Anoppi aloitti lapseni sokeririippuvuuden.

Joo mun äiti on myös tuommoinen ketjussa mainittu sekopää, joka ei osaa koskaan ottaa rennosti ja herkutella. Hänen herkuttelunsa on 2 karkkia tai sipsiä kerran kahdessa viikossa. Huomauttelee myös toisille että karkeista ja herkuista lihoo ja vahtaa muiden perheenjäsenten syömisiä. Kun sain itse alkaa päättää syömisistäni, lihoin hirveästi, kun ei oltu koskaan opetettu sitä kohtuutta. Sitten sairastuinkin syömishäiriöön kun äitini mielestä olin hieman lihottuani hirveän lihava. Että silleen. Kyllä kannattaa kieltää lapsilta kaikki karkit ja sokeri.

Vierailija kirjoitti:

Onkos ap:llä diagnosoitu syömishäiriö? Onko perheenjäsenille paljon rajoituksia ja sääntöjä ruuan ja syömisen suhteen? Tuntuvatko "kielletyt" ruuat vaarallisilta? Rankaisetko myös puolisoa jos hän haluaa hampurilaisen salaatin sijaan?

Miltä ap:sta tuntuisi, jos lapsi olisi aikuisena ylipainoinen, eikä suostuisi laihduttamaan?

Ei ole diagnosoitu syömishäiriötä. Ei ole paljoa sääntöjä. Kielletyt ruuat eivät tunnu vaaralliselta. En rankaise puolisoani, koska hän on aikuinen. Harmittaisi lapseni puolesta.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli herkkujen syönti erittäin säänneltyä. Opin kyllä nopeasti ostamaan salaa herkkuja omalla rahallani ja syömään salaa. Nykyään täällä kirjoittelee erittäin lihava ihminen, jonka on vaikea kontrolloida makeansyöntiään ja päivittäin tekee mieli makeaa (nytkin).

On siinä muitakin tekijöitä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tee selväksi että on olemassa karkkipäivä niin on mitä odottaa

Elämässä on paljon enemmän, kuin jonkun sokrun odottelua.

-ap

et ole lastasi tainnut muistaa kasvattaa ja viljellä ideologiaasi eteenpäin kun täällä avuttomana uliset sen sijaan että nostaisit kissan pöydälle ja hoitaisit ongelmasi itse.

Olen kasvattanut lapseni, mutta aikuisen yllytys rikkomaan sääntöjä voi haitata. Kyllä minä tämän hoidan.

-ap

Mun lasten kavereissa oli yksi tällainen lapsi, joka ei koskaan saanut syödä mitään makeaa.

Äiti piti aina yksinpuhelua päiväkodin vanhempainilloissa kaikesta mahdollisesta, sokerista, leivästä, aamupaloista (olis saanut olla vain veteen tehtyjä puuroja ja makeuttamatonta marjasosetta). Välipalalla olisi saanut olla juurespaloja ja hedelmiä lohkoina, sekin rajoitettu että mitä hedelmiä.

Sai kiellettyä synttäreiden kunniaksi tarjottavat jutut, valitti jonnekin päivähoidon ylipäällikölle jne.

Tää lapsi oli kuuluisa kaverisynttäreillä: söi aina niin överit, että oksensi. Jos oli jotain ohjelmaa, tämä ei osallistunut, vaan istui pöydässä ahtamassa herkkuja.

Näin tytön yhtenä päivänä viime viikolla, meni samaan lukioon tyttöni kanssa. On todella ylipainoinen. Ei siis pullea vaan suorastaan lihava.

Surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että lapset on hyvä opettaa syömään kaikkea kohtuudella. Lapsi saa varmasti sokeria jatkossakin kavereiden synttäreillä yms joten olisko parempi ettei kotona demonisoida herkkuja? Meillä täällä pienellä paikkakunnalla on juurikin tällainen perhe etteivät lapset saa koskaan mitään herkkuja kotona. Ovat tunnettuja siitä, että kaverisynttäreillä vetävät kaikki herkut kaksinkäsin eikä tahdo muille riittää kun kotona ei ole koskaan opetettu kohtuutta. Mitenköhän käy kun heidän teini lähtee ensi vuonna opiskelemaan ja muuttaa asuntolaan? Taitaa aika herkkupitoista olla teinin ruokavalio kun pääsee pois vanhempien liia tiukan säännön alta. Toiset lapset eivät sitten puolestaan tykkää heidän perheen synttäreistä kun tarjolla on vaan kasviksia ja dippiä. Toki syövät kyllä niitäkin mutta ihmettelevät miksei heillä sitten vastavuoroisesti saa edes jotain pientä herkkua synttäreiden kunniaksi. Meidän lapset eivät ole koskaan ahmineet herkkuja vaan karkkipussistakin jää aina osa syömättä. Osaavat syödä kohtuudella myös makeaa.

Ei ne lapset luonnostaan vaan aloita hirveetä keinotekoisen moskan mättämistä vaan se on ihan opetettu asia.

-ap

Etkö ihan oikeasti ymmärrä, että lapsesi tulee elämänsä aikana syömään myös herkkuja vaikka sitten sinulta salassa? Eikö olisi parempi saada pikkuherkku kerran viikossa ja näin lapsi oppisi syömään sokeria kohtuudella, kuin että vetää sitä silmät kiiluen äidiltä salaa kavereiden kanssa? Ethän sinä voi koskaan antaa lapselle esim. teininä omaa käyttörahaa kun luultavasti ostaa sillä karkkia. Sanoisin että tuollaisilla lapsilla on aikuisina iso ylipainoriski kun pääsevät äidin tyrannian alta eivätkä osaa sitten säädellä makean syömistä.

Tarkoitus on, että sokru ei jää tavaksi niin sitä ei myöhemmin elämässä niin paljoa käytettäisi.

-ap

Eikö Sun lapsella ole edes karkkipäivää? O_o

Meillä ei ollut ikinä karkkia lapsena ja vasta kouluiässä saatiin välillä suklaapatukoita. Äiti toki leipoi piirakoita ja pullaa ja synttäreillä pöydässä oli sipsiä, munkkia, jäätelöä ja sen sellaista, mutta ei karkkia eikä limsaa. Kumpaakaan en ole teini-iässä enkä aikuisenakaan kaivannut, kun en niitä oppinut syömäänkään. Suklaata ostan ehkä kolme kertaa vuodessa pieniä määriä. Ei karkiton lapsuus ole välttämättä ehdotonta sokeritonta elämää tai johda hillittömään sokerikulutukseen myöhemmällä iällä. Itse en aio antaa karkkia, limsaa tai vastaavia teollisia sokerituotteita omille lapsilleni muuta kuin ani harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö Sun lapsella ole edes karkkipäivää? O_o

En ole ap, mutta minulla ei ole ikinä ollut karkkipäivää eikä myöskään ikinä minkäänlaista karkki- tai sokerihimoa. En syö karkkia juuri koskaan enkä ikinä osta limsaa. Samaa kaavaa toteuttaa muutkin sisarukseni. Syömme toki jälkiruokia yms., mutta emme maanisesti niitä hamstraten, vaan ihan normaalisti annoksen tai kaksi. Näitäkin vain kerran tai kaksi kuukaudessa maksimissaan.

Ap, sun tavoitteesihan on ihan hyvä mutta keinot ihan väärät. (Ja kyllä, tietenkin on väärin mummilta mennä antamaan karkkia, jos olit sen selvästi kieltänyt.)

Makea ja sokeri kuuluvat elämään - mutta kohtuudella. Olet päättänyt, että sun linjasi on nollatoleranssi, vaikka kaikkein hyödyllisintä olisi opettaa lapsi pienestä pitäen kohtuuteen.

Meidän 4-vuotias on oppinut syömään makeaa pääasiassa jälkiruokana. Eli se syödään ruoan jälkeen täyteen vatsaan, jolloin sitä ei tarvita isoja määriä eikä se pilaa hampaita. Usein lapsi ei edes jaksa syödä loppuun sitä keksiään tai jätskiään. (Okei, karkkia ei kyllä meilläkään syödä. Sen aika on myöhemmin.)

Meillä ei myöskään ole mitään erityistä karkkipäivää, koska en halua, että lapsi oppii, että herkku on jotain, jolle on oikein oma päiväkin. Mun mielestäni herkut kuuluvat elämään osana juhlaa ja arkeenkin osana monipuolista ateriaa enkä missään nimessä halua tehdä siitä numeroa. Sittenhän se vasta alkaisikin kiinnostaa.

Ap:n lapsi on selvästi sokeririippuvainen, jäi kerrasta koukkuun. Eipä tuolle mitään voi, ominaisuus pysyy lapsessa, koska loppuelämäänsä ei pysty äidin valvonnassa elämään ja sokeria välttämään. Kunpa joku edes opettaisi sitä kohtuullisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että lapset on hyvä opettaa syömään kaikkea kohtuudella. Lapsi saa varmasti sokeria jatkossakin kavereiden synttäreillä yms joten olisko parempi ettei kotona demonisoida herkkuja? Meillä täällä pienellä paikkakunnalla on juurikin tällainen perhe etteivät lapset saa koskaan mitään herkkuja kotona. Ovat tunnettuja siitä, että kaverisynttäreillä vetävät kaikki herkut kaksinkäsin eikä tahdo muille riittää kun kotona ei ole koskaan opetettu kohtuutta. Mitenköhän käy kun heidän teini lähtee ensi vuonna opiskelemaan ja muuttaa asuntolaan? Taitaa aika herkkupitoista olla teinin ruokavalio kun pääsee pois vanhempien liia tiukan säännön alta. Toiset lapset eivät sitten puolestaan tykkää heidän perheen synttäreistä kun tarjolla on vaan kasviksia ja dippiä. Toki syövät kyllä niitäkin mutta ihmettelevät miksei heillä sitten vastavuoroisesti saa edes jotain pientä herkkua synttäreiden kunniaksi. Meidän lapset eivät ole koskaan ahmineet herkkuja vaan karkkipussistakin jää aina osa syömättä. Osaavat syödä kohtuudella myös makeaa.

Ei ne lapset luonnostaan vaan aloita hirveetä keinotekoisen moskan mättämistä vaan se on ihan opetettu asia.

-ap

Etkö ihan oikeasti ymmärrä, että lapsesi tulee elämänsä aikana syömään myös herkkuja vaikka sitten sinulta salassa? Eikö olisi parempi saada pikkuherkku kerran viikossa ja näin lapsi oppisi syömään sokeria kohtuudella, kuin että vetää sitä silmät kiiluen äidiltä salaa kavereiden kanssa? Ethän sinä voi koskaan antaa lapselle esim. teininä omaa käyttörahaa kun luultavasti ostaa sillä karkkia. Sanoisin että tuollaisilla lapsilla on aikuisina iso ylipainoriski kun pääsevät äidin tyrannian alta eivätkä osaa sitten säädellä makean syömistä.

Tarkoitus on, että sokru ei jää tavaksi niin sitä ei myöhemmin elämässä niin paljoa käytettäisi.

-ap

Tokihan se olisi hienoa jos asiat menisivät aina noin yksioikoisesti eli että jos lapselle ei kotona anneta sokeria niin ei sitten teininä ja aikuisenakaan sitä syö mutta kun ei ne mene noin. Miten selität lapselle ettei hän saa ottaa kaverisynttäreillä mitään tarjottavia? Helppohan se on vähän yksinkertaiselle ja suoraan sanoen tyhmälle lapselle sanoa että herkut on pahasta ja ei saa syödä niitä mutta itse ajatteleva fiksu lapsi alkaa varmasti ihmetellä ja kyseenalaistaa miksi ne herkut ei ole muille pahasta ja kaikki kaverit saavat syödä silloin tällöin. Eikö lapsi saa käydä kaverisynttäreillä? Miten käy kaverisuhteiden? Entä jos synttäreillä sinun lapsesi itkevät mielipahaansa kun eivät saa herkkuja ja tällaisten tilanteiden jälkeen heitä ei enää kutsuta? Asiat eivät ole aina noin mustavalkoisia ja mielestäni tuolla totaalikiellolla teet vain hallaa lastesi hyvinvoinnille pidemmällä tähtäimellä.

Vierailija kirjoitti:

Joo mun äiti on myös tuommoinen ketjussa mainittu sekopää, joka ei osaa koskaan ottaa rennosti ja herkutella. Hänen herkuttelunsa on 2 karkkia tai sipsiä kerran kahdessa viikossa. Huomauttelee myös toisille että karkeista ja herkuista lihoo ja vahtaa muiden perheenjäsenten syömisiä. Kun sain itse alkaa päättää syömisistäni, lihoin hirveästi, kun ei oltu koskaan opetettu sitä kohtuutta. Sitten sairastuinkin syömishäiriöön kun äitini mielestä olin hieman lihottuani hirveän lihava. Että silleen. Kyllä kannattaa kieltää lapsilta kaikki karkit ja sokeri.

Mulla sama juttu, syömisten kyttäystä lapsesta asti ja lihavaksi sanottiin jo kun olin ala-asteella (kuvia kun katsoo niin en kyllä edes ollut lihava), huomauteltiin aina kun otin ruokaa, että kylläpä syön paljon. Kaapit tursusi herkkuja joita ei saanut syödä ilman lupaa yhtään, johti siihen että varastin herkkuja ja ämppäsin kaksin käsin, rangaistus oli sama, oli sitten syönyt yhden keksin tai paketillisen keksejä, joten samalla hinnalla kaikki ilo irti. 

Kun muutin omilleni en muuta syönytkään kuin herkkuja ja einesruokaa, vuosikausia, tästä kierteestä on vaikea päästä eroon ja "jojoilen", välillä onnistuin vuodenkin hillitsemään, mutta sitten taas repsahti ja nyt olen taas repsahdustilanteessa ja 30kg ylipainoinen, en voi hyvin :( Ruoka on lohduke, viihdyke ja vaikka mitä muuta, aina on hyvä syy syödä makeaa/mättää muuten hiilareita, ei minkäänlaista kontrollia, jonkinlainen syömishäriöhän tämäkin on.

Että itse tällä kokemuksella sanoisin, että ei saa tehdä syömisestä mitään suurta numeroa, lapsi syö minkä syö ja jos ei ole selkeästi lihava, en menisi huomauttelemaan lapselle mitään, en välttämättä vaikka olisikin, vanhempien tehtävä on pitää ruokavalio yleisesti ottaen terveellisenä ja se tehdään niin, että kaapissa pidetään terveellistä syötävää ja syödään itsekkin terveellisesti. Eikä mitään "lautanen pitää syödä tyhjäksi"-soopaa, missään nimessä.

Mun taktiikkani on, että ruokaa ja makeaa saa syödä mielin määrin. Ehdottoman tärkeänä, tärkeimpänä, pidän sitä, että ruualla ei koskaan rankaista tai palkita. Enkä koskaan maanittele, käske syömään tai muutenkaan tee siitä syömisestä numeroa. Se, että lapsi syö lautasen tyhjäksi tai valittaa huonosta ruuasta ei koskaan muuta aikuisen tunnetilaa. Siitä ei kehuta tai rangaista. 

Ja kas, olen saattanut aikuisikään 4 normaalipainoista lasta.