Ärsyttää

Eksä halusi olla yhteyksissä kanssani vuoooooosien välirikon jälkeen. Hänellä oli kuulemma vanhat tunteet heränneet minua kohtaan. Ei ollut kehdannut ottaa yhteyttä aiemmin, koska eromme oli tosi noh... ei kiva. En kuitenkaan lämmennyt "siinä mielessä", ja nyt eksä on etäinen ja yhteydenpitomme on tyyliin pari viestiä päivässä. Meidän ei luonnollisesti tarvitse tutustua toisiimme enää, joten keskustelu ei etene suuntaan eikä toiseen. Puhuimme tapaamisesta, mutta yllättäen eksälle kävi pieni "äksidentti", juuri kun olisi pitänyt nähdä minua. Enpä oikein jaksa uskoa todeksi, mutta valehdelkoon nyt sitten jos siltä tuntuu. Kyllä minä eksälle itselleenkin sanoin, etten usko hänen selitystään.

Periaatteessa eksä olisi ihan hyvä mies, mutta asiassa on muttia... välitän hänestä, mutta en tiedä voisinko seurustella... on niin paljon kaikkea mitä en halua tänne selittää.

No mutta kuitenkin. Miehet tekevät tätä samaa tosi paljon. Netissä kun yritän joskus jutella miehille, he eivät etsi "kirjekavereita." Ei auta, vaikka sanoisin, ettei tarkoituksena ole vain kirjoitella netissä. Voimme myös tavata (ujona se on jo iso juttu että edes sellaista sanon). Ei kelpaa. Joskus olen joidenkin treffien päätteeksi sanonut, etten ole kiinnostunut "siinä mielessä", mutta olisi kiva silti olla yhteyksissä tuttavina tai kavereina tai mitä ikinä. Ei kelpaa. "On tarpeeksi kavereita. En etsi lisää." Toki ymmärrän että TREFFIEN jälkeen ei välttämättä halua päätyä vain kaveriksi tai tuttavaksi. Toisaalta mietin, että miksi se on niin iso asia.

Elämäni on ihan tavallista, ainakin tällä hetkellä. En jaksa dokailla ja bailailla, en ole käynyt ulkomailla vuosiin (se vaatisi poikaystävän, koska en halua reissailla kavereiden kanssa.) Poikaystäviä taas tulee ja menee. Vihaan kaikkea tekopirteää paikasta toiseen juoksemista. Facebook-aikoinani meinasin monesti päivittää jotakin, mutta lähes aina pyyhin kaiken pois. En vain ymmärtänyt sitä ideaa, että raportoidaan EDES jostain ulkomaanmatkasta nettiin. Mitä järkeä? Olen ollut perheen kanssa ulkomailla monta kertaa, joten kateudesta ei ole kyse. En vain koskaan ole ollut sillä tavalla huomionkipeä ihminen. En ikinä onnistu kuvissa, joten vihaan "selfieitä" ja kaikkia typeriä ryhmärämäkuvia jostain typeristä bileistä. Niissäkin on tullut notkuttua aivan tarpeeksi, joten taaskaan ei ole kateudesta kyse. Minulle on vain vieras ajatus räpsiä kuvia olemassaolostani. Jee.

Vaikka en ole tekopirteä paikasta toiseen juoksija, minussa on paljon sisältöä. Minusta saisi seuraa melkein mihin vain, mutta miehet eivät halua mitään "turhaa" kanssani. En ole "yksi jätkistä" enkä edes halua olla. Olen kuitenkin huomannut olevani eniten oma itseni miesten seurassa. Kaikenlainen läheisyys on paljon normaalimpaa miehen kanssa -> rennompi olo jne.

Eksästä vielä että totta kai ymmärrän hänen näkökantansa tähän hommaan, mutta silti minua aavistuksen sattuu se, ettei minun kanssani kiinnosta erityisesti olla tekemisissä ELLEI... jotain.

No tämä nyt oli tällainen. Eli ongelma tässä on tosiaan se, etten koskaan kelpaa miehille ilman etuja. Joko fyysisiä tai psyykkisiä tai molempia.