällä.

En syytä itseäni läheiseni kuolemasta koska en sairaudelle mitään voinut ja lääkäri teki päätöksen hänen kotiutuksestaan liian huonokuntoisena. Heillä on vastuu läheiseni kuolemasta. Mutta tulen varmaan loppuelämäni ajattelemaan että jollain lailla petin omaiseni, en huolehtinut hänestä niin kuin olisin halunnut ja hän ehkä olisi odottanut. En tiedä olisiko lopputulos ollut erilainen vaikka olisin keskustellut sairaalan kanssa, tuskin siellä kauheasti omaisen kantaa kuunnellaan jos lääkäri on tehnyt päätöksen. Mutta jos teillä on iäkkäitä omaisia sairaalassa niin pitäkää heidän puoliaan, koska heitä ei hoideta niin hyvin kuin nuorempia "tuottavia" kansalaisia.

Vierailija
8/11 |
16.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä on vaikeaa jaksaa edes olla. Päässä ei pysy mikään, teen töissä virheitä ja koko ajan mielessä pyörii läheiseni viimeiset hetket, kärsimykset. Olo pahenee koko ajan ja tuntuu, kuin vain näyttelisin elämistä. Tuntuu väärältä elää normaalia arkea. Kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka koko maailmani on aivan mullistunut. Minulla ei ole oikein ketään jolle puhua. Kaikki läheisetkin surevat enkä nyt jaksa oikein olla se lohduttaja minäkään. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
16.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsisitkö työterveyteen jutteleen? Tai ihan tk-lääkärille? Jollekin kriisipsykologille?

Vierailija
10/11 |
25.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä ap taas. On erittäin vaikeaa hyväksyä menetystä ja sitä mitä tapahtui ja miksi, koska en ymmärrä. Miksi hän joi salaa? Miksei hän kertonut ahdistuksestaan? Suren, etten saanut auttaa. Hän oli ja on minulle niin valtavan rakas ihminen, etten tiedä miten jaksan tämän taakan kanssa. Menetys on yksi asia. Kaiken kärsimyksen, huonon sairaalahoidon ja muun käsitteleminen on toinen asia. Ensimmäisen kanssa oppii ehkä elämään mutta jälkimmäinen kaihertaa niin, etten saa yöllä nukutuksi.

Kaipaisin vertaistukea. Miten muut ovat selvinneet ja käsitelleet rakkaan poismenoa jos siihen on liittynyt jotain yllättävää, sairaanhoidon mahdollista huonoutta tai jotain, mitä on vaikea hyväksyä. En halua mennä työterveyteen, tuskin sieltä mitään apua saisi. Haluaisin vastauksia mielessäni tauotta pyöriviin kysymyksiin vaikka tiedän, etten niitä koskaan tule saamaan. Se sattuu kaiken muun surun ja pahan lisäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
25.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tässä ap taas. On erittäin vaikeaa hyväksyä menetystä ja sitä mitä tapahtui ja miksi, koska en ymmärrä. Miksi hän joi salaa? Miksei hän kertonut ahdistuksestaan? Suren, etten saanut auttaa. Hän oli ja on minulle niin valtavan rakas ihminen, etten tiedä miten jaksan tämän taakan kanssa. Menetys on yksi asia. Kaiken kärsimyksen, huonon sairaalahoidon ja muun käsitteleminen on toinen asia. Ensimmäisen kanssa oppii ehkä elämään mutta jälkimmäinen kaihertaa niin, etten saa yöllä nukutuksi.

Kaipaisin vertaistukea. Miten muut ovat selvinneet ja käsitelleet rakkaan poismenoa jos siihen on liittynyt jotain yllättävää, sairaanhoidon mahdollista huonoutta tai jotain, mitä on vaikea hyväksyä. En halua mennä työterveyteen, tuskin sieltä mitään apua saisi. Haluaisin vastauksia mielessäni tauotta pyöriviin kysymyksiin vaikka tiedän, etten niitä koskaan tule saamaan. Se sattuu kaiken muun surun ja pahan lisäksi.

Googletapa jos löytäisit jonkun sururyhmän. Ainakin seurakunnilla on sellaisia.