Elämäntuska

Nyt on jotenkin ristiriitainen olo. Ja kyllä, kirjoitan siitä av:lle, koska minulla ei ole ystäviä enää ja mies ei oikein osaa sanoa mitään tähän elämäntuskaani. Olen siis 31-vuotias ja nuorempana siinä 20-27 vuoden iässä ollut masentunut. Sitä myöten opiskelut jäivät, en pystynyt työskentelemään jne eli olin joillakin mittaipuilla syrjäytynytkin. Yläasteella tavatut ystävät olivat rinnalla ja mies myös.

Olen saanut muutettua elämäni suunnan osittain sattumien ja osittain oman sitkeyteni avulla. Olen valmistunut ammattiin, saavuttanut henkilökohtaisia tavoitteitani elämässä, saanut töitä, mennyt naimisiin, ostanut asunnon ja mökin. Olen todella tyytyväinen näihin saavutuksiini ja koen näiltä osin elämän olevan hyvin. Silti ajoittain vaivun ns. synkkyyteen tai johonkin pohdintaan, että minkä hinnan olen maksanut tästä kuitenkin ihan hyvästä elämästä. Paras ystävä katkaisi välit täysin elämänmuutoksen myötä. Olen aika introvertti eikä ystäviä jääänyt jäljelle kuin 1. Asun pienessä kaupungissa, enkä ole onnistunut saamaan 2 vuoden aikana lisää ystäviä. Toisaalta en niitä kaipaa, mutta ajatus siitä, että niitä tuskin saisin yrityksistäni huolimatta, vähän madaltaa fiilistä.

Tätä kirjoittaessa taas helpottaa, mutta ärsyttää ja samalla säälittää tuo ystävä. Toisaalta haluaisin hänen tietävän miten hyvin menee ja etten masentunut toiminnastaan. Toisaalta haluan vain elää ja mennä eteenpäin. Kiitos avautumismahdollisuudesta.