Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaveri kertoi haluavansa lopettaa harrastuksensa (jalkapallo) mutta äiti ei anna
07.08.2017 |
Äidin kaikki sosiaalinen elämä tuntuu pyörivän tuon jalkapallojoukkueen ympärillä eli tuntuu siltä että se on enemmän hänen harrastuksensa kuin lapsen. Mutta voiko äiti olla oikeasti noin itsekäs, lapsen pitää jatkaa harrastusta vastentahtoisesti jottei äiti menettäisi "kaveripiiriään"?
Kommentit (20)
Mä halusi lapsena lopettaa harrastuksen mutta vanhemmat ei antaneet. Lopulta sanoin vetäjälle että vihaan harrastaa kyseistä juttua ja olen halunnut koko vuoden ajan lopettaa. Hän lupasi puhua vanhemmilleni ja sain lopettaa kun vanhemmat uskoi tuota harastuksen vetäjää ettei kannata pakottaa. Joten suositelisin lasta puhumaan asiasta harrastuksen valmentajalle jos ihan oikeasti vihaa harrastustaan.
Toisaalta, omien kohdalla, en ole antanut lopettaa itse valittua ja valmiiksi maksettua harrastusta kesken vuoden, se on tehty selväksi jo aloittaessa. Kun vuosi on käyty, saa lopettaa ja vaihtaa tai olla harrastamatta mitään jos siltä tuntuu. Se on musta ihan kohtuullista, että itse valittu harrastus vedetään kauden loppuun asti. Mä en siis aikanaan tosiaan saanut itse valita tuota harrastustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No varmaan voi olla, mutta voi tuossa olla takana muutakin kuin äidin sosiaalinen elämä. Omassa tuttavapiirissä on muutamakin lapsi, joissa vanhemmat on antaneet lopettaa liikunnan harrastamisen ja tilalle tuli sitten pleikan pelaaminen ja pussikaljoittelu läheisellä ostarilla. 14 vuotiaista kyse. Että pikkuinen pakottaminen ei olisi ollut pahitteeksi....
Tutun perheessä vähän sama juttu mutta lajina joukkuevoimistelu. Äidin somepäivityksistä varmaan 80 % liittyy tuohon. Kai se on kova paikka jos on panostanut vuosikausia kaiken vapaa-aikansa ja sitten kaikki loppuisi yhtäkkiä. Tosin kai sitä voisi jatkaa vapaaehtoisena apuna vaikka lapsi lopettaisikin?
Jos joukkuelajeihin lähdetään niihin myös sitoudutaan, eikä mennä joka päivä sen mukaan mikä sattuu mieliala olemaan. En itsekään ole lapsen antanut lopettaa, kun joka toinen päivä halutaan ja joka toinen päivä ei.
Elätkö sitten päivittäistä arkeasi tuon perheen kanssa? Lapset, kun ei auttamatta ole joka päivä samaa mieltä samasta asiasta. Asiat kun ei aina ole niin kuin ne on yhden osapuolen suusta kerrottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurasin lapsena vierestä, kun kaveri välillä itku silmässä raahautui viulutunnille äitinsä pakottamana. Teini-iässä lopulta löi viulun äidin eteen ja sanoi: "Soita sinä kun sinua tuo niin kiinnostaa. Minä en tuohon enää koske". Eikä koskenut.
Viimeistään tuon jälkeen päätin, etten koskaan pakota lasta harrastamaan. Kun lapsi ilmoitti, että haluaa lopettaa koripallon, istuimme alas ja keskustelimme aiheesta. Tiesin, että laji on lapselle rakas, joten epäilin ettei lopetus ollut ihan harkittu juttu. Selvisikin, että kyse oli kavereiden painostuksesta. Lapsi piti vähän aikaa taukoa harrastuksesta ja mietti, haluaako oikeasti lopettaa. Ei halunnut.
Suosittelen itse tuota keskustelua, kun lopetus tulee puheeksi. Näin saa selville, onko kiinnostus tosissaan lopahtanut vai onko kyse vastentahtoisesta lopettamisesta. Pakottaa ei pidä, mutta hieman voi kannustaa miettimään ennen lopetuspäätöstä.
Tuo valtava ajan käyttö ja totisuus hampaat irvessä kammottaa minua jo pienten lasten urheilussa. Normaaleja huvikseen urheilua harrastavia ei ole kohta missään eikä heille porukoita ja tiloja! Näin ainakin meidän kaupungissa. Lisäksi vielä pitäisi juosta kilpailemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pyysin lapsena saada lopettaa viulunsoiton ihan kokeillakseni, että antaisivatko.
Jääkiekko pakotetaan kaikille lapsille koulussa, ja osa todella vihaa lajia. Miksi tätä edelleen jatketaan tietyillä paikkakunnilla? Onko ideana ehdollistaa lapset maksaviksi jääkiekkofaneiksi jo alakoulusta lähtien?
Kiva katsoa liikunnallisesti ha cartalollisesti taitavaa nuorta, joka pakotetaan pönöttämään vähän huonommille sipivaan jääkiekkoon. Ja sitten niistäkin tulee keskivartalolihavia persjumeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No varmaan voi olla, mutta voi tuossa olla takana muutakin kuin äidin sosiaalinen elämä. Omassa tuttavapiirissä on muutamakin lapsi, joissa vanhemmat on antaneet lopettaa liikunnan harrastamisen ja tilalle tuli sitten pleikan pelaaminen ja pussikaljoittelu läheisellä ostarilla. 14 vuotiaista kyse. Että pikkuinen pakottaminen ei olisi ollut pahitteeksi....
"Alkoholi ja joukkueurheilu kulkevat käsi kädessä"
https://www.uusisuomi.fi/urheilu/38349-alkoholi-ja-joukkueurheilu-kulkevat-kasi-kadessa
Vierailija kirjoitti:
Jos joukkuelajeihin lähdetään niihin myös sitoudutaan, eikä mennä joka päivä sen mukaan mikä sattuu mieliala olemaan. En itsekään ole lapsen antanut lopettaa, kun joka toinen päivä halutaan ja joka toinen päivä ei.
Neljät harjoitukset viikossa ja viikonloppuna pelit. "Ihanaa"
Suomessa lapset peluutetaan jo alakouluiässä pilalle. Ei pysty harrastamaan kuin yhtä lajia, kun aika ei riitä harjoituksiin. Sitten ihmetellään, kun lapset ei jatka harrastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No varmaan voi olla, mutta voi tuossa olla takana muutakin kuin äidin sosiaalinen elämä. Omassa tuttavapiirissä on muutamakin lapsi, joissa vanhemmat on antaneet lopettaa liikunnan harrastamisen ja tilalle tuli sitten pleikan pelaaminen ja pussikaljoittelu läheisellä ostarilla. 14 vuotiaista kyse. Että pikkuinen pakottaminen ei olisi ollut pahitteeksi....
"Alkoholi ja joukkueurheilu kulkevat käsi kädessä"
https://www.uusisuomi.fi/urheilu/38349-alkoholi-ja-joukkueurheilu-kulkevat-kasi-kadessa
No ei kulje treenikaudella. Mutta toki kauden päätyttyä. Vähemmän noita alkoholisteja kuintekin on aktiivisissa ammattiurheilijoissa, kuin muussa väestössä. Toki muutama poikkeus sallittakoon, kuten isi-Hagman aikoinaan.
Kurjaa jos tuo on syy, mutta lapsi voi käyttää vähän värikynääkin.
En minäkään lasten ollessa pieniä "antanut lopettaa" harrastuksia kesken kauden. Se sovittiin jo harrastusta aloittaessa, että siihen sitten sitoudutaan kaudeksi/vuodeksi eikä mennä tuuliviirinä mielihalujen mukaan.
Lapset on nyt jo teinejä ja juuri loppui keskimmäisen taitoluisteluharrastus. Päätös oli hyvin varma kun se lopulta tuli, eikä minulla ollut siihen mitään sanomista vaikka siitä jää kyllä iso aukko elämään, niin pitkään on halleilla tullut notkuttua. Mutta se oli nuoren päätös ja hän on sitä varmuudella pitkään harkinnut ja pohtinut.
Kun taas pienempänä se oli sitä, että jos harkoissa homma takkusi, niin suutuspäissään harrastus oli loppumassa varmaan sen 20 kertaa. "Mä lopetan, mä en mee jäälle enää ikinä". Jos noihin olis aina lähtenyt mukaan niin monta kertaa olis lopetettu ja aloitettu uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo valtava ajan käyttö ja totisuus hampaat irvessä kammottaa minua jo pienten lasten urheilussa. Normaaleja huvikseen urheilua harrastavia ei ole kohta missään eikä heille porukoita ja tiloja! Näin ainakin meidän kaupungissa. Lisäksi vielä pitäisi juosta kilpailemassa.
Eikä enää ole vanhempiakaan, jotka kävisi peilailemassa lasten kanssa. Omassa lapsuudessa meidän joukossa pyöri vanhempi, jos toinenkin. Nyt samat kentät on lähinnä tyhjillään vaikka kunta niitä hyvin ylläpitää ja vuokraa tiloja 5e/h esim. kouluissa.
Mä tiedän yhden tälläisen äidin. Poika pitää jalkapallosta mutta äiti pilaa ilon tekemällä siitä oman juttunsa ja tekemällä pelaamisesta liian vakavaa. Tuntuu että koko syy harrastukselle on se että äiti saa laittaa instagramiin ja facebookiin jalismutsi-päivityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joukkuelajeihin lähdetään niihin myös sitoudutaan, eikä mennä joka päivä sen mukaan mikä sattuu mieliala olemaan. En itsekään ole lapsen antanut lopettaa, kun joka toinen päivä halutaan ja joka toinen päivä ei.
Neljät harjoitukset viikossa ja viikonloppuna pelit. "Ihanaa"
Suomessa lapset peluutetaan jo alakouluiässä pilalle. Ei pysty harrastamaan kuin yhtä lajia, kun aika ei riitä harjoituksiin. Sitten ihmetellään, kun lapset ei jatka harrastusta.
Tätä hoetaan, mutta asioista ei koskaan oteta selvää.
Meillä on lapset vielä alakouluiässä, ja molemmat harrastaa ihan pari kolme kertaa viikossa kahta lajia, eikä osallistuta peleihin, eikä kisoihin. Tavattoman monet seurat tarjoaa toimintaan niiden omien tavoitteiden mukaisesti kilpauhreiluna tai harrasteurheiluna. Mutta niiden erot vaan pitäisi vielä vanhempien oppia ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No varmaan voi olla, mutta voi tuossa olla takana muutakin kuin äidin sosiaalinen elämä. Omassa tuttavapiirissä on muutamakin lapsi, joissa vanhemmat on antaneet lopettaa liikunnan harrastamisen ja tilalle tuli sitten pleikan pelaaminen ja pussikaljoittelu läheisellä ostarilla. 14 vuotiaista kyse. Että pikkuinen pakottaminen ei olisi ollut pahitteeksi....
"Alkoholi ja joukkueurheilu kulkevat käsi kädessä"
https://www.uusisuomi.fi/urheilu/38349-alkoholi-ja-joukkueurheilu-kulkevat-kasi-kadessa
No ei kulje treenikaudella. Mutta toki kauden päätyttyä. Vähemmän noita alkoholisteja kuintekin on aktiivisissa ammattiurheilijoissa, kuin muussa väestössä. Toki muutama poikkeus sallittakoon, kuten isi-Hagman aikoinaan.
Ammattiurheilija vs. kymmenettuhannet harrastepelaajat omissa ikäluokissaan. Aika kostealle nämä harrastepelireissut vaikuttavat, ainakin niillä reissuilla mukana olevien aikuisten toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joukkuelajeihin lähdetään niihin myös sitoudutaan, eikä mennä joka päivä sen mukaan mikä sattuu mieliala olemaan. En itsekään ole lapsen antanut lopettaa, kun joka toinen päivä halutaan ja joka toinen päivä ei.
Neljät harjoitukset viikossa ja viikonloppuna pelit. "Ihanaa"
Suomessa lapset peluutetaan jo alakouluiässä pilalle. Ei pysty harrastamaan kuin yhtä lajia, kun aika ei riitä harjoituksiin. Sitten ihmetellään, kun lapset ei jatka harrastusta.
Tätä hoetaan, mutta asioista ei koskaan oteta selvää.
Meillä on lapset vielä alakouluiässä, ja molemmat harrastaa ihan pari kolme kertaa viikossa kahta lajia, eikä osallistuta peleihin, eikä kisoihin. Tavattoman monet seurat tarjoaa toimintaan niiden omien tavoitteiden mukaisesti kilpauhreiluna tai harrasteurheiluna. Mutta niiden erot vaan pitäisi vielä vanhempien oppia ymmärtämään.
Meillä peluutettiin sekä kilpa- että harrastesarjaa omissa liigoissaan ja turnauksissaan ihan yhtä paljon. Yhteiset harjoitukset, joihin molempien tasojen edellytettiin osallistuvan. Lisänä kilpasarjalaiset pelasivat myös harrastesarjaa :) Tuo systeemi hajosi noin vuodessa ja viisi vuotta yhdessä pelannutta joukkuetta ei enää ole, lapsilla ikää 12 v.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän yhden tälläisen äidin. Poika pitää jalkapallosta mutta äiti pilaa ilon tekemällä siitä oman juttunsa ja tekemällä pelaamisesta liian vakavaa. Tuntuu että koko syy harrastukselle on se että äiti saa laittaa instagramiin ja facebookiin jalismutsi-päivityksiä.
Mun äidillä sama, tosin pikkusiskon cheerleader -harrastuksesta. On kilpatasolla, ja musta tuntuu että äiti ei muusta puhukkaan. Ja suuttuu jos mua ei kiinnosta mennä mukaan katsomaan, edes niitä kisoja. Olisihan välillä ihan mukava käydä katsomassa, mutta ärsyttää toi äidin ylimaallinen hehkutus, ja sitten suuttuu mulle, jos en kuvannut sitä esitystä, näyttänyt tarpeeksi innostuneelta, tai muistanut taputtaa kaikkien esityksille. (Äidin kannustus taas on sitä, että huudetaan kurkku suorana, on banderolleja ja lippuja, taputetaan niin, että kädet hajoaa).
Luoja miten rasittavaa. Onneksi en enää kotona asu, niin ei ole tarvinnut aina katsomaan mennä.
Sokeutunut omalle toiminnalleen. Meillä jalkapallojoukkuueen kunnianhimoinen joukkuueenjohtaja (nainen) aiheutti sen, että oli erittäin helppo luopua harrastuksesta, joka tosin oli vain lapsen ei aikuisten.