En selvästikään riitä miehelle, kannattaako suhdetta jatkaa?

Siinähän se vastaus tulikin.

Eihän sun taitava tarvise olla, riittää että toisen elämä kiinnostaa. Lähde hänen kanssaan yhdessä tekemään jotain, mikä on hänen intohimonsa. Ehkä siitä tulee sinunkin.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus kuulostaa itsestäänselvältä, mutta haluan avata tilannetta silti vähän.

Olemme olleet yhdessä noin vuoden, ja olemme käyneet mieheni (ei aviossa) kanssa läpi sitä, miten hän on selvästi epäluuloisempi suhdettamme kohtaan kuin minä. En ole mitenkään super kiinnostunut mistään, mutta tasaisen taitava monessa asiassa. Kerron tämän siksi, että mieheni puolestaan on kiinnostunut muutamasta asiasta, hyvin intensiivisesti. Hänen mielestään meillä ei ole yhteisiä mielenkiinnonkohteita eikä siksi tiedä kannattaako meidän jatkaa. Tulemme hyvin toimeen ja suhteemme on muuten hyvin. Meidän molempien mielestä. En haluaisi jättää miestä, jonka kanssa voisin varmasti olla onnellinen, mutta en myöskään jäädä suhteeseen missä tunnen toisen kaipaavan tilalleni kokoajan toisenlaista ihmistä. Uskoisin muiden ihmisten ajattelevan, että olisin naiivi ja kiittämätön, jos päästäisin näin hyvän miehen menemään. Auttakaa... :<

Onko miehellä mielestään sopivampi tiedossa? Tällaiset pohdinnat viittaa vähän aina siihen.

Miehesi on normaali emotionaalisesti kypsymätön mies. Hän ymmärtää menetyksensä vasta, kun olette eronneet. Olen itse ollut samassa tilanteessa, enkä kadu mitään muuta elämässä kuin sitä, etten osoittanut rakastamalleni naiselle, mitä hän minulle merkitsee ja miten häntä arvostan.

Jos miehesi ei kerran tiedä kannattaako teidän jatkaa, ja jos tunnet, että et riitä hänelle, niin ei se ainakaan pidemmän päälle tule helppoa olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sun taitava tarvise olla, riittää että toisen elämä kiinnostaa. Lähde hänen kanssaan yhdessä tekemään jotain, mikä on hänen intohimonsa. Ehkä siitä tulee sinunkin.

Yritän lähteä hänen juttuihinsa aina välillä mukaan, mutta monet niistä ovat niin "ammattimaisia", että pelkkä esipuhe menee multa ohi hilseen. Toivoisin vaan kovasti, että myös mies osaisi arvostaa minua ja nähdä meissä potentiaalia. Tuntuu että toisinaan näkee ja toisinaan ei. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus kuulostaa itsestäänselvältä, mutta haluan avata tilannetta silti vähän.

Olemme olleet yhdessä noin vuoden, ja olemme käyneet mieheni (ei aviossa) kanssa läpi sitä, miten hän on selvästi epäluuloisempi suhdettamme kohtaan kuin minä. En ole mitenkään super kiinnostunut mistään, mutta tasaisen taitava monessa asiassa. Kerron tämän siksi, että mieheni puolestaan on kiinnostunut muutamasta asiasta, hyvin intensiivisesti. Hänen mielestään meillä ei ole yhteisiä mielenkiinnonkohteita eikä siksi tiedä kannattaako meidän jatkaa. Tulemme hyvin toimeen ja suhteemme on muuten hyvin. Meidän molempien mielestä. En haluaisi jättää miestä, jonka kanssa voisin varmasti olla onnellinen, mutta en myöskään jäädä suhteeseen missä tunnen toisen kaipaavan tilalleni kokoajan toisenlaista ihmistä. Uskoisin muiden ihmisten ajattelevan, että olisin naiivi ja kiittämätön, jos päästäisin näin hyvän miehen menemään. Auttakaa... :<

Onko miehellä mielestään sopivampi tiedossa? Tällaiset pohdinnat viittaa vähän aina siihen.

En usko, että on. Olemme myös puhuneet asiasta jonkin verran. Eikä siinä yhdessä olossa edes ehtisi tapailemaan toista. Ehkä pitäisi viettää enemmän aikaa erikseen...

Et sä oikein voi tuohon vaikuttaa. Mies ei osaa arvostas sua etkä voi olla kukaan muu.

Mies melkein jo lähti kerran, mutta jäi ja sanoi jälkeenpäin, että on onnellinen, että jäi. Jälkeenpäin olen näiden epäilysten jälkeen ilmaissut, että ensi kerran kun tekee lähtöä, en aio estää. Olen surullinen, mutta estää en aio. Saa olla vastuussa itse omista päätöksistään. Minusta myös tuntuu (ja tiedän sen), että mieheni tavallaan myös testaa minua. Ei ole oikeasti vittumainen, ei sillä tavalla mitä täällä monissa keskusteluissa miehet ovat, mutta jollain tapaa ikävä, jonka jälkeen häntä selvästi ärsyttää, jos katson asiaa sormieni lävitse ja yritän jatkaa elämää normaalisti. Tiedän myös, että hänestä tuntuu, että olen liian epätoivoinen. En oikein tiedä mitä voisin tehdä asialle. Olla ottamatta yhteyttä viikkoon...? AP

Ymmärrän miestäsi. Myös minulle on tärkeää, että minulla on puolisoni kanssa yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Jos ei olisi, joutuisin jakamaan itselleni tärkeät asiat jonkun muun kuin puolisoni kanssa ja siitä taas ajan myötä seuraisi, että kasvaisimme erillemme. 

Vierailija kirjoitti:

Mies melkein jo lähti kerran, mutta jäi ja sanoi jälkeenpäin, että on onnellinen, että jäi. Jälkeenpäin olen näiden epäilysten jälkeen ilmaissut, että ensi kerran kun tekee lähtöä, en aio estää. Olen surullinen, mutta estää en aio. Saa olla vastuussa itse omista päätöksistään. Minusta myös tuntuu (ja tiedän sen), että mieheni tavallaan myös testaa minua. Ei ole oikeasti vittumainen, ei sillä tavalla mitä täällä monissa keskusteluissa miehet ovat, mutta jollain tapaa ikävä, jonka jälkeen häntä selvästi ärsyttää, jos katson asiaa sormieni lävitse ja yritän jatkaa elämää normaalisti. Tiedän myös, että hänestä tuntuu, että olen liian epätoivoinen. En oikein tiedä mitä voisin tehdä asialle. Olla ottamatta yhteyttä viikkoon...? AP

Noi on huonoja tollaset testaamiset ja jos pitää kokeilla, onko toinen epätoivoinen. Eihän tuossa voi olla oma itsensä, mikä tekee elämästä raskasta.

Haluan nyt korostaa, että mieheni ei ole kuitenkaan mikään hiphop skeittimies, joka seurustelee henkilön kanssa, joka ei edes osaa skeitata. Kyse on enemminkin musiikista ja urheilusta yms. mille olen aina ollut hyvin avoin ja jota fiilistelemme yhdessä. En kuitenkaan osaa tuoda näihin asioihin juurikaan mitään uutta mukaan, mutta osaan muuten fiilistellä ja elää näiden asioiden mukana. Urheilen itsekin jonkun verran ja nautin musiikin kuuntelusta. Yli hilseen menevät jutut liittyvät lähinnä töihin. Opiskelemmekin lähes samoja pääaineita.

Olisi minulla itsellänikin omia kiinnostuksenkohteita, mitkä monet ovat tosin hyvin sosiaalisia eikä minua haittaa, jos mies ei introverttinä lähde niihin mukaan. Pidän hänestä sellaisena kuin hän on ja koen, että täydennämme toisiamme. Mieheni mielestä olemme puolestaan liian erilaisia. AP

Kaipaisin jotain vanhan kunnon AV vinkkejä siitä, miten selviäisin tilanteesta. AP

Vierailija kirjoitti:

Ämmät ylianalysoimassa taas kerran kaiken atomeiksi ja länkyttämässä paskaa.

Sinä se vasta herttaiselta ihmiseltä vaikutatkin.

Telkussa haastateltiin kerran pariskuntaa, joka oli ollut yhdessä 75 vuotta. He sanoivat, että pitkän suhteen salaisuus on, että ei ole yhteisiä harrastuksia, mutta elämän arvot ovat samanlaiset. allekirjoitan itse tämän, näillä spekseillä olemme olleet mieheni kassa 50 vuotta yhdessä.

Minä en oikein jaksaisi sellaista miestä, joka ei anna arvoa naiselle ellei nainen ole just kymppileveli miehelle rakkaassa harrastuksessa. Vaikka musiikista paasaaja, tai muusikko "kuuntele tätä, kuuntele tätä, toi on ihan shaissee, tää on hyvä ja tää ja tää, kuuntele tätä". Tuollainen ihminen on kehittymätön, pikkusielu. Pakottaisin äijän kuuntelemaan viisi tuotantokautta Kummeleita ja sen musacorneria, sanoisin et sinä olet just tuo ja nauraisin paskaista naurua. Häpödiskäpödi.

Enkä mitään jalkapallofanaatikkoa katsele. Ehkä hetken saattaisin katsella namiperseitä mutta en montaa matsia. Saattaisin paahtaa kattilassa voipoppareita ja kysyä et onko niitten pakko pitää housuja jalassa, paljaat perseet olis paljon kivemmat.

Mulla onkin kiva mies. Kumpikin harrastaa omat harrastukset ja yksi miehen harrastus on yhteinen, yksi mun harrastus on yhteinen. Molemmat opetti yhden jutun toisilleen. Mun mies on lajinsa Suomen mestari niin aika vaikea mun olisikaan tehdä häneen vaikutusta siinä lajissa. Mies on aktiivisempi musaharrastaja ja minä olen opettanut miehelle myös hiljaisuuden jalon taidon.

Kumpaa asiaa ap sinä enemmän pähkäilet, sitä mitä mies teistä ajattelee vai sitä mitä sinä teistä ajattelet? Jos rajaat pohtimisen vain siihen asiaan, että tulisitko sinä hulvattoman onnelliseksi naiseksi, tuntisitko itsesi rakastetuksi juuri tämän miehen kanssa niin mikä on vastaus?

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa asiaa ap sinä enemmän pähkäilet, sitä mitä mies teistä ajattelee vai sitä mitä sinä teistä ajattelet? Jos rajaat pohtimisen vain siihen asiaan, että tulisitko sinä hulvattoman onnelliseksi naiseksi, tuntisitko itsesi rakastetuksi juuri tämän miehen kanssa niin mikä on vastaus?

En osaa sanoa kumpaa, mutta ihan tarpeeksi molempia. Uskoisin, että voisin olla hänen kanssaan onnellinen tulevaisuudessakin. Se ei tosin tule tapahtuman, mikäli mieheni ei ymmärrä arvostaa minua. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että mies ei ole koskaan seurustellut aikaisemmin. AP

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on normaali emotionaalisesti kypsymätön mies. Hän ymmärtää menetyksensä vasta, kun olette eronneet. Olen itse ollut samassa tilanteessa, enkä kadu mitään muuta elämässä kuin sitä, etten osoittanut rakastamalleni naiselle, mitä hän minulle merkitsee ja miten häntä arvostan.

Miksi et osoittanut?