Päivi Lipposen palkka herättää kysymyksiä – 1 800 € menestyvän firman toimitusjohtajan työstä
Menestyvää firmaa johtavan Päivi Lipposen palkaksi päätettiin vain 1 800 euroa. Saman verran voi tienata ja silti säilyttää ex-kansanedustajan täyden sopeutumiseläkkeen.
EX-KANSANEDUSTAJA Päivi Lipposen (sd) sopeutumiseläke on aiheuttanut ankaraa julkista kritiikkiä.
Samaan aikaan kun 50-vuotias Lipponen on nostanut kansanedustajien työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumiseläkettä, hän on toiminut toimitusjohtajana kovaa liiketulosta takoneessa aviomiehensä, ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd) konsulttifirmassa Cosmopolis Oy:ssä.
Cosmopolis Oy toimitti Patentti- ja rekisterihallitukselle vuonna 2015 firman hallituksen pöytäkirjan, jossa kerrotaan, että Päivi Lipposen palkka on 1 800 euroa kuukaudessa.
Summa on vähäinen toimitusjohtajan palkaksi loistavasti menestyneessä firmassa. Cosmopolis teki vuonna 2016 liikevaihtoa yli 320 000 euroa ja tulosta yli 150 000 euroa. Jakokelpoista omaa pääomaa yhtiössä oli 270 000 euroa.
LIPPOSEN kuukausipalkaksi ilmoitettu 1 800 euroa vastaa varsin tarkasti maksimisummaa, jonka hän voi tienata saaden samalla täyden sopeutumiseläkkeen.
Kevan Ilta-Sanomille toimittaman laskelman mukaan vuosina 2007–2015 eduskunnassa olleen Lipposen kuukauden sopeutumiseläke olisi 2 048 euroa, ja hän voisi tienata sen päälle 1 792 euroa. Yli 1 792 euron menevät ansiot vähennettäisiin sopeutumiseläkkeestä.
Sopeutumiseläke on tarkoitettu ex-kansanedustajille, jotka eivät työllisty työmarkkinoille. Kevasta kerrottiin IS:lle, että Lipponen nostaa yhä sopeutumiseläkettä. Suomen Uutiset kertoi ensimmäisenä sopeutumiseläkettä nostavan Lipposen toiminnasta kovaa tulosta tekevän Cosmopolis Oy:n toimitusjohtajana.
Päivi Lipponen on merkitty Eiran aikuislukion sivuilla kyseisen opinahjon historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi.
Opetuksesta saatavat palkkatulot vähentävät sopeutumiseläkettä, jos Lipposen kuukausipalkka Cosmopolisista on yhä hallituksen pöytäkirjassa vuonna 2015 kerrottu 1 800 euroa.
Eiran aikuislukion rehtori Mauri Ronimus kertoo Ilta-Sanomille, että Päivi Lipponen on toiminut lukion sivutoimisena opettajana.
– Hän on tehnyt hyvin vähäisen määrän lukuvuosittain kursseja, Ronimus sanoi.
Ilta-Sanomat ei tavoittanut Päivi Lipposta kommentoimaan asiaa.
Kommentit (54)
Hyvin oli tämä idioooti vuorosanat hornettien edullisuudesta opetellut.
Ylennys ja kunniamerkki tulossa kun aikasi höpiset.
Korjaus: Hornetit ovat ilmaisia.
Hornetteja varten otettu velka ei ole oikeaa velkaa.
Ikään kuin ostosteeveessä. Tai pikavipeissä.
Kyllä sitä kansanedustajana ollaan hallituksen kanssa yhtämieltä, että pitää säästää ja leikata, mutta itse kuitenkin ahneuksissaan kupataan kaikki mahdolliset valtion rahat omaan taskuun, vaikkei olisi edes tarvetta niille.
Kas kun ei saa toimeentulotukeakin.
Ja kun palkka on virallisesti 1800 euroa ja oikeasti kaikki rahat tulee kuitenkin itselle kun on firman tj ja firman omistaja on oma mies, olisihan se vähän eri juttu jos Päkä olisi esim vain tuossa toisessa työssään eli opettajan virassa ja tekisi vain sen verran tunteja kuin että tulee se 1800 e. Mutta nyt on kaksi työtä ja silti sopeutumiseläkkeellä joka on sitä varten kehitetty, että ennen vanhaan pudonneen kansanedustajan oli kuulemma vaikeampi saada työtä. Päivi saa siis virallisesti vain 1800 e kk mutta oikeasti kaikki firman tulot tulee hänellekin eli oikeasti palkka on ainakin kymppitonni. Ei eroa mitenkään siitä jos ilmoittaa Kelaan olevansa työtön ja oikeasti tekee töitä pimeästi saaden samalla kaikki työttömän etuudet.
Kun mikään ei riitä...Kai he vois hakee vielä ruokakassin leipäjonosta.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun palkka on virallisesti 1800 euroa ja oikeasti kaikki rahat tulee kuitenkin itselle kun on firman tj ja firman omistaja on oma mies, olisihan se vähän eri juttu jos Päkä olisi esim vain tuossa toisessa työssään eli opettajan virassa ja tekisi vain sen verran tunteja kuin että tulee se 1800 e. Mutta nyt on kaksi työtä ja silti sopeutumiseläkkeellä joka on sitä varten kehitetty, että ennen vanhaan pudonneen kansanedustajan oli kuulemma vaikeampi saada työtä. Päivi saa siis virallisesti vain 1800 e kk mutta oikeasti kaikki firman tulot tulee hänellekin eli oikeasti palkka on ainakin kymppitonni. Ei eroa mitenkään siitä jos ilmoittaa Kelaan olevansa työtön ja oikeasti tekee töitä pimeästi saaden samalla kaikki työttömän etuudet.
On sillä eroa. Se on laitonta, että nostaa työttömyyskorvausta ja tekee pimeänä töitä. Tämä on näin meille taviksille.
Poliitikot ovat taas itselleen pedanneet nämä moraalittomuudet, jotka ovat sarjassamme samaa kusetusta, mutta aivan täysin laillista. Kansa voi vaan monttu auki ihmetellä että w t f.
Eliitti näyttää mallia miten pitää toimia,itsekin tuollaisten moraalittomien kansan johtajien takia teen pimeätä duunia ja otan samalla täydet tuet heti kun mahdollista,
minulla ei ole enää mitään moraalia tässä yhteiskunnassa
Lipponen on "hybridiyrittäjä". Omien sanojensa mukaan "leipä on murusena maailmalla": on 2000 euron perustulo valtiolta ja 1800 euron talousrahat aviopuolisolta, siihen päälle muutama satanen opetustyöstä. Sitten voi kehua, kuinka kirjoittaa parhaillaan romaania, julkaisee artikkeleita useisiin lehtiin, tutkii, opettaa ja toimii konsulttiyrityksen toimitusjohtajana sekä puheenjohtajana useassa yhdistyksessä. Päälle vielä vilautellaan muistoja eduskunta-ajan 15 tunnin työpäivistä.
Herää kysymys, miksi kukaan ulkopuolinen taho ei halua palkata tai edes maksaa pieniä korvauksia free-työstä tätä tohtoritason multitaskaaja-naista?
Nämäkin eduskunnan rahat plus 20:n vuoden KAIKKI lapsilisät uusiin hornettileluihin!!
Työllistyy samalla tuhat kasarmiloista toimistoissaan!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle maksetaan taitojensa mukaan.
Kyllä. Päivi on taitava matematiikassa. Ei kannata menettää ilmaista rahaa liian korkealla liksalla.
Todennäköisesti kyllä menettää osan tuosta ilmaisesta rahasta. Jos tekee tj:n työn lisäksi opetustöitä ja kirjoittaa lehtiin, niin nuo palkat ja palkkiot leikkaavat sitä sopeutumiseläkettä.
Siinä tapauksessa kaikkihan onkin sitten ihan ok.
Mitä täällä enää rätistään!
Päpsän olisi ehkä kannattanut miettiä tämä kuvio loppuun saakka. Taisi mennä yliopisto-opiskelut hukkaan, jos ei tuon vertaa ole päättelykykyä, vai olisiko vaan niin vieraantunut tavallisesta maailmasta. Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä on tyhmä ihminen, tai sitten täysin piittaamaton. Jotenkin vielä menisi, jos olisi kokoomuslainen tai kommunisti...
Nytkö sitten Päivi Lipponen edustaa jotenkin SDP:n koko puoluetta? Kyseessä yksi kansanedustaja, joka ei ole koskaan ollut edes puolueessa missään isommassa roolissa (muuta kuin pääministerin vaimona).