Ovatko kaikki " vaativat" lapset oikeasti vaativia?

eikö useimmat vauvat ole vaativia. Vauvat syövät usein, itkevät paljon ja nukkuvatkin monet tosi pienissä pätkissä. Ihan normaalia vauvan elämää minusta. Meillä on ollut kolme koliikkivauvaa, joista yksi huusi suoraa huutoa melkein vuoden ikään kaikki illat. Olihan se vaativaa, mutta kai sekin on kuitenkin normaalia elämää.

Meillä on aika " helppo" vauva - ainakin tähän mennessä. Tarkottaa että suurimman osan hereilläoloajastaan on hyväntuulinen, ei ole juurikaan ollut mahavaivoja tai muuta joten nekään ei itketä. Vuorokausirytmi on löytynyt aika hyvin. Kaverilla samanikäinen, ei taida koliikkia olla mutta vauva on todella vaativa. Itkee paljon, valvottaa öitä... sitä perinteistä ;) Ei sekään maailmaa kaada mutta on huomattavasti vaativampi kuin meidän tyttö. Saas nähdä miten jatkossa...

Jos kaikki normaali vaatii ponnisteluja...

No vaativa käsitteenäkin on vähän häilyvä. Kai se on vaativa silloin kun on vaativa äidin ja isän voimille ja kyvyille. Toiset jaksavat enemmän ja toiset vähemmän.

Eikö riitä, että vanhempi itse kokee lapsensa vaativaksi? Aikuisetkin ovat niin erilaisia, jokaisella on varmaan asioita jotka kokee vaikeiksi. Tai ylipäänsä, jokainen kokee asiat erilailla, mikä sinulle on ihanaa, on minulle ehkä ihan kamalaa.



Minä esim. koen ihmiset rasittaviksi (=vaativiksi), joiden mielestä kaikkien pitäisi olla ahkeria, reippaita viilipyttyjä.



Myötätunto olisi _minun mielestäni_ paikallaan, jos jollain on lapsi jonka kokee vaativaksi.

vaativia lapsia on oikeasti olemassa, tyytymättömiä vaikka kaikki perustarpeet täytetty ja hyvin hoidettu.. t: itkuisen lapsen äiti

Onneksi minulla on vaativat lapset, koska muuten olisin koko ajan arvostelemassa muita.

Meidän esikoistyttö OLI vaativa vauva. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat niin raskaita, että pää meinasi hajota. Usein lykkäsin vaunuja yöllä ulkona, kun lapsi huusi koliikki-itkua ja yläkerran naapurin lapseton pariskunta hakkasi pattereihin. Tai sitten istuin saunassa itkevän lapsen kanssa, että isänsä jaksaisi nousta töihin.



Toinen lapsi on kohta kaksi kuukautta vanha. Herää kaksi kertaa yöllä syömään ja on päivisin aurinkoinen ja iloinen. Olen jo välillä huolissani, että onko tämä lapsi ihan normaali, kun itkee vain silloin, kun on nälkä tai kakat housussa. Ensimmäinen lapsi ei suostunut olemaan ikinä sylissä vauva asennossa, kuten toinen.



Esikoistyttömme on nyt 3-vuotias ja aivan ihana tyttö. Eihän sillä ole merkitystä jatkossa millainen lapsi on vauvana. Koliikki on kuitenkin nin rankkaa, että pelkäsin tehdä lisää lapsia, kun luulin, että vauvojen hoitaminen on aina yhtä rankkaa.

mutta tuo on ihan höpönlöpöä että vaativia vauvoja ei olisi.



Meidän kuopus itki lähes kaiken valveillaoloaikansa, nukkui yöt todella surkeasti, ei suostunut olemaan vaunuissa, autossa, hänen kanssaan joka ikinen asia aiheutti karjumista. Hän karjui kurkku suorana pää punasena niin että jokainen ohikulkija pysähty kysymään onko tyttö sairas. Häntä ei synnärillä kätilöt saaneet hiljaseksi, piti tuoda pois vauvalasta kun herätti kaikki muut. Tuttia ei huolinut, sokerivesi teki hulluksi. Tyttö ei voinut olla ekaan puoleen vuoteen yksikseen, mutta huusi myös sylissä. Katsoin kuitenkin parhaaksi pitää sylissä. Että tässä jotakin. Herkkä on vieläkin mutta aivan ihana taaperoinen!



Javertailukohdetta on edelliset lapset, jotka olivat " tavallisia" vauvoja, joskus itkivät, joskus nauroivat, joskus olivat tyytymättömiä, joskus tyytyväisiä. En mä usko että mä jotenkin radikaalisti tein toisin tämän vikan kanssa tai olisin ollut kovasti laiskempi. Allergiat ja muut testattiin ja muutenkin ollut ihan terve koko elämänsä.

Olen itse ollut nk. vaativa lapsi, mutta kun pääsin jollekin sukulaiselle hoitoon olin kaikkea muuta kuin vaativa. Syy löytyi vanhemmistani, heille kaikki on aina ollut niiiiiiin vaikeaa.

Kuopuksen kanssa vasta huomasin, että vauva voi siis olla hetekn hiljaakin ja paikallaan. Esikoinen oli oikeasti ärhäkkä ja vaikeahoitoinen, jos nyt niin voi sanoa. Ei se rakkautta poistanut, en tiennyt " paremmasta" .

ja pidän häntä itse ainakin vaativana vauvana. ei ole tyytyväinen missään tai mihinkään. ja kyse eiole siitä että itse olisin laiska tms..

on tosi kurjaa kun omaa lastaan ei saa tyytyväiseksi vaikka kaikkensa tekisi. Mäkin kantelin vauvaa koko ajan, hänen kanssaan piti olla NIIN paljon enemmän kuin isompien kanssa aikanaan. Tulee aika riittämätön olo kun vauva itkee, itkee ja itkee. Josku musta tuntuu että ne, joilla on ollut ihan tavallisia vauvoja eivät pysty kuvittelemaan miltä tunntuu kun vauva itkee, imetät, vauva itkee, röyhtäytät, vauva itkee, yrität nukuttaa, vauva itkee, ehkä nukkuu hetken, herää itkien, kannat, itkee, laitat sitteriin, lattialle, itkee, syötät uudestaan itkee, laitat vaunuihin, itkee. Näin kuluu kaikki päivät ja äiti on aivan lopussa. Ja ennen kun joku neropatti tulee niin kyllä, maitoa riitti.



Niin, edelleen taapero on sellanen että reagoi kaikkeen todella vahvasti, niin hyvässä kuin pahassa!



Nro 9

no sitten kun ei loppunutkaan niin nyt ovat alkaneet puhua vaativasta vauvasta. todella inhottavaa kun ei mihinkään oikein voi lähteä ja jos joku tulee kylään saa itse kokoajan heilua jahyssyttää vauvaa jos meinaa että joku kuulee jotain ja pystyy juttelemaan vieraille.



t:12

Itse taas olen ajatellut usein, että meidän lapset on ihan megahelppoja tapauksia, kunnes joskus tajusin, että ihan tavallisiahan nuo ovat.



Kyllä siihen vauvan vaativuuteen tai sanotaan vauvanhoidon raskauteen vaikuttaa paljon myös se, miten paljon äiti vaatii itseltään, miten korkean riman lasten hoidossa asettaa. Mulle on tärkeintä, että mä kohtelen lapsiani hyvin, he saavat rakkautta ja hyvää kasvatusta, toisarvoista on se, onko päivärytmi aina edes tunnilleen, syödäänkö joka päivä ruokapöydän ääressä, onko vaatteet aina tiptop, lapset nukkuvatkin meidän vieressä jne.



Yksillä tutuilla arjen teki raskaaksi se, että lapsia nukutettiin väkisin omissa sängyissä ja omassa huoneessa, ja sitten ne huusivat siellä yökaudet ja vanhemmat hyppäsivät vähän väliä rauhoittelemassa jne. Tätä jaksoivat pari vuotta, kunnes luovuttivat, ja antoivat lasten nukkua vanhempien kanssa, ja koti rauhoittui, ja kaikki olivat virkeämpiä ja paremmalla tuulella.



Ja ennen kuin joku sisälukutaidoton tulee taas vauhkoamaan, että heillä lapset nukkuvat hyvin omissa sängyissään, niin hyvä, tuo oli vain yksi esimerkki, miten voi omasta arjestaan tehdä raskasta, jos pitää vaan periaatteen vuoksi kiinni jostain asioista.

että olen minä jostain vauvakirjasta lukenut (en kyllä tiedä mitenkä sekin on tutkittu) että 20% vauvoista on " helppoja" , 20% " vaativia" ja loput siltä väliltä.

Meillä (tämä nyt ei sinänsä liity kirjotukseesi) olen yrittänyt mennä lasten kanssa niin miten he ovat olleet tyytyväisempiä. Mulla ei ole koskaan ollut mitään periaatteita " meillä ei sitten..." . Jos lapset ovat nukkuneet paremmin vieressä niin ovat saaneet nukkua. Olen myös nukkuttanut lapsia niin kauan kun ovat tarvineet sitä, keskimmäinen sai pitää tuttiaan rauhassa kun se kerran oli tärkeä.



Mua juuri on ärsyttänyt se että kun vauva on tosi itkunen niin teen oikeesti kaiken että hän ei itkisi, mä viis veisaan jos tissille nukuttaminen on " paha tapa" , kyllä lapsi siitä oppii pois. Musta on turha huudattaa herkkää vauvaa vielä entistä enemmän. Tätä ei moni ole tajunnut.



9 edelleen

Jos joku kokee että lapsensa on vaativa, on lapsi sitä hanelle todella. Sinä et voi millään tietää kuinka vaativa lapsi todella on ja mitkä ovat juuri tämän äidin resurssit. Ei aina ole kyse laiskuudesta. Ehkä itse et ole vielä elänyt omien voimiesi rajamailla ja on niin helppo arvostella kun on " vielä terveet lapsetkin" . Opettele kunnioittamaan toisen ihmisen kokemusta ja jos hän sanoo kokevansa lapset vaativina niin ne todennäköisesti sitä hänelle ovet. Sinulla tilanne on taas omanlaisesi.

Lapset normaalia rauhallisempia, mutta sisko vaan niin laiska, saamaton ja organisointi kyky puuttuu, ettei meinaa pärjätä.