Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että olen totaaliluuseri
06.08.2017 |
Sain 3 vuotta sitten vaikean masennuksen paperit ja todettiin myös alkava skitsofrenia. Nyt viimeisen vuoden aikana pahin masennus on helpottanut hiukan mutta nuo psykoottiset oireet ovat pahentuneet valtavasti. Nykyään joka päivä useat kerrat tuntuu kuin joku muu haluaisi kontrolloida mun päätä ja ajatuksia. Kyllä mulla vielä järki sen verran toimii, ettei todellisuudentaju ole vielä täysin kadonnut. Pystyn lähes aina vielä erottamaan mikä on totta ja mikä ei. Yritän taistella vastaan ja onnistunkin siinä toisinaan. Mutta huonompaan suuntaan menee.
En ole edes töissä ja vanhemmat ovat ilmaisseet pettymyksensä, luvattiin jo tehdä perinnöttömäksi. En ole edes pariin vuoteen käynyt edes kylässä enää kuin pakon edessä koska häpeän niin paljon, kun aina saan kuulla olevani huono, kun kaikki muut suvusta on menestyneitä ja musta ei oo mihinkään.
Olenko täysi totaaliluuseri? Tuntuu että olen vain yksi suuri finni yhteiskunnan perseessä.
Kommentit (9)
Et ole polkuasi itse valinnut. Se, miten perheesi hylkää sinut vaikempana aikana, osoittaa heidän oikeat värinsä. Ei sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että masennus on helpottanut. Nyt tarvitsisit vielä apua muihin oireisiin. Vaikutat viestisi perusteella fiksummalta kuin suurin osa tälle palstalle kirjoittavista. Toivottavasti sinulla on ystäviä etkä ole ihan yksin. Kaikki kääntyy vielä parhain päin, uskon.
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet elämässään mitään aikaan, eikä heillä ole mitään selitystä tai syytä luuseriudelleen.
Sinulla on.
Et ole missään nimessä!! Vanhempasi sen sijaan kuulostavat hyvin julmilta ja sydämettömiltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et todellakaan ole! Se, että olet sairastunut ja perheesi hylkää sinut ei ole sinun syytäsi. Olisiko epäterve perhe ollut myös osallisena sairastumiseesi.. Oletko saanut kunnollista apua oireisiisi? Nyt kun olet huomannut psykoottisten oireiden lisääntyneen, kannattaisi mielestäni hakea apua jostain ennenkuin on liian myöhäistä ja menetät todellisuuden tajun kokonaan. Voi tosin olla ettei suomessa saa apua ennenkuin asiat on tarpeeksi huonosti.. Itse olen yhden psykoosin kokenut ja paljon helpommalla olisi päässyt, jos olis mennyt hoitoon vielä kun tajusi ettei kaikki ole hyvin.. Sitten se eteni nopeasti, kun en saanut nukuttua ja tein jotain tosi typerää ennenkuin mulle sanottiin et nyt on mentävä hoitoon ja sitten menin päivystykseen ja sieltä suljetulle osastolle pariksi viikoksi. Vaikka se ei mikään mukavin paikka ollut, niin siinä kohtaa se oli ihan tarpeen.
Skitsofrenia on geneettistä, joten vanhempasikin voisivat katsoa peiliin syyttelyn sijaan. Et ole finni yhteiskunnan perseessä :D olet hyvä ja arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse yläkoulu ikäisenä sairastin skitsofreniaa vaikeista kotioloista ja vakavasta koulukiusaamisesta johtuen.
Tuntui kuin olisin ollut ihan mahdottomassa paikassa puun ja kuoren välissä, joka paikkaan revittiin ja puristettiin kasaan samaan aikaan.
Miten itselläni tauti alkoi ilmetä oli epätodellisuudelta tuntuva olo, saatoin istua luokkahuoneessa ja kuulin ympäröivät äänet kaikuna ihan kuin isossa uimahallissa olisin istunut ja minusta tuntui kuin olisin ollut tarkkailun alla ihan kuin jossakin kokeessa koehenkilönä. Luulin että muut oppilaat ovat vain lavastettuja näyttelijöitä koulussa ja kun kiusaajani puhuivat minusta pahaa, lällättelivät jne minusta alkoi tuntui pian että koko koulu oli minua vastaan salaliitossa ja puhui minusta pahaa.
En pystynyt katsomaan muita ihmisiä silmiin kun tuntui että kaikki aina tuijottivat ja minut valtasi tunne että silmiin katsomalla minun ajatuksiini kyettiin tunkeutumaan ja lukemaan ajatuksiani.
Aloin kuulla ääniäkin, sellaisia epämääräisiä kuiskauksia jossa joku toisteli nimeäni. Tuo oli pelottavaa kun monesti ne oli niin todentuntuisia että en kyennyt erottamaan kutsuko joku oikeesti mua nimeltä vai ei - perheen kesken monesti kysyinkin sanoitko jotain? Jos huoneessa oli vaikka sisaruksia ja aina sain hölmistyneen katseen "mää en oo sanonu kyllä mitään kun luin tätä lehtee".
Todellisuuden taju meni muutenkin ihan epäselväksi verhoksi. Näin unia muutamasta kaveristani ja aina teimme jotakin niissä tai keskustelimme ja kun sitten oikeasti tapasimme ja otin näitä puheeksi sain taas hölmistyneitä katseita. Jos kerroin esim "siitä uimareissusta siellä" ja kaverit totesi ettei kyllä ole käyty missään uimassa viime aikoina.
Pystyin aika hyvin ja pitkään salaamaan tilani kunnes koulun terveystarkastuksessa en suostunut verenpainemittaukseen. Olin vain puhunut että tekin olette mukana siinä. (viitaten salaliittoon) ja intin vain vastaan, että en halua enää jatkaa tätä koetta jossa minua kaikki tarkkailee. Siitä ohjattiin koulun nuorisopsykologille ja siellä kerroin kaikki tapahtumat ja minut siirrettiin suljetulle vajaaksi puoleksi vuodeksi - stressihormoni tasoni olivat kuulemma kuin olisin jatkuvasti ollut esim. Kiivaassa nyrkkeilyottelussa.
Tsemppiä uskon että sinunkin tilasi paranee.
Et ole<3