En ymmärrä poikakaverini mustasukkaisia temppuiluja
Täytän syyskuussa 30 vuotta ja poikakaverini ehdotti, että järjestäisin synttäribileet pyöreiden kunniaksi. Ainut mitä toivoin synttäreiltä, että saisin viettää niitä rakkaani kanssa. Varasin sellaiset tilat bileille pääkaupunkiseudulta, jonne voi kutsua frendejä ilman että siitä olisi häiriötä naapureille ja majoituskin on jo järjestetty. Suurinosa kavereista on muutenkin pääkaupunkiseudulta. Tilat on vain klo kymmeneen asti, josta tarkoitus olisi jatkaa baareihin. Olen jo kutsunut kavereitani ja pyytänyt että poikakaverini voisi kanssa kutsua omiaan. Hän ei ole kuitenkaan kutsunut ketään, vaan sanonut ettei kukaan hänen kavereistaan kuitenkaan tulisi tai viihtyisi niissä. Ei siis edes kehtaa kysyä, vaikka tietää että sillä olisi minulle merkitystä.
Vähän aikaa sitten hän laittoi minulle viestiä, ettei halauisikaan itse tulla mukaan bileisiin. Hän sanoi ettei haluaisi katsella, kun biletän vain muiden kanssa ja hän jäisi itsekseen. Vaikka toiveeni alupitäenkin oli että saisin viettää synttärit hänen kanssaan ja en ollut edes kauhean innostunut bileistä. Ja olinhan pyytänyt, että hänkin kutsuisi kavereitaan. Ilmeisesti kuitenkin olisi sitten itse menossa joihinkin muihin bileisiin. Eli joutuisin yksin lähtemään pääkaupunkiseudulle ja hän jäisi yksin kotiin. Tekisi mieli perua koko vitun bileet.
Hän on ennenkin temppuilut vastaavasti. Perunut yhteiset bileet sanoen ettei huvita, kun taas itse lähtenyt seuraavana päivänä johonkin omiin bileisiin. Usein hän on tullut vasta seuraavana päivänä takaisin ja kertonut olleensa kaverin luona yötä. Ja kun olen kysellyt perään missä hän on ollut, olen saanut kuulla olevani sairaalloisen mustasukkainen. Alkaa jo kyllästyttämään tällainen toiminta.
Kommentit (49)
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Vierailija kirjoitti:

Juhlia voi muutoinkin , ja muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä.
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta vaatia muut tekemään jotain, mitä he eivät itse halua.
Temppuilua tuollainen nimenomaan on. Kyseessä on aikuinen mies, joten temppuilut eivät vuosien myötä vähene. Kannattaa miettiä, onko tuollaisesta miehestä sinulle kumppaniksi tulevien vuosien ajaksi. Parempiakin miehiä on.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun logiikan mukaan naisetkaan eivät voi kieltää miehiltään baari-iltoja, muutoin harjoitatte henkistä väkivaltaa.
No eipä tulisi mieleenikään kieltää aikuiselta ihmiseltä baari-iltaa tai mitään muutakaan iltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Juhlia voi muutoinkin , ja muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä.
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta vaatia muut tekemään jotain, mitä he eivät itse halua.
Muut = oma miesystävä, joka itse ehdottaa synttärijuhlia. Juu, onhan se vastenmielistä juhlia läheisimmän ihmisen synttäreitä silloin, kun toinen on järjestänyt juhlat. Mutta kenenkään ei ole pakko seurustella, sinkkuna saa elää just niin kuin lystää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Juhlia voi muutoinkin , ja muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä.
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta vaatia muut tekemään jotain, mitä he eivät itse halua.
Eli on ok skipata vaikka mummin hautajaiset, jos ei halua? Eihän tässä kukaan puhunut vaatimisesta. Kyse on hyvistä tavoista. Mulla menis kyllä mies vaihtoon.
Ketjun mammoilla ei taas tule mieleen sitäkään vaihtoehtoa, että aloittaja onkin semialkkis aikuispissisbilettäjä, eikä poikaystävä sen takia halua hänen kanssaan baareissa käydä tai juhlia?
Ei, kyllä vika on aina miehessä ja mies tulee aina jättää. Jo aloituksen kuva aloittajasta on äärimmäisen itsekeskeinen ja kuvaus ryyppäämisbilettämisestä sai inhoreaktion aikaan.
Minusta tuo osoittaa missä arvossa poikaystäväsi pitää sinua. Olet ilmaissut haluavasi viettää merkittävän juhlan hänen seurassaan ja silti hän haluaa alistaa sinut jättäytymällä pois. Kannattaa keskustella vielä poikaystäväsi kanssa. Mikäli silti haluaa viettää erikseen ajan tuona päivänä, niin kannattaa miettiä haluatko elää elämäsi tällaisen alistajan kanssa. Meno tuskin muuttuu ajan kanssa
Ei tuo minusta täytä parisuhteen tai seurustelun tuntomerkkejä, jos ei halua osallistua toisen tasavuosijuhliin, varsinkaan jos on itse ehdottanut niitä. Pois voisi jäädä vain todella hyvästä syystä ( hautajaiset tms.) joka tulisi yllättäen, mutta ei todellakaan siksi, ettei huvita.
Voi kirpaista hetken, mutta en rakentaisi mitään tulevaisuudensuunnitelmia tuollaisen miehen kanssa. Ei arvosta, ei rakasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Juhlia voi muutoinkin , ja muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä.
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta vaatia muut tekemään jotain, mitä he eivät itse halua.
Eli on ok skipata vaikka mummin hautajaiset, jos ei halua? Eihän tässä kukaan puhunut vaatimisesta. Kyse on hyvistä tavoista. Mulla menis kyllä mies vaihtoon.
Aikuispissiksen viinanhuuruinen juhlinta pissiskavereineen muovitiara päässä naislapsen vaatimuksesta ja prinsessan ehdoilla on aika kaukana mummon hautajaisista.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun mammoilla ei taas tule mieleen sitäkään vaihtoehtoa, että aloittaja onkin semialkkis aikuispissisbilettäjä, eikä poikaystävä sen takia halua hänen kanssaan baareissa käydä tai juhlia?
Ei, kyllä vika on aina miehessä ja mies tulee aina jättää. Jo aloituksen kuva aloittajasta on äärimmäisen itsekeskeinen ja kuvaus ryyppäämisbilettämisestä sai inhoreaktion aikaan.
Jos nainen on semialkkis aikuispissisbilettäjä, niin mitä mies siinä menettää, jos nainen lopettaa suhteen? Eikö se ole vaan palvelus miehelle, kun se ei saa itse sitä tehtyä?

Eli parisuhdetta ei voi olla olemassakaan, jos se ei mene juuri naisen halujen mukaisesti ja miesten on hypittävä naisten pillin mukaan? Sitähän sinä tarkoitat?
Ikiteinejä molemmat. Kasvakaa aikuisiksi. Vai oliko alussa ikä väärin. 😀
Tosi kammottava pariskunta. Henkisesti lapsen tasoisia molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun mammoilla ei taas tule mieleen sitäkään vaihtoehtoa, että aloittaja onkin semialkkis aikuispissisbilettäjä, eikä poikaystävä sen takia halua hänen kanssaan baareissa käydä tai juhlia?
Ei, kyllä vika on aina miehessä ja mies tulee aina jättää. Jo aloituksen kuva aloittajasta on äärimmäisen itsekeskeinen ja kuvaus ryyppäämisbilettämisestä sai inhoreaktion aikaan.
Jos nainen on semialkkis aikuispissisbilettäjä, niin mitä mies siinä menettää, jos nainen lopettaa suhteen? Eikö se ole vaan palvelus miehelle, kun se ei saa itse sitä tehtyä?
Eli parisuhdetta ei voi olla olemassakaan, jos se ei mene juuri naisen halujen mukaisesti ja miesten on hypittävä naisten pillin mukaan? Sitähän sinä tarkoitat?
Äläpä nyt tahallaan ymmärrä väärin. Jos ihminen juo jatkuvasti liikaa ja kaikki vapaa-aika menee bilettäessä, niin toisen kannattaa miettiä, haluaako olla mukana sellaisessa elämässä. Minä en halua alkoholistinalkua edes seurustelukumppaniksi. Vai onko se miehille eri asia, nainen saa olla ihan millainen juoppo tahansa, kunhan vaan se nainen on siinä?
Miehen kandeis jättää tommonen siideripissis. Miettiä vakavissaan millaiseen on sitoutumassa.
Vierailija kirjoitti:
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Tässä se on pähkinänkuoressa. Pidä juhlat kutsutuille ja nauti synttäreistä. Toivottavasti et anna kenenkään pilata päivääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta skipata kumppanin 3-kymmpiset, riippumatta siitä, kenen idea ne alun perin olivat.
Juhlia voi muutoinkin , ja muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä.
On äärimmäisen outoa ja epäkohteliasta vaatia muut tekemään jotain, mitä he eivät itse halua.
Eli on ok skipata vaikka mummin hautajaiset, jos ei halua? Eihän tässä kukaan puhunut vaatimisesta. Kyse on hyvistä tavoista. Mulla menis kyllä mies vaihtoon.
Aikuispissiksen viinanhuuruinen juhlinta pissiskavereineen muovitiara päässä naislapsen vaatimuksesta ja prinsessan ehdoilla on aika kaukana mummon hautajaisista.
Luulisi että tuossa tilanteessa mies ilomielin juhlisi kahdestaan ap:n kanssa eikä itse ehdottaisi juhlia.
Niin, tästä pääsemmekin takaisin aloituksen aiheeseen.
Poikaystävä ei ole ollut juhlia kieltämässä missään vaiheessa.
Poikaystävä ei halua jostain syystä juhliin osallistua, mutta aloittajan mielestä poikaystävän pitää tehdä kuten aloittaja tahtoo.
Lisäksi aloittaja itse vahtii poikaystävänsä tekemisiä , toisinpäin ei ollut mitään mainintaa aloituksessa.
Mutta niin saatiin mies leivottua tarinan pahikseksi.